Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 503 tulosta

Eelo
huhti 7, 2017, 18.52
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Noniiin, nyt on vähän yli viikko kulunut ja mitään en ole kirjoitellut. Tämä kaikki on kuitenkin ollut suurempaa juonta sillä valmistauduin potkunyrkkeilyn sm-kisoihin ja foliohattu päässä ajattelin pitää valmistautumisen (tai sen puutteen..) piilossa kyttääviltä vastustajilta. Tai sitten en vaan muistanut kirjotella.

Joka tapauksessa päätin lähteä potkunyrkkeilyn sm-kisoihin painoluokkaan alle 86kg. Tämä tarkoitti, että jouduin laihduttamaan aika paljon ja painonpudotuksen taktiikkana toimi, Biafrassa hiottu, nälkä. Valmistautuminen meni muuten aluksi hyvin ja sain pari kunnollista (5 lajitreeniä) viikkoa alle ja koko homma tuntui aika hyvältä ja paino laski. Tämä kuitenkin katkesi pari viikkoa ennen kisoja kun sairastuin flunssaan. Jaksoin levätä viikon ja sitten menin vielä pienessä flunssassa treeneihin ja mulle nousi kuumetta vielä about viikko ennen kisoja. Loppuaika meni sitten parantuessa ja pääsin pikkasen jumppaamaan jo keskiviikkona ja torstaina ennen kisoja. Perjantaina piti vetää vielä painoja nuhasena n.3kg nesteistä, mikä lähti yllättävän helposti. Luotto omaan kuntoon ja vasemman jalan kestävyyteen ennen kisoja ei ollut korkealla. Omiksi tavoitteiksi kisoihin kirjoitinkin (päivittäin käyttämääni treenipäivyriin) ylös, että pyrin saamaan pistesuorituksia jokaisessa erässä ja koitan pitää ottelun temmon mahdollisimman kevyenä.

Kisapäivänä selvisi lopullisesti, että ottelen suoraan finaalissa hallitsevaa suomenmestaria vastaan. Tätä oli odotettukkin ja nesteytys tuntui onnistuvan hyvin punnituksen jälkeen. Olin itseasiassa alipainoinen (85,1 muistaakseni) puntarilla ja nestettä menikin joku 4,5l parissa tunnissa ennen kuin alkoi edes kusettamaan. Luulin ensin, että ottelen vasta sunnuntaina ja kävin ostamassa kaupasta hirveät mätöt, jotta olisin pitkälle yli 90kg ottelussa. Ottelu kuitenkin oli jo lauantaina ja olin häpeällisesti varmaan alle 90kg ottelun aikana. Pieni väsymys painonvedosta kuitenkin jäi päälle, mutta ei mitään ihmeellistä vaikka jännitin sitä aika paljon. Matsia ennen lämmittelyt sujui hyvin ja räkää lukuunottamatta kaikki vaikutti hyvältä. Juuri ennen ottelua jännitys kasvoi melko korkealle ja kävin vessassa varmaan 8 kertaa ennen matsia ja kehään noustessa tuntui vähän siltä, että ainakaan vettä ei kannata juoda matsin aikana jos ei välttämättä halua oksentaa.

Ensimmäinen erä ja ottelu alkoi ihan hyvin ja koko homma tuntui hyvältä, kuulin oman kulman selkeästi ja osuin vastustajaan. Kuitenkin noin minuutin paikkeilla väsymys alkoi olla aivan infernaalinen. Kaikki voimat tuntuivat menevän heti pariin ensimmäiseen tekniikkaan ja piti oikeasti taistella, että en nojaile matsin aikana omiin polviin. Ekassa erässä pääsin kanssa näyttämään kuinka steppi sujuu pitkiltä ja komeilta kun vastustaja kiskasi pari kovaa koukkua päähän. Hetken löi mustaa silmissä, mutta sain onneksi itseni hereille ja päätin, että en aio kyykätä näin myöhään erässä. Nyt jälkikäteen tajusin, että olisi kannattanut ottaa luvunlasku, jotta vastustaja ei olisi saanut niin montaa pistettä sisään siinä tilanteessa. Kulmaan mennessä pää oli vielä vähän sekaisin, mutta jalat vei ainakin oikeaan suuntaan ja nyökyttelin valmentajalle vaikka en ollut aivan varma siitä mitä hän halusi. :D

Tokassa erässä väsymys oli hirveä, enkä jaksanut enään tehdä oikastaan juuri yhtään merkittäviä alotteita itse. Pari hyvää polvea sain sisään, mutta sen lisäksi homma ei tuntunut pelaavan. Kävin jopa sekuntin ajan nojailemassa polviin erän aikana... Ottelun selostajan mukaan toka erä oli ilmeisesti tasasempi, mutta ihan helvetiltä se tuntui. Kulmaan mennessä oli jo veren maku suussa ja kaikki raajat painoivat vähintään tonnin.

