Thaimaassa asuvan länsimaalaisen naisottelijan kirjoittama artikkeli kamppailukulteista.

https://undertheropes.com/2022/11/11/to ... tial-arts/

Siis onko tuo Suomessa?

Varmaan tähän ketjuun sopii parhaiten. Juttu 1990-luvun alussa Oulussa toimineessa pienestä kungfu-kultista, jonka toiminta päättyi henkirikoksiin.

OULUN Kiilakiventiellä asui kesällä 1992 epätavallinen kolmen kimppa. 26-vuotias Timo asui yhdessä kahden nuoren naisen, Pian ja Marjan kanssa. Timolla oli seksisuhde molempien naisten kanssa. Marjan nimi on tässä jutussa muutettu.

Asunnon yhdestä huoneesta oli tehty treenihuone, jossa kolmikko harrasti kung fu -taistelulajia. Treenaamiseen kuului erilaisia selviytymiskokeita, joissa tavoitteena oli myös kipurajan ylittäminen. Timo valmensi molempia naisia, jotka harjoittelivat kolmesta neljään tuntia päivässä.

Yhdessä asuminen sujui välillä hyvin ja välillä huonosti. Riitoja aiheuttivat raha-asiat ja naisten väliset erimielisyydet.

Marjan mukaan periaatteena oli ”jakaa kaikki, myös rahat ja laskut”. Tavoitteena oli kolmen nuoren aikuisen muodostama yhteisö, johon ”kukaan ei pääse väliin”.

Lujat siteet, pyyteetön ystävyys ja toisen puolesta taisteleminen kuuluvat Timon mukaan kung fun luonteeseen.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000008037342.html

Tuohon aikaan Suomessa ei tainnut olla juuri muita kungfutyylejä kuin taiji ja ehkä tai shin mun. Olikohan kulttimestari jommankumman opettaja vai ihan omatekoinen Bruce Leen elokuvista oppinsa ammentanut sifu?

"Harjoitussali" Kiilakiventiellä on pari kilometriä keskustasta etelään olevassa lähiössä.

Minäkään en pitäisi kaspinia varsinaisesti kulttina. Vaikka lajin taustatarinat olivat tietysti keksittyjä, Kallen motiivina niiden kertomiseen oli käsittääkseni lähinnä halu olla ihailtu ja arvostettu henkilö oppilaidensa keskuudessa. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt näiden hyväksikäyttöön siten kuin varsinaisissa kulteissa tehdään.

Jos haluaisi opettaa ammatikseen, niin pitäisin kamppailukulttia kyllä aika huonona bisnesmallina Suomessa. Kalle ei sillä ainakaan rikastunut, eikä käsittääkseni koskaan mitenkään yrittänytkään hyötyä oppilaistaan taloudellisesti.

Kultin voisi ehkä saada tuottamaan hyvin, jos hyväksikäyttäisi lähioppilaita oikein rankasti, mutta tällainen systeemi ei kyllä voisi olla kovinkaan kestävä. Kamppailulajit ovat jo luonnostaan sellaisia, että ne ovat alttiita hajoamiselle ja lisäksi ihmisten niiden parissa tyypillisesti viettämä aika on lyhyempi kuin vaikka uskonnoissa.

Väkisinkin kävisi niin, että kultista irtautuisi henkilöitä ja porukoita jatkuvasti ja tuotot putoaisivat välillä radikaalisti. Tällainen elämäntapa olisi varmasti myös todella stressaava.

Olisi paljon parempi idea opettaa ihan normaalia kamppailulajia ja vain pyrkiä maksimoimaan sen tuotot eri keinoin. Joko laajentamalla toimintaa mahdollisimman paljon tai sitten korottamalla hintoja ja yrittämällä tehdä salistaan jonkinlaisen statustuotteen. Tähän sitten päälle erilaisia sivutuotteita, kuten maksullisia tapahtumia, tuotemyyntiä ja sen sellaista. - Ja vielä parempi idea olisi perustaa autokorjaamo.

