Nyt voit liittyä etupotkijaksi näppärästi ja nopeasti PayPalin kautta tästä linkistä. Tukemalla Potkua pidät sivustoa pystyssä. :)

Kuva

Haku löysi 167 tulosta

airakti
kesä 6, 2020, 21.42
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Monta kuukautta meni että ei oikein mitään tarttunut muistikortille, muutenkin ollut vähän motivaatio hukassa kuvaamiseen, tuntui että olen kuvannut jo "kaiken" fiilis on ihan yhtä harhainen kuin että sanoisin että osaan kamppailusta jo kaiken. Ulkomaan matka suunnitelmat meni koron takia uusiksi, ja päätin mennä Lassi Rautiaisen kojulle kuvailemaan, olin lukenut että siellä on mahdollisuus nähdä susi, karhu ja ahma. Susi oli haaveena nähdä villinä, karhu oli prio 2. Lykästi, ensin tuli alfauros, sen jälkeen sen kaksi viime kesän poikasta. Karhuja kävi myös, ja näin karhujen ja susien matseja, sudet kävi karhun kimppuun edestä ja takaa, takaa hyökkääjä puri karhun palleista, voin kuvitella että ei hyvältä tuntunut. Karhu luovutti, katosi suolle, ei mitenkään paennut, vaan arvokkuutensa säilyttäen :-) Itärajalla kun olin, niin myös haarahaukka oli mestoilla, wikipedian mukaan yleinen lintu, mutta mä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Veikkaan että ei myöskään suurin osa suomalaisista. Mäyrä: Kilsa mun kodista, siellä on hiekka kukkula jossa on "epäilyttävän" näköisiä koloja, paikalliset koiran ulkoilijattajat on sanonut että siellä on mäyriä, tänä vuonna otin tavoitteeksi että näen mäyrän livenä, en koskaan ole nähnyt, aika monta kertaa ja tunteja myöhemmin, vihdoinkin, Mäyrä :-) Samalla kukkulalla istuessani, huomasin että siinä on myös supikoiran pesä, sain pari surkeaa kuvaa niistä, laitetaan tavoitteeksi että ne kuvaan seuraavaksi. Kojukuvaus herättää usein keskustelua, useimmiten arvostelijat eivät ole koskaan käyneet lähelläkään kojua, tiedän että tätäkin lukee muutama henkilö joilla olisi asiaan sanomista, mutta ei mitään kokemusta koko asiasta. Kojukuvauksessa on omat haittansa, en sitä kiellä, mutta itärajan metsästys yrittäjät ovat hyvin oivaltaneet, kuvattu karhu tuottaa monta kertaa vs ammuttu karhu. Mun maailmaan mahtuu paljon enemmän karhuja, susia, ahmoja kuin mitä meillä on nyt.


Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
airakti
huhti 3, 2020, 23.00
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Tarkoitus oli lähteä lomailemaan Madeiralle, ja kuvailemaan. Delfiini reissu oli varattu, ja Madeiran monipuolinen saari mielessä mietitty mitä siellä haluan kuvata. Maanantaina piti lähteä, niin Perjantaina joku saatanan pieni virus lopetti matkailun ennenkuin ehti alkamaankaan. Lomat oli jo varattu, ja himaan jääminen ei ollut vaihtoehto. Jotakin tekemistä piti keksiä. Olisi mieli tehnyt taas lähteä Senjalle, mutta aika pitkä matka viikon lomalle, joten auton keula kohti Kuusamoa. Edes lohdutus matka. Tässä vaiheessa koronaa, alkoi olemaan jo Kuusamon Tropiikissa hiljaista, koska mitään kieltoja ei ollut. Olipa mukavaa kun oli niin vähän ihmisiä :-) Tulipa tarvottua Kuusamossa, ja Riisitunturi on aina upea kuvattava.Tässä omasta mielestäni aika tårta på tårta kuva revontulista, mutta Flickr seuraajani ovat pitäneet. Tässä olisi oppimisen paikka. Itse tähtään teknisesti mahdollisimman hyvään kuvaan, mutta suurin osa kuvien katsojista ei ymmärrä hevonpaskaa tekniikasta, vaan vain miltä kuva näyttää.
Kuva
airakti
maalis 6, 2020, 16.34
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Kotikulmia Drone perspektiivistä (leppävaara). Kuva otettu Mavic minillä, paljon sitä parjataan alan keskustelupalstoilla, mutta mun mielestä hinta-laatusuhde on kohdillaan. Onhan siinä puutteensa verrattuna 4x kalliimpiin vehkeisiin, mutta itse tykkään sen pienestä koosta, kulkee helposti mukana. Ihan kohtuu kuvaa sillä saa, videoo ei saa 4k:na, mutta 2.7k on ihan jees.
Kuva
airakti
helmi 28, 2020, 22.08
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Norjan reissulla puoliksi läpällä laitoin Gopron kuvaamaan timelapsea sillä aikaa kun kuvailin oikealla kameralla. Onhan tossa aika lailla kohinaa kun pieni kenno ja suuret ISO arvot on huono yhdistelmä. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta.