Kolmannessa erässä olin muutaman pisteen häviöllä ja olisi pitänyt tehdä paljon töitä, jotta olisin voinut voittaa. No pohdinkin, että en mä töitä jaksa tehdä, mutta jos polvella päähän yllättäisi ja veisi kullan ja kehätytöt kotiin. Tätä sitten yritin pariin otteeseen, mutta en oikeastan edes jaksanut nostaa polvea tarpeeksi rivakasti tarpeeksi korkealla, jotta suunnitelmani olisi voinut toimia. Vastustaja myös blokkasi kaikki merkittävät yritykseni koko erän ajan. Taisin pisteen tässäkin erässä saada, mutta mitään hienoa ei tapahtunut. Olin todella iloinen, että vastustaja ei lähtenyt puskemaan päälle koska olisin varmaan kuollut jos olisin tehnyt yhtään ylimääräistä tekniikkaa tai liikettä. Erän lopussa olin melko varma siitä, että kuolen kehään, mutta en kehdannut mennä makoilemaan kanveesiin kun olihan sielä kameratkin katsomassa...

Lopputulemana hävisin debyyttiotteluni potkunyrkkeilyssä, mutta sain sm-hopeaa ja nyt olen suorittanut yhden kamppailutavoitteistani potkunyrkkeilyn saralla! Ottelun jälkeen oli tosi hyvä fiilis kun sain vähän happea ja vastustajakin oli mukava jätkä kun kävin juttelemassa hänelle sekä hänen huoltajilleen. Kaikenkaikkiaan olihan se nyt ihan senkin siistiä, vaikka pari kertaa viikossa treenaamalla ja sairastamalla ei näköjään voiteta matseja. Hieno videokin siitä kuitenkin saatiin.



Videolta otteleminen ei näytä ihan niin hirveältä miltä se tuntui.

Mikä ei toiminut:
-Liike
-Lyönnit (osuin kahdella hyvällä lyönnillä koko matsissa..)
-Suojaus ylös
-Kunto

Mikä toimi:
-Oikea alapotku
-Polvet
-Oikea pysäri
-Viikset
Eelo
helmi 5, 2017, 00.24
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Homma on taas nousussa, ihme vuoristorataa tän pohkeen kanssa. Välillä ihan käyttökelvoton ja välillä tuntuu ihan terveeltä.

Olen tässä lähiaikoina innostunut seuraamaan potkunyrkkeilyä ja olen löytänyt uuden lemppariottelijan: Israel Adesanyan. Kaverin tyylissä on paljon samaa mun tekemisen kanssa vaikka tottakai puhutaan aivan eri universumeista ja tasoista. Se rentous ja liike mitä Adesanyalla on, on aivan käsittämätöntä.



No koska kaikkea hienoa pitää matkia niin olen sparreissa koittanut kokemattomampien kanssa lähinnä väistellä ja liikkua pois tieltä. Homma onnistuu melko hyvin varsinkin kavereiden kanssa, jotka koittaa pitää etäisyyden pitkänä iskiessään. Ongelmat syntyy kun pitää liikkua pois hyökkäyksen tieltä, jotenkin pään heiluttelu ympäriinsä vielä toimii, mutta jalkojen kanssa homma ei toimi ollenkaan. Tajusin vasta treenien jälkeen, että saatoin vaikuttaa melko mulkulta jätkältä muutamassa erässä kun vain väistelin kädet alhaalla ja heittelin välillä vastaiskuja.

Aiemmista tavoitteista kombinaatioiden lisääminen on onnistunut koska olen päässyt treenailemaan lähinnä huomattavasti kokemattomampien kanssa niin on ollut helppo kokeilla kaikenlaista. Polvia en oikein ole uskaltanut heitellä sillä minulla on vaikeuksia kontrolloida suoria polvia ja en haluaisi satuttaa treenikavereita turhaan.

Seuraavaksi tavoitteena olisi saada vähintään kolme lajitreeniä viikkoon. Pohje vaikuttaa ihan okeilta ja palautuminen on muutenkin jo vähän paremmassa hapessa kuin tammikuussa.



Ainiin, en osaa vieläkään thaipainia.
Eelo
tammi 27, 2017, 21.09
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Homma on infernaalisessa laskussa. Pohje on oireillut paljon enemmän kuin aikasemmin ja viikon päästä perjantaina pitää käydä uudestaa lääkärissä jos se vaikka kuvattais ja sieltä löytyis jotain. Ottaa aika paljon päähän ja syö motivaatiota kun keho ei kestä reeniä. Onneks duunissa ja koulussa on sentään kivaa ja motivoivaa.

