Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 1 tuloksen

voipa
heinä 8, 2019, 12.13
Keskustelualue: Sauna
Aihe: Mitä seuraavaksi?
Vastaukset: 107
Luettu: 17099

Mitä seuraavaksi?

Mika kirjoitti: heinä 8, 2019, 09.24Hokuton tila 10 vuotta sitten olikin minulle uutta. Enpä olisi uskonut.
Niin minullekin. Keskimäärin ei ollut valtakunnallisesti tuonkokoisia "normaalitilanteen" kursseja silloin enkä ymmärrä mihin lajinsisäisiin toiminnan muutoksiin Andy tuossa viittaa juuri tuossa ajankohdassa. Pohjois-Suomen seuroissa tilanne on tietysti voinut olla tuollainen silloin.

Varsin hyvin pitää kuitenkin paikkansa julkisuuden tuoma boosti lajiin kuin lajiin. Sali-ohjelman myötä vaparikurssit olivat pitkään täynnä jo ennakolta vaikka jatkokurssien puolelle ei into sitten enää riittänytkään. Ehkä syynä oli havainto, että siinähän lyödään oikeasti lättyyn. Jostain syystä potkis saa edelleen peruskursseille runsaasti varsinkin naisia joka puolella Suomea mutta ei kai siinäkään jatkokurssien puolella tupa ole enää täynnä.