Hertzyscowic kirjoitti: Kyseessähän oli nimenomaan nämä järkyttävän pituiset toistosarjat. Olen itsekin huomannut että en pysty mätkimään mitsejä samalla sarjalla mitenkään pitkään ilman että aivot puutuvat.

Kiitos tarkennuksesta. Ymmärsin väärin.
Joskus on hyvä vähän haastaa jaksamista niin vartalo kehittyy. Väsyneenä tulee esiin uusia juttuja. Kuitenkin tietty mielekkyys on varmasti hyväksi. En tiedä mikä on optimaalinen tapa harjoitella. Itse olen vastaavasta mitsiharjoittelusta oppinut kantamaan käsiäni koko vartalolla, mikä parantaa otteluasentoa huomattavasti. Pistarien pitely ja niiden lyöminen on about samanarvoista.

Tässä on myös tärkeää erottaa harjoittelu valmistautumisesta. Se että "aivot puutuisivat" ei vielä suoranaisesti tarkoita että harjoittelu olisi huonoa. Se vain tarkoittaisi sitä että heti sen jälkeen olisi vähän heikommilla. Mutta viiveellä voi tulla hyötyäkin.

Itse uskon varioimiseen. Tekniikasta opitaan paljon mukavalla analyysillä ja toisaalta epämukavammilla sessioilla. Uskoisin että käyttämällä näitä vuorovaikutuksessa, ja tottakai testimenetelmiä kuten sparraamista, saa optimaalisen tuloksen. Tavallaan elementtejä näistä jokaisesta kolmesta pitää olla kaikissa kolmessa harjoittelumuodossa. Rankkudesta ja ottelusta pitää yrittää löytää mukavuutta ja niin rankan kuin kevyenkin pitää olla otteluun tms valmistavaa. Aina on myöskin tärkeää olla piittaamatta rankkuudesta mahdollisimman paljon eli ei laiskotella vaikka tehdään kevyesti.

Uskon että se miten paljon kenenkin pitää näitä tehdä vaihtelee elämäntilanteen ja ihmisen mukaan. Suuri osa ei osaa analysoida sillä tavalla että vuorovaikutuksellisuus kehittyy, ellei ole vuorovaikutusta. Pitää olla taustoja ottelemisesta tai muusta harjoittelusta. Olen täällä monesti sanonut että muusikot osaavat treenata, kun ymmärtävät että treenaaminen on sitä että toistamalla yhtä juttua pyritään kehittymään jossain muussa.

Samoilla linjoilla KFM:n kanssa.

Hertzyscowicz kirjoitti:

Lasse Candé kirjoitti: Ihan hyvää settiä puhuttiin painista, mutta vähän heikosti hahmotan yhteyden lyöntiaiheeseen. Tarkentaisitko?

Siinä alkupuolella kun Thornton puhuu ajoituksesta, niin hän mainitsee että hänen mielestään kymmenen tuhatta toistoa jotain samaa liikettä johtaa siihen että niissä liikkeissä alkaa hutiloida. Lyöntilajeihin tämä pätee siten, että pelkkää ilmaa huitoessa ei tule litsaria joka kerta kun suojaus pääsee lipeämään.

Peruslyönnissä touhu on vielä kymmenen tuhannen toiston jälkeen jokseenkin hutilointia.

Lyönneissä ja painissa on pieni ero tämän aihepiirin osalta kun painissa tekniikka perustuu todella suurelta osin toisen tuntemiseen ja harhauttamiseen ja lyönneissä toisen näkemiseen ja harhauttamiseen. Samaten toisen näitä aisteja yritetään harhauttaa. Toki molemmat aistit ovat molemmissa mukana mutta se ettei olla jatkuvassa kontaktissa tekee eroa jonkin verran.

Luultavasti elävyys on siis tärkeämpää noissa painijutuissa ja muutenkin sitä tekniikkaa ei pysty läheskään yhtä hyvin harjoittelemaan ilman paria kuin lyömistä. Minä en tosin usko tuohon ettei muodollinen tekeminen opeta ajoitusta. Aina kun puuhaa oppii jos ei suoranaisesti ajoitusta niin vähintään asioita mitä ajoittaa. Itse olen oppinut muodollisesta tekemisestä paljonkin ajoituksesta. Tosin olen aina tehnyt myös rinnalla otteluharjoittelua. Muutenkin muodollisen harjoittelun tulee olla elävää ja tavallaan muodon sisällä pieni ottelu niin paljon kuin muodon rajat antavat periksi. Autetaan toisiaan oppimaan.

