Täytyy kyllä sanoa, että hemmetin hienoja laskelmia ja arvokkaita spekulaatioita (sanan hienossa merkityksessä) Andy puskee tähän ketjuun. Ihan parasta luettavaa ja osoittaa että noita asioita on ajateltu ehkäpä enemmän kuin vähemmän.

Onko tuo Ramalin ammattilaisuus Espanjassa jotenkin oleellinen pohdinta sen suhteen mitä antia hänellä on Suomen valmentajana? Eli siis valmentaako hän kaupallistaekwondolla, kun taas suomalaiset valmentaisivat ainoastaan kuntaliikuntataekwondolla?

Totta kai siis läppää, mutta en ihan siis tajunnut pointtia siinä että joku valmentaja tekee jossain duunia työkseen.

Amatöörit!

Välimuodolla kuitenkin tarkoitinkin juuri tuota toteuttamistavan joustavuutta "isomman profiilin" suuntaan. Tai se tietenkin riippuu... Mitkä ovat keinot muokata lajiopetusta suurempiin massoihin vetoavammiksi? Ja milloin puhutaan taas ihan opetuksen/valmentamisen parantamisesta?

Näkisin että kaupallisuuteen voisi linkittää usein "ulkokamppailullisia" tai kamppailun kannalta siinä sivussa kehittyvien ominaisuuksien korostamista, kuten kuntoliikunnallisuus, henkiset jutut jne. Ehkä peräti sosiaalisuus. Ainakin sosiaalisuus ja liikunnallisuus ovat jo nyt hyvin kovassa käytössä mainostusjutuissa. Bodycombatissa ja vastaavissahan sitten kamppailusta on jo tullut sivuseikka.

On filosofinen pohdinta milloin on menty minkäkin rajan yli. Lienee ihan oikeutettua sanoa että vaikkapa modernit budot ovat tuossa mielessä melko kaupallisia juttuja. Tai ainakin alunperin suuremmille massoille suunnattuja. En sitten tiedä missä määrin noita kahta asiaa kannattaa milloinkin pitää samana asiana. Pohdinta on jossain määrin sellainen että onko kaupallisuutta vedota kunnon kohottamisiin ja vastaaviin laji-identiteetin sijaan tapauksessa jossa laji itsessään kuitenkin nähdään tärkeänä, kun vetoamisen tarkoituksena ei ole varsinaisesti takoa rahaa vaan saada saliin kahden sijaan neljä uutta tyyppiä? Milloin juttu sitten muuttuu kaupalliseksi ja miksi juuri silloin?

Jep, eli kyse oli muna vai kana -jutusta...
Itsekin näkisin että laatua parantamalla voi massalajeissa saada maksavampaa väkeä, jolloin laatua voi ylläpitää. En sitten tiedä onko tuo kaupallistumista vai ihan vain paranemista.

Samalla kuitenkin onneksi vielä pystyy toteuttamaan liikuntatoimintaa ilman liiallista asiakas-palveluntarjoaja-asetelmaa halvalla. Valitettavasti tämä toisaalta rajoittaa hintojen nostoa, mutta ehkäpä tämä on tosiaankin muuttumaan päin. Ehkäpä kilpa-asetelma laimenee, vähän samoihin sfääreihin kuin miten vähän modernimmat jäsenyyskuntokeskukset kilpailevat kuntien "parilla eurolla puntille"-paikkojen kanssa. Tuskin kuitenkaan ihan samoissa määrin, kamppailulajien ollessa melko marginaalista harrastelua. Ellei sitten tuotteisteta enenevissä määrin bodycombattien ja vastaavien suuntaan.

Nuo ottelijoiden ja mahdollisesti vetäjien sponssaamiset on hyvä aihe. Voisi ehkä olla paikallaan avata oma ketjunsa...

