Mitä saavutettavaa on siinä, että kyseenalaistaa keskustelun keskustelufoorumilla? - No ainakin se, että se antaa halutessaan mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi funtsimaan millaisia keskusteluja voi käydä tämän kaltaisessa kommunikaatioympäristössä. Tässäkin tavat hahmottaa eroavat eri henkilöillä. Esimerkiksi sinulla on 105 kertainen postausmäärä suhteessa minuun käytännössä samalta ajalta, eli on kaiketi todennäköistä, että koet saavasi näistä keskusteluista niistä koituvaa vaivaa enemmän lisäarvoa itsellesi. Se on hienoa!

Sori. Tulee pitkä viesti : -

Tämä keskustelu on minusta jälleen erinomainen esimerkki siitä, millaisia piilokareja keskusteluun rakentuu, kun luullaan, että puhutaan samoista asioista, vaikka todellisuudessa keskustelua käydään pitkälti toisensa ohittavina yksinpuheluina asiaa itse havaitsematta. - Tämä siis ei ole syytös ketään tai keitään kohtaan vaan pelkkä huomio: Verkkokeskustelut käydään kirjoittaen, eli käyttäen termejä joiden sisällöstä ja tulkinnoista ei keskustelijoilla ole yhteistä jaettua ymmärrystä koska keskustelijoiden taustat ja kokemukset eroavat. Jos esimerkiksi käytämme termiä "kahvikuppi", on kohde helppo ymmärtää jaetusti riittävän samalla tavalla, koska omataan riittävän yhteinen näkemys siitä mikä on "kahvikuppi". Kun käytämme termiä "oppiminen", muuttuu asiaa haasteellisemmaksi koska keskustelu käydään käsitteellä, joka on monitulkintaisempi ja myös abstraktimpi siksi, että kyseessä ei ole aineellinen asia vaan jotakin sellaista, joka tapahtuu oppijassa - tai oppijalle.

Mistä siis puhumme, kun tässä ketjussa puhumme oppimisesta? - tai mitä ylipäätään tarkoitamme sillä?

Käsiteaineisto: https://kyvyt.fi/artefact/file/download ... view=47991

Tässä keskustelussa menevät nyt osin sekaisin oppimisen tulos, oppimisen prosessit, opetus ja näihin liittyvät alailmiöt kuten tiedon ja taidon oppiminen. - Potkua lukien vallitsevalta hahmottamisen tavalta (affektiivinen suhtautuminen) vaikuttaa se, että taidon oppiminen kävisi tiedon oppimisen (kognitiivinen tieto) kautta ja edellä niin, että ensin tulisi tietää mitä ja miksi treenaa jotakin asiaa, jotta sen voisi harjoittelun kautta "oppia" (motorinen taito) hyvin. Kari Aittomäen yllä oleva viesti taasen hahmottaa oppimisen tavoitteena olevan enemmänkin aistien adoptoitumisen mahdollistamaan vaistomaisen toiminnan, joka ei ole joidenkin tulkintojen mukaan (katso linkki yllä) mukaan oppimista laisinkaan, vaikka se sitä mitä suurimmassa määrin on (perustelen sillä, että ihmiskunta ei ole kuollut sukupuuttoon). Tässä tullaan tulkinnallisen käsitesekamelskan (katso ylläolevasta linkistä kohdat representaatio ja skeema) lisäksi itse pääongelmaan, eli kontekstiin.


Aika ja paikka jossa oppiminen ja sitä käsittelevä keskustelu käydään (kulttuuri) raamittaa sen, miten hahmotamme ja lähestymme asiaa. Opettajan hyveeksi esimerkiksi on tässä ketjussa muodostunut näkemys siitä, että opetus on hyvää, kun se pyrkii säästämään oppijan aikaa, eli mahdollistamaan sen, että oppiminen tapahtuu mahdollisimman nopeasti. Tämä näkemys on linjassa länsimaisen aikakäsityksen kanssa, jonka mukaan aika on rajallinen suure jossa asiat etenevät lineaarisesti muodostaen ennakoitavia jatkumoja. - "Koska aika on rajallinen, on hyvä oppija sellainen, joka omaksuu nopeasti etukäteen määritellyn progression mukaisesti (hyvä opetus). - Näin seuraa tehokasta oppimista, joka käytännössä tarkoittaa pitkälti samaa kuin nopea, minkä mahdollistaa se, että ensin selitetään miksi ja mitä (kognitiivinen tieto) jotta voisi nopeasti omaksua miten (konatiivinen taito).

