xYm kirjoitti: Fallout 4
Samaa mieltä pelistä mitä invictus. "Teoriassa pitäisin peliä parempana kuin fallout new vegasia, mutta käytännössä ei jaksanut innostua yhtä paljon" tämä kiteyttää kaiken aika hyvin. Ainakin scräppääminen on mennyt mielestäni ihan överiksi ja 4/5 osaa ajasta menee tavaran etsimiseen ja se alkaa ärsyttämään. Myös dialogi on parempaa, mutta tälläiselle minkä Lontoo ei taivu ihan täydellisesti niin on suuri vaara vastata eri tavalla mitä haluaisi vastata. Tätä on vaikea selittää sen paremmin.
7.5/10

Joo toi romun keräily on pelin rasittavimpia puolia... Vaikka olisi companion messissä niin monesta paikasta ei millään pysty kantamaan kaikkea romua joka kelpaa aseiden ja haarniskoiden modaukseen ja sihen hemmetin minecraft henkiseen asumusten rakenteluun. Dialogista vielä, että olen kyllä ääneen revennyt paria hahmoni sarkastista vastausta En viitsi spoilata jos täällä joku muukin ko. peliä pelailee, mutta toiseen niistä liittyi erään synthin (androideja) kysmys ja vastaus siihen oli melko trailer park boysin Ricky -henkinen fuck offeja myöten

- Dark Souls 2 Scholar Of The First Sin Edition:

Yritin ekaksi pelailla tätä remasteroitua uutta versiota, mutta luovutin. Ko. versio on suoraansanottuna täysin tårta på tårta, extra vihujen lätkiminen sinne sun tänne tekee pelin vaan yksinkertaisesti liian vaikeaksi. Lisäksi mainostivat, että multiplayer ominaisuudet ovat nyt entistä hienompia. No joo tavallaan. Ainakin jos co-op ominaisuus edes toimisi kunnolla... Voi jeesuksen pipari minkä tekivät.

Palasin siis aitoon ja alkuperäiseen Dark Souls 2 -peliin jossa on haastetta aivan tarpeeksi siinäkin, mutta sitä voi hyvillä mielillä pelailla vaikka olisi vain tälläinen puoli eikä täys nörtti kuten allekirjoittanut. Pelistä kirjoitin jo aiempaa joten en tästä nyt sen enempää.

- Bloodborne:

Huh-huh! "Souls" -peli tämäkin eli vaikka miljöö liity mitenkään Demons/Dark Souls -peleihin niin sama porukka taustalla ja samaa tavaraahan tämä teknisesti on. Visuaalisesti peli on aivan uskomattoman upea, Se miten tämä 1800-lukulainen goottilais steampunk kauhu -miljöö ja tunnelma on toteutettu on aivan uskomattoman upeaa. Muihin Souls -peleihin verrattuna suurin ero taistelussa on, että kilpeä ei ole (tai no on niitä 1 mutta kuka sellaista tässä pelissä edes kehtaa käyttää) ja täten suojauksen takana piileskely ei onnistu vaan on turvauduttava väistöihin. Yleensähän vasemmassa kädessä on pyssy ja oikessa lähitaisteluase. Dark Soulsien tapaan pelin juoni jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa (mielummin käyttäisin sanaa tarina) ei ole valmiiksi pureskeltu vaan se on pilkottu harvoihin ja vähäsanaisiin dialogeihin, tavaroiden kuvauksiin (lähes joka itemillä on oma taustatarinansa). Paljon plussaa myös H.P Lovecraft henkisyydestä.

Souls -sarjan pelejä suosittelen kaikille joita kiinnostaa äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta usein pirullisenkin haastava toimintapainotteinen tietokone rpg.

