BBC:n uusin John Le Carré -tuotanto (edellisen, The Night Managerin, takapiruilta) The Little Drummer Girl osouttautui poikkeuksellisen erinomaiseksi sarjaksi.

Mossad värvää rooliin sopivan näyttelijättären soluttautumaan palestiinalaiseen terroristisoluun (liekö se, että sarja ei kauheasti kaunistele kumpaakaan osapuolta, vaikuttanut uskossaan vahvojen närkästyneiden kautta alentavasti imdb:n arvosanaan). Ohjaajana on Etelä-Korean sarallaan ehkä tunnetuin nimi Park Chan-wook. Kuusiosainen sarja on taiten tyylitelty ja melkein ennennäkemättömän elokuvallinen. Näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan varmoja, erityisesti pääosan nuorehko Florence Pugh vakuuttaa - hänestä kuultaneen. Sisällöltään ei ehkä kaikkein tiukinta Le Carréa, mutta siltikin kiinnostavaa totuuden ja fiktion hippaa vakoiluteatterissa. Katsottavissa näköjään C-Moren kautta.



Traileri ei ole hääppöinen.

Sarjojen katselu on osaltani yhä vähäistä. McMafia oli kuitenkin mielestäni sutjakasti etenevä ja viihdyttävä rikossarja globaalisti linkittyneen järjestäytyneen rikollisuuden maailmasta: https://www.imdb.com/title/tt6271042/
Kyseessä on BBC:n laatutuotanto ehkä vähän taannoisen The Night Managerin hengessä. Sarja on saanut inspiraationsa samannimisestä tietokirjasta.

Netflixissä olevista sarjoista voin suositella italialaista rikossarja Suburraa: https://www.imdb.com/title/tt7197684/
McMafiaan verrattuna Suburra on asteen maanläheisempi, glamouria ja globe-trottingia on vähemmän.
Sarja on esiosa vuoden 2015 samannimiselle elokuvalle. Itse katsoin elokuvan ennen sarjaa. Mielestäni tama järjestys toimi hyvin, sillä silloin hahmot olivat jo sarjan alussa tuttuja ja kiinnostavia.

Uskallan nyt puoliväliin sarjaa päästyäni suositella BBC:n toistaiseksi suurinta draamatuotantoa, Susanne Bierin ohjaamaa ja John Le Carrén romaaniin perustuvaa The Night Manageria. Sekä lähdemateriaali että toteutus ovat laadukkaita. Pohjimmiltaan kyseessä on aika klassinen agenttiseikkailu. Itsehän en juurikaan sarjoja katsele (joten olen ehkä vähän väärä henkilö niitä arvioimaan), mutta Bierin ote on kyllin elokuvallinen makuuni.

Lasse Candé kirjoitti: True Detective on sarja jota jengi kehuu sen takia että he tykkäävät ajatuksesta että tykkäävät sarjasta joka on vähän taiteellisen epäselvä ja jossa on cool hahmo. Nostaa minähahmokuvaa sinne coolimpiin sfääreihin. Sä oot T-T oikeasti riittävän fiksu siihen ettei sun kannata odottaa sarjalta mitään sen kummempaa, jos nyt edes kannattaa katsoa koko tekelettä.

Oli tuo huumoria tai ylimielisyyttä, mun mielestä True Detective on joka tapauksessa katsomisen arvoinen sarja, eikä tämä mielipide liity mitenkään mihinkään minähahmokuviin. Tottahan toki McConaugheyn kanavoima hahmo on sarjan ydin, sen sijaan mitenkään "taiteellisesti epäselvä" sarja ei ole - kait, en ihan tiedä mitä moinen mahtaa tarkoittaa.

Vilkuilen tätä ketjua aina välillä hämmennyksen vallassa. En millään tajua, miten ja millä ajalla voi seurata hirveää rykelmää tv-sarjoja kerralla, ja tietysti ennenkaikkea miksi.

flammee kirjoitti: Jos kirjapuoleen vertaa niin elokuva on kuin 20-30 sivun novelli (eikä pitemmistä kirjallisista tuotoksista olekkaan oikeen järkevää elokuvaa tehdä), sarja sitten voi vastata jo pitempääkin tarinaa.

Jaawa kirjoitti: Kai sitä pitää sanoa että on hienoa olla mukana todistamassa mahtavien tvsarjojen kukoistuksen aikakautta. Ja onneksi mahtavia tvsarjoja on kuitenkin niin vähän, että ne oikeasti pakolliset ehtii jossain vaiheessa bingetä.

Mummiälest sarjoja ja elokuvia ei oikein voi asettaa rinnakkain, kyse on niin erilaisista asioista.

Näitä tavallisia eli usean kauden sarjoja, joita kirjoitetaan eteenpäin siinä matkan varrella, en ole itse koskaan jaksanut kauaa seurata. Kyseessä on minusta vähän kömpelö ja teollinen kerrontamuoto. Pitkistä sarjoista harvoin muodostuu koherenttia kokonaisuutta, ja ylipäätään se idea näiden seuraamisessa tuntuisi kietoutuvan lähinnä "mitäköhän seuraavaksi tapahtuu" -kysymyksen ympärille.

Laatusarjoissa toki on panostettu myös siihen, miten tapahtuu, mutta kuitenkin kerronta eroaa elokuvakerronnasta, omaan makuuni harmillisesti useimmiten negatiivisessa mielessä. Sarjan erottaa elokuvasta yleensä jo minuutin parin perusteella.

Minisarjat ovat sitten vielä hieman eri asia. Vaikka kerronta on niisääkin helposti tasapaksumpaa ja köyhempää kuin elokuvissa, kokonaisuus voi olla jo melko hallittukin.

Uusista sarjoista olenkin nähnyt lähinnä True Detectiven, joka minisarjaksi voitaneen laskea. Siinä oli kyllä monia kerrassaan hienoja hetkiä, kärjessä nelosjakson pitkä yhtenäinen toimintaotto. Kyseisen sarjan vahvuus piilee mielestäni pitkälti kahdessa asiassa: McConaugheyn roolityössä ja nimenomaan ennenäkemättömän elokuvallisessa tyylissä. Tietenkin myös lovecraftilaisia piirteitä saanut kultti-aihe oli mehevä. Spielbergloppu oli silti harmillinen sulaminen tekijöiltä.

Tässä blogimerkinnässä käsitellään sarjojen ja elokuvien eroavaisuuksia hyvin. TV-sarjojen auteureja ei ole näkynyt.
http://t.co/Kg4FhAuXYn" onclick="window.open(this.href);return false;