Andy kirjoitti: Mutta sellainen pointti mikä ei ole oikein tullut vielä tässä esille on että kamppailulajien kaupallistuminen myös edistää urheilijoiden uramahdollisuuksia. Kun harrastajat ovat valmiita maksamaan treenistä, hommaa tehdään ammatiksi ja siitä saadaan palkkaa, siinä on toimeentuloa myös urheilijoille. Erityisesti niille jotka ovat ammattilaistasolla mutteivät vielä mitään superstaroja.

Virolainen kaverini asuu Englannissa ja ottelee mm. Cage Warriorsissa tavoitteenaan päästä UFC:hen. Hän saa kohtuullisia ottelupalkkioita ja elää osittain niilläkin mutta saa lisätienestiä siitä että vetää omalla salillaan treenejä harrasteryhmille. Hän ei todellakaan ole rikas tai edes keskituloinen mutta tämä systeemi mahdollistaa hänelle ammattimaisen harjoittelun.

Tuosta alleviivasin väitteen ja lihavoin lähtökohdan josta lähdetään väittämään.
Hieman näyttää taas siltä ketjun alun "kaupallistuminen = rahaa ilmestyy maagisesti kuvioihin" -meiningiltä. Toki tuo on totta että jos yhtäkkiä jengi innostuu maksamaan enemmän (rahaa ilmestyy maagisesti kuvioihin), siitä tulee mahdollisuuksia. En tiedä miltä kantilta kaupallistumista vaikkapa Suomen olosuhteissa pitäisi lähteä pohtimaan, tai onko tässä nyt edes Suomesta kyse. Viittaus esim asukastiheydeltään melko toisenlaiseen maahan viittaisi siihen ettei niinkään.

Kyllähän Suomessakin ammattimaisuutta on. Tarkoitetaanko kaupallistumisella tässä sitä että vaikkapa suomalainen ammattimainen toiminta hoidetaan paremmin ja jengi sitten maksaa enemmän vai jonkinnäköistä laajempaa yhteiskunnallista kehitystä, josta seuraa että vain kaupallisista lähtökohdista pystyy ylipäätään pyörittää saleja?

Tuohon Andyn pointtiin olisi kiva nähdä vastinetta, mikäli Punia nappaa. Uskoakseni Puni meinasi ehkä vähän jostain muusta vinkkelistä ja kiinnostaisi tietää mistä.


Sitten toiseen asiaan. Kaupallistumisellahan voi tarkoittaa suurempaa siirtymistä vapaille markkinoille pois erinäisten tukien äärestä. Kun en ihan tiedä mitä tuolla taikasanalla (josta ketjun alkupuolella oletettiin seuraavan taikarahavirtoja seuroille) tarkoitetaan, oletan että sillä tarkoitetaan tuon tyyppistä. Kuitenkin tämän jutun valossa näyttäisi siltä että kansalaisten liikuntaa voisi melkein tukea 1000 e:lla / kansalainen joka vuosi lisää ja yhteiskunta ei häviäisi. Tuo otsikon 4 miljardia on hirveä summa. Jos se on laskettu oikein, selvä implikaatiohan on että kun kaupallinenkaan liikunta ei aina ole noin kallista, voisi suurillakin kansallisilla panostuksilla saada rahat takaisin muussa muodossa. Valitettavasti nuo miinusmerkit näkyvät budjeteissa, toisin kuin jutun mainitsema hinta (eli "plusmerkin puute"). Leikitään että summa on väärin ja vain puolet. Silti juttu on melko merkittävä.

http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art ... 08366.html" onclick="window.open(this.href);return false;

Tämä ongelma maksaa Suomelle jopa 4 miljardia euroa vuodessa – ”Niin iso pommi, että kukaan ei ymmärräkään”

Uusi tutkimus paljastaa, että vain pieni osa suomalaisista lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi terveytensä ylläpitämiseksi. 95 prosenttia lapsista viettää liikaa aikaa ruudun ääressä. Ongelman aiheuttama lasku kansantaloudelle on jo nyt 3–4 miljardin euron luokkaa.
Tämän viikon Urheilusanomat kertoo hälyttäviä tietoja suomalaisten lasten ja nuorten liikkumisesta ja elämäntavoista.