Sitten on tietysti oma juttunsa, jos henkisistä syistä kokee tarvetta olla kulttijohtaja. Tällöin kyllä varmaan olisi perusteita diagnoosiin jostain persoonallisuushäiriöstä.

Tässä hieman lisää kuvailua kultin tai semi-kultin sisäisestä dynamiikasta ja siitä miten kultti voi syntyä ilman että sitä aktiivisesti yritetään luoda.

Entinen aikidon ammattiopettaja selittää videolla, kuinka aikido täyttää lähes kaikki mahdolliset tuhoavan kultin tunnusmerkit - eikä niitä ole vähän.



Tässä kaavio, jota videolla käydään läpi.

Siis varmaan monikin peruskurssille tullessaan toivoo tulevansa lajissa tosi hyväksi. Kuitenkin olettaisin, että useimpien tavoite on olla Daniel-san eikä Mister Miyagi. Ja ainakaan kukaan ei aloita kampailulajeja tavoitteenaan olla Cobra Kai dojon sensei John Kreese.

Niin, tuskinpa kukaan menee karaten peruskurssille sillä motivaatiolla, että haluaa tulla kulttijohtajaksi.

Varmaan lisäksi suuri osa näistä ihan selkeistä kulttijohtajista pitää itse omaa toimintaansa täysin normaalina ja hyväksyttävänä. Tai ainakin ajattelee, että "kaikkihan niin tekee".

Kaikki kamppailulajithan ovat toimintaa, joka perustuu auktoriteetin johtamiin ryhmiin. Lajeja ei oikein edes voi harjoitella muuten ainakaan isommassa mittakaavassa. Joku 2-5 henkilön ryhmä voisi ehkä vielä treenata "kaveriporukkana", jossa kaikki ovat enemmän tai vähemmän tasa-arvoisia, mutta vähänkin isompi toiminta käytännössä vaatii sen auktoriteettihenkilön. Kuitenkaan useimmat auktoriteettiasemassa olevat johtajat eivät ole kulttijohtajia.

Mielestäni tämä "kaikkihan ovat kultteja" -juttu on käyty tässäkin keskustelussa läpi jo pariin kertaan.

Tuo on hyvä huomio, että kulttijohtajan ei varmaan kannata pitää ulospäin itsestään isoa meteliä. Negatiivinen huomio on haitaksi ja jotta omalla maineella voisi vetää paljon porukkaa salille, pitäisi olla joku Amin Asikainen tai Makwan Amirkhani.

Pieni paikkakunta, jossa on vähän kilpailua olisi varmasti paras ympäristö kultille - esimerkiksi Pieksämäki, Pudasjärvi, Lieksa, Kemijärvi, Kristiinankaupunki tms. Tällaisella paikkakunnalla voi saada yllättävän ison seuran aikaan, kun vaihtoehtoja kamppailulajeille on niin vähän. Eikä ole ikäviä kilpailijoita, jotka levittävät seuranvaihtajien kertomia pahoja juoruja.

Ulkoisesti homman olisi varmaan hyvä pyrkiä näyttämään mahdollisimman normaalilta ja huomaamattomalta. "Siellä Pudasjärvellä joku tyyppi ohjaa karatea. Tyylisuunta oli joku mitä en muista, eikä niistä paljon mitään ole kuulunut." Mainostukseen some on siitä kätevä systeemi, että epäedulliset kommentit voi poistaa ja mainonnan voi kohdistaa vain tietylle alueelle. Facebookiin olisi myös helppo tehdä suljettuja ja salaisia ryhmiä eri tasoisille oppilaille.

Nettisivuthan voisi olla semmoiset geneeriset, missä on harjoitusajat, vetäjän nimi, puhelinnumero ja sähköposti ja "lajin historia" -kohdassa kerrotaan Bodhidharmasta ja Funakoshista. Ei mitään "68. sukupolven ninjamestari" -kamaa. Kaikki kulttihomma ja vetäjän palvonta tapahtuisi siis salilla.

