Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 6 tulosta

Andy
maalis 7, 2012, 09.33
Keskustelualue: Schola Dimicantium
Aihe: Saksalaista tikaria
Vastaukset: 45
Luettu: 10820

Saksalaista tikaria

DeusVult kirjoitti: han tässä on vuodesta '95 treenattu kaikenlaisia kamppailujuttuja, lähinnä kuitenkin tuota jujutsua. Eli siis siinä mielessä olen toki vasta aika n00b verrattuna niihin jotka ovat treenanneet esimerkiksi 30 tai 40 vuotta, joten ehkä joskus vielä ymmärrän mitä yrität sanoa.
Vähemmän kuin minä, mutta eivät vuodet tässä mitään merkitse. On ihmisiä jotka treenaavat vuosikymmeniä oppimatta mitään ja toisaalta tunnen sellaisiakin, jotka parissa-kolmessa vuodessa ovat saavuttaneet tason, jolle itse en tule ikinä pääsemään.
liikkumista tehdään sen lisäksi muista, tähän liittymättömistä syistä.
Eli siis mistä syistä sitä tehdään?
Siksi että valmiiksi liikkeestä liikkeellelähtö nopeutuu todella paljon.

Lol. Nyrkkeilymatseissakin siihen ottelijan ympärille kertyy aina erätauolla kasa jotain kaljamahaisia viiksimiehiä, jotka kilpaa huutavat tälle neuvoja siitä miten pitäisi suojata enemmän tai varoa vasuria tms. Ketähän nekin luulee olevansa, kyllä se skabaaja varmaan tietää mitä se tekee, kun ammatikseen kerta treenaa ja ottelee.
Olen ollut ammattinyrkkeilymatsissa kulmassa ja potkunyrkkeilyssä sitten aika paljon enemmänkin. Nyt on niin, että se ei todellakaan ole sama, ketä sinne kulmaan otetaan, vaan nimenomaan pyritään valkkaamaan paras saatavilla oleva asiantuntija, joka tietää asioista mahdollisimman paljon. Yksikään suomalainen ei ole koskaan ollut avustajana taekwondon olympiafinaalissa, koska parempiakin vaihtoehtoja on saatavilla. Siksi en edelleenkään pidä sinua kykenevänä jakamaan neuvoja taekwondon olympiamitalisteille.
Oletko muuten koska viimeksi ottanut sparria teräsmiekoilla? Täydellä nopeudella? En tiedä millaisia kokemuksia sinulla on, mutta itse olen ottanut piiskaa kaverilta joka vain suurimman osan ajasta seisoi paikallaan, ja liikkui vain mitätöidäkseen minun liikkumiseni.


En ole koskaan sparrannut teräsmiekoilla. Mutta sen tiedän että jos tasoero on riittävän iso, niin voi tehdä kaikenlaista. minäkin olen kyykyttänyt ihmisiä potkunyrkkeilysparrissa pitäen käsiä selän takana, mutta ei se silti ole hyvä taktiikka.
Kai siis kuitenkin ymmärrät, että noissa tikarivideossa ei ole kyseessä mikään ottelu?
Kyllä, mutta sinä väität, että liikkeessä pysyminen ei ole mahdollista jos alusta ei ole täysin tasainen ja pitävä.
Miksi Ave lähtee tässä videossa tekniikkaan paikaltaan? Eikä hänelläkään ole mitään hajua kamppailemisesta?
En tiedä, sinun kannattaa kysyä sitä Avelta. Sen että monet hokutoryu-jujutsukat ovat treenanneet liikaa noin, huomaa kyllä suorituksista sangen helposti.

Ai että "saattaa pystyä"? Tämähän opetetaan peruskurssin ensimmäisellä tunnilla heti perusasennon jälkeen. Kyllä se todellakin toimii näin ja ihan riippumatta siitä, onko tarkoitus liikkua 5cm vai 150cm.
Onko tästä jotain ihan tieteellistä faktaa? Onko asiaa siis tutkittu? Kuinka suuren edun liikkeessä oleva henkilö saa paikallaan (mutta silti valmiina) seisovaan henkilöön verrattuna siirtymiseen käytetyssä ajassa, jos matka on esimerkiksi joku tietynpituinen, yksi askel? Onko etu tarpeeksi suuri kompensoidakseen esimerkiksi ylimääräisestä liikkumisesta kuituvan kompastumis- ja liukastumisvaaran, sekä nopeamman väsymisen?
Todisteeksi riittänee se, että missään vakavasti otettavassa kamppailulajissa ei seisota paikallaan.
Ai ihan koko ajan? Siis myös esim lyödessään päärynäpalloa ja sen sellaista?
Tehdessään lajinomaista harjoittelua.
http://www.potku.net/forum/viewtopic.ph ... 70#p648807" onclick="window.open(this.href);return false;
No tässähän nyt näkyy, että se liikkeellä pysyminen on mahdollista. Alusta on ruohikko, joka ei suinkaan ole täysin tasainen tai pitävä. Kuitenkaan mitään vakavaa horjumista ei näy. Äsken kuitenkin väitit moista suoritusta mahdottomaksi. :o

