Miten tämä projekti on edennyt?

Meinaatko että elämänlaatuun vaikuttaa samalla tavalla kerran viikossa harrastaminen tai kahdesti päivässä treenaaminen?

Oletko siinä uskossa, että kaikki potkunyrkkeilyn harrastajat ovat saman tasoisia? Jos et niin mitä oikein tarkoitat?

No potkunyrkkeilyn yhden polven sääntö ei varmaan erityisesti tue tuota ideologiaa.

Itse suosittelisin unohtamaan nuo tappelusimuloinnit kokonaan. Ne vain haittaavat harrastusta.

Mietin miten sitä tasoa voisi vakioida ja muistin että onhan amatöörit. Tässä kolme ottelua, joissa kussakin esiintyy toisena ottelijana vuoden 2015 amatöörien maailmanmestari. Otteluiden taso suhteessa painoluokkaan pitäisi siis olla suhteellisen samaa tasoa.

-51 kg


-67 kg


-91 kg


Matseja kun katsoo niin huomaa selvästi ottelijoiden painon lisääntyessä temmon hidastumisen ja sen kuinka nopeusominaisuudet merkitsevät vähemmän. Pienemmät kaverit hakevat pidempiä sarjoja, jotka hetetään kovalla nopeudella luottaen siihen että jotkut niistä osuvat. Isommat kaverit taas ovat huolellisempia ja hakevat vähemmän osumia, mutta pohjustavat ne tarkemmin luottaen pikemmin silmäänsä kuin tekemisen vauhtiin.

Liikkuminen on myös erilaista ja pienemmät ottelijat liikkuvat enemmän kuin isot. Tässä korostuvat kimmoisuusominaisuudet, jotka tahtovat myös laskea rajusti iän myötä.

Mielestäni on aivan selvä, että tuossa -91kg matsissa voi ihan hyvin pärjätä jo vähän iän myötä hidastunutkin ottelija, jolla vain on hyvä silmä ja joka ottelee taktisesti oikein. Mutta -67kg ja erityisesti -51kg matsissa tulee hitaammalla käsinopeudella ja jäykemmällä tekemisellä lunta tupaan ja rankasti.

Siksi pienten sarjojen ottelijat ovat kypsiä eläkkeelle nuorempina kuin isojen sarjojen ottelijat.

Noiden huippujen ikä on minusta oleellista aloittajan tilanteen kannalta sikäli että jos primetime saavutetaan isojen miesten kärjessä vanhempana niin on aika loogista että se saavutettaisiin vanhempana myös alemmalla tasolla. Ja siten kehitysmahdollisuudet iäkkäänä aloittaneella ovat paremmat isompana vaikka ei pyrittäisi huipulle. Tai jos näin ei ole, niin haluaisin sille kyllä aika vankat perustelut.

Lisäksi on niin että nimenomaan isoissa sarjoissa löytyy näitä yllättävänkin myöhään aloittaneita, jotka ovat päässeet aivan huipulle. Esimerkkinä Bernard Hopkins, joka aloitti nyrkkeilyn vähän alle 20-vuotiaana vankilassa. https://en.wikipedia.org/wiki/Bernard_Hopkins Pikkusarjoissa tällaisia ei ole vaan aloitusikä on poikkeuksetta alempi.

Loukkaantumisherkkyys on myös yksi oleellinen piirre ja sekin kallistaa vaakaa isompien puolelle. Jos on iso niin yleensä treenaa itseään pienempien kanssa. Tällöin loukkaantumiset vähenevät, kun kehoon ei kohdistu ulkopuolisia "ylisuuria" voimia. Pienillä ottelijoilla jotka treenaavat ainakin osan ajasta isompiensa kanssa loukkaantumisriski treeneissä kasvaa. Toki loukkaantumisherkkyys on myös yksilöllinen piirre.

Siksi näen että aloittajan mahdollisuudet pärjätä ovat sitä paremmat mitä isompi hän on. Toki useimmat kyselijät - aloittaja ei tosiaan ole ensimmäinen - eivät koskaan pääse kehään asti. Mutta niinhän se on muutenkin että korkeintaan yksi sadasta peruskurssille tulijasta ottelee joskus.