Luulen muuten että BJJ saattaisi olla hyväkin laji kultin pyörittämiseen. Etenkin jos on itse oikea musta vyö siinä. Kilpailut on helppo välttää sillä että sanoo vastustavansa nykyistä sporttisuuntausta ja että oikeat kilpailut käydään Vale Tudo säännöillä. "Brasseissa kun kävin, niin siellä pääsi osallistumaan, jos treenasi salilla muutaman kuukauden ja pärjäsi sparrissa mustille vöille. Mutta ei siitä sen enempää..."

Jos opetukseen haluaisi sisällyttää sparria, niin olisi varmaan hyvä idea opettaa oppilaille paljon hyökkäämistä ja vähän puolustusta. Tällöin pysyisi itse ylivoimaisena, kun voisi aina rokottaa oppilaiden suojauksen puutteisiin. Ja sparrit tuntuisivat oppilaista tosi rankalta hommalta, kun osumaa tulisi paljon. Lisäksi oppilaat eivät hoksaisi sensein suojauksen puutteita, kun eivät itsekään osaa suojata.

Mika kirjoitti:

• Lajia mainostetaan ylivertaisena, mutta sen harrastajien taidoista ei ole mitään todella konkreettista (esim. kisat) näyttöä.
• Lajissa on salaisia tekniikoita (juu, tää on huono kriteeri).
• Lajissa on salaisia ryhmiä tai salaisia harjoituksia.
• Harrastusmaksut ovat korkeita (ja huono kriteeri tämäkin).
• Rahavanaa ei jää. Kukaan ei tiedä, mihin raha menee.
• Laji keskittyy yhden tai vain muutaman ihmisen ympärille, ja heitä pidetään maailman kovimpina jätkinä, ihan ylivoimaisina.
• Laji on täysin uniikki (ja taas huono kriteeri).
• Muita lajeja haukutaan, omaa ylistetään.
• Hajota ja hallitse. Lajin parista pois lähteneitä pidetään pettureina. Samaten voidaan haukkua niitä, jotka eivät ole juuri sillä hetkellä läsnä, vaikka lajia harrastaisivatkin.
• Lajissa rangaistaan julkisesti ja joskus fyysisesti (juu, vähän huono kriteeri tämäkin, varsinkin kaukomailla).
• Pahin rangaistus on se, että auktoriteettihahmo ilmoittaa pettyneensä johonkin henkilöön.
• Laji vaatii ehdotonta kuuliaisuutta.
• Mitään ei saa kyseenalaistaa, ei edes yksityisesti. Kyseenalaistajat joutuvat epäsuosioon.
• Lajissa keskitytään kaikkeen muuhun kuin sen varsinaiseen perimmäiseen tarkoitukseen, eikä tämän suhteen olla rehellisiä.
• Jokseenkin epäolennaiset asiat kuten vaatteet nousevat tärkeään rooliin.
• Lajista ei saa puhua kuin hyvää.
• Muiden lajien harrastajien kanssa ei saa harjoitella. Parempi kun heidän kanssaan ei myöskään veljeillä. Mihinkään yhteiseen lajitapahtumiin ei osalllistuta.
• Muita lajeja ei missään nimessä saa harrastaa. Tai jos harrastaa, joutuu suoraan huonompaan kastiin.
• Lajissa on tiukka hierarkia ja kova kuri. Yleneminen hierarkiassa on yksi tärkeimpiä tavoitteita.
• Hierarkiassa yleneminen ei välttämättä tarkoita kovaa harjoittelua, vaan hierarkiassa ylempänä olevien suosiota.
• Nuorille naisharrastajille suurin saavutus on päästä hierarkiassa ylempänä olevien miesten suosioon. Tätä pyrkimystä tuetaan.

