Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 23 tulosta

Lasse Candé
heinä 15, 2018, 23.58
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Katselin neljä vuotta sitten Kreikan telkusta 94 finaalin ajankohtaista loppuottelua odotellessa, kun heidän Yle näytti uusintana kokonaisia matseja. Tasoero on aika merkittävä ja 0-0 tilanteessa rankkuihin menneessä matsissa oli vastakkain hemmetin kova Brasilia (jokainen pelaaja) ja Italia, jolla mahdollisesti joitain näkymättömiä hyviä pelaajia ja sitten siitä porukasta selkeästi erottuva Baggio.

Se me huomattiin ja tiedettiin jo silloin ja itsehän fanitin Baggiota jo parin kovan 90-kisojen suoritusten takia. Baggio oli ehkä mun suurin sankari ikinä. Vähän niinkuin parempi Litti, joka siis olisi ollut vielä itseään kovempi, ellei olisi loukkaantuillut kuten teki.

Mutta joo, Brasilia oli parempi matsissa ja siinä mielessä rankut "meni oikeinpäin". Harmi muuten että Yle ei enää tee niitä about joulukuussa tulleita koosteita joita tekivät Ranskan 98 kisoihin saakka. Meidän perheestä muuten soittelimme Ylelle ja peräänkuulutettiin sellaista 94 tai 98 kisoista ja sanoivat että pari muutakin puhelua on tullut ja kohta tuli koostetta telkusta. Kun ei ollut youtubeja ja mm-kisat olivat isompi juttu (nykyään Champions League tarjoaa fudisantia) kyseinen kooste oli tärkeä pala laittaa VHS:lle. Propsit Ylelle. Ja kisojen alkupuolella ne näytti muuten inserttejä juuri näistä koosteista, eli narraatiot olivat siihen tehtyjä ja lisäksi näyttivät muita pätkiä aiemmista kisoista.

Liittääkseni kaiken tämän näihin kisoihin, ei ole enää vähään aikaan näkynyt pelaajilla sitä hermostuneisuutta, mikä oli silloin läsnä. Nykyään pelaajat vetävät sata prosenttia ja itkevät vasta matsin jälkeen. Vitttu fudiksen mm-kisoissa! Griezmannilla näkyi loppuottelujännitys pilkussa, mutta piti kasetin kasassa, vaikka molari viittoi omalle oikealle puolelleen keltaisen arvoisesti. (Kumpikaan osapuoli ei siis saa näyttää suuntia.) 94 kisoissa heti kun näytti maalipaikalta, jokainen pelaaja jännitti ja teki todella typeriäkin ratkaisuja, koska kyseessä pokaaleista upein ja se turnaus, missä saa usein vain yhden ja joidenkin poikkeus-Ronaldojen tapauksessa miljoona mahdollisuutta.

En pelkästään tykkää tästä sähläämisen puutteesta, koska se loi osaltaan aina sitä jännityksen fiilistä katsojalle. Mutta samassa ei voi olla arvostamatta noiden tyyppien kovuutta.

Kaikkein paras mm-loppuottelupaniikkijuttu on ehkä Brasilian Ronaldo, joka ei jäänyt paineessa kuseen makaamaan vaan otti oman aloitteen ja vetäisi maailman kaikkien aikojen törkeimmän kampauksen päähän ja veti älyttömän loppuottelun 2002. Päällikkö oli hän.
Lasse Candé
heinä 15, 2018, 17.46
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Noni! Kohta lähtee käyntiin!

Tunnelmia? Itse valmistelin mimmilleni yllärisafkat, kun joutui jäämään harrastuksemme pariin vähän pidemmäksi aikaa kuin itse.

Kumpi vie? Arvaan Ranska, mutta en ole vielä oikein varma olenko myös heidän puolellaan. Olen yleensä vähän taipuvainen kannattamaan underdogia, mutta nyt olen ollut Ranskasta niin innoissani etten tiedä.
Lasse Candé
heinä 12, 2018, 14.44
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Tässä on malliesimerkki siitä kuinka maalit ratkaisevat. En itse oikein nähnyt mikä se Kroatian salaisuus tässä on, kun tyypit harhasyöttelivät aika paljon. Mutta jollakin he paikkasivat sen niin ettei tästä syystä tule takkiin. Alhaalla puolustus toki oli tiivis.

