Jos ei noilla ole muita taustoja, niin varsinkin parhaista päätellen, teette erinomaista työtä!

(Ja heikommatkin ovat kahteen kuukauteen nähden selvästi vahvassa kehityskulussa ja vetävät hienosti!)

Minkä mittainen peruskurssi?

Koska taso on aika hyvä, jos puhutaan tällaisesta normaalista syksyn tai kevään mittaisesta 3-4 kk rypistyksestä. Varsinkin, ellei ole muita taustoja. Onko taustoista tietoa?



Muutenkin todella hyvä viesti. Tuo on ehkä keskeisin pointti, että kevyemmästä on helpompaa siirtyä kovaan kuin kovasta laatuun. Jos pitää pelätä ”henkensä edestä”, ei voi koskaan oppia esim liikkumaan. Sellaisessa mentaliteetissa oppii liikkumaan vain se, joka on niin ylivoimainen, että hänellä on vapaus treenata, muiden pelätessä häntä.

Aluksi kontaktia voi harjoittaa ihan systemaattisestikin, eikä pelkkinä satunnaispelkopommeina. Ei nekään varsinaisesti pahaksi ole, mutta optimaalisessa harjoittelussa ovat enemmän pakollisia sivutuotteita kuin lähtökohtainen koulutusmenetelmä.

Siinä nyt ei ole mitään ihmeellistä että erinäiset kombot siinä kuinka yksi jalka ja yksi käsi astuu eteenpäin, on kaikissa järkeä.

Jokainen näistä on niin fundamentaalista että ne on tietenkin opeteltava.



Enemmän biomekaanisella tasolla täytyy kuitenkin sanoa, että tallaamisen tapa ja lyönnin ajoitus voi paljossa muuttaa asioita about päinvastaisiksi. Hyvät lyöjät tietävät kuinka tämä tehdään milloinkin... vähintään vartalossaan.

Pointtina lähinnä se, että voimantuotollisesti jalkojen ja käsien "samanaikais"-yhdistelmät eivät oikeastaan kerro mitään, vaan se mielenkiintoinen setti löytyy sieltä näiden samanaikais-yhdistelmien sisältä... Millä eri tavoilla nämä voi tehdä oikein...

Itse päätynyt pohtimaan minkä pitää tapahtua samaan aikaan ja minkä joko ennen tai jälkeen.
Niin, kun sanotaan "samaan aikaan", ei aina tajuta että oikeasti eri osien tulee itse asiassa liikkua eri aikoina ja se jalostuneisuus on näiden välinen lyhytaikaisuus.

Sparriinhan tämä ei liity. Noista pohdinnoista on onneksi kuitenkin saatavissa yhdistelmiin, mitä Andy jo muistaakseni tässä ketjussa sivusikin. Eriaikaisuuksia kannattaa tutkia monellakin tavalla.

Hieno homma!

Uskon että oikealla toteutuksella saavutetut taidot on mahdollista saada valjastettua enemmän teidän ydinsettiin. Tätä kautta sparraaminen luultavimmin tukee juttua niin paljon, että jäätte tästä asiasta reilusti ns voitolle.

Hyötyjä siis mm elävyys ja etäisyyspeli + sovellustaito erinäisissä asetelmissa. Ja vaikka mitä muuta.

Kuulostaa järkevältä.
Nyt en muista mitä kaikkea tässä ketjussa on muut näistä lyhyemmistä eristä sanoneet, mutta olikos niin että tanglangissa on ainakin ollut käytössä ja vähän ikäänkuin itsepuolustusfilosofialla?

Mitenkäs muissa lajeissa tai muilla vetäjillä? Onko lyhyistä eristä minkälaisia kokemuksia ja ihan kaikille kysymys että mikä on ollut harjoitteen tarkoitus? Andyhan tätä jo melko hyvin avasikin...

Sekin vastaus on ihan OK, että tulipahan testattua.
Varmaan monella myös lähellä totuutta ja ehkä siinä on jotain opittu sen toimivuudesta ja toimimattomuudesta jne...

Andylla on kyllä hyviä pointteja tuolla vähän aiemmin lyhyistä vs pitkistä eristä. Olisiko niin, ettei lyhyitä eriä kannata ottaa ennen kuin on riittävä kokemus pitkähköistä, mitä kautta saa ajallisesti paljon kokemusta etäisyyksistä ja liikkumisista...

Se on kyllä totta, että pitkähkö erä joka katkaistaan ennen kuin lähtee väsymyksen takia lapasesta on myös hyvä.