Treenit on menny ihan okei jos ei oteta pohjetta huomioon. Olen törmännyt taas ison miehen -ongelmaan, kun vahingossa teloin treenikaverin jalat niin, että hän ei voinut viikkoon tehdä mitään. Kun sparrataan niin koitan ottaa rauhassa, mutta jos (pienempi) sparrikaveri alkaa vetämään todella kovia ja nopeita iskuja on minunkin pakko laittaa nopeutta lisää, sillä en halua vain seistä hakattavana kun ei siitä opi juuri mitään. Kuitenkin kun yli 90kg kaveri nostaa nopeautta/intensiteettiä iskuista tulee tahattomastikkin melko kovia ja sitten saattaa vahingossa sattua. Ongelman voisi tietysti ratkaista sillä, että sparrit otetaan rauhallisesti, mutta pituuteni takia kavereiden täytyy ottaa paljon etäisyyttä pois ja nopeasti, jotta he osuvat iskuillaan. Tämä sitten nostaa tempoa ja noidankehä on alkanut. En oikein tiedä miten tämänkin ratkaisi fiksusti.

Kuntoni on äärimmäisen huono, mutta en ole oikein keksinyt mitä mielekästä oheisharjoittelua voisin tehdä treenien ulkopuolella. Kaikki aika tuntuu menevän siihen, että pohje palautuu treeneistä ja juuri kävelyä rajumpaa ei välipäivinä uskalla tehdä. Jaksaminen (tai sen puute) johtaa siihen, että en esimerkiksi sparreissa tee muuta kuin heittele ykkösiä vastapalloon ja muutamia tuttuja 2-3 iskun kombinaatioita. Kaikki liikkuminen on tahmeaa ja luovuus kärsii. Olen myös helisemässä konekeuhkojen kanssa, joiden iskutiheys on yli 60 iskua minuutissa... Ehkä pitäisi saada laihdutusprojekti kuntoon. Paino olikin 95 ennen treenejä tänään, jos sen 7 kiloa vielä sais pois niin ehkä jaksaminen paranis maagisesti.

Seuraava tavoite onkin sitten ykkösten vähentäminen ja kombinaatioiden lisääminen + polvea pitää saada heitettyä vastapalloon kun pikkumiehet koittaa tulla lähelle.
Eelo
tammi 13, 2017, 23.11
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Mika kirjoitti: Potku-tapaamisissa käydessäsi olit teini. Et ole enää. Nyt on miehekästä tuhovoimaa asenteessa. :D
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että karatea treenaamalla oppi asennevammaa, joka sujahtaa hyvin muihin lajeihin. Epäilen kuitenkin asenteen nousevan enemmän treenikavereista kuin itse lajista. Vain kerran sen saippuan lattialta nostaa.

Olen käynyt muutamat thaikkutreenit läpi ja innostuin suunnattomasti kun salimme seinälle ilmestyi teksti: Mitä tein tänään hyvin? Mitä parannettavaa jäi? Miten teen sen? Itsereflektio ja analyysi omasta ja muiden tekemisestä on tapa kehittää itseään kamppailijana tai ottelijana. Aivan liian usein ihmiset vain treenaavat aivottomasti ilman, että he miettivät miksi asiat toimivat tai eivät toimi. Harvoin on valmentaja kyttäämässä jokaista sparrierää ja vielä harmemmin pääsee jatkuvasti keskustelemaan omasta tekemisestään syvemmin valmentajan kanssa.

Itsereflektiotekstejä noudattaen analysoin omia sparrejani, joita on kehkeytynyt jo useampi erä tauon jälkeen.


Mikä toimii:
-Etukäsi, ihan sama kummin päin ottelen etukäsi osuu ja usein.
-Takajalan alapotku oikealla jalalla. Ei niin väliä kumpaan jalkaan sitä vetelee, mutta osuu ja osuu tarvittaessa tosi kovaa. Sain jopa palautetta, että jalat kipeet treenien jälkeen. Pitää siis saada enemmän kontrollia näihin.
-Epätavanomainen liikkuminen ja otteleminen. Ottelutyylini on lajihistoriani vuoksi hyvin omituinen, joka näyttää toimivan varsinkin "perinteisen" thaikkutyylin omaaviin kavereihin.
-Suorat potkut kroppaan tuntuu uppoavan todella hyvin. En käyttänyt niitä karatessa suunnattomasti, mutta varsinkin oikealla jalalla tehtynä suorat potkut uppoavat suojauksen ali/välistä lähes aina.