Urheilusanomat pääsi tutustumaan ensi viikolla julkaistavaan Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistutkimukseen (Liitu), jonka mukaan vain 20 prosenttia suomalaisista lapsista ja nuorista täyttää liikuntasuosituksen eli liikkuu vähintään tunnin päivässä. Yhdeksäsluokkalaisista vain kymmenesosa liikkuu riittävästi.

95 prosenttia lapsista tuijottaa liikaa ruutuja, kuten televisiota, tietokoneen näyttöä ja älylaitteita. Suositus ns. ruutuajalle on korkeintaan kaksi tuntia päivässä.

Lasten ja nuorten vähäinen liikkuminen on vakava uhka kansanterveydelle. Lasku kansantaloudelle on asiantuntijoiden mukaan 3–4 miljardia euroa vuodessa – tulevaisuudessa summa vain kasvaa, jos mitään ei tehdä.

– Tässä rakennetaan niin isoa pommia, että kukaan ei ymmärräkään, sanoo Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön Likesin johtaja Eino Havas.

Urheilusanomien 12-sivuisessa jutussa opettajat, tutkijat ja valmentajat esittävät ratkaisuja ongelmaan. Lapset voidaan saada liikkumaan vielä 2010-luvullakin, mutta ovatko suomalaiset valmiita toteuttamaan muutosta? Asenteiden on muututtava kodeissa, kouluissa, kunnissa ja eduskunnassa.

Mitä sinä olet valmis tekemään ongelmalle?

Juu, siis noissa pallopeleissä juttu on sikäli selkeä että joukkueet nimenomaan kasataan kilpailutoimintaa varten ja siis kaikki kilpailevat. Kamppailulajeissa on sitten toisin. Minä nyt puhuin nimenomaan pallopeleistä, kun flammee niihin vertasi.

Lasse Candé kirjoitti: Hyvin usein tilit ovat joukkuekohtaisia. En usko että tuontyyppinen bisnes olisi kovinkaan yleistä.

Puni kirjoitti: Muistelisin useammankin itkun kuulleeni siitä, "kun perusharrastajien pitää maksaa kisaajien kulut", joten pidän Lassen kertomusta epäuskottavana.

Toki annan periksi kirjanpidolliselle kikkailulle ja vedän vähän mutkia suoraksi, mutta budjetointihan on muutenkin petosta joko itselle tai valvovalle taholle.

PetriP kirjoitti:

Lasse Candé kirjoitti: Hyvin usein tilit ovat joukkuekohtaisia. En usko että tuontyyppinen bisnes olisi kovinkaan yleistä.

Palloilulajeissa ehkä näin, mutta ainakaan judo-seuroissa ei ainakaan. Junnut ovat ainakin osin homman rahoittaja, mutta ehkä alkeiskurssilaiset varmasti se tärkein rahoittaja ryhmä. Joka sekin on pääosin junnuja

Tuo oli siis vastine tähän:

flammee kirjoitti: Monessa kamppailulajissahan junnut ovat ikäänkuin tulonlähde, ei tarvi pitää kovin monia treenejä viikossa ja monesti vetävät enempi porukkaa kuin aikuispuolen setit. Mitenköhän jäkiksessä, onko sielläkin junnut tulonlähde? Eikös ne jäkisseurat kuitenkin nykyään ole sellasia voittoa tekeviä yrityksiä, niin siihen kuvioon kai sopisi tuollainen... Toki niillä on valmentajat joille maksetaan touhusta palkkaa.