Nyt jos aloitan Kekomi-Jutsun tai Tsuki-ryu Karaten peruskurssin Oulussa tai Tampereella, niin sinnehän tulee hyvällä markkinoinnilla viisi ihmistä. Ja näistä nuorin on 25v. Lopettamisprosentti kun on iso jo ihan normaalillakin kamppailulajilla, niin en oikein hahmota, miten se kultti saataisiin aikaan. Koko seuran pyörittäminenhän olisi kituuttamista vaikka toimisi itse hyvin. 90-luvulla tilanne oli tietysti ihan toinen.

Ainakin minun ymmärtääkseni kultin pyörittäminen vaatii kuitenkin melko isoa sisäänottoa, jotta mukaan saadaan kultteiluun taipuvaisia ihmisiä ja ylipäätään luotua se yhteisö, johon kultistit voi sitouttaa. Jos mukaan halutaan ikäryhmän 15-25v ihmisiä, niin nämä eksoottiset itämaanlajit eivät ainakaan ole oikea vaihtoehto.

Se on tietysti selvää, että kulttijohtajalla ei voi olla ylempää auktoriteettia niskaan hengittämässä. Jos vaikka joku Hokutoryun sensei yrittäisi muuttaa seuransa kultiksi, niin siitä tulisi varmasti äkkiä sanottavaa Aven suunnalta, kun ei sitä voisi pitää salassakaan tyyliorganisaatiolta.

Kamppailu-urheilulajit olisivat sinällään parempia kohteita, kun niissä salin päävalmentaja on yleensä itsenäinen auktoriteetti. Tällöin viisain ratkaisu olisi varmaan se, että seura ei kuuluisi lajiliittoon ollenkaan eikä osallistuisi kisoihin. Tällehän olisi helppo keksiä joku hämärä selitys siitä, kuinka viralliset säännöt eivät ole tarpeeksi kamppailulliset tai jotain. Jos kaupungissa ei ole muita saman lajin seuroja, niin treenaajien eristäminen lajin muista harrastajista pitäisi onnistua suhteellisen helposti.

Kuitenkin luulisin, että tällainen kultti pitäisi lajista riippumatta aloittaa normaalina kamppailuseurana ja lisätä kontrollia vähitellen sitä mukaa, kun porukkaa saa sitoutumaan yhteisöön. Mahtaakohan suurin osa kulttijohtajista edes olla toiminut tietoisesti pyrkimyksenään kultin aikaansaaminen?

Ymmärrän kyllä miten kultti toimii ja miksi ihmiset pysyvät siinä sitten kun ovat sitoutuneet yhteisöön.

Mutta minua mietityttää se aloitus. Jos nyt perustan seuran, laitan pystyyn alkeiskurssin ja alan käyttäytyä kuin kulttijohtaja - ilman taustalla jo olevaa kulttimaista yhteisöä - niin tuloksenahan on se, että kurssilaiset toteavat minun olevan hullu, eivätkä enää tule treeneihin.

Ei niin että aikoisin yrittää. Mutta. Miten kultti perustetaan?

Kamppailulajeissa on tietysti luonnostaan se hyvä puoli kulttijohtajan kannalta, että on helppo päästä auktoriteettiasemaan. Jossain lennokkikerhossa liian itsevaltainen puheenjohtaja äänestetään pois paikaltaan, mutta kamppailulajiseuraa on helppo pyörittää itsevaltaisesti ja se on jopa normi. Lähes kaikilla saleillahan on voimakas auktoriteettihahmo, joka ei kuitenkaan ole kulttijohtaja.

Mutta jos tällainen nyt haluaisi alkaa pyörittää kulttia, niin miten se onnistuu ilman että hän menettää kaikki oppilaansa? Kun eihän niitä treenaajia nyt voi miten tahansa kohdella, tai he eivät enää tule treeneihin. Miten se kultti siis saadaan aikaan niin että voidaan alunperin luoda tällainen yhteisö, johon sitten voidaan sitouttaa uusia kultisteja.

Tuossa mainitaan että Maltsevilla olisi kontakteja myös Suomeen. Onko tästä mitään havaintoa?