Yritykset mallintaa kamppailulajeja lukiofysiikan pohjilta ovat tuhoontuomittuja ainakin iskujen osalta. Painipuolella siitä voi ehkä jotain apua ollakin vipujen, painopisteiden yms. osalta. Syy on se, että ihminen ei ole kiinteä kappale. Jos joku suure pitäisi valita kuvaamaan iskun vaikutusta niin itse valitsisin sen energian, joka on siirtynyt iskevän raajan liike-energiasta kohteessa tapahtuviksi muodonmuutoksiksi. Ongelma on se, että sen mittaaminen on lähes mahdotonta.

Luotiasepuolella on kuitenkin kaliipereista yms. keskusteltaessa sellainen sanonta, että kolme tärkeintä tekijää, jotka vaikuttavat osuneen luodin tehon ovat järjestyksessä osumakohta, osumakohta ja osumakohta. Mielestäni tässä asuu viisaus: heikkokin isku leukaan on yleensä tehokkaampi kuin kova isku käteen. Lisäksi lyöntihommissa vaikuttaa kohteen vastaanottokyky, kun iskuja voi opetella kestämään toisin kuin luoteja.

Urheilijan paras vaihe sijoittuu eri lajeissa hyvinkin eri ikävaiheisiin riippuen lajin vaatimuksista. Esimerkiksi voimistelussa tai uimahypyissä urheilijat saattavat olla olympia- tai MM-mitaleilla jo teini-iässä. Sitten taas vaikkapa kehonrakennuksessa tai juuri raskaampien sarjojen ammattinyrkkeilyssä huiput ovat järkiään yli 30-vuotiaita. Esim. Tom Daley voitti uimahypyissä MM-kultaa 15-vuotiaana, mutta yksikään 15-vuotias poika ei voisi mitenkään kilpailla oman painoluokkansa ammattinyrkkeilyn MM-tittelistä. Voittaminen olisi täysin mahdotonta ja koko ottelu hengenvaarallinen. Etenkin isommissa painoluokissa.

Aiemmissa viesteissä käsittelin suhteellisen perusteellisesti niitä syitä, joiden takia huippuvaihe sijoittuu potkunyrkkeilyssä ja nyrkkeilyssä (joka on fyysisiltä vaatimuksiltaan samantyylinen laji) raskaammissa painoluokissa myöhemmäksi kuin kevyemmissä. Ja huom. ammattinyrkkeilyn osalta otin vertailuun nimenomaan kaksi korkeinta painoluokkaa joissa on yläraja. Niissäkin huiput ovat selvästi vanhempia kuin kevyimpien sarjojen kärki.

Lisäksi ottelutyyli on samankin painoluokan sisällä sellainen asia, joka vaikuttaa primetimen ajoittumiseen ja uran pituuteen. Tyypillisesti "diesel"-tyyppiset ottelijat vanhenevat hitaammin kuin nopeat, herkät ja liikkuvat ottelijat. Suomalaisottelijoista pitkää uraa voisi ennustaa esimerkiksi Kari Viinikaiselle, jonka tyyliä ikä ei verota yhtä pahasti kuin vaikka Pok Jääskeläisen tai Lauri Suomelan, joiden en oikein usko olevan enää entisellään yli 35-vuotiaina. Olettaen siis että kaikki tekisivät "täyden uran" ja lopettaisivat vasta kun taso alkaa iän myötä vääjäämättä laskea. Suurin osa ottelijoistahan lopettaa muista syistä.

Olen kyllä samaa mieltä siitä että raskaan sarjan taso on heikompi kuin keskisarjojen. Tämä lienee muutenkin yleisessä tiedossa. Mutta siitä ei seuraa, että isoissa sarjoissa huipputaso saavutettaisiin nuorempana. Lisäksi myös noiden höyhensarjojen taso on keskisarjoja heikompi pienemmän materiaalin takia. Miksi niissä sitten mestarit eivät ole nelikymppisiä, jos asia johtuu vain heikosta tasosta?

Potkunyrkkeilyn hajanaisen liittorakenteen takia vertailu on vaikeampaa kuin nyrkkeilyssä, mutta yksi järkevä sarja löytynee. Nimittäin K-1 ja K-1MAX (=-70kg) vuosilta 2002-2010 eli organisaation huippuaikana. MAX-sarja tuli vasta 2002 joten sitä aiempaa tietoa ei ole. Tuo oli kuitenkin siihen aikaan lajin ylivoimaisesti rahakkain ja halutuin liiga. Tässä voittajat ko. vuosilta.