- Fallout 4

Tämä(kin) varmaan odotetuimpia pelejä monien (kuten itseni) kohdalla. Sinänsähän tämä nyt ei mitään mullistavaa edellisiin Fallout 3 ja Fallout New Vegas -peleihin verrattuna tarjoa, mutta eipä sellaista nyt erityisemmin odottanutkaan. Vanhalla hyväksi havaitulla kaavalla jatketaan kuitenkin ihan sopivasti uusia elementtejä mukaan tuoden. Asumusten rakentelu ja näiden suojelu rosvoilta, mutanteilta yms on ihan mielenkiintoinen juttu sinänsä, mutta muuttuu melko nopeasti puuduttavaksi. Power armor on tässä uusimmassa osassa toteutettu niin, että sen käyttö on rajattua koska se käyttää ns. polttoaineena "fusion core" -nimisä melko resursseja joita on tosiaan saatavilla/löydettävissä melko rajoitettu määrä ainakin pelin alkupuolella. Mutta ko. pukua käydessä tuleekin sitten melkoinen haavoittumattomuuden tunne, sillä sen tarjoama suojaus mitä tahansa vahinkotyyppiä kohtaan on yksinkertaisesti ylivoimainen. Juonessa/dialogissa on kahteen edelliseen osaan verrattuna ehkä pikkaisen enemmän "syvyyttä", mutta eipä tässäkään osassa nyt varsinaisesti tuolla osastolla juhlita verrattuna tarinavetoisempiin peleihin kuten mm. Witcher 3. Teoriassa pitäisin tätä parempana kun edellistä Fallout New Vegas peliä, mutta käytännössä tästä ei ole yhtä paljon jaksanut innostua... Peli kuitenkin tarjoaa pitkälti kaikkea sitä mitä odottikin, 8/10 tälle vois aika huoletta arvosanaksi antaa.

Invictus kirjoitti: - Witcher 3:

No tuossa hiukan ylempänä tästä kirjoitettiinkin DesVultin toimesta senverran kattavasti, että vaikea keksiä mitään kauhean tähdellistä lisättävää mitä siinä ei olisi jo sanottu mutta onhan tämä pelinä sen verran hieno tekele, että pitää siitä pari omaakin lausetta kirjoittaa... No Fallout 4 ohella tämä peli on kyllä omalla kohdalla viime vuosien odotetuimpia. Ja varsin hyvin nuo odotukset kyllä lunastetaankin. Ihan minimaalinen pettymys oli ehkä tosin se, että pelin teknisesti ei nyt ole loppujen lopuksi kakkososasta mitenkään aivan hirveän olennaisesti kehittynyt - tosin ei se nyt niin tarpeellista olisikaan ollut. Ohjattavauus vaan välillä on hiukan kömpelö, mm. liikkuminen on usein vaan kaukana mistään kovin sulavasta, joskus käy niin että taistelun alussa miekkaa ei suostuta vetämään esiin juuri millään ilman mitään järkevää syytä yms eli pitkälti samankaltaiset jutut aluksi häiritsee hiukan kun tokassa osassa. Mutta eipä nuokaan pikkuseikat kauaa häiritse koska tässä - kuten edellisissäkin osissa nousee etusijalle tarina ja sen erittäin mukaansa tempaava kerronta tapa kaikkine mielenkiintoisine hahmoineen ja sivujuonteineen. Tarinan kiinnostavuutta lisää myöskin omien tekojen vaikutus tapahtumien kulkuun sekä yleensäkin kiehtova ja jokseenkin uskottavan oloinen maailma johon tapahtumat sijoittuvat.

Taistelupuoli herättää vähän ristiriitaisia tuntemuksia itselläni... Siinä missä itse koen tälläisen toiminta -henkisen lähestymistavan kiinostavammaksi ja näyttävämmäksi kuin vaikkapa Elder Scrolls -pelien ympyrän juokseminen ja attackin rämpytys niin toisaalta se tuntuu osittain vähän kömpelöhköltä, ikäänkuin joltain vesitetyltä versiolta Souls (Demons Souls, Dark Souls jne) - sarjan pelien taisteluista. Kyllä se plussan puolelle silti jää, mutta välillä se ei vaan jaksa kiinnostaa ollenkaan ja on enemmänkin pakkopullaa muun ohessa. Hahmon kehitys on tehty selkeästi mielenkiintoisemmaksi ja enemmän (järkeviä) vaihtoehtoja tarjoavaksi kuin mitä edellisissä osissa. Kakkosessahan (paria lähes pakollista kykyä lukuunottamatta) ei juuri kannattanut muita kuin miekkailuominaisuuksia paraatavia kykyjä valita. Tässä kolmannessa osassa sen sijaan taikuudesta ja alkemiastakin on tehty ihan varteenotettavia vaihtoehtoja.

Pitää muuten lisätä vielä, että onhan nämä tekniset viat pahimmillaan äärimmäisen rasittavia kun kohdalle sattuvat. Glitchin vuoksi itselleni on tällä hetkellä mahdotonta edetä tarinassa niin kuin kuuluisi - eräs tehtävä ei vaan yksinkertaisesti ilman mitään järkevää syytä jatku niinkuin olisi tarkoitus. Googlettelu osoitti, että muillakin vastaava ongelma ollut ja joku oli siihen ratkaisunkin keksinyt... Muistan myös vastaavaa tapahtuneen itselleni ainakin pelisarjan ekassa osassa.