Saarikko: Onko sinulla jokin erityinen syy häiriköidä keskustelua?
Andy
maalis 5, 2012, 22.06
Keskustelualue: Schola Dimicantium
Aihe: Saksalaista tikaria
Vastaukset: 45
Luettu: 10820

Saksalaista tikaria

Tämä viesti oli niin uskomaton, että minun oli pari päivää mietittävä, mitä ihmettä moiseen voi edes sanoa. On hämmästyttävää, että tällainen perusasia kuin liikkuminen voi olla jollakulla näinkin hakusessa.
DeusVult kirjoitti: En tiedäkään. Voitko nyt yrittää jotenkin kertoa sen minulle, jotenkin muuten liimailemalla videoita jostain URHEILUmatseista?
Pohjelihas ja akillesjänne eivät tiedä, onko menossa urheilukilppailu vai tikarikaksintaistelu. Niiden hermot ja kimmo-ominaisuudet toimivat kyllä ihan samalla tavalla tilanteesta riippumatta.
En ymmärrä mitä tarkoitat? Tuossahan pätkässähän nimenomaan mahdollisimman vähäisellä liikkumisella kotrolloidaan etäisyyttä,
Toki liikkuminen liittyy myös sijoittumiseen, mutta kuten viestistäni pitäisi ilmetä, tarkoitin että liikkumista tehdään sen lisäksi muista, tähän liittymättömistä syistä.
joskin kumpikin pomppii vähän hermostuksissaan mikä on sinänsä turhaa koska ilmassa leijaillessaan ei voi ponnistaa yhtään mihinkään suuntaan.
Sinulla lienee varsin korkea käsitys kamppailukyvyistäsi, kun katsot kykeneväsi arvostelemaan ottelijoiden toimintaa. Tuo on taekwondon olympiafinaali ja nuo ihmiset ovat hommassaan maailman parhaita. Yksikään ihminen ei heitä tuolloin olisi voittanut. On absurdia väittää, että tuo pomppiminen olisi turhaa ja johtuisi hermostumisesta.
(eikä esimerkiksi haarniskassa tai mutaisessa maassa edes onnistuisi).
Se lienee selvää, ettei taekwondon (tai tenniksen) liikkuminen sovellu sellaisenaan tikarikaksintaisteluun. Eihän se sovellu nyrkkeilyynkään. Tämä on kuitenkin eri asia kuin se, että ihanteellinen taktiikka olisi pönöttää suolapatsaana paikoillaan ja lähteä siitä liikkeelle.
Toki sillä liikumisella voi yrittää myös hämätä vastustajaa, mutta se ei taas liity siihen yksittäiseen tekniikkaan, tai jos liittyy niin demotessa sitä lienee taas parempi esitellä siitä liikkeestä satunnaisen hyppimisen sijaan jonkunlainen teoreettinen malli, koskapa a) puolustautuja tietää jo ennestään että se on hämäys b) katsojalle halutaan näyttää nimenomaan se periaate jolla tekniikka toimii, eikä mitään flaidista.
Ilmeisesti et siis vieläkään tajunnut, mistä on kyse, vaikka se on jo sanottu tässä ketjussa.

Jatkuvassa liikkeessä pitää kamppailussa pysyä siksi, että siitä on paljon nopeampaa lähteä liikkeelle ja reagoida vastustajan liikkeeseen. Ero on todella suuri eikä siksi missään oikeassa kamppailussa harrasteta tuollaista seisoskelua. En hetkeäkään usko, etteivätkö keskiajan miekkamestaritkin olisi tätä tienneet ja tuosta Döbringerin kirjoituksestakin selvästi ilmenee, että ainakin hän on tämän tajunnut.
Urheilumiekkailu on NIIIIIIIN eri maailma kuin historialliset kamppailutaidot, että niiden vertaaminen toisiinsa on sama kuin vertaisi jalkapalloa pesäpalloon. Kummassakin on pelivälineenä pallo, mutta siihen ne yhtäläisyyden melkein jääkin.
Tämä nyt on taas tätä "meidän homma on niin erilaista ettei sitä voi verrata muuhun" -höpötystä. Vastaavalla argumentaatiolla voi perustella mitä hyvänsä heilumista.
Mutta eihän lätkässäkään hypitä? :D mutta okei, siis jos puhutaan fysiikasta, niin pitämällä massan liikkeessa pomppimalla tai muuten hötkymällä saattaa pystyä vähentämään sitä kiihdytykseen kuluvaa aikaa, jos tarkoitus on ampaista mahdollisimman kauas yhdellä loikalla kuten tenniksessä tai urheilumiekkailussa
.