Eli nimenomaan en puhunut kamppailulajeista. Flammee jo kamppailulajit käsittelikin ja noin taitaa niissä olla. Vastasin tuohon että miten jääkiekossa. Rehellisyyden nimissä en oikeasti tiedä jääkiekosta, mutta muissa pallopeleissä on joukkueilla yleensä omat tilit tai sitten jokin muu mekanismi mikä varmistaa että joukkueen toimintaan laitetut rahat käytetään joukkueen toimintaan. Tältä pohjalta arvaan että näin myös jääkiekossa. Muusta kun tulisi hieman tuota puhetta. Lisäksi pallopeleissä valmentajat ovat ihan erit ja eri ikäluokat eivät tyypillisesti kohtaa. Elikkäs toiminta on ihan erillistä. Kamppailulajeissa taas hyvin usein moisia rajoja ei ole, ainakaan noin vahvasti.

Hyvin usein tilit ovat joukkuekohtaisia. En usko että tuontyyppinen bisnes olisi kovinkaan yleistä.

Tuo idea olisi ihan hyvä jos seuraavat asiat toteutuisivat:
- Olisi vain ryhmäkoko/ohjaaja -suhteelta kustannustehokkaita lajeja vastaavasti kustannustehokkailla puitteilla
- Lajeja olisi niin pieni määrä että niistä jokainen saataisiin jokaisen kunnan toiminnan piiriin
- Jokainen laji vetäisi riittävästi porukkaa
- (ehkä jotain muutakin...)

Nyt kuitenkin nimenomaan olosuhteet ja tekijöiden into/yritteliäisyys suhteessa suosioon ratkaisee mitä toimintaa tulee ja mitä se maksaa. Ja tekijöiden (talkoo-) into on nimenomaan mitä mahtavin voimavara. Tuossa on muutama hyvä pointti kyllä sinne seuratasolle, mutta ei nyt ihan riittävästi siihen että lasten liikuntaskene kokonaisuudessaan kommunistisoidaan.

Joskus kakarana + seuratoiminnassa mukana olleena tiedän että verkkarit "kutistuvat" kasvavalla lapsella nopeasti ja että porukat muuttuvat vuodessa. Vaihtoehto verkkarien hankkimiselle joka vuosi on että niitä ei hankita ollenkaan. Tai toki sitten jokin haravajärjestelmä missä vain osalla on verkkarit viime vuodelta. Mielestäni kyllä alle 12 v lapset eivät juurikaan yhtenäisiä verkkareita tarvitsisi. Samaten kisamatkat prahaan on nyt vähintään vahvan kritiikin alle laitettava asia niillä vaahtosammuttimilla.


Jotain sellaistahan tuosta voi kunnalliselle tasolle toki löytää että kunnat voisivat aktivoitua halpojen treenimahdollisuuksien takaamisessa. Siinä pääseekin sitten keskusteluihin, kun pohditaan minkä seurojen mitä lajitoimintaa tuetaan miten ja miksi juuri niitä... Mutta mahdotonta tämä ei ole, jos ratkaisuja tahdotaan löytää. Omassa pienessä kasvukunnassani Virolahden Sammolla oli kyllä jokseenkin "kunnan urheiluseuran" rooli. Tällaisissa tapauksissa hemmetin hyvillä treenipaikkapuitteilla juttu on helppo ratkaista ja homma pyörii. Kaupungeissa missä joudutaan vääntämään jo vuoroista hemmetisti, ei ehkä ole ihan yhtä helppoa.

Mitä olen nuorisoa lähempää nähnyt uudestaan reilun kymmenen vuoden jälkeen, niin se osaamistaso pallopeleissä on kyllä myös aivan eri planeetalta kuin silloin kun olin itse nuori. Olisiko siis niin että tilanne on räjähtänyt kilpailullisuudessaan käsistä... Että kaupunkien seurat saivat lisää resursseja kun lamasta päästiin ja vanhemmilla oli taas fyffeä, jonka jälkeen pärjääminen tuli vaikeammaksi? Ja että nyt pitää jo aika pienenä pelata tosissaan ja laittaa melkein kaikki paukut, jotta tulee voittoja niitä joukkueita vastaan jotka tekevät samoin...