Välillä näkee kyllä paritanssia. Tuo elävyysvaroitus on siis paikallaan, mutten lähtisi yleistämään että 10000 toistoa millä ei vielä edes kunnolla opi tekniikkaa alkaisi tekemään siitä hutilointia. Jos haluaa oppia lyömään ei kannata liikaa harjoitusta pelätä kunhan nyt pysytään terveellisissä rajoissa.

Ihan hyvää settiä puhuttiin painista, mutta vähän heikosti hahmotan yhteyden lyöntiaiheeseen. Tarkentaisitko?

Miten minä muistaisin että jossain ketjussa on kyseenalaistettu jopa hieman pidemmänkin kaavan kautta Tysonin treenimääriä? Miten tahansa, muistaakseni Tysonin treeniä on vähintään käsitelty jossain.

Hakkyouken kirjoitti: Tähän vielä loppuun mainitsisin kun löyntivoimasta puhutaan, että Newtonin mekaniikka on vanhentunut aikaa sitten. Vähän ehkä liian yksinkertaista nuo asiat, jotta niitä voisi soveltaa toimivasti ihmiskehon toimintojen selittämiseen.

Nähdäkseni Newtonin mekaniikan "vanheneminen" ei ole se ongelma. Lyöntien nyanssierot tulevat siitä kun erilaiset asiat yhdistyvät, eikä mikään yksi suure anna koko kuvaa. Eikä edes kaksi.

En sitten tiedä minkälaisia mittauksia maailmalla on aihepiiristä tehty, mutten siis usko että Newtonin mekaniikan "vanhenemisella" on asian kanssa tekemistä.

BL puhui varmaan lajien paikallisilmiöistä. Tietystä paikallisesta rappeutumisesta. Luullakseni "kamppailulajiskenelle" nuo pointtinsa todella olivat piristysruiske, vaikkakaan itse lajeissa ei olisikaan koskaan ollut vikaa. Paljon olen pyöritellyt ajatusta siitä että mikä on lajia ja mikä on lajin paikallisia käytäntöjä ja tullut tulokseen ettei niitä voi täysin erottaa. Siksi, vaikka monet ovat sanoneet että Brucen jutut menivät todellisista lajeista vähän ohi, ajattelen että hänellä oli pointti (ja ei).

Lajissa kuin lajissa, arvostan itse opettajaa, joka näkee terveen haasteellisuuden... lajin kannalta hyvänä. Ei mitään haastematseja välttämättä, mutta pidän opettajista jotka pitävät oppilaasta joka pitää vakuuttaa, ellei ole joku näsäviisas dorka kyseessä. Pienet haasteet ovat hyväksi ja hyvä opettaja myös vastaa niihin. Oikeastaan koko asia on aika vaikea kaikkinensa, kun lajin sisältö on tärkein, joten ei sitten ylitulkita.


Käsittääkseni monet kiinalaislajit kuitenkin tähtäävät tosiasiassa tappeluun ja käsittääkseni jossain osataan pitää asiat paremmin kontekstissa kuin toisaalla. Jossain samaan aikaan tönitään hyvin ja tapellaan hyvin. Mikä on laji ja mikä on lajiyhteisö?

Kai luit navajasin kirjoituksen viime sivulta?

sinappi kirjoitti:

KungFuMiäs kirjoitti:

Ninja kirjoitti: Paikalta tehtävään lyöntii tuskin kukaan saa moista voimaa..

No tälläset demot on melkein arkipäivää kiinalaisella puolella . Jopa minä voin jonkin verran demota tuota. "Työnnöt" ovat yksi turvallinen tapa näyttää tuota, kuten esim. tässä videossa: " onclick="window.open(this.href);return false;

Ihan mielenkiinnosta kyselisin, kuinka moni teistä on sitä mieltä, että tässä videossa on jotain pahasti pielessä? Henkilökohtaisesti en kykene uskomaan, että moinen lennähdys syntyy vanhan miehen tuottamalla voimalla. En nyt suurin surminkaan halua dissata ketään tai mitään, haluan vain tietää olenko ajatuksineni ja epäilyksineni yksin.