Mutta siis ajatuksena on lähinnä se, että kun järkevästi pystyy niin ottaa lyhyet erät mukaan. Itsepuolustusharjoittelussa voisin kuvitella tästä olevan sellaista hyötyä, että tosiaankin saa esiin kamppailun ja kamppailemattomuuden välisen eron. En tosin ole varma antaako tällainen muoto oleellisesti lisää, jos käytössä on myös skenaarioharjoittelu, mikä ajaa intensiteetin nousemisasian myös keinotekoisen sosiaalisella tasolla. Ehkä lisähyöty voisi olla parantunut lyöntiosaaminen, niin antavassa kuin vastaanottavassa roolissa...

Kopioin Anti-grappling -viestit sen omaan ketjuun, missä voitte jatkaa aiheesta. Jos täällä vaikka jatkaisi sparraamisesta...

Tottakai on hyödyllisempää päästä molemminpuolisesti täyteen intensiteettiin. Sinä olet kuitenkin jo itsekin sanonut sen eri tavoin että tätä on vaikea toteuttaa harrastelijoiden tapauksessa ja harrastuksen alkumetreillä. Tämän takia oleellinen kysymys on, mitä sitten voi toteuttaa.

Jos heitetään taas hatusta että pitkässä sparrissa aloittelija pyörii siinä 30-60 -välissä (monissa tapauksissa varovaissählätään tasaisessa 50:ssä), niin onhan se jo jotain jos vetäjä luo puitteet sille, että pääseekin 15:a 75:een. Tämä on jo jollakin tasolla tehtävissä lyhyemmällä sparrilla. Ei tosin ihan aluksi, mutta aika nopeasti oikeanlaisella treenirakenteella. Ja saavutettu hyöty on ihan oikea saavutettu hyöty. Oppii myös sellaiseen treenikulttuuriin, missä ehkäpä pääsee harrastusurallaan nopeammin täyteen tehoon.

Täytyy samassa sanoa, etten tiedä näissä lyhyissä sparreissa käytäntöä, kun en ole vapaassa muodossa koskaan kokenut. Tämä on tällaista toivottavasti jalostunutta arvailua ja ääneen ajattelua. Olisikin kivaa jos tätä käyttävät korjaisivat mahdollisia väärinkäsityksiäni.

Sanottakoon että omat sanavalintani olivat "mahdollisimman nollasta" ja "mahdollisimman sataan", joilla tarkoitin mahdollisimman rauhallisesta mahdollisimman kovaan menevää. Ja tämä siis erona siihen että olisin sanonut nollasta sataan.

Kovalla taas en tarkoita välttämättä täysillä, sillä kuten Andy sanookin, vain harva harrastelija voi sitä tehdä. Pitkässä sparrissa nyt kuitenkin käy niin että varsinkin kokemattomammat eivät osaa rauhoittua ollenkaan. Ei siis päästä lähellekään nollaa. Johonkin kovaan sykkeeseen päästään usein kyllä ja ehkä mättöönkin sekä loukkaantumisiin jotka monesti johtuvat liian kovasta kolaroinnista liian väsyneenä. Lyhyemmillä erillä voi matalamman alkuintensiteetin lisäksi päästä korkeampaan loppuintensiteettiin oikeammassa asiassa.

En kylläkään väitä ettäkö sparrin jatkuva jännitys olisi mitenkään huono asia. Päin vastoin, se on ehkäpä vähän niinkuin peruskunto, jos käyttää tällaista analogiaa.

Ensinnäkään tuollaisia ei voi kvantifioida kunnolla, mistä seuraa että yhden 60 on toisen 90 ja kolmannen 30.

Jos pointti tilanteiden koventamisen mahdollistamisesta lyhyessä sparrissa ja tilanteiden rauhottumisesta niiden välillä ei mene perille, niin sitten se ei mene.

Itsepuolustuslajissa ei kuitenkaan ole pakko ladata ihan kaikkia noita ehtoja täysillä ottamisesta noihin lyhyisiinkään harjoitteisiin. Eihän muutakaan sparria aina oteta sata lasissa ja aivan vastaavasti lyhyissäkin erissä voi pudottaa tehoja.

Tarkoitan tällä siis sitä, että kun Andy peräänkuuluttaa kokemusta ja tasaisia pareja sekä sanoo että kyseisellä harjoitteella saa aloittelevia varomaan tai lopettamaan, asia ei välttämättä ole näin, kunhan pudottaa hieman intensiteettiä.