Mikä ei toimi:
-Thaipaini, pitäisi saada enemmän ajatusta tekemiseen, jotta en väsy välittömästi ja koe kuolemaa polvien muodossa.
-Takakäsiä en saa osumaan samalla tavalla kuin ennen. Kyse on luultavasti sähköttämisestä, joka pitää saada pois.
-Mawat kylkeen tai päähän. En saa niitä mitenkään ujutettua suojauksen läpi. Pitää pedata selkeästi paremmin eikä vain heitellä potkuja.
-Vasen jalka kipeytyy vieläkin todella herkästi jos alan sillä potkimaan, pitää vain varoa sitä kunnes se paranee.
-Kunto. En. Vain. Jaksa.

Miten teen tämän:
-Treenaan lisää.
-Ajattelen enemmän.
-Juon kaljaa.


Tän perjantain treenien hienoin tekniikka: kaveri potki paljon suoraa potkua vartaloon ja jalkoihin enkä päässyt fiksusti lyöntietäisyydelle. Kuulin sensein äänen päässäni "kick the melon" ja katsoin lattiiaa ja osoitin sparrikaverin jalkoja ja potkaisin häntä päähän. Jekut toimii.
Eelo
tammi 3, 2017, 20.53
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Huhhuh kävin äsken ensimmäiset thaikkutreenit puoleen vuoteen ja kyllä hapottaa. Treenit meni hyvin siihen asti kunnes kunto loppui, mutta tekniikan kanssa ei ollut ihan hirveästi hiomista. Pohje kesti yllättävän hyvin vaikka sitä piti venytellä aina välillä kun kramppi oli tulossa. Ihan lopussa kun thaipainittiin se pohje alkoi sitten kramppaamaan ja piti jättää viimeiset erät väliin.

Päivän kohokohta kuitenkin oli se, kun pädien pitelijä sanoi: "pipari sä potkit ihan helvetin lujaa".
Kuva tiivistää hyvin ajatukseni aiheesta:
Kuva
Eelo
tammi 2, 2017, 18.07
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Treenirintamalla kajahtaa! Kävin tosiaan kolme kertaa hierojalla availemassa pohjetta ja hommahan toimi. Tuntuma alkaa olla sellainen, että käyn varmaan tällä viikolla koittamassa ekat oikeat treenit. Melkeen voisin alkaa käymään kerran kuussa hieronnassa kun se näyttää ihan tosissaan auttavan jumeihin.

Aloitin vuos sitten boulderoimisen kun en pystynyt kamppailemaan vammojen takia. Homma oli jäissä nyt puolisen vuotta pohkeen vuoksi, mutta pääsin välipäivinä taas kiipimään. Voimat ja taidot ovat romahtaneet aivan totaalisesti, mutta pystyin silti kiipeämään muutaman helpon kuutosen.

Kiipeily on mukavaa oheisharjoittelua vaikka ei ehkä kaikkein optimaalisin valinta pystylajien harrastajille. Kehonhallinta varmasti kehittyy, mutta voimapuolella joutuu tekemään aika vähän räjähtäviä tai työntäviä liikkeitä. Boulderoinnissa reitit on myös niin lyhyitä, että aerobista treeniä siitä ei saa tekemälläkään. Onneks mulla ei oo tarvetta optimoida yhtään mitään tässä vaiheessa. Hauskaa se on vaikka 98kg pistää jo vähän painetta sormille seinällä roikkuessa.
Eelo
joulu 9, 2016, 20.09
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Pohje otti selkeästi kyttyrää kun kävin potkimassa sitä säkkiä. Olen viime päivityksen jälkeen käynyt vain muutaman kerran lyömässä säkkiä ja ottanut lungisti, jotta se jalka joskus paranisi. Kävin myös fysioterapeutin suosituksesta hierojalla, jonka mukaan mulla on kaikki pohkeen syvät lihakset täysin jumissa. Siltä se tuntuukin. Pitää käydä ens viikolla uudestaan, jos vaikka lähtis jumit aukenemaan. Olen myös oppinut yleisesti hyville suomalaisille tavoille ja sairastuin heti kun sain kaikki työt tehtyä ja "loma" alkoi.
Eelo
marras 29, 2016, 17.19
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

KungFuMiäs kirjoitti:Noniin back to the shit Eelo :peukku: . Olis hienoa tavata ja vaihdella nyrkkejä joskus kun oon Helsingissä taas. Oon itsekin nyrkkeilyyn hieman dippaillut viime aikoina Vaasassa, paitsi viimeinen vuosi on mennyt pääasiassa elannon ja pekonin leivän päälle tienaamisessa. Mutta se muuttuu tässä pian toivottavasti, siinä samassa tulen myös reissaamaan treenin puolesta Helsingissä enemmän.
Homma sovittu! Keskiviikkokerho nousee kuin feenix tuhkasta.
Andy kirjoitti:Missä seurassa treenaat?
Tarkoituksena olisi mennä takaisin Crestille, jossa ennätin muutaman viikon kesällä treenata.
Eelo
marras 28, 2016, 19.34
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Koitetaan nyt pistää päivyriä uudestaan pystyyn jos se auttaisi kehittämään omaa tekemistä itsereflektion kautta. Tarkoituksena olisi alkaa kirjoittelemaan enemmän yleisistä fiiliksistä, tavoitteista ja oivalluksista treenien suhteen, eikä niinkään tarkkoja treenien kuvauksia. Aion siis päästellä vähintään viikottain paineita täällä ja toivon mahdollisimman paljon erilaista kommentointia.

