Ukemin estäminen on myös erittäin tärkeä nagen taito. Käytännössä siis estetään sujuvan ukemin tekeminen ja tiedetään, miten saadaan vastustaja laskeutumaan siten, että keho vahingoittuu. Tämäkin toki aikidossa ihan inherentisti mukana ja opetetaan sen jälkeen kun perusmuodot ovat hallussa. Samalla tulee myös sitä törmäämistä ja voimalla vääntämistä sekä rikkomista...joka sekin on osa aikidoa.

ToniM kirjoitti: Itseasiassa Merilokki on aikidon saralla hyvät taidot omaava ja puhuu aikidosta nimenomaan sen filosofian mukaisesti.

Tätä käytännössä yritin sanoa ja viittasin lähinnä elokuviinsa siinä, että filosofia voi joskus vähän venyä. Herra lienee silti täyttänyt enemmän aikidon alkeiskursseja kuin kukaan muu maailmassa. Siitä saa jo dan-asteita (etenkin sinne yläpäähän) tullakin, niissähän käytännössä kaikissa lajeissa vaikuttaa "lajin eteen tehty työ" huomattavasti. Teknisesti herralla ei ole mitään hävettävää, vaikka aika monen aikidokun olen kuullut moittivan "koolla ja voimalla" tekemisestä. No, jos sattuu olemaan parimetrinen ja vahva, saakin tehdä (tuo tuli muuten yhdeltä aikido-opettajalta minullekin - "tee kovemmin, olet iso ja vahva" - ja nimenomaan "lisää voimaa!" -tavalla sanoen ja näyttäen).

Oli muuten pirun hyvä klippi. Upeaa aikidoa!

Suosittelen muuten lukemaan myös Angry White Pajamas -kirjan. Siinä on ihan "hauska" nootti siitä, että aikido-opettaja murtaa uken käden tahallaan näytöksessä, lajin tehoa demotakseen. Enkä usko, että kenelläkään on varaa todeta k.o. opettajan olevan "huono aikidoka" tms., vaikka eihän tuo nyt ihan piislavandharmony -meiningillä mene...

Jotenkin välillä on tullut havaittua, että Suomessa etenkin aloittelevat aikidokaajat (ja muidenkin lajien tyypit) yrittävät olla aikidompia kuin alkuperäiset ja tämä sitten näkyy harjoittelussa. Tehdään jotain itse kokattua filosofiasössöä treenaamisen ja tekniikan napakkuuden sijaan.

Steven Seagalia voidaan perustellustikin moittia melkoisesta hypettämisestä, mutta tästä huolimatta näkisin, että ei hän täysin väärää kuvaa aikidosta anna - sitä voidaan myös käyttää sangen toimivana offensiivisena kamppailulajina. Filosofian ja käytännön suhteen voi olla siis eroa - toiseen on hyvä pyrkiä, mutta todellisuus on muistettava (tai leffatodellisuus, T. Merilokin tapauksessa).

Ki-periaatteet ovat aika läpäisevästi mukana jap. lajeissa. Sinälläänhän ne ovat nykyisin yhdentekeviä - ki:tä ei sellaisenaan, yksittäisenä voimana ole, joten se voidaan nimityksenä ohittaa ja tutkia, mistä oikeastaan on kyse.

"Ei hyökkääjää" -puoli on sekin läpi budon sangen läpäisevä asia. Suosittelen lukemaan budo-zen -tarinoita ja sekä "ei hyökkääjää" että "ei-mieli" (mushin) ovat yleisesti toistuvia teemoja. Niitä on mukana myös ei-budolajeissa (esimerkkinä karate).

Aikidolla ei siis ole historiansa, kehitysketjunsa ja sisältönsä osalta mitään unuikkia erityispiirrettä, jota jujutsussa ei esiintyisi - joskus löytyvät jopa yhden tyylin sisältä. Ero on siis vain nimessä. Tyylisuuntanimi on jäänyt käyttöön lajinimenä.

Aikidon erottaa jujutsusta vain nimi. Se on käytännössä jujutsun tyyli - ero on pienempi kuin monilla jujutsutyyleillä keskenään. Myös judo on jujutsun tyyli.

Jaskiainen kirjoitti: Ihanko totta? Ja sinullako siis on harjoittelukokemusta sekä aikidosta että jujutsusta?

Kyllä on.

