Uusien lajien saapuessa maahamme 1960- ja 1970-luvuilla mielikuvat lajeista olivat sekavia ja monenkirjavia. Diskurssianalyysin tuloksena mystisyyttä, itsepuolustuksellisuutta ja henkistä kehitystä korostavat diskurssit nousevat kuitenkin selkeästi esiin uusien kamppailulajien yhteydessä.

Molskille vai tatamille?: tutkielma kamppailulajien harrastamisen kehityksestä Suomessa 1960-luvulta nykypäivään

Tiivistelmä: Suomea pidetään urheiluhulluna kansana. Keihäänheiton, kestävyysjuoksun ja hiihdon rinnalla eräs suomalaisten lempilajeista on ollut paini. Painia on harrastettu Suomessa laajasti ja lajin kansainvälinen kilpailumenestys, etenkin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä on ollut erinomaista. Pitkään paini ja nyrkkeily olivat käytännössä ainoat maassamme harrastetut kamppailulajit. Tilanne muuttui 1960-luvulla, jolloin budolajit judon johdolla rantautuivat Suomeen ja tarjosivat uudenlaisia mahdollisuuksia kamppailulajien harrastamiselle. Tutkielmani käsittelee suomalaisen kamppailu-urheilun muutosta ja kehitystä 1960-luvulta 2000-luvun alkuvuosiin asti. Tutkielma keskittyy selvittämään miten perinteiset suomalaiset kamppailu-urheilulajit paini ja nyrkkeily ovat pärjänneet uusien lajien aikaan saamassa kilpailussa. Tärkeimpänä tilastollisena mittarina toimii harrastaja- ja seuramäärien kehitys. Kvantitatiivisen tarkastelun pääpaino on horisontaalisessa ja vertikaalisessa tilastollisessa analyysissä. Ajallisen kehityksen tarkastelu muodostaa tutkimuksen horisontaalisen ulottuvuuden, eri lajien välisten suhteiden ja kehityksen seurannan muodostaessa vertikaalisen tason. Suurimman osan tilastoaineistosta muodostavat Suomen urheiluarkistossa sijaitsevat Suomen Valtakunnan Urheiluliiton ja Suomen Liikunnan ja Urheilun jokavuotiset toimintakertomukset sekä eri lajiliittojen toimintakertomukset ja vuosiraportit. Määrällisen tutkimuksen tulosten valossa itämaisten budolajien voidaan nähdä lisänneen kamppailulajien absoluuttista harrastusta Suomessa. Perinteisten lajien, painin ja nyrkkeilyn, absoluuttiset harrastajamäärät eivät kuitenkaan samalla vähentyneet vaikka niiden suhteellinen osuus kamppailulajien harrastamisesta pienenikin. Painin harrastajamäärät ovat jo pitkään pysyneet suhteellisen muuttumattomina, mutta nyrkkeily nosti 1990-luvun alusta alkaen suosiotaan menestyksekkään kuntonyrkkeilykampanjansa avulla. Tilastolliseen tarkasteluun nojaten on ollut olennaista kysyä, mitä sellaista uudet lajit tarjosivat harrastajilleen jota vanhat eivät voineet tarjota? Mikä uusissa lajeissa kasvavaa harrastajakuntaa viehätti? Tutkimuskysymystä on lähestytty diskurssianalyyttisen metodin avulla. Analysoimalla sitä, miten eri lajeista on puhuttu ja miten niistä on aikanaan kirjoitettu, on luotu kuva kamppailulajien harrastajien harjoittelun taustalla vaikuttaneista motiiveista. Suomen Urheilulehdessä vuosina 1962 1979 ilmestyneet kamppailulajeja koskevat artikkelit muodostavat tutkielman artikkelianalyyttisen osuuden tutkimusaineiston. Analyysissä ja tulkinnassa on tukeuduttu vahvasti saksalaisen tutkijan ja teoreetikon Henning Eichbergin näkemyksiin urheilusta ja liikunnasta. Hänen trialektinen mallinsa urheilun harrastamisen motiiveista on luonut perustan analyysille. Uusien lajien saapuessa maahamme 1960- ja 1970-luvuilla mielikuvat lajeista olivat sekavia ja monenkirjavia. Diskurssianalyysin tuloksena mystisyyttä, itsepuolustuksellisuutta ja henkistä kehitystä korostavat diskurssit nousevat kuitenkin selkeästi esiin uusien kamppailulajien yhteydessä. Tutkielmani valossa näyttää siltä, että maahamme 1960-luvulla saapuneiden uusien kamppailulajien harrastamisen nopea kasvu selittyy ensisijaisesti lajien tarjoamalla uudella mahdollisuudella harrastaa liikuntaa, joka korostuneesti vastasi Eichbergin trialektisen mallin kuvaileman terveysorientoituneen funktion mukaiseen tarpeeseen. Käytännössä uusien kamppailulajien harrastamisessa korostui fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen terveys ja hyvinvointi kilpailemisen ja suorittamisen sijaan. Uudet kamppailulajit, ennen kaikkea judo ja karate, tarjosivat maassamme uudenlaisen ja vähemmän kilpailuorientoituneen mahdollisuuden harrastaa kamppailulajeja.

Lasse Candé kirjoitti: ↑huhti 18, 2020, 18.22 Andy, törmään mainitsemaasi ajatteluun juuri nyt, kun sinä toit sen ketjuun. Epäselvää on silti miksi sinä toit tällaisen ajatuksen ketjuun. Ja nyt vielä kysyt että väitänkö minä jotakin.

Lasse Candé kirjoitti: ↑huhti 18, 2020, 17.16

Andy kirjoitti: ↑huhti 17, 2020, 19.33Kun joskus on tuntunut siltä, että (esim.) karatekan on nähty kehittyvän henkisesti ihan automaattisesti sillä, että hinkkaa gyakuzukia, kun taas nyrkkeilijä ei kehittyisi vastaavasti hinkkaamalla takasuoraa. Ja perusteena on lähinnä se, että gyakuzukia hinkataan valkoisessa kauhtanassa eikä shortseissa ja T-paidassa.

Mahtaako tuolla sinun tunteellasi olla keskustelulle mitään suurempaa relevanssia kuin että oltiin tehty silein että tyhmästi mentiin tuntemaan noin? Ja että tuo tunteminen rajoittuu vain sinuun ja ehkä viestistäsi tykänneeseen Kuhmuun.

Panu Suominen kirjoitti: ↑touko 17, 2005, 14.10Eli kun Dalai Lama kertoo mietiskelyn kehittävän ihmisiä henkisesti onnellisempaan ja tyytyväisempään suuntaan, hän ei itseasiassa tiedä yhtään mistä puhuu eikä varsinkaan itse ole em. tavalla "kehittynyt"?

Jussi Häkkinen kirjoitti:

bodyguard kirjoitti: Itse olen kyllä ollut sellaisessa uskossa että siellä itämaissakin on perinteisesti oltu aika kiinnostuneita siitä että mikä tyyli on kovin. Olisiko tämä henkisyyden korostaminen moderni ilmio jolla on tarkoitus vetää länsimaisilta fiilistelijoilta rahat pois?

Minulla on vähän sellainen fiilis, että henkisyyden korostaminen on länsimainen ilmiö.