Ai että "saattaa pystyä"? Tämähän opetetaan peruskurssin ensimmäisellä tunnilla heti perusasennon jälkeen. Kyllä se todellakin toimii näin ja ihan riippumatta siitä, onko tarkoitus liikkua 5cm vai 150cm. Eiväthän nyrkkeilijätkään tee pitkiä syöksyjä, mutta ovat silti liikkeessä "kevyillä jaloilla" koko ajan. Siksi toisekseen nuo tikaritaistelijathan hyökkäävät nimenomaan kaukaa yhdellä pitkällä liikkeellä.
Huomaa että tämä toimii kuitenkin vain jos:

a) Alusta on varmasti tasainen
b) Alusta on varmasti pitävä
c) Vaatetus ja varustus on kevyt
d) Pitkä loikka on lajissa tarkoituksenmukainen.

Nämä ehdot eivät aina täyty kaikkien kamppailutaitojen viitekehyksissä.
Absurdeja väitteitä, jotka osoittavat, ettei sinulla ole mitään hajua kamppailemisesta.

a) Pystyn liikkumaan ja vetämään varjoa potkujen kanssa täysillä esim. metsäaukiolla ilman että kompuroin. Ja niin pystyy kuka tahansa muukin. Pelkkä liikkeessä pysyminen on paljon helpompaa.

b) Pystyn potkimaan padeja ruohikolla. Liikkeessä kahdella jalalla pystyn pysymään horjumatta vaikka jäällä.

c) Pystyn vetämään varjoa potkujen kanssa 25kg rinkka selässä. Liikkumista kykenen tekemään esim. palomiehenotteella 100kg ihmistä kantaen ainakin jonkin aikaa. Kun noissa haarniskoissa voi tehdä kärrynpyöriä, ne eivät ainakaan voi liikkumista estää. Lsiäksi tikarimiehet olivat pukeutuneet kevyesti.

d) Liikkeellä pysytään myös nyrkkeilyssä, joss apitkät loikat eivät ole tarkoituksenmukaisia.
Andy
maalis 2, 2012, 22.33
Keskustelualue: Schola Dimicantium
Aihe: Saksalaista tikaria
Vastaukset: 45
Luettu: 10820

Saksalaista tikaria

Kuhmu kirjoitti: Ja auttaa se myös kummasti reagointiinkin, jos niin haluaa.
BINGO!
Andy
maalis 2, 2012, 21.48
Keskustelualue: Schola Dimicantium
Aihe: Saksalaista tikaria
Vastaukset: 45
Luettu: 10820

Saksalaista tikaria

Unreal. Ei kai tämä nyt voi olla todellista, että kuitenkin suht pitkään treenannut kaveri ei tiedä, miksi kamppailussa kannattaa pysyä jatkuvassa pienessä liikkeessä. :smt104

Tämähän nyt on ihan peruskurssikamaa, että liikkeellä pitää pysyä, eikä sillä ole mitään tekemistä sijoittumisen kanssa, minkä huomaa esim. tästä taekwondo-ottelusta. välillä ne toki pyrkivät ajamaan vastustajaa ulos, mutta suorituksiin lähdetään liikkeestä myös silloin kun tätä ei haeta. silloin kun ottelijat eivät tee kevennyshyppelyä, he kuitenkin siirtävät painoaan jatkuvasti jalalta toiselle.

[youtube][/youtube]

Ja jos mietitään, että aseiden kanssa homma olisi jotenkin eri vaikkapa pidemmän etäisyyden takia, niin tässä miekkailua. Taitotaso pojilla on vähän eri luokkaa kuin noilla tikarimiehillä. Miekkailussa ei sitäpaitsi edes pysty kiertämään tms. niin että liikkeellä haettaisiin kaveria johonkin kulmaan.

[youtube][/youtube]


Ja lopuksi viiden pisteen vihje. Tennis. Miksiköhän pelaajat mahtavat ottaa pari kevennyshyppyä juuri vastustajan syöttäessä esim. kohdissa 0:06 ja 1:11? Olet ehkä myös kuullut, kun lätkäselostajat puhuvat siitä, että väsyneen joukkueen pakit ovat "seisovilla jaloilla".

[youtube][/youtube]
Andy
maalis 2, 2012, 14.29
Keskustelualue: Schola Dimicantium
Aihe: Saksalaista tikaria
Vastaukset: 45
Luettu: 10820

Saksalaista tikaria

DeusVult kirjoitti: Liikkumisessahan yksinkertaistetusti on sellainen idea, että se hyökkääjä pyrkii pääsemään itselleen edullisempaan asemaan, kun taas puolustaja yrittää omalla liikkumisellaan mitätöidä sen hyökkääjän liikkumisen. Mutta senhän me jo tiedämme kaikki, joten miksi vaivautua sitä näyttämään?
Ehkä siinä liikkeessä on vähän muutakin hiukan tärkeämpiä elementtejä...
Andy
helmi 28, 2012, 14.03
Keskustelualue: Schola Dimicantium
Aihe: Saksalaista tikaria
Vastaukset: 45
Luettu: 10820

Saksalaista tikaria

Miksi varsinkin tuossa aloitusviestin videossa hyökkäykseen (ja puolustukseen) lähdetään aina paikaltaan?