Taustaa
Tää homma pitää aloittaa kuitenkin taustatietojen kertaamisesta ja lähtöasetelmasta. Olen nyt kamppaillut vuodesta 2006 lähtien ja mun keho on aivan totaalisen hajalla. Kaikkien aiempien operaatioiden päälle syksyllä 2012 mulla leikattiin selkä ja sain parit proteesit välilevyjen tilalle. Kuntoutus oli pitkä ja kivinen, mutta kahessa vuodessa selkä oli käytännössä kivuton ja olen pystynyt sen kanssa jopa painimaan. Kuitenkin onnistuin 2014 reväyttämään ristisiteen pitkittäin ja siitä tuli sitten pitkäkestoinen ongelma. Polvi ei oikeen palannut ennalleen ja se kipeytyi sitten pahemmin syksyllä 2015 kun heitin volttia jalkapallopelissä ja venäytin pahasti (tai reväytin pikkasen) nilkan nivelsiteet, jotka oli jo valmiiks löysät kaikenmaailman yläasteen koripallokokeiluista. Sitä sitten kuntoutettiin puolisen vuotta ja heti kun se oli kunnossa onnistuin kesällä 2016 murtamaan peukalon sekä reväyttämään pohkeen ja akillesjänteen kiinnityskohdan. Olenkin nyt lähinnä kuntouttanut pohjetta ja koitan palata pikkuhiljaa kamppailun pariin.

Eli olen vuoden 2012 jälkeen lähinnä kuntouttanut erilaisia vammoja (sekä hankkinut niitä lisää) ja paino on heitellyt n.88 ja 100 kilon välillä. Taidot ovat kehittyneet lähinnä nyrkkeilyssä. Vaikka olenkin huonommassa kunnossa ja heikompi kuin aikoihin, lyön silti kovaa. Tässä onkin sitten ollut aikaa miettiä omia tavoitteita, mahdolisuuksia ja motivaatioita kamppailun saralla. Mielenkiintoista on ollut huomata, että kuinka pitkälle pelkästään nuorena opituilla taidoilla (ja pituudella) pääsee varsinkin sparrissa. Olen kuntoutuksen lomassa treenatessani pystynyt sparraamaan (pystyssä) erittäin kovien kilpailijoiden kanssa ilman suurempia ongelmia (kunnes kunto loppuu..).

Tavoitteita

Haluan palata potkunyrkkeilyn/thainyrkkeilyn pariin ja pidemmän aikavälin tavoitteena haluan ottaa yhden ottelun potkunyrkkeilyssä. Jos tuntuu hyvältä ja paikat kestävät voisin käydä häviämässä SM-kisoissa ja hakemassa yhden mitalin kotiin. Tämän jälkeen voikin sitten miettiä lajivalintoja uudestaan.

Haluan kunnollisen valmentajan ja kunnollista valmennusta. Olen treenannut aivan liian kovaa ja liian paljon täysin omassa valmennuksessa tai sellailsessa tilanteessa, jossa henkilökohtainen valmennus on ollu heikkotasoista tai vähäistä. Olen hukannut paljon potentiaalia treenaamalla väärin ja vääriä juttuja.

Koitan tiputtaa painon takaisin about 88-90 kiloon. Olen aivan liian heikko plussapallosarjaan ja haluan mielummin lyödä itseäni pienempiä, koska ne ei yletä lyömään takaisin. Raskaassa sarjassa tämä ei ole niin selkeä vaihtoehto sillä sielläkin on pitkiä tyyppejä. Lääkäri myös suositteli painon alhaalla pitämistä, jotta keho kestäisi pidempään ilman vammojen uusiutumista.

Haluan saada takaisin sen miehisen tuhovoiman mikä minulla oli joskus potkuissa. Selkäleikkauksen jälkeen en ole saanut potkuihin sitä räjähtävyyttä ja viimeistä vetoa, joka minulla aiemmin oli. Todellisuudessa en varmaan enään pääse samanlaiseen räjähtävyyteen kuin aiemmin, mutta hienoa se olisi.

