Ile kirjoitti:En itsekään hirveästi radalla käy mutta mun käsityksen mukaan Kari on oikeassa siinä, että kovanaamailua edelleen hyvinkin esiintyy ja myös nuorten keskuudessa (tämän sinänsä rikostilastotkin osoittaa) mutta ilmeisesti varsinainen toiminta kasautuu aikaisempaa pienemmälle osalle ikäluokasta.

Ei kai kukaan ole väittänyt että kukaan ei enää koskaan nykyisin pahoinpitele ketään? Sen sijaan ilmeisesti väkivalta on vähentynyt ja nyt oleellisesti tietenkin on kyse sen ja kamppailulajien yhteydestä. (Jos Vanhakankea ei hahmota mistä tässä puhutaan, kannattaa katsoa mistä tämä lähti ja miten.)

Tuo toiminnan kasautuminen pienemmälle osalle on kyllä hyvä pointti. Omassa nuoruudessani tappelu oli osa ihan kunnollista ja kunniallista elämäntapaa. Ei täysin... kyllä se touhun kiellettyys oli tottakai aina läsnä, mutta yksilö oli ikäänkuin sen merkityksettömän paineen ja sosiaalisen merkittävämmän ja tappelumyönteisemmän paineen välissä. Vain nörtit tai todella heikot pakitti aina, tasaväkistä vastaan kaikki muut lähtivät ja jatkuvastihan jotain myös eskaloitui.

Nykyään taas tunnutaan tajuavan, että on muitakin tapoja briljeerata kuin tappelu, sitä simuloiva urheilu tai muut eläimelliset pelleilyt. Lisäksi nykyajan nuoret eivät ole saaneet selkäänsä vanhemmilta, joten heitä ei samalla tapaa ohjaile kanssaihmisen ruumiillisen kiduttamisen ihanteet ja ovat kaikin puolin muutenkin tasapainoisempia. Paitsi liikunnallisesti.

Tämä ilmapiiri saattaa kyllä muuttaa aika ratkaisevastikin harrastamisen motiiveja. Vanhemmissa aloittajissa olen huomannut vahvemmin olevan läsnä se, että tappelukyvyn kautta lisääntynyttä lebensraumia haetaan ulkona odottavaan karuun maailmaan, kun taas nuoremmat tyypillisesti tuntuvat olevan kiinnostuneita haastavasta kontaktiharrastuksesta... ehkä hieman hassusti juuri koska maailma ei tarjoa mitään sopivia haasteita = urheilun tarkoitus lyhkäisyydessään.

Oikeastaan minun tuntemiseni eivät liity asiaan, vaan puhuin ihan pelkistä mielikuvista. Vaikka on totta että itsevarmuutta haetaan, vastaavasti lienee totta, että jotkut haluavat erittäin urheilullisia haasteita. Mielestäni vapaaottelunkin imago on nykyään sporttisempi ja tämä mahdollinen siirtymä vahvempiin urheilumotiiveihin on ainoa pointtini.

Nyt en ihan hahmota, oletko siitä eri mieltä vai puhutaanko eri aiheista?

Toki omaan katsantokantaani vaikuttaa aikuisiän muutto pois noin viiden tv-kanavan alueelta ja lapsellisemmista lajikuvioista isompaan ja sivistyneempään lajimaailmaan, mutta en usko tämän selittävän yksin havaintoani.

Tuosta että asiantila kaduilla (?) muuttui menestyksen myötä lajipuolella, on varmaan myös niinkin, että esim nykyään ei vain ole katutappelulle onneksi yhtä isoja markkinoita.

Ainakin itselleni vaikuttaa siltä, että urheilijat keskittyvät nykyään urheiluun ja katukuviot ovat marginaalia. En tiedä miten oli ennen, mutta ainakin täältä saa helpolla sellaisen kuvan, että ennen olisi katutouhut keränneet enemmän kiinnostusta.

Ja luulisin myös että seuroissa ja liitoissa ollaan ihan järkevästi maineesta huolissaan.

Juuri tuossa olet ehdottoman oikeassa.

Silti Karilla ja Rallella on pointti. Kuten sanottu, vähän sumeaa, mutta jos etsii pointtia, on tuossa jotakin. Varsinkin kertomani tarinan valossa, joka toimii esimerkkinä. Valitettavasti en voi nimen tasolla avata, koska luonnehdintani ei ole kaikin osin mairitteleva ja kuitenkin on kyseessä sekä todella hyvä tyyppi että erittäin kunnioitettavan työn tehnyt kamppailija.

Snadisti hankala keskustelu seurata ja varsinkin koska ei ehkäpä ole riittävästi tahtoa ymmärtää Rallen pointtia. Kari avaakin sitä hyvin. Olen silti Andyn kanssa samoilla linjoilla, mutta tiedän ammattinyrkkeilijäksi nousseen tapauksen, joka oli ennen sitä tappelija. Siirsi sen höyrypäisyyden treenaamiseen ja melko vaatimattomilla taustoilla pärjäsi/pärjää(?) ihan hyvin.

Näin sen kerran hoitelevan kylän vahvan ja ison äijän yksinkertaisesti vetämällä turpaan rehellisimmässä mahdollisessa katutilanteessa. Läiskäsivät jopa kädet yhteen ennenkuin aloittivat. Hölmöjen hommaa. Myöhemmin kuitenkin kun yhteisen kaverin kautta tutustuttiin, oli tällaiset pelleilyt ja röökit jääneet taakse ja treeni oli se juttu. Ja oltiin reippaasti aikuisiällä kun juteltiin.

Uskon tämänkaltaisen tarinan iskevän Karin ja Rallen pointin ytimeen, oli tämä miten sekavaa tahansa. Potentiaalia totisesti hukataan. Sama varmaan fudiksissa ja muissa, mutta uskon että noin satakertaisesti kamppailulajeissa, koska paljon pienimuotoisempaa ja vaikeammin lähestyttävää. Uskon osittain tämän olevan pointti, vaikka en sitä karkeimpaa esiintuontia piilevistä osaavia tarvittaessa kehässä päihittävistä "ostakaan".