KungFuMiäs kirjoitti:
DeusVult kirjoitti:
Ylläolevaa kompaten, mäkin haluaisin uskoa että sillä on joku syy miksi kaikki (joihin mä olen törmännyt, mikä ei toki ole paljoa) ns. wanhat kamppailutaidot opettaa käyttämään harkintaa ja lukemaan vastustajaa tarkasti ja rauhallisesti, siis sen sijaan että opettaisivat näkemään punaista ja käymään päälle raivon vallassa.
Omasta mielestäni, omiin kokemuksiin pohjautuen, niin asia ei pitäisi olla näin mustavalkoinen. Että joko ollaan vihaisia tai lempeitä. Aggressio ja tuhohalu antaa keholle monia hyödyllisiä asioita kamppailua ajatellen
Lempeä on nyt minusta täysin väärä sanavalinta. Se optimi tavoiteltava tila on mun mielestä sellainen täysin vailla tunteita oleva - ei vihaa, ei raivoa, mutta ei myöskään pelkoa eikä sääliä. Pelkästään analyysiä.
Aggressio ja tuhohalu epäilemättä lisää adrenaliinin eritystä, joka puolestaan saattaa hetkellisesti lisätä esimerkiksi voimaa ja nopeutta (kait?), mutta toisaalta se sumentaa aisteja ja vaikeuttaa päätöksentekoa. Äkillinen vihanpuuska saattaa tietysti horjuttaa vastustajan taistelutahtoa tai aiheuttaa hänessä jopa paniikin, mutta toisaalta korostetun rauhallisena pysyvä vastustaja pääsee tässä niskan päälle, sillä hän voi hyödyntää noita adrenaliinipiikistä johtuvia heikkouksia.
Näin siis teoriassa.