Jonkunlainen järki tekemisessä. Jos tuntuu pahalle niin ei pidä treenata. Jos tuntuu, että käsi ei kestä lyömistä niin ei pidä lyödä lisää säkkiä. Järjen voisi myös tuoda kehonhuollon puolelle, eli sitä olisi hyvä alkaa tekemään...

Koitan aktivoitua vähän potkunetissä, jotta voin saada asiantuntevaa ulkopuolisten mielipiteitä ja näkemyksiä itseä askarruttaviin kamppailuun liittyviin kysymyksiin.

Tekemisiä


Olen nyt aloittanut tässä kuussa varovaisesti harjoittelemaan säkillä 4kk kuntoutuksen (lue: istuin perseelläni ja heiluttelin kuminauhaa) jälkeen. Olen käynyt 2-4 kertaa viikossa lyömässä n.8-10 erää säkkiä kaupungin liikuntahallilla. Tänään kävin ekaa kertaa Kisiksellä koittamassa miltä potkiminen tuntuu ja oli niin hauskaa, että leikin säkin kanssa yli tunnin. Tekeminen oli tahmeaa, mutta tuli hyvä mieli kun olin joka tapauksessa aamupäivän kovin säkkienpotkija karateparvella. Toisaalta paino- ja pituusetu oli luonnollisesti mun puolella. Tekeminen kuitenkin maistui ja pohje tuntui siltä, että voisi ehkä ensi viikolla mennä oikeisiin treeneihin varovaisesti koittamaan. (VAROITUS: KASUAALIA PERVOILUA TULOSSA) Kisisreissu muistutti myös sen miksi se on niin ylivertainen paikka harjoitteluun: säkkiä hakatessani vieressä joku tanssija harjoitteli twerkkaamista päällään seisten. Kamppailu-uran jälkeen lähden tanssijaksi.(SE LOPPUI JO)


ps. Kaikesta huolimatta itseluottamus on kuitenkin Luupäämaisissa sfääreissä. Hakkaan teiät kaikki. Et niin.
Eelo
maalis 12, 2012, 12.41
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

ma 5.3

Karate 1h15min

Tein kihonit ja katat läpi huolella. Vähän myös säkillä riehuin.

Harmittaa kun kihonit näyttää kauheelta vaikka kehonkäyttö tuntuu vahvalta ja muutenkin on saanut ideaa kihonista muuhun tekemiseen.

Ti 6.3

Karate 1h15min

tehtiin peruskomboja ja kataaa. Aika rennot treenit oli.

Ke 7.3

karate 2h

Tekniikkana tehtiin takapotkua, takakiertaria, kirvespotkua ja semmosta melkeen kirvespotkua. Sain hyviä neuvoja ja hyvää ideaa takakiertariin! Ehkä se joskus alkaa viellä luonnistumaan. Polvi alkoi kipeytymään treenin kuluessa ja jouduin jättämään kaiken kovemman tekemisen pois :cry:.

Oli polven takia pakko levätä torstai kokonaan, sainpahan syödä pizzaa rauhassa.

Pe 9.3

Karate 1h30min

Tehtiin hämyjä ja kounttereita tekuina. Todella hyvää tavaraa, näitä olen käyttänyt paljon aikaisemminkin, mutta nyt sain enemmän ideaa tekemiseen. Käsien ali lyöminen on vaan jotain todella hienoa ja nautinnollista.

Keskivaiheilla siirryttiin kataaan. Itse tein sochin 2, kumite 1 ja nage 2 katoja. Tehtiin myös katan tekniikoita sabakissa. Ihan loppuun otettiin kumitea, missä pääsin vähän pelleilemään ja kokeilemaan uusia juttuja.

Su 11.3

Baji 5h

Kävin baji entering techniqes seminaarilla. Tehtiin erillaisia sisäämenoja kuten nimi kertoo. Aloitettiin aina tekemällä joku yksinharjoitus josta sitten erilaisia sovelluksia. Aivan loistavaa settiä, pitää laittaa tarkemmin ylös johonkin vihkoseen, että muistan nämä yksinharjoitukset. Pitää ottaa noista muutama pidempiaikaiseen tekemiseen.

Todellä hyvää treeniä vaikka välillä meni selitykset aivan yli mun tajuamisen. Noh ehkä se ei haittaa kun jäi 3 hyvää juttua käteen.

Sain jossain vaiheessa treenejä kovan kyynerpään suuhun (kahdesti :D) ja nyt en saisi purra mitään toisella puolella suuta kahteen viikkoon. Sillä ilmeisesti hampaiden ja ikenien välissä olevat kiinnityssäikeet/hermot ovat revenneet. Ja jos joku vielä sanoo, että perinteisissä lajeissa ei treenata kovaa saa turpiin :smt003

Niin ja paikat aivan totaalisessa jumissa bajin jäljiltä.