- Witcher 3:

No tuossa hiukan ylempänä tästä kirjoitettiinkin DesVultin toimesta senverran kattavasti, että vaikea keksiä mitään kauhean tähdellistä lisättävää mitä siinä ei olisi jo sanottu mutta onhan tämä pelinä sen verran hieno tekele, että pitää siitä pari omaakin lausetta kirjoittaa... No Fallout 4 ohella tämä peli on kyllä omalla kohdalla viime vuosien odotetuimpia. Ja varsin hyvin nuo odotukset kyllä lunastetaankin. Ihan minimaalinen pettymys oli ehkä tosin se, että pelin teknisesti ei nyt ole loppujen lopuksi kakkososasta mitenkään aivan hirveän olennaisesti kehittynyt - tosin ei se nyt niin tarpeellista olisikaan ollut. Ohjattavauus vaan välillä on hiukan kömpelö, mm. liikkuminen on usein vaan kaukana mistään kovin sulavasta, joskus käy niin että taistelun alussa miekkaa ei suostuta vetämään esiin juuri millään ilman mitään järkevää syytä yms eli pitkälti samankaltaiset jutut aluksi häiritsee hiukan kun tokassa osassa. Mutta eipä nuokaan pikkuseikat kauaa häiritse koska tässä - kuten edellisissäkin osissa nousee etusijalle tarina ja sen erittäin mukaansa tempaava kerronta tapa kaikkine mielenkiintoisine hahmoineen ja sivujuonteineen. Tarinan kiinnostavuutta lisää myöskin omien tekojen vaikutus tapahtumien kulkuun sekä yleensäkin kiehtova ja jokseenkin uskottavan oloinen maailma johon tapahtumat sijoittuvat.

Taistelupuoli herättää vähän ristiriitaisia tuntemuksia itselläni... Siinä missä itse koen tälläisen toiminta -henkisen lähestymistavan kiinostavammaksi ja näyttävämmäksi kuin vaikkapa Elder Scrolls -pelien ympyrän juokseminen ja attackin rämpytys niin toisaalta se tuntuu osittain vähän kömpelöhköltä, ikäänkuin joltain vesitetyltä versiolta Souls (Demons Souls, Dark Souls jne) - sarjan pelien taisteluista. Kyllä se plussan puolelle silti jää, mutta välillä se ei vaan jaksa kiinnostaa ollenkaan ja on enemmänkin pakkopullaa muun ohessa. Hahmon kehitys on tehty selkeästi mielenkiintoisemmaksi ja enemmän (järkeviä) vaihtoehtoja tarjoavaksi kuin mitä edellisissä osissa. Kakkosessahan (paria lähes pakollista kykyä lukuunottamatta) ei juuri kannattanut muita kuin miekkailuominaisuuksia paraatavia kykyjä valita. Tässä kolmannessa osassa sen sijaan taikuudesta ja alkemiastakin on tehty ihan varteenotettavia vaihtoehtoja.

Witcher 3 tässä itsekin odotellaan saapuvaksi... Suosittelen muuten kyllä kaikille ko. pelisarjan ystäville tuota Witcher/Noituri -kirjasarjaa, saa pelien tarinoista, hahmoista yms jne selkeästi enemmän irti. Viimeksi on tullut pelailtua Far Cry 4 ja ihan samat voi taas sanoa kun edellisestäkin osasta... Ihan viihdyttävää, mutta vähänkin isompina annoksina sitten tosi puuduttavaa. Hiiviskely/ammuskelu Himalajan vuoristossa on ihan hauskaa toimintaa vähän aikaa, mutta samat rasittavat puolet kun FA3 tulevat melko äkkiä vastaan, eli juoni, hahmot, tapahumat yms ovat kaikki äärimmäisen epäkiinnostavia, kyvyillä ei tee mitään, ajaminen on kamalaa, metsästäminen sitä luokkaa että johonkin gerbiiliin täytyy upottaa lippaallinen lähietäisyydeltä jne jne... Pelissä ei itseasiassa ärsytä siis se, että olisi mitenkään huono vaan lähinnä tunne potentiaalista josta ei ole viitsitty ammentaa kyllä kovin liikoja.

Tuo tappeluiden kömpelyys on ollut kyllä hiukan harmillista jokaisessa GTAn osassa...Toki nyrkkitappelut näyttelee sinänsä pelissä niin pientä roolia että se ei varsinaisesti häiritse. Mutta jos siihen vähänkin panostettaisiin niin olisihan se ero aika selkeä. Sleeping Dogs oli kyllä viihdyttävä GTA klooni ja (selkeästi Batman: Arkham -pelisarjasta apinoitu) tappelusysteemi oli erittäin viihdyttävä, tosin hiukan kankea - etenkin