Ranska on niin älytön maa, että saattavat kyllä rikkoa tuon puolustuksen aika lahjakkaasti loistavilla syötöillään ja juoksuillaan ja ottavat kovaa koko kentällä. Loppuottelussa tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä taas Kroatia keksii tähän ja toisaaltamaalintekopäähän. Taivuin Ranskan puolelle jostain syystä kun Belgia-matsinsa alkoi. Nyt tietyssä mielessä pitäisin Kroatian voittoa aika eeppisenä, joten pitää katsoa kumman puolelle taivun. Nyt ottaa pattiin se, että jos olisin laittanut voittajavedon, olisi Ranska ollut ainoa mitä harkitsin, koska muutama liitteeni asiantuntija veikkasi heitä. Oli vain liian alhainen kerroin makuuni. (Ehkä tyyliin kymppi ja realistisia kandidaatteja sen aikaisella tiedolla liian monta, jotkut vahvoja.)

Eilisen lopputuloksessa on se hyvä puoli että ainakin luulisin pronssiottelun olevan mielenkiintoinen näin. Loppuottelu kun on aina väkisinkin mielenkiintoinen.
Lasse Candé
heinä 11, 2018, 19.38
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Jumaleissön, mitä syöttöjä ranut laittoivat. :o
Hitusen eri meininkiä kuin millään joukkueella vielä muutama vuosi sitten.

Sekä Ranskassa että Belgiassa näkyi vahvasti se, että kun syöttö vähän epäonnistuu, koko joukkue uudelleenkalibroi niin, että tuskin edes huomaa syötön olleen epäonnistunut. Ja ihan älytöntä koko kentän hahmotusta koko ajan 22 pelaajalta kentällä. Ziisus, kovat joukkueet ovat kovia joukkueita.

On muuten hyvä mimmi se studiossa ollut asiantuntija. Kaksi vuotta sitten vedettiin kiintiömeiningillä, mutta nyt se on joitain äi'iä paljon parempi asiantuntija katsojille. Yhden lätkämeininki häiritsi itseäni. Niitä witun julistajia tarvita tähänkin...

Oli myös hyvät terveiset tältä toiselta asiantuntijalta, kun puhui kikkailun puolesta. Itse tehnyt tätä aina ja ilahtunut kun suomalaiset asenteet ovat muuttuneet. Tämä melko nopea suomalaisen sielunmaiseman muutos kulminoitui lätkän puolella tapahtuneeseen Granlundin ilmaveiviin ja pidän sitä selkeimpänä tämän hienon kehityksen symbolina.

Enemmän silti aiheesta, se syöttö ei ole mitenkään erikoinen. Siihen pystyy lähes kuka tahansa junnu, ja olen itse tehnyt muutamissa treeneissä ja jopa mahdollisesti pelissä. Vanhassa ns Marseille-käännöksessähän kunnostautui varsinkin juuri ranskalainen Zidane, vaikka temppu on paljon vanhempi. Se on peruskauraa jopa teknisesti melko surkeille nykyään. Sitä rullailee jengi jolla on pallo, mutta ei mitään osaamista. Hienoa siinä oli silti nopea luovuus, kehon käyttö ja että tämä tyyppi sai käännöksen jalostettua syötöksi asti. Näillä spekseillä, melko yksinkertainen kikka onkin hyvä siitä kuinka hyvin tyyppi teki sen. Respect!

Sanottakoon silti, että tykkään itse myös turhista kikoista. Selostajahan puhui vähän niitä vastaan ainakin implikaationa. Turhilla kikoilla voi kuitenkin boostata omaa suorituskykyä ja treenauttaa luovuutta ajankohtaiseen peliin yleisön edessä. Tästä pidän Neymarissa, samalla kun se on jopa Ronaldoa halveksuttavampi pelle pyöriessään maassa.
Lasse Candé
heinä 10, 2018, 15.58
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Joo, kun kevään 90 Arsenal-Millwall -pääsylipussani lukee ykkösdivari, niin myöhemmin katsoessani en heti hokannut mistä on kyse.

Mutta tuollaiset nimijutut eivät muuta mitään oleellista suomalaisesta ajankuvasta, koska esim omassa elämässäni tuo ajanjakso kesti luultavasti aikalailla nollasta vuodesta siihen kun Enkkufudis siirtyi maksukanaville, eli 1982-noin2000 ja ainoa mikä omalla kohdallani muuttui, oli että alkoi ymmärtämään niistä hassuissa sukissa kentällä juoksevien touhuista jotakin.
Lasse Candé
heinä 10, 2018, 11.47
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Mutta lol, mitä wittua japsit miettivät kun laittoivat kulman pitkänä jättiläisiä vastaan tuossa pelissä kun aika oli käytännössä jo about lopussa? :o

Tuo Englannin liiga pyöri Ylellä ihan vuosituhannen vaihteeseen saakka ja oli meilläkin perinne siinä saunan rinnalla. Ja sitten kaikki maalikoosteet vielä nauhalle, niin näki vähän mitä muissakin peleissä tapahtui. Sitten kaikki vakioveikkaustulokset pyörivät siellä taustalla.