Luultavasti et ole, mutta onneksi totuus ei ole kansanäänestys. Vastaanottaja hyppää kyllä, mutta miten paljon se johtuu työntäjän kunnioituksesta ja miten paljon normaalista puolustusmekanismista jää mysteeriksi. (Liika hanttiinpaneminen saattaisi tehdä videosta rumemman, mutten tiedä tulisiko isompia vai pienempiä lentoja. Laskeutumiset saattaisivat epäonnistua enemmän, mutta kaikki tämä on minulta spekulaatiota.) Ensimmäistä työntöä en oikein näe ja muut näyttävät melko normaalilta setiltä, vaikken tiedäkään mitä niissä tehdään. Minua on työnnetty kevyempienkin miesten toimesta niin etten näe tuossa mitään ihmeellistä, vaikkakin erittäin mielenkiintoista. Tasapainoa voi harhauttaa. Aivan yhtä ihmeelliseltä näyttää olympiajudo sopivina hetkinä.

Vanhakankea kirjoitti: Hyppysivupotku muutaman askeleen vauhdilla kuului harjoitusrepertuaariin, ihmeellistä oli se että näki miten samankokoisilta kavereilta saattoi tulla aivan erilainen iskuvoima. Eikös fysiikan lakien mukaan voima ole massa kertaa nopeus eli samankoiselta ja samalla vauhdilla tulevalta kaverilta pitäisi tulla samanlainen isku?

Ei ole, mutta se mikä on, sopinee pointtiisi kyllä paremmin, mikäli iskun ymmärrän oikein ja siinä mielessä tämä on vain viisastelua. Eli liikemäärä lienee hakemasi asia.

Ongelma on siinä että yleensä kun mekaaniset pohdiskelut näissä aihepiireissä menevät siihen pisteeseen, että otetaan fysiikan kaavat mukaan, mennään metsään. Tämä johtuu joko väärästä kaavasta tai sen puutteellisesta soveltamisesta, eli ainakin osittain väärästä kaavasta. Osaavissa käsissähän tietenkään näin ei ole.

KFM:n mainitsema korjausliike on yksi mikä vaikeuttaa laskuja. Tämä on itseltäni pelkkä arvaus, mutta luulen että monesti on kyseessä kevyt kaatuminen, kun vatsa ja painopiste liikkuvat, maassa vielä seisovien jalkojen ohi, ja siinä aikavälissä kuin vaihtaa jalkojen paikkaa jalat hieman työntävät, mikä kiihdyttää vielä. Toinen on se korjausliike mikä sitten oikeasti korjaa. Se että lentää niin ja niin paljon taaksepäin kertoo hyvin paljon siitä miten hyvä on jarruttamaan. Ilman kitkaa liike jatkuisi. Yksi asia on että tilanteissa on eri nopeuksia ja on melko hyvin mahdollista, että mielikuvissa nopeudet ovat suurempia kuin oleellisten asioiden mittauksissa olisi. Esimerkki kahdesta eri nopeudesta on potkaisevan jalan nopeus ja potkaisijan painopisteen nopeus.


Mutta vastatakseni kysymykseen, kaksi saman kokoista ja samanopeuksista voi aiheuttaa eri "työntävyyden", simppelisti työntämällä enemmän tai vähemmän. Ero on potkaisijalla siinä miltä tuntuu joko laskeutuessaan tai tukijalassa, mikäli itse potku ei kokonaisuudessaan tapahdu ilmassa. Eli, miten paljon vastaanottajat työntävät takaisin, eli miten paljon heitä työntää.


Ja sitten nämä muut asiat (esim vastaanottajan muodon muuttuminen eri ajankohtina), jotka vaatisivat paljon pätevämpää fysiikan tuntijaa ja jostain pisteestä eteenpäin kokeitakin. Lisäksi ehkäpä vähän vielä enemmän tekstiä.

Jorge kirjoitti: Niinpä. Ketjuhan alkoi lupaavasti sillä, että puhuttiin harjoitusmääristä ja niiden konkreettisista tuloksista, mutta nyt on alettu menemään jo siihen pisteeseen, että epämääräisesti vihjaillaan, että tässäkin on olemassa sellaisia juttuja, joita tavallinen ihminen ei voi tajuta.