50
Eelo
maalis 4, 2012, 19.54
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Ma 27.2

Karate 1h15min

Menin vapaavuorolle tekemään perustekniikkaa. Harjoittelin ushirogeriä ja ushiromawaa säkkiin. Tein myös kihonit ja katat läpi.

Ti 28.2

Karate 1h15min

No tehtiin ainakin kataa ja potkitiin toista eri korkeuksille. Loppuun tuli pikkasen mitsijumppaa.

Ke 29.2

Karate 2h

Näytin kiukkarijätkille vähän perushorjutusta hihasta + blokkausta siihen. Lopussa tehtiin kumitea ashihara säännöillä. Muutamat hyvät suoritukset sain, keskityin lähinnä repimään hihoista + potkimaan polvella samalla. Täytyy liikkumista saada paljon pyöreämmäksi ja nopeammaksi jos haluan oikeasti saada jotain aikaiseksi makikomi nagella.

Kaiken repimisen takia jokaiseen sormeen tuli vekkejä... Säälin judomiehiä.

To 1.3

Karate 2h

Otettiin vähän iisimmin ja koitettiin saada rentoutta + räjähtävyyttä thaipädeihin. Loppuun kiukkarikumitea, otin taas alapotkuja vastaan reidellä...

Pe 2.3

Karate 1h30min

Tekniikana tehtiin makikomi nagea (jeeee!), olin jotenkin jäissä ja liikkuminen oli vieläkin tönkköä. Painon sain hyvin mukaan tekniikkaan kuitenkin.Tästä siirryttiin sitten heittokatoihin joista tein Nage no kata 1 ja 2. Ykkösessä tekniikat tulee ihan mukavasti, mutta hetikun laitetaan polvipotkut mukaan (nage 2) niin sekoilen.

Tekujen jälkeen oli sabakia, tarkoituksena tehdä katan tekniikoita. Meni ehkä vähän riehumiseksi taas. Loppuun thaipädejä.

Onnistuin loukkaaamaan olkapääni tekemällä huonon ukemin... Olisi pitänyt olla skarpimpi bujinkanissa.

Su 4.3

Fight club 2h

Tehtiin paljon sisäänmeno/pystypaini/horjutus harjoituksia. Sain ehkä 3 hyvää kaatoa tehtyä koko homman aikana.




Aika tyytyväinen olen viikon lajitreeneihin. 10h ja 6 harjoitusta.

45
Eelo
helmi 26, 2012, 09.07
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Lepuutin polvea alkuviikon ja edellisen viikonlopun.

to 16.2

Kuntopyörä 40min

Pe 17.2

Karate 1h30min

Tehtiin vähän ip-juttuja keppejä vastaan. Loppuun mitsijumpat. Polvi kesti melko hyvin.

Su 19.2

Fight club n.2h

Ei tullut tehtyä oikeastaan mitään tekniikkaa. Sparrattiin vaan ja tehtiin drillejä.

Ti 21.2

Karate n.2h

Aloitettiin isojenpoikien karate yhteistyöprojekti taikasedän kanssa. Sparrailtiin kiukkarisäännöillä ja tehtiin loppuun thaipädejä. Jos muistan oikein, ei taidettu tehdä oikeastaan mitään tekniikkaa.

Todella hieno fiilis, kun pääsi pitkästä aikaa treenaamaan about oman kokoisen ja painoisen itseä paremman kanssa. Imin muutaman sellaisen alapotkun, että keskiviikkona ja torstaina ei tarvinut liikkua turhia...

Pe 24.2

Kuntopyörä 40min

La 25.2

KARATE 3h

Yhteistyöprojekti jatkuu. Kunnon lämpöjen jälkeen tehtiin vähän kiukkarin matsitekniikoita. Tehtiin ainakin yläpotkusta lyöntiä, koukun köyntteriä ja nopeaa "snäp-kickkiä" (etujalan mava). Omaan repertuaariin koukun kountteri sopi hyvin ja etujalan mava on aina hyvä ratkaisu.

Sen jälkeen kun painijat olivat ajaneet meidät pois tatamilta (meinasin haastaa ne painiotteluun, mutta en halunnu murskata heidän vapaaotteluhaaveitaan) otimme thaimitseihin vähän perus mavoja keskelle ja ylös. Tekniikoiden jälkeen sairas rääkki mitseihin: 3x3min 10sec palautuksilla. Käytännössä olin kuollut viimeisen erän jälkeen... Jos on huono kunto, on huono kunto.