Yllä oleva hahmottamisen tapa eroaa siitä kulttuurisesta hahmottamisen tavasta josta Ilpo Jalamo ja Jyrki Talonen kirjoittavat teoksessaan Renkaita Vedessä - ajatuksia kamppailutaidoista (2011, s. 46-47) seuraavasti:

"Kungfutselainen malli hallitsi opetusta Kiinassa, Japanissa ja Koreassa (...) se korosti pikemminkin oppilaan välitöntä omakohtaista kokemusta, kuin kirjoitettuja tai verbaalisia ohjeita. Tämän katsottiin aktivoivan mielen syvimmät kerrokset ja ohittavan älyllisen, kognitiivisen tason. (...) Opetus nähtiin vähittäisenä prosessina, jossa opettaja ohjasi oppilasta sisäistämään oppijärjestelmän keskeiset ohjenuorat. (...) Rituaalinomaisen liikesarjan toistaminen taitavasti ei merkinnyt samaa kuin lajin tai koulukunnan opetusten hallitseminen. Taito merkitsi lopulta liikemallien ja periaatteiden ymmärtämistä sekä niiden yksilöllistä soveltamista ja varioimista."

Yllä oleva kuvaus on ristiriidassa esimerkiksi sellaista omasta kulttuurisesta kontekstistamme kumpuavan kognitiivista oppimista (tieto) korostavan ja lineaarisen ajan säästämiseen tähtäävän hahmotusvalinnan kuin "virallinen bunkai" kanssa. - Jos virallista ei ole, jää jäljelle vain epävirallinen jota ei voi asettaa lineaarisesti aikaa säästäväksi progressioksi. Oppimisprosessista tulee tällöin Jalamon ja Talosen (ibid, s. 47-48) mukaan:

"epälineaarinen tapahtuma. Lähestymistavassa ei ole alkua eikä loppua. (...) Tämä heijastaa osaltaan taolaista maailmanselitystä, jossa toiminta on jatkuvaa kiertokulkua ilman varsinaista alkupistettä. Vaikka tämän oppimistavan sisäinen logiikka o selkeä, lineaariseen ajatusmalliin tottuneesta se saattaa vaikuttaa sekavalta ja epäsystemaattiselta. Ehkä juuri siksi länsimaissa itämaisten kamppailulajien pedagogisia metodeja on monesti muutettu vastaamaan lineaarista oppimismallia. Siihen ovat vaikuttaneet luultavasti myös länsimaisten pedagogisten opetusmetodien leviäminen ja näin myös lajien helpompi markkinointi länsimaissa - etenkin kun länsimaiset opettajat opettavat länsimaisia. (...) Siksi epälineaarisiin opetusmetodeihin perustuvat koulukunnat voivat olla harrastajan odotuksista riippuen joko haastava ja syvällinen kokemus tai sekava oppirakennelma, josta ei tunnu löytyvän sisäistä logiikkaa."

Ylläolevaa vasten pidän aika ihmeellisenä sitä, että tälläkin laudalla käytävä "keskustelu" on niinkin hedelmällistä kuin se on toisiaan tuntemattomien keskustellessa erilaisista konteksteista, taustoista ja intresseistä ponnistavien tyyppien kanssa, abstrakteilla termeillä joiden sisällöt hahmotetaan vähemmän tai useimmiten enemmän erillä tavoin.

Kaikki tekeminen muotoutuu aina tavalla tai toisella kulttuurista kontekstiaan uudentavaksi ja uudistavaksi sekä tekijöidensä näköiseksi. Myös oppiminen, opettaminen sekä tapa hahmottaa mainittuja ja niiden kohdetta. Silloin päädymme puhumaan tyyleistä, joista jokainen on tekijästään aina parempi kuin muut, ja niin kuuluukin olla kokemuksellisesti, mutta ei ilmaistuja, koska sallivuus ja käytös.

Lasse Candé kirjoitti: ↑heinä 12, 2018, 16.35löytyy tieteellistä tukea, että ihminen tulee hyväksi siinä tavassa mitä hän käyttää. Eli siis jos joku esim yrittää oppia kuulemalla, hän alkaa oppia paremmin kuulemalla.

Tiede on uskonto siinä missä muutkin. - Löytyy esimerkiksi tieteellistä tukea sille, että tiede jatkuvasti hoksaa olleensa aiemmin väärässä - vain huomatakseen myöhemmin, että se olikin aiemmin oikeassa. Ainakin osittain. Eli en sano että tiede ei olisi pop. Sanon, että tieteellä on rajansa. Ja kun tullaan oppimiseen, ovat rajat yhtä monimuotoiset kuin on oppijaakin, koska oppiminen on kontekstiinsa sidottu asia joka tapahtuu oppijassa. - Sitä ei siis voi supistaa yksiselitteisiksi faktoiksi tai niiden vääriksi osoittamisiksi.

On selvää että ihminen kehittyy siinä tavassa mitä hän käyttää. Se ei tarkoita sitä, että valittu tapa tukisi parhaiten hänen yksilöllisiä ominaisuuksiaan oppia. Koska asia on monimutkainen, sitä on hyvä lähestyä yksinkertaistamamisen kautta. Esimerkiksi siten, että asiaa lähestytään tiedon siirron (kognitiivinen oppimisen taso) näkökulmasta apupyörillä, joita ovat kineettinen, auditiivinen ja visuaalinen. Saa olla eriä mieltä.