Joku aikido-opettaja voi varmaankin kehottaa lisäämään voimaa ja törmäämistä, mutta silloin hän kyllä opettaa vastoin aikidon yleisesti tunnettuja periaatteita. Tai sitten hän opettaa jotain sellaista harjoitusta, joka ei ole aikidoa ja jossa niistä periaatteista ei tarvitse välittää.

Uskon näiden opettajien osaavan "hieman" paremmin määritellä, mikä on aikidoa ja mitä ne periaatteet ovat.

Tulee äkkiseltään mieleen että taitaisit pitää jo Shioda-senseinkin aikidoa jonakin, joka menee aikidon "yleisesti tunnettuja periaatteita" vastaan, monesta muusta opettajasta (ihan Aikikain sisälläkin toimivasta) puhumattakaan. Sekin on aika erikoista, että mitä kauemmas aikidon perustajasta mennään, sen erikoisemmaksi ja vähemmän jujutsumaiseksi aikido tuntuu menevän ja "yleisesti tunnetut periaatteet" tuntuvat muuttuvan kovasti...esoteerisiksi.

Mites nuo aikaisempien viestieni suunta- ja mieli-jutskat, kuulostavatko ne tutuilta jujutsupohjalta?

Ne kuulostavat toki aikidolta/jujutsulta, mutta ilmaisutapa oli taas vaihteeksi uusi. No, kai aikidoonkin selityksiä mahtuu.

Myönnän, ettei minulla ole minkäänlaista kokemusta jujutsusta, vaan kuten sanoin, oma käsitykseni perustuu siihen, mitä olen nähnyt, ja sen vertaamiseen siihen, miten aikidossa näen, koen ja teen tekniikat.

Kannattaa joskus oikeasti miettiä, mitä tekee - jättää tekemättä "lajia". Tämä vaatii esimerkiksi ukelta todella paljon (olla "antamatta ilmaiseksi", käytännössä), samoin nagelta taitoa todella tehdä periaatteita pintamuodon sijaan. Tässä tilassa aikido on sitä, mitä se on - yksi jujutsun haaratyyleistä.

On myös hyödyksi muistaa sekin, että aikidoa, karatea, jujutsua jne. treenatessaan treenaa oikeasti vain kamppailua - ei mitään lajia sinänsä. Laji on vain väline tämän kamppailun oppimiseen.

Esimerkiksi aikidon näkökulmasta on ihan luonnollista sanoa, että jujutsu näyttää voimalla runttaamiselta, kun taas kädenvääntäjän näkökulmasta lause on järjetön. Kädenvääntäjän näkökulmasta jujutsu on sitä ihan samaa balettia kuin aikidokin.

Sinällään tuokin on enemmän oma näkemyksesi kuin aikidon itsensä näkemys. Suosittelen muuten oikeasti tutustumaan vaikkapa Daitoryu Aikijujutsu Takumakain settiin - se auttaa myös aikidon ymmärtämisessä huimasti. Tuosta pohjasta voi sitten katsoa muita kamppailulajeja - ei siten, että etsii missä ne eroavat, vaan miten ne käyttävät samoja periaatteita omissa harjoituksissaan.

Formalisoinnista (lajeista ja järjestelmistä) huolimatta kamppailulajeissa (ainakin toimivissa sellaisissa) on lopulta kohtuullisen vähän eroja - opetustapoja onkin sitten paljon. Lajikehitykseen ja formalisointitapaan onkin sitten vaikuttanut kulttuuri, tarpeet jne. tekijät.

Jaskiainen kirjoitti: Eli kerro toki, jos olet kuullut minkä tahansa jujutsutyylin opettajan sanovan noin.

Juuri tuota nimenomaista lausetta käyttäen ei (onko tuo joku aikidofraasi tms. jolla erottaa uniikin tyypin?), mutta voimalla vääntämistä on käsketty välttää (olen myös kuullut monen aikido-opettajan kehottavan lisäävän voimaa vääntämiseen ja joskus sitä törmäämistäkin, jos oma voima tiedetään suuremmaksi). Uutta sijoittumista ja törmäämisen välttämistä on niinikään paljon rummutettu.

Sinällään aikido ei eroa sisällöllisesti sille läheisistä japanilaisista jujutsutyyleistä juurikaan. Ei myöskään periaatteidensa osalta, lopulta.

Jussi Häkkinen kirjoitti: Alkaa kohta tuntua siltä, että nykyaikidon luonne on selvillä. Se on nähtävästi pyllykipuisuus. Onneksi tunnen joitakin aikido-opettajia, jotka ihan keskustelevat lajistaan suoraankin, ilman sen kummempia hymistelyjä ja kiertelyitä. Ovat jostain syystä teknisesti uskottavimpia ja parhaita samalla.