Loppuun vielä kiukkarisäännöillä kumitea 3x2min pitkillä palautuksilla. Sain päivän tekniikoista koukun kountterin toimimaan ja nopeaa mavaa koitin välillä jakaa. Täytyy kehittää alapotkun blokkausta, sillä taas imuroin muutaman vaparin suoraan reiteen. Omia onnistumisia oli potkut etujalan alitse samalla kun toinen potkaisee mavan etujalla. Aivan lopussa vielä vähän kovetusta potkimalla maassa makaavaa kaveria ja lyömällä sitä kun se pääsee ylös + tietysti loppuverryttelyt.

OSSSSSS!


Koska sivari loppui ja jäin työttömäksi, alkaa oikea treenaus. Toivottavasti kroppani kestää ja peruskuntoni on edes vähän kasvanut kaiken kuntopyöräilyn tuloksena. Tavoitteena karate 5x viikkoon. Luultavasti jatkan myös kuntopyöräilyä ainakin palauttavana harjoitteena. Lähepänä kesää voisi ehkä vaihtaa pyöräilyt kuntopiireihin, kattoo sitten.


39
Eelo
helmi 11, 2012, 18.18
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Su 5.2

Kisis 2h

Kävin kaverin kanssa tekemässä vähän perustekniikoita pädeihin ja ilmaan. Ihan pikkasen sparria ja drillejä.

Ti 7.2

Karate 1h15min

Tehtiin pysäytyspotkuja, loppuun vähän kumitea.

Ke 8.2

Lätkä 1h30min

Lähinnä maalivahtina, mutta välillä maalejakin tein.

Kuntopyörä 40min

To 9.2

kuntopyörä 40min

Pe 10.2

Karate 1h30min

Piti fiilistellä ennen lauantain vyökoetta, mutta onnistuin kataa tehdessä telomaan terveen polven. Tein kumminkin treenin loppuun ja sainkin hyviä pointteja kataan



Polvi on nyt vähän turvonnut ja liikkuminen on vaivanloista eli jäi lauantain vyökoe/leiri väliin. Pitää huomenna kävästä lekurissa jos ei ala yhtään auttamaan. Jeejeee, nyt on molemmat polvet, selkä ja vasen peukalo hajalla. Vatsalihaksia vielä voi tehdä...

33
Eelo
helmi 3, 2012, 21.03
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

Su 29.1
FighClub n.2h

Sparrailtiin ja tehtiin drillejä. Jotenkin todella hassua, että kungfuilijoita pyörii tuolla pilvin pimein ja vielä eri tyyleistä, mutta perinteisiä kilpalajeja ei edusta kukaan (lähimpänä niitä minä...).

Ma 30.1

kuntopyörä 40min

ti 31.1

karate 1h15min

Ööö, tehtiin jotain. Ainakin kumitea ja issen kataa (?)

Ke 1.1

kuntopyörä 40min

Pe 3.1

Karate 1h30min + 1h

Eka oikeat treenit, jotka meni vähän puolitehoilla. Oli vasta kunnon lämpö päällä noin tunnin kohdalla. Opeteltiin liikkumaan sisään ja ulos + käyttämään lantiota. Loppuun potkutyynyllä peruspotkuja. Tämmönen tekninen homma ei oo mun juttu ku oon kankee ja hidas.....

Tokat treenit oli sitten teräsmiehen kanssa. Muutama erä kumitea alkuun ja siitä sitten harjoiteltiin sivuille liikkumista + Vastahorjutusta joku jos vastustaja ottaa kiinni takista (heti kun toinen ottaa takista kiinni otetaan saman puolen kädellä kiinni ja kiskotaan + polvi <3 loppuun). Loppuun tehtiin vähän peruskomboja ja sain todella hyviä pointteja alakoukkuun. On hienoa kun kaveri on niin kova, että ei tarvi kombojen treenaamiseen (kroppaan) pädejä....

27
Eelo
tammi 28, 2012, 09.26
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eelo
Vastaukset: 714
Luettu: 52745

Eelo

ti 24.1

Kuntopyörä 40min

ke 25.1

Kuntopyörä 40min

to 26.1

kuntopyörä 40min

pe 27.1

Karate 1h20min

Lämmittelyt tapahtui rennolla kumitella. En hirveästi saanut hyviä osumia aikaseksi sillä kun ottaa hitaasti ja lämmitellen, olen aivan kurja. Tekniikkaosiossa tehtiin erilaisia heittoja/pyyhkäsyitä potkuista (eli "vastaheittoja" potkuille). Kaikki olivat melko tuttuja ja hyvin käyttökelpoisia. Loppuun tehtiin sitten vähän sabakia ja siinä pääsin testaamaan päivän tekniikoita. Muutaman hyvän pyyhkäisyn sain aikaseksi, mutta ei muuta erityistä. Loppuverrytelyksi harjoiteltiin sivuille liikkumista.

21