Sitten kaikki meni maksukanaville. Kun mm-kisatkin menevät, loppuu varmaan osaltani niiden tuijottaminen.
Lasse Candé
heinä 9, 2018, 14.33
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Noniin, sitten olisi välierät, pronssiottelu ja loppuottelu. Tuntuu aina vähän haikealta tässä vaiheessa, kun on enää neljä peliä jäljellä ja ei tule koko aikaa fudista.

Enivei, välierät ovat siis

Ranska - Belgia
Kroatia - Englanti


Belgia on voittanut kaikki viisi matsiaan ja pudotuspelitkin varsinaisella peliajalla. Kroatialla muuten sama, mutta molemmat pudotuspelit rankkujen kautta. Ranskalla taas tasuri alkulohkon viimeisessä Tanskaa vastaan, mutta muuten täydellistä jälkeä ja Englanti otti Belgialta turpaan ja Kolumbiaa vastaan eteni rankkujen kautta.

Mulla on vaikeuksia päättää kenen puolella olen. Englannin puolella Kroatiaa vastaan ainakin. Ehkä hitusen Belgian puolella Ranskaa vastaan, koska Ranska jo voitti äskettäin. :D Toisaalta on ärsyttänyt niin paljon kaikki Belgia-hypetys, että siinä mielessä saisivat vaikka hävitäkin.

Omalta osaltani ottaa vähän pattiin kuinka nämä kisat ovat jossain määrin menneet ohi. Oli alkukisoista muuttohommia ja nyt ollut teatteritalkoilua. Nähnyt joitain matseja silleen puoliksi ja missasin peräti kokonaan Ruotsin ja Englannin sekä Venäjän ja Kroatian pelit puolivälierissä. :(

Mitäs muut tuumaavat neljästä mukana olevasta ja kuinka kisojen kyttääminen on mennyt?
Lasse Candé
heinä 5, 2018, 15.27
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Samaa katselin kuin Eppu.
Ensinnäkin nykyään käytännössä jokainen jalkapalloilija osaa vaikka mitä kikkoja. Sanon nykyään, koska esim Cruyffin kuuluisa hänen itsensä mukaan nimetty käännös, jolla hän keräsi huomiota 1974 alkaen, on tekniikka minkä suuri osa junnuista tekee paremmin kuin mies itse teki. :o

Mutta suurin piirtein Maradonan jälkeen kaikki ovat kikkailleet ja vuosituhannen vaihtuessa käytännössä kaikki kikat keksitty ja testattu. Nykyajan pelaajat ovat tässä suhteessa tulleet katettuun pöytään ja on riittänyt että alkaa kikkailemaan jo keksittyjä kikkoja eikä tarvitse itse suuremmin kehitellä.

Japseilla näkyy samaa helppoutta fudiksessa kuin mitä näen heillä karatessa. Jos vedellään tällä rasistisella linjalla eteenpäin, niin mustat ovat voimakkaan atleettisia ja valkolänkkärit tarkkoja vetäjiä. Tulee mieleen Star Warssin legendaarinen läppä, missä Obi Wan sanoo että ammutut laukaukset ovat liian tarkkoja ollakseen hiekkaväen ampumia. lol

Valkoisia ja mustia kikat hidastaa. On mielenkiintoista, kuinka askelharhautus esimerkiksi tehdään nykyään huipputasolla vastoin sen entisiä oppeja painon siirrosta. (Askelharhautuksessa siis mukamas siirretään ulkosyrjällä, mutta joko viedään jalka yli tai sitten etupuolelta ohi.) Nykyään juuri kukaan huippupelaaja ei käytä vartaloa vaan ainoastaan heittää jalan yli ja haluttu funktio ei enää ole se vartaloharhautuksen vaan ainoastaan siinä että sekunnin murto-osaksi puolustaja hämmentyy pelkän jalan liikkeestä. Kun opin itse askelharhautuksen, lopetinkin sen käyttämisen suurinpiirtein siihen paikkaan koska se on huono ja vaatii liikaa suunnitelmallisuutta ja tahtoa tehdä itse askelharhautus. Nykytavalla ja noiden pelaajien taidoilla taas funktio ja toimivuus on toinen.