2002
-70kg Kraus 22v
Raskas Hoost 37v

2003
-70kg Masato 24v
Raskas Bonjasky 27v

2004
-70kg Buakaw 22v
Raskas Bonjasky 28v

2005
-70kg Souwer 23v
Raskas Schilt 32v

2006
-70kg Buakaw 24v
Raskas Schilt 33v

2007
-70kg Souwer 25v
Raskas Schilt 34v

2008
-70kg Masato 29v
Raskas Bonjasky 32v

2009
-70kg Petrosyan 24v
Raskas Schilt 36v

2010
-70kg Petrosyan 25v
Raskas Overeem 30v

Keskiarvo
-70kg 24,2v
Raskas 32,1v

Raskaan sarjan voittajat ovat siis olleet keskimäärin noin 6 vuotta vanhempia kuin -70kg sarjan voittajat. Yhdeksän vuoden aikana kaikki raskaan sarjan voittajat ovat olleet vanhempia kuin sen vuoden -70kg sarjan voittaja. Ja vain kerran -70kg voittaja (Masato 2008) on ollut vanhempi kuin nuorin raskaan sarjan voittaja (Bonjasky 2003). Suurin ikäero oli vuonna 2002 Hoostilla ja Krausilla 15 vuotta!

En tiedä enää mitä minun pitäisi esittää todistaakseni että potkunyrkkeilyssä isommissa sarjoissa ottelijan primetime sijoittuu myöhemmälle iälle kuin pienissä sarjoissa, jos tämä ei riitä? Mielelläni kuulisin myös jotain vasta-argumenttejakin, jotka osoittavat minun olevan väärässä.

Karilta ihan hyvä huomio, eli kannattaa miettiä sitä motivaatiota. Se 1-2 matsia on aivan varmasti tehtävissä mutta uran rakentaminen on jo kivisempi tie. Itse aloitin 27v eli 5 vuotta nuorempana. Aloitin ottelemisen noin 1,5v treenin jälkeen, kilpaura kesti 10 vuotta ja lopetin 38-vuotiaana. Parhaimmillani olin noin 34-35-vuotiaana eli 7-8v harjoittelun jälkeen. Otteluita kertyi yhteensä 40 ja pari nyrkkeilymatsia päälle.

Tuo 5 vuoden ikäero tekee noin vanhana valitettavasti jo aika paljon, koska jos olisit samalla tavalla taidollisesti parhaimmillasi 7-8v treenin jälkeen alkaisi ikää olla jo noin 40v ja voin kertoa että ominaisuuksien lasku on siinä vaiheessa jo merkittävää. Toki voit olla minua lahjakkaampi (mikä ei vaadi paljon) tai treenata kovempaa (mikä taas vaatii paljon) ja niillä kehittyä nopeammin, mutta ikä tulee kyllä vstaan eikä kauhean pitkästä urasta kannata haaveilla.

SM-taso on kuitenkin tuossa iässä vielä saavutettavissa, mutta sen jälkeen menee jo vaikeaksi. Salikisatasolle taas pääsee kyllä kun vain treenaa kunnolla. Meillä on seurassa mies joka aloitti harjoittelun 40-vuotiaana ja otti useamman ottelun voittaenkin osan. Viimeisen muistaakseni 53-vuotiaana.

Sitten on tietysti vielä se seikka, että noin 80% ihmisistä on psyykkisistä syistä soveltumattomia täyskontaktiottelijoiksi mihinkään lajiin, mutta se ei juuri riipu iästä. Surullisimpia ovat ne tapaukset, jotka ymmärtävät sen vasta kehässä.

Varmaankaan raskaasta sarjasta ei löydy tasollisesti montaa Hagler Hearns -tason klassikkoa mutta mitä sitten? Tuon ottelun tapahtuessa Hagler oli 30v ja Hearns 26v, molemmat nuorempia kuin nykyiset mestarit isommissa sarjoissa tapaavat olla. Hearns menetti viimeisen ison liiton MM-tittelinsä 33-vuotiaana ja Hagler 32-vuotiaana mihin lopettikin uransa. Painoluokka ottelussa oli middleweight eli 72,6kg.

En voi mitenkään nähdä että ko. ottelun kieltämättä korkea taso osoittaisi jotenkin sen että raskaissa sarjoissa ottelijat saavuttaisivat huippunsa nuorempina kuin kevyissä. Mielestäni koko ottelu ei liity asiaan mitenkään.