Minä voin sanoa sen ihan suoraan että on paljon asioita joita "tavallinen ihminen" ei voi tajuta. Lajiopetuksessa on havaittavissa peruskurssilla tämä jo hyvinkin nopeasti. Sen takia monet asiat jätetään hetkeksi sanomatta ja hankitaan kokemusta, jotta sitten voidaan myöhemmin kertoa lisää. Melkein missä tahansa, mitä voi oppia, on oppimisjärjestys. On aivan varma ettei tavallinen ihminen tajua sopivasti valikoidusta matematiikasta mitään, mutta voi pitkällä työllä tajuta. Aivan sama koskee lyöntiä. Tavallinen ihminen ei edes tajua tasapainon ja lyönnin yhteyttä. Tämän oppii nopeasti. Sitten seuraavaksi voi oppia yhteydestä ja koordinointivaihtoehdoista lisää...
Missä menee oppimisen raja?

bodyguard kirjoitti: Tiedän että kovalla harjoittelulla tulee paremmaksi kuin kevyellä mutta en silti usko että jos harjoittelee ihan todella paljon niin pystyy lyömään betoniseinästä läpi, levitoimaan, etätyrmäämään ki-pallolla tai muuta vastaavaa.

Mutta ei tätä keskustelua silti tarvitse taas läskiksi lyödä. Pointti on siinä kun on merkittävä ero, harjoitteleeko kolme vai neljä kertaa viikossa. Saman eron huomaa aina kun treenimäärää kasvattaa saman verran. Kun lyönnit voivat aina vain parantua ja parantua, missä menee raja ja minkälaista se paraneminen voi olla?

Minulla on muutamia kokemuksia "ihmeellisestä" rennosta voimasta, vastaanottamisen muodossa. Niin lyönneissä, työntelyissä kuin vääntelyissäkin jne. Vaikka kyse onkin lähes pelkästä taitavasta ja tehokkaasta koordinoinnista sekä toimivasta vartalosta, tunnustan ettei minulla ole mitään käsitystä miten pitkälle ja minkälaisiin suuntiin noissa asioissa voi kehittyä.

Välillä tuntuu että sellaiset jotka tietävät näistä jopa minua vähemmän ja joilla ei ole kokemuksia juuri ollenkaan kuitenkin sitten "tietävät totuuden". Ainakin yrittävät sitä yksinkertaistaen sanella. Tässä en nyt ota kantaa siihen, etteikö se olisi liikaa monimutkaistamista fiksumpaa, mutta siihen otan, etteivät vain tiedä yhtään mistä puhuvat.


Kimura sanoi tuossa videolla hyvin, että toisen lukeminen on melko helppoa kun saa hommat omassa vartalossaan ensiksi toimimaan. Minä uskon että melko monessa yhden lyönnin tyrmäyksessä on ollut tästä kyse. Yleisestä paremmuudesta.

KungFuMiäs kirjoitti: Valtaosa ei koskaan tule kokemaan mitään näihin asioihin liittyvää.

Lisäksi vaikka jonkin kokemuksen saisi, arvelisin että monet ikäänkuin sulkisivat silmänsä niiltä. Onko sitten kyse siitä ettei tosiasiassa haluta uskoa että suuret harjoitusmäärät oikeasti harjoittavat suuremmin kuin pienet...

En spekuloi nyt kenestäkään tässä ketjussa.


Hyvän tällin kun saa osaavissa käsissä, se tuntuu samaan aikaan oudolta ja arkiselta. Kun jotain ihmeellisentuntuista näkee oikeasti, siinäkin on konkretiataso huomattavan paljon korkeammalla kuin hyvälaatuiseltakin videolta katsottuna. Kuitenkin ihmettelen, miten suurissa määrin ihmiset näkevät ja kokevat näitä asioita samalla tavalla?


Minäkään en usko kovinkaan monia legendoja, mutten usko myöskään päinvastaista. Ei noissa asioissa voi vain päättää, miten jokin asia on joskus mennyt. Valheellista touhua suuntaan kuin toiseenkin.

Avaus viittaa jumalattomaan toistamiseen, mikä on myös hyvä aihe.


Omassa lajissani Tatsuo Suzuki on kirjoittanut tehneensä useiden tuntien Kihon-settejä itsekseen ja täysillä. Ns "hiihtänyt". Videoita kun katsoo, huomaa että tulos on hyvä. Monet myös kertovat sähköttämyydestään ja kontrollistaan.

Tyylin perustaja, Hironori Ohtsuka, on kertonut jauhaneensa aina jotain yhtä tekniikkaa projektiluontoisesti kauan, "laajan ahnehtimisen" sijaan.


Voi olla ettei niin liity massavetoihin, tämä tekstini...