Kaikessa on aina ongelmansa ja siinä ettei lyö täysillä on itsestäänselvät ongelmat, mutta hyötyä pitää ajatella myös. Saa alkavia ja loppuvia tilanteita. Andyn pointii pitkän erän jakautumisesta tilanteisiin on kohdallaan, mutta itsepuolustuksen kannalta pitäisi saada mahdollisimman nollasta mahdollisimman sataan meneviä tilanteita, eikä kolmestakympistä kuuteenkymppiin meneviä.

Ja tämä kaikki siis lähtien siitä liikkeelle, että itsepuolustuslajeissa ei ole kymmentä kertaa viikossa treenaavat kovin yleisiä ilmestyksiä.

Viimeinen kommentti:

Luultavasti lyönti-potkulajeissa on painilajeihin tässä suhteessa eroa. Paradoksaalisen tuntuisesti, kun opettelee antautumaan heitoille ja kaadoille, kasaa melko hyvän perustason arsenaalin vastustaa niitä.

Lyönti-potkulajeissa tämä taas todellakin aiheuttaa vähintään oman aloitteen häviämistä ja lähellekään vastaavaa hyötyä tuskin on saavutettavissa.
On tosin olemassa sellainenkin valmennusfilosofia, missä halutaan nähdä kuinka asiat menevät päin wittua. Esim fudismaalivahdeille jotkut suosittelevat huonoja joukkueita tästä syystä jossain kohtaa kehityskaarta. Hyödyllisyydestä en tiedä, mutta olen vähintään kokenut hyödylliseksi nähdä kuinka se tapahtuu kun sieltä tullaan läpi ja nalkissa ollaan. Ei esim halua päätyä siihen uudestaan.

Uhriutumisessa taas mennään askelta pidemmälle ja Andy puhuu tätä vastaan ja pääasiassa hyvin. Itsellänikin todella kaksijakoinen ajatustapa, minkä takia leivon aina uhriutumisiin sisään edes jotain missä on edes vähän jotain järkeä, kuitenkaan pilaamatta harjoitetta.

Kaikki tämä riippuu ihan mistä puhutaan. Tuo valmennusfilosofia varmaan toimii pidemmässä aikaikkunassa, mutta reaktiotasolla taas pitää rakentaa eri tavalla.

Tässä keskustelussa olen hämmästellyt ehdottomuutta, kun ei se niin yksinkertaista ja yleistettävää ole. Siis oikeastaan mikään...

DV:sta ja Andystä se saa internetpisteitä, kumpi vie tuon keskustelun eteenpäin.

Andyn viesti on täyttä asiaa.
Tapojaon toki muitakin, mutta ainakin on ajatusta.

Olen puhunut tuosta hyppimisestä aiemminkin. Olen samaa mieltä Karin kanssa siitä että kyse on osittain esijännityksestä.

Mutta niin fudiksessa kuin karatessakin korostan sitä, että kyse on pitkän etäisyyden liikkumistavasta. Fudiksessa on pakko hyppiä, jos haluaa olla valmis säätämään jalat nopeasti suoritteeseen. Efekti on siis se, että sen sijaan että jalat ovat tietyllä tavalla maassa, voi pudota ja asettaa jalat HALUAMALLAAN tavalla maahan. Tämä mahdollistaa lähdöt eri suuntiin ja moninaiset potkut. Sama efekti lähinnä lähtöjen osalta on kamppailulajeissa. Putoaminen vie aikaa ja tästä syystä tämä ei ole lähietäisyyden liikkumista. Kaukana sen menetetyn ajan voittaa paremmalla lähdöllä.

Jalkojen asettelu on siis yksi pointti. Pitkällä etäisyydellä pieni hyppiminen on erittäinkin järkevä toimintamalli.

Toinen syy hyppimiselle on potentiaalienergian säilöminen. Sillä tavalla saa lähdöissä hyödynnettyä luurakanteita. Ei tarvitse tehdä kaikkea työtä lihaksilla. Kirjoitin tästä melko pitkästi johonkin toiseen ketjuun noin puoli vuotta sitten, mutta siis kyse on samasta mekanismista kuin siinä että miksi korkeushyppääjä ottaa vauhtia. Luurakenteet kääntävät liikkeen suunnan. Tässä karatehyppimisen tapauksessa korkeushyppyyn nähden käänteisesti.

EDIT: Lisäyksenä, mielestäni sinapin kysymys oli vähän höhlä, jos saa sanoa näin rumasti. Katojen liikkeet harvemmin ovat pitkän etäisyyden otteluliikkumista. Mutta toisaalta ei kysymystä tarvitse höhlänä pitää, kun tämä tavallaan kelvannee vastaukseksi.