En tunne pallopelien nykytilannetta, mutta niissä taitaa olla niin että pikkuhiljaa on pakko alkaa muodostua eri sarjatasoja jo hyvin nuorille aina vain enenevissä määrin... Ja jos kova taso taas on jokaisen sarjatason ongelma (pelkkiä häviöitä sillä että kuitenkin treenaa lapselle sopivan paljon) niin sitten jotain korttelitoimintaa tms aina vain järjestäytyneemmin.
Kymmenisen vuotta sitten kun vielä valmensin kakaroita, oli kyllä jotkut joukkueet paljon parempia kuin toiset ja näkyi selvästi että toiminta on ammattitaitoisempaa. Pelkään että tässä kymmenessä vuodessa joukkueet ovat näiltä osin jakautuneet kahtia. Tunteeko kukaan junnupallopelien arkea?

Onneksi tuo ei kai kovin helposti tartu kamppailulajeihin vaan näiden lajien taso jää (onneksi) huonommaksi. Jotenkin vanhana fudaajana ei ole kiva kuulla suht osaavan ja selvästi pelistä tykkäävän varhaisteini-ikäisen lapsen suusta että alkoi mennä seuraharrastus liian totiseksi, joten loppui siihen. Varsinkin kun ei vieläpä ole tietoa siitä miten on käynyt vanhempien kukkaroiden päälle ja miten tämä mahdollisesti vaikuttaa. Omassa nuoruudessani me passkatkin saatiin pelata rakastamaamme peliä halvalla, välillä menestyen, ja opittiin liikunnan alkeet, joista nautimme vielä aikuisinakin. Eipä tällä maailmanmestaruuksiin ole vieläkään päästy, mutta miten tärkeää se toisaalta edes on...

Niijoo.

Mallia pitäisi ainakin tuosta kehittää sen suhteen ettei lippujaan voisi myydä "rikkaille" ja tehdä punnerruksia kotona.

Jos tuosta tulisi jokin ihan virallinen laki tai tulkintakäytäntö, niin kiinnostaisi tietää miten tämä vaikuttaisi pieniin kuntiin. Esim Virolahdella mistä olen kotoisin oli kämäinen sali missä vaatimattomalla maullani pystyi kyllä tekemään kaiken tarpeellisen. Joskus reilu viisi vuotta sitten taisi maksaa kympin vuodessa tai puolessa. Silti oli vain pari kävijää. Siellä ei olisi mitään mahdollisuutta pyörittää kaupallista salia. Sanoisin että tuo sali oli jotakuinkin kisiksen kanssa samalla viivalla. Erottavana tekijänä kuntien koot ja sitä kautta salienkin.

Miten sellainen laki tai tulkinta muotoiltaisiin mikä laittaisi merkittävästi hiekkaa kisiksen rattaisiin mutta ei Virolahden Sammontalon? Vai saisiko sammontalo mennä samassa ja sitten käytännössä seisoa tyhjillään, siten ettei Virolahdella yksinkertaisesti voisi järjestää punttisalitoimintaa?

Näyttää koko tuo juttu hieman juostenkustulta kaupunkilaishömpötykseltä. Laithan selvästikin koskevat myös pienempiä paikkakuntia eikä vain kaupunkeja joissa voi tehdä liikuntabisnestä. Onkohan tämä pointti missattu vai onkohan jokin erottava tekijä muka näiden välille löydetty.. Sanoisin että melkoista väkisinvääntöä olisi löytää erottava tekijä. Että Helsingin esim pitäisi tehdä riittävän passkoja punttisaleja jotta sillä olisi samat mahdollisuudet tarjota liikuntapalveluita kuin pienemmillä paikkakunnilla vai miten?