Mutta japsien kaikessa kikkailussa on eroja verrattuna valkolänkkäreihin. Jengi ei edes ehdi tajuta taputtaa vaan ne jäävät peräti huomaamattomiksi. Harmi että taipaleensa loppui ja ei päästä katselemaan lisää matseja sillä silmällä.
Lasse Candé
heinä 3, 2018, 10.17
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Japanilla oli hurja draivi tokalla puoliajalla varmaan jonnekin 65-70 min -kohtaan saakka ja sitten kone hyytyi. Oli oikeastaan aika uskomatonta, että saivat tuollaisen otteen pelistä. Ruumiinrakenne tuo mukanaan hyviä juttuja. Ziisus, jotkut niiden kikoista olivat niin nopeita ja sujuvia että kukaan länkkäri ei saa noita samalla tavalla peruspeliksi joka ei hidasta tekemistä. Selostajakin missasi eikä tullut uusintoja, osin juuri koska oli vain niin nopeaa. Mutta molari oli kyllä liian lyhyt ja muutenkin sylki. Jos japsit olisivat voittaneet, olisi reboundien hyödyntäminen tajuttu seuraavassa matsissa.

Ja pelistä tulee tuolla tavalla "puhdasta" kun on kokoero. Vaikea viheltää pikkusen tekemää rikettä, koska se ei juurikaan vaikuta. Muistan itsekin että ne pikkukusipäät kentällä oli kaikkein pahimpia. :D

Herranjessus että oli upea maali Belgialta. Nykyään huiput todellakin osaavat luovuuden maalin edessä. Noin ratkaisevassa paikassa tyypit pelaavat noin hyvin yhteen ja tyyppi näkee jättää, jonka ansiosta toinen pääsee käytännössä laittamaan tyhjiin. Huhhuh, mitä yhteispeliä ja miten kaunista tuossa vauhdissa.

Kari,
Kirjoittelin jo aika paljon kaadosta tuossa. Fudiksen sääntöjen tulkinta ei aina ole ihan suoraviivaista vaan enemmänkin "maalaisjärkistä". Tästä tulee melkoisella varmuudella ennakkotapaus aika hyvänä rajanvetäjänä siitä mikä on "pallon pelaamista" ja mikä ei. Elikkäs koulutusmateriaaleissa joko tuetaan päätöstä tai päätös todetaan vääräksi. Minulle on selvää että palloa ei pelata noin, mutta jotkut tuntuvat olevan kanssani eri mieltä.
Lasse Candé
heinä 2, 2018, 14.00
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Tässä vähän keskusteltuani Polven kanssa fb:ssa ja lukiessani asiasta muutenkin, olin itse luultavasti vähän väärillä raiteilla.

Netissä tuomiota perustellaan ad hoc sillä, että pelaaja pelasi palloa. Ja tarkoitan ad hocilla sitä, että se pelasiko pelaaja palloa katsotaan toteutuneesta tuomiosta, eikä sitä miten olisi pitänyt tuomita siitä, pelasiko tanskalainen palloa. Sääntöpohdinnassa tämä onkin oikein, sillä JOS oletetaan että tanskalaisen tarkoitus oli pelata palloa ( :lol: ) niin tilanne tosiaankin on keltaisen arvoinen.

Palloa ei vain tyypillisesti pelata liukutaklauksella ylipitkältä etäisyydeltä suoraan takaa juoksevan jalkojen välistä sillä tavalla että kampitetaan samalla pakosti nurin. Tuomari tulee vetoamaan pallon pelaamiseen, mutta suljettujen ovien takana valistuneemmat tulkinnat lienevät muuta ja noottia tullee.



Tilanne Areenalla:
http://areena.yle.fi/1-50004830
Lasse Candé
heinä 2, 2018, 00.00
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Nyt tuomari mokasi, kun ei antanut punaista maalinryöstöliukutaklauksesta, josta tuli pilkku Kroatialle Tanskaa vastaan. Tuomari "laimensi" keltaiseen ja koska hän vihelsi silti pilkun, ei kyse ole aiemmin sivuamastani sääntömuutoksesta (hyödyn noudatus muuttaa nykyään punaisen keltaiseksi), vaan tuomari yksiselitteisesti mokasi. Oletan että tämä sääntömuutos pisti jotenkin pasmat sekaisin.