Bob Sappin taitoihin nähden hyvä menestys perustui tietysti siihen että hän painoi 160-180kg vastustajien painaessa 100-110kg. Hänen huippuaikansa sijoittui vuosiin 2002-2005, jolloin hän oli 29-32-vuotias. Sen jälkeen on tullut vain yksittäisiä voittoja ja iso liuta tappioita. Sapp ei ollut parhaina aikoinaan ainakaan erityisen nuori, jos ei vanhakaan. Mielestäni hänenkään uransa ei millään tavoin osoita, että isot ottelijat olisivat parhaimmillaan nuorempina kuin pienet.

Tämä menee nyt off topiciksi mutta ylläpito varmaan tarvittaessa jakaa aiheen.

On totta että raskaan sarjan taso on heikompi kuin keskisarjojen. Ja että heikkotasoisemmassa sarjassa on helpompi olla pitkään voittamaton mestari, joka on vuosikaudet sarjan huipulla ja sitten loppuaikanaan on jo melko iäkäs mutta taitojen ansioista pystyy kukistamaan nuoremmat haastajat.

Tämä voisi sinänsä selittää raskaan sarjan vanhemmat mestarit, mutta kun sen pitäisi päteä sitten myös kevyimmissä sarjoissa, siis jossain alle 50kg luokissa. Niissä on myös vähemmän ottelijoita ja alempi taso kuin 60-75kg tienoilla, missä taso on kaikkein kovin. Näissä kuitenkin ne huiput ovat järkiään nuorempia kuin isoissa sarjoissa.

Juuri nyt nyrkkeilyn raskaassa sarjassa on poikkeustilanne kun Joshua on niin nuori (27v), mutta katsotaanpa eri sarjojen mestareita. Näissä on lisäksi myös painorajat eli mahdottoman isoksi kasvamalla ei voi pärjätä. WBA:lta lasken vain sen super/undisputed -mestarin.

Cruiserweight -90,4kg
WBA Lebedev 37v
WBC Briedis 32v
IBF Gassiev 23v
WBO Usyk 32v

Light heavyweight -79,4kg
WBA Super Ward 33v
WBC Stevenson 39v
IBF Ward 33v
WBO Ward 33v

Light flyweight -49kg
WBA Taguchi 30v
WBC Shiro 25v
IBF Melindo 29v
WBO tanaka 22v

Minimumweight 47,6kg
WBA Niyomtrong 26v
WBC Moonsiri 31v
IBF Argumedo 28v
WBO Fukuhara 28v

Isoissa sarjoissa alle 30-vuotiaita mestareita on vain yksi ja pienissä heitä on kuusi. Vanhin mestari isoissa sarjoissa on 39v pienissä 31v. Mielestäni tämä todistaa sangen aukottomasti että isoissa sarjoissa huipputaso saavutetaan useita vuosia vanhempana kuin pienissä.

Nopeuden merkitys tulee pääosin muusta kuin iskuvoimasta. Silti isoissa sarjoissa ja etenkin raskaassa sarjassa kaikki kunnon ottelijat lyövät riittävän kovaa että siitä pyörtyy kun kohdalle osuu. Pikkusarjoissa erot räjähtävän voiman antamasta tyrmäysvoimasta ovat isompia ja räjähtävyyden alkaessa hiipua ei miestä enää kaadukaan niin kuin nuorempana. Tämä on yksi tekijä muttei tärkein.

Suurin ero isojen ja pienten miesten ottelussa on siis muualla. Olen itse iso kaveri ja tavallaan erikoistunut tähän isojen miesten otteluun. Se poikkeaa huipputasolla ennenkaikkea siten, että lyödään lyhyempiä sarjoja. Siihen taas on syynä hitaampi lyöntirytmi. Vaikka isolla miehellä olisi yhtä hyvät nopeusominaisuudet kuin pienellä, hänen iskujensa välillä kuluva aika on pidempi johtuen siitä, että käsien (ja potkuissa jalkojen) on kuljettava pidempi matka.

Tällä on merkittäviä seurauksia sillä se pidempi väliaika mahdollistaa lyömisen vastaan iskujen väliin ja tämä on tuhoisaa, etenkin kun iskujen suhteellinen vaikutus on paljon suurempi. Pieni ottelija voi lyödä nopeita pitkiä sarjoja ja luottaa siihen että niihin on vaikea ehtiä iskemään väliin. Ja jos kerran ehtiikin niin matsi ei luultavasti ratkea siihen. Mutta jos iso ottelija käyttää samaa taktiikkaa taitava vastustaja voi odottaa ja iskeä siihen väliin vaparin, jonka vaikutus on kova, ehkä jopa tyrmäys.