Hymistelyt ja kiertelyt eivät todellakaan edesauta keskustelua. Eivät myöskään toisten sanomisten vääristelyt tai tahalliset väärinymmärtämiset.

Aivan. No, tietyllä tavalla foorumille rynnännyt uusi aikidoporukka onnistui tuomaan flashbackin kaukaa menneisyydestä - ajasta, jolloin muista lajeista yhtään mitään tietämättömät esittivät hilpeitä olettamuksia toisista lajeista ja perustelivat omia sanomisiaan "no kun sensei sanoi" -tyylisesti. Toivottavasti teillä kuitenkin riittää avomielisyyttä ja sivistyshalua ottaa kiinni reilun vuosikymmenen kehitys kamppailulajitietämyksessä - se kun on syntynyt siitä, että asioita on alettu ajatella kriittisesti (myös omia lajeja) ja niistä "muista lajeista" on myös tajuttu periaatteiden ymmärtämisen myötä.


Tosin, tässä neljännesvuosisadan hojoiltuani olen edelleen joskus yllättynyt siitä, miksi ns. henkisten lajien harjoittelijat ovat yleensä kaikista puusilmäisimpiä kamppailulajien suhteen (ja elättelevät esim. lyöntivoimasta aikamoisia...no, ihmekuvitelmia).

Kamppailu on vain kehonkäyttöä. Oman ja toisen kehon.

Jaskiainen kirjoitti: Oletko kuullut vai etkö ole kuullut jujutsuopettajan sanovan: "Älä väännä voimalla vaan hae se suunta, jossa et törmää"?

Miten tämä liittyy mihinkään? Ja minkä jujutsutyylin opettajan - aikidonkin ollessa käytännössä yksi jujutsutyyli?

Alkaa kohta tuntua siltä, että nykyaikidon luonne on selvillä. Se on nähtävästi pyllykipuisuus. Onneksi tunnen joitakin aikido-opettajia, jotka ihan keskustelevat lajistaan suoraankin, ilman sen kummempia hymistelyjä ja kiertelyitä. Ovat jostain syystä teknisesti uskottavimpia ja parhaita samalla.

Deepa kirjoitti: Ongelmana on vain se että tuolla tavalla harjoitellessa loppuu harjoittelijat yllättävän nopeasti kesken.

Yleinen harhaluulo. Sekä lukuisissa kamppailu-urheiluljeissa, itsepuolustuslajeissa että perinnelajeissa treenataan säännöllisesti ihan oikeasti lyömällä. Ei se mikään demoni ole. Treeni vain suunnitellaan siten, että niin voi tehdä.

Kovempaa minua on treeneissä niitattu kuin ns. kadulla. Totuuden nimessä on todettava että näin on käynyt myös aikidossa uken nyrkkeilytaustan myötä. Oli muuten parhaita ukeja ikinä ja lajista oppi huomattavan paljon hänen myötään.

Jaskiainen kirjoitti: Periaate kuulostaa kyllä erittäin toimivalta. Ja bonuksena tulee se, että potku yllättää vastustajan. Käsittääkseni aika lailla kaikissa japsilajeissa sitä koko vartalon käyttöä painotetaan liikkeen voimantuotossa, joten tuollainen "harhaoppisuus" on varmaan hyvinkin yllättävää.

Sehän siinä, että tuossa nimenomaan käytetään koko käytännöllistä vartaloa voimantuottoon. Jätetään pois kaikki haitallinen ja käytetään vain sitä osaa, joka on liikkeelle hyödyksi. Painonsiirto jne. ovat mukana, mutta sivulle- tai taakse menevää liikettä tai yläkropan heilumista ei vain ole. Yläkeho siirtyy toki voimantuoton osana eteenpäin, mutta suoraan kohti kohdetta, jolloin sen lukeminen on sangen vaikeaa. Näkisin, että sivuunastuminen on myöhässä tai ainakin todella vaikeaa sillä hetkellä kun isovarvas jättää lattian.

Jopo kirjoitti: Jos nyt vaan hyväksyttäisiin se tosiasia, että aikidotyyppisten askelväistöjen suorittaminen vaatii etäisyyden, josta osuakseen joutuu sekä askeltamaan että kurkottamaan.

Nähdäkseni tämä on myös niiden ajatus, samoin kuin liikkeen ylläpitäminen ja etäisyyden hallinta.