airakti
helmi 17, 2020, 15.37
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Kiitos. Ahma oli lähimmillään parin metrin päässä. https://www.eraeero.com/?page_id=1001 Tuolta on ahma kuvat otettu. Eero on tehnyt vuosikymmeniä töitä ahmojen eteen, yksi maailman parhaita paikkoja nähdä ahma. Myös susia usein, ilveksiä aina välillä.
airakti
helmi 14, 2020, 20.40
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Tuli niin paljon omasta mielestäni hyviä kuvia, että vaikea on päättää mitä laittaisi tänne, joten linkki Flickr tililleni jossa reissun kuvat, ja muutama muukin kuva. https://www.flickr.com/photos/airakti/
airakti
helmi 1, 2020, 16.25
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Kävin pohjois Norjassa lomailemassa / kuvailemassa. Kesällä tuli käytyä Lofooteilla, nyt kävin viereisellä saarella Senjalla. Senja oli enemmän mun mieleiseni paikka. Kävi hillitön munkki ilmojen suhteen, oli aurinkoista, tosin aurinko ei noussut kovinkaan korkealle, ei edes vuorien yli, joka loi maagisen valon kuvaamiselle. Upeeta. Kuvia on mieletön määrä, laitan jossain vaiheessa jakoon, mutta tässä pari ensi hätään. Kuvat on otettu samalta paikalta, päivä kuva on 20 kuvan panorama.
Kuva
Kuva
airakti
joulu 31, 2019, 13.48
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Hienosti piirtää linssi, ja valokin on aika jees. Hieno ja hyvä kuva.
airakti
joulu 23, 2019, 20.35
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Mun Drone Mavic pro 2 meni Päijänteen pohjaan noin kuukausi sitten, vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan, soitin kuluttaja asiamiehelle ja hän oli eri mieltä, nyt vakuutuslautakunta ja yhtiö pohtivat maksetaanko vai ei. Kävin tänään hakemassa Mavic minin tilalle, on se pieni :-) Lähden ensi kuun lopulla pohjois Norjaan Senjalle muutamaksi päiväksi kuvailemaan, toivottavasti olisi edes joku selkeä yö, Senja on aika takuuvarma revontuli paikka.

Laita Alex Meksikon lintukuvia jakoon.
airakti
joulu 6, 2019, 14.07
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Osallistuin Flickr:ssä Sony ryhmän Autumm Leaves aiheiseen kuvakilpailuun, laitoin puoliksi läpällä tän pokkarilla otetun kuvan. Aika yllätys oli kun ilmoittivat että voitto tuli :-)


Kuva
airakti
loka 12, 2019, 18.02
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Mandariinisorsasta, niitä oli 3 kpl pääkaupunkiseudulla ja ihan normi pullasorsia olivat, eivät olleet ihmisryysiksestä moksiskaan, söivät melkein kädestä, osaavat mennä pois jos ihmiset alkaa rassaamaan. Linnuilla on siivet, ne on käteviä lentämiseen :-) Tylsiä kuvattavia, mutta hienon värisiä.

Tähän aikaan vuodesta perinteisesti Meilahden Arboretumiin tulee Käpylintuja, muuten niitä ei täällä näy. Pääsin testailemaan uutta superzoom kameraani, sen verran hyvältä vaikuttaa, että voi olla että järkkäri jää kotiin lentokone reissuun lähtiessä. Nämä ovat pikkukäpylintuja, värikäs on koiras, vaatimattomampi on naaras. Varpuset on pikkuvarpusia, alkavat olemaan täällä pääkaupunkiseudulla yleisempiä kuin varpuset, jotka ovat melkein kadonneet.


Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
airakti
syys 20, 2019, 20.18
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Tappavatko älypuhelimet kamerateollisuuden? Toi lause on esiintynyt monta kertaa sen jälkeen kun kamerat tuli kännyköihin. Hyvä kysymys. Henkilökohtaisesti en usko tuohon, vaikka kameroiden myynti on kokonaisuudessaan vähentynyt, niin, valokuvaus harrastuksena on lisääntynyt räjähdysmäisesti juuri sen takia kun se on nykyään niin helppoa saada hyviä kuvia ja järkkäreiden myynti on lisääntynyt sen takia kun harrastajat haluavat kuviltaan enemmän.Eli tällä hetkellä myydään järkkäreitä enemmän kuin koskaan. Kännyköiden kamerat paranee kokoajan, AM:n kuvat on hyviä ( ei loistavia) lisäksi kännyköiden etuna on helpot käsittely softat, niitä osaa kuka tahansa käyttää, toisin kuin ns oikeita käsittelysoftia. Voi olla että olen Dino, ja pidän puhelinta puhelimena ja kameraa kamerana. Mulla on iPhone8s, jossa on hyvä kamera, en juurikaan ole sillä saanut itseäni tyydyttäviä kuvia, muutama, helpon, josta selviää kamera kuin kamera. Ensi kuussa vanhenee firman puhelin, ja tilaan iPhone 11pron, katsotaan opinko kuvaamaan sillä :-) Itse pidän kamerateollisuutta pystyssä :-) Ja tilasin Sony RX10IV:n tällä viikolla matkakameraksi, speksit on kohdallaan. Tällä viikolla Vantaalla on ollut erikoisvieras, mandariinisorsa, aika harvinainen, Suomessa niitä käy vuosittain 0-20 yksilöä. Eka kuva on iPhonella, sorsat Sony a99II.
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
airakti
syys 7, 2019, 17.21
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Pulkkilanharju. Ehkä yksi kauneimpia paikkoja jota tiedän. Googlailin saisiko siellä kuvattua revontulia, tulos oli että todella hienoja ja joku oli saanut linnunradankin samaan kuvaan. Eilen Jyväskylästä kotiin tullessa jäin odottelemaan pimeää kun oli reposia ennusteissa. Aika kävi pitkäksi, niin piti keksiä tekemistä, kuvailin ohi kulkevia autoja 30s suljin ajalla, ihan hauskoja kuvia tuli, dronea piti lennätellä auringonlaskun aikaan, ihan ok kuvia tuli, mutta tyynempi ilma olisi ollut tilauksessa.


Kuva

Kuva

Kuva
airakti
elo 24, 2019, 20.48
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Hangon Tulliniemi. Kiva paikka, rannoilla kasvaa paljon uhanalaisia kasveja, kuten merikaali, hauskan näköinen kasvi, jollekkin hifistille joka tykkää korennoista, niin lännensyyskorento on Tulliniemessä ainoa paikka Ahvenamaan lisäksi jossa Suomessa sen voi bongata, niitä on siellä pajon, itse en erota sitä punasyyskorennosta. Niemen kärjessä on Suomen mantereen eteläisin paikka. Polku parkkikekselta kärkeen on 4km, matkalla on vanha naisvankila joka oli käytössä 40-70 luvulla, sinne vietiin hu0rat ja rattijuopot, ikävä kyllä vanhat puutalot on päästetty huonoon kuntoon, noi olisi ollut hieno kunnostaa hotelliksi tai johonkin muuhun käyttöön. Tulliniemi oli monta vuotta suljettu normitallaajalta, mutta avattiin julkiseen käyttöön noin 5v sitten. Kärjessä on lintuasema, jossa lasketaan Suomen muuttolinnut. Jos haluaa kuvata hiirihaukkoja, niin Elo-Syyskuu, tämän parempaa paikkaa ei löydy. Plus kaikki muutkin linnut ovat runsas lukuisina paikalla, myös muita elukoita voi tavata, itse olen nähnyt siellä näädän, peuroja, hirviä, ketun ja kyitä. Tänään kuvailin siellä vähän isompia ja pienempiä lentäjiä.


Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
airakti
elo 9, 2019, 09.47
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Valokuvaus
Vastaukset: 785
Luettu: 61527

Valokuvaus

Olisi kyllä tervetullut juttu. Halvemmalla, tarkemmat ja kevyemmät linssit, ei huono.