Tämä johtaa isoilla miehillä tyyliin, jossa haetaan lyhyillä sarjoilla kovaa osumaa luottaen vastustajaa parempaan silmään enemmän kuin nopeusominaisuuksien mahdollistamaan nopeaan iskumyrskyyn. Ja tällä taktiikalla otellen on mahdollista olla huipulla vaikka nopeusominaisuudet hiipuvat. Etenkin kun tyrmäysvoima on heikentyneenäkin edelleen riittävä yhden lyönnin kaatoon.

Selkeästi poikkeuksellinen ottelija raskaassa sarjassa oli esim. Mike Tyson. Hän oli raskassarjalaiseksi tosi lyhyt 178cm ja ulottuvuuskin oli pituuteen nähden normaalitasoa 180cm. Lyhyet raajat ja hyvät nopeusominaisuudet mahdollistivat korkean iskutiheyden, joka oli hänellä menestyksen avain. Mutta kannattaa huomata, että Tyson hävisi MM-tittelinsä viimeisen kerran raskassarjalaiseksi nuorena eli 30-vuotiaana eikä sen koommin saanut sitä takaisin.

Olen kyllä täysin eri mieltä Lumpinin kanssa. Mielestäni homma menee juuri päinvastoin eli isommat kaverit saavuttavat huippunsa myöhemmin. Tätä tukee sekä käytännön kokemus että logiikka.

Nimenomaan raskaassa sarjassa huippuottelijat ovat pysyneet huipulla huomattavan pitkään. Mm. Ernesto Hoost, Peter Aerts, ja Semmy Schilt nimiä mainitakseni. Sama koskee ammattinyrkkeilyä, joka on fyysisiltä vaatimuksiltaan samantyyppinen laji ja tasoltaan kovempi, eli ilmiö ei siellä ainakaan johdu mistään poikkeusyksilöistä tai muusta ulkopuolisesta tekijästä kuten organisaatiosta. Sama ilmiö havaitaan myös vapaaottelussa, jonka fyysiset edellytykset tosin ovat erilaisia. Kevyissä sarjoissa näitä 40v tienoilla olevia huippuja on paljon vähemmän ja sitä vähemmän mitä kevyempiin ottelijoihin mennään.

Tämä on myös loogista, koska pienemmissä sarjoissa korostuu nopeus ja hermostollinen herkkys, jotka ovat iän myötä nopeimmin laskevia ominaisuuksia. Raskaassa sarjassa taas voi pärjätä kovalla iskuvoimalla ja hyvällä ottelusilmällä. Voima katoaa hitaammin ja ottelusilmä puolestaan usein jopa paranee vielä 40v iässä. Raskaan sarjan kavereistakin nopeimmin vanhenevat nimenomaan nopeat ja liikkuvat ottelijat, esimerkkeinä Remy Bonjasky tai nyrkkeilyssä Muhammad Ali. Hitaammat voimalyöjät taas kestävät huipulla kauemmin, vaikkapa Semmy Schilt tai George Foreman.

Kestävyysominaisuuksiin ikä ei juuri vaikuta, jos vain pysyy ehjänä niin että voi treenata.

En oikeastaan voi suositella mitään seuraa johtuen siitä, että olen Potkunyrkkeilyliiton varapuheenjohtaja ja vastaan liiton tiedotuksesta. Siksi minun olisi varsin epäkorrektia alkaa laittaa seuroja paremmuusjärjestykseen. Tässä Tampereen seurat aakkosjärjestyksessä.

Black Eagle Taekwon-Do: http://www.blackeagletkd.com/

Chitalada: http://www.chitalada.com/

MMA Team 300: http://mmateam300.fi/

Tampereen Ju-jutsukoulu: http://www.itsepuolustus.fi/

Tampereen Taekwon-Do Seura: http://tamtkd.net/

WFC Warriors: http://wfcwarriors.fi/

Missä päin asut?

Nyt tietysti oleellista on se, paljonko olet valmis satsaamaan asiaan? Siinä on aika iso ero, onko sinun mahdollista treenata 2 vai 12 kertaa viikossa.

Mutta jos lähdetään kovasta muttei ammattimaisesta treenistä niin sanoisin että Suomen mestaruus on mahdollinen muttei helppo tavoite. Siitä yli menee sitten jo vaikeaksi.