DeusVult kirjoitti: Häkkisellä on varmaan uskomattoman nopea potku, tai sitten kyseinen suurmestari ei ollut kovin kummoinen. Sehän nyt ei pitäisi olla kovin kummoinenkaan temppua astua pois suoraa viivaa tulevan potkun tieltä, etenkin jos tietää milloin se tulee. Eikös karatessakin tehdä vastaavaa joka harvasen treenissä?

Tehdään toki - periaatteessa, mutta liikeperiaate on aika erilainen. Andyn toteamus massan hitaudesta pitää paikkansa erittäin hyvin.

Potkuni ei ole mitenkään uskomattoman nopea. Se on, tosin, "vain potku", eli olen aikoinani (ja vieläkin) treenannut sitä täydet vesilasit kädessä, olkapäillä jne. ihan sen vuoksi, että muun vartalon tuli (ja, no, tulee) mielestäni kyetä toimimaan itsenäisesti senkin aikana, kun potkaistaan tai lyödään. Uskon siis Veepeen selityksen oikeaksi - siinä, missä leirilläkin näin valtaosan potkivan siten, että ensin näytetään keräilevän koko kroppa jotenkin ähkäisypaketiksi, sitten kumarretaan kädet ylös nostaen ja siirretään painoa ja viimein ojennetaan potkaiseva jalka mahdollisesti vielä etujalan pienen esiaskelen avustamana liikkeelle, minä vain potkaisin - ei muuta. "Nyt se sitten tulee" -merkkikieli puuttui ja painonsiirto tapahtui liikkeen aikana suoraan sille edulliseen suuntaan, ei sitä ennen. Tuo johtui siitäkin, että valmistauduin ottamaan vastaan millaisen tekniikan tahansa - neutraalista kehosta on mielestäni helpoin tehdä oikeanlainen ukemi.

Eli ei se potkuni mikään salama ole, aika ekonominen vain. Tuolloin karatekokemusta taisi olla n. 13 vuotta ja treenasin silloin erittäin paljon tuota tekniikan suoraviivaistamista. Tuollaista potkua on kuitenkin erittäin vaikea väistää askelväistöllä (erilaisia kehoväistöjä kyllä voi tehdä hyvin), mikäli toinen on potkuetäisyydellä. Jos taas toinen joutuu siirtymään ensin potkuetäisyydelle (mikä aikidossa mielestäni on erittäin hyvä tapa nagelta), on asia ihan muu.

Voi myös olla, että yksi ero oli potkun osumasuunnassa, joka on minulla perusmaegerissa n. 45 astetta alaviistosta kohteeseen (jossa myös syy persauksilleenlentoon). Kekomit (eteenpäin polkaisevat) ja suorat keaget (ylösnousevat) ovat sitten erikseen. Lisättynä normaalia hieman pidempiin raajoihin uskon siis kokonaisuuden olleen vähän yllättävä - voi olla, että sensei odotti "merkkinä" pientä tukijalan lyhennysaskelta, avaamista tms. signaalia.

Oar kirjoitti: Et ole siis ikinä nähnyt sitä että kisoissa joku astuu pois lyöntietäisyydeltä kun lyöjä on paikoillaan? Ja Jaskiainen tuskin edes puhui mistään tilanteesta jossa ammatikseen kamppailija on täydellisellä etäisyydellä ottelu asenossa valmiina täräyttämään.

Niin no, väistäminen on teoriassa ja käytännössä aika tavalla erilaista. Muistan taannoin v. papu & nakki kun olin jollakin hra. isosensein aikidoleirillä ja hän pyysi minua ukekseen demotakseen maegeriväistöä ja -kaatoa. Tein hyökkäyksen sovittua liikerataa pitkin hyökkäysilmoituksella. Potku oli normaali, ei mitenkään erityisen boforikas tai erityisnopea.

Hra. isosensei lensi kolme kertaa persauksilleen. Yhdelläkään kerralla hän ei ehtinyt liikkua lainkaan - vaikka odotti potkua, tiesi ilmoituksesta sen tulevan (koska itse komensi sen) ja oli täysin valmiusasennossa tekniikan suorittamiseen.

Mielestäni aikido on hieno laji - toimivakin. Harva vain tekee sitä toimivasti.

anton kirjoitti: Mikä muuten on aikidon suoraviivaisin / käytännönläheisin edelleen elinvoimainen koulukunta?

Todnäk. Yoshinkan tai Shudokan.