Muuten menee ihan kivasti. Venäjä porskuttaa ja sekä Espanja että Portugali ulkona. Harmi että Tanska putosi ja oli kyllä jänskä matsi. Ylihuomenna sitten Ruotsia jatkoon!
Lasse Candé
kesä 27, 2018, 12.08
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Wittu, ruotsinkielisellä puolella todella törkeästi spoilasivat Islannin matsin ilman mitään varoitusta. Kertoi vain höpinöiden seassa loppumetreillä että on 1-1 ja samalla tavalla kun toinen matsi loppui ja jauhoi, että Islanti on hävinnyt 2-1. Ei hemmetti että otti pattiin, kun venasin oikein että saa jänskättyä sen vielä läpi.

Mitä helvettiä tuo tuollainen on nyt netin aikakautena... Kun aiemmassa matsissa halusin itse tietää suht reaaliajassa, katsoin netistä ja sain tietää reaaliajassa. Jo 90-luvulla nuo osasivat varoittaa milloin spoilaavat ja silloin noiden asioiden tiedottamisella oli ylipäätään funktio kun kaikilla ei ollut teksti-tv:tä. Ei wittu, että muuten witutti...

(Ehkä jopa vähän liikaa. :lol: )
Lasse Candé
kesä 26, 2018, 00.22
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

No nyt on lopputulokset jo olleet selvillä jonkin aikaa. Eka puoliaika Espanjan pelistä tullut nauhalta. Vähän oudosti hyppäsi kohtaan 53 minuuttia suoraan, kun ei tuo mun mielestä mikään kooste ollut.

Enihau, Ronaldon keltaisesta kortista oli puhetta ruotsiksi kun selostaja oli sitä mieltä että olisi ollut punaisen paikka. Selostaja ei ollut ihan kartalla. On ihan perusrike käyttää tuolla tavalla käsiä raivatakseen itsensä ohi pelaajasta joka varsinkin itse syyllistyy väylän tukkimiseen. Ronaldolla olisi kyllä ollut tilaa myös kiertää, jolloin syy olisi mennyt vastustajalle.

Selostaja tulkitsi sen punaiseksi ja homma vietiin VAR:iin mitä luultavimmin sen takia että heidän mielestään tuomarin piti ottaa kantaa siihen että mikä se käsikontakti on. Kaikki fudista pelanneet tietävät ettei tuollainen ole mitään lyömistä vaan tilan raivaamista. Kun ei myöskään pitkästä matkasta palloon huolimatta ole kyse siitä että haluttaisiin tehdä väkivaltaisuuksia (vaan sen sijaan halutaan palloa kohti), ei tuo ole mitään normaalirepimisiä pahempi asia ja selkeä keltaisen paikka. Joku tuomari olisi ehkä voinut tuomita punaisen. Tällöin perustelu olisi ollut että Ronaldo löi oikealla kädellään minun kuvailemaani ylittävällä kontaktilla. Sen verran tuossa toki onkin tulkinnan varaa, mutta kyllä minä sanoisin aika pokkana että ihan normaalia raivausta.
Lasse Candé
kesä 25, 2018, 22.23
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Jassoo, että niinku kuumakallet vs itkupillit. :D
Eipä siinä, nyt ei ole Portugalin touhu ollut niin naurettavaa. Tässä vaiheessa vielä 0-1 Portugalille ja Ronaldon mokatusta pilkusta jokunen minuutti.

Iranilainen änki ihan viereen ja peitti suutaan kurinpitoseurauksilta välttyäkseen. Sitä voi vain arvailla mitä rumuuksia siellä on lauottu. :lol:
(En fanita sellaista BTW.)

Nyt 62 minuuttia pelattu.
Lasse Candé
kesä 25, 2018, 21.17
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Jalkapallon mm-kisat 2018
Vastaukset: 67
Luettu: 4480

Jalkapallon mm-kisat 2018

Vähän välillä tosiaankin varsinkin toinen kierros puuduttelee ja menee ihan päivystyshommina. Onneksi tässä viimeisellä kierroksella pelataan kaksi matsia aina päällekäin, homma nopeasti ohi ja yleensä reilu puolet lohkoasetelmista mielenkiintoisia. Jännää täytellä paperille neljännesvälierien joukkuepareja.

Nyt Iran Portugalille kunnolla turpaan ja sitten Espanja jatkoon, niin saadaan pahin pillittäjäjoukkue ulos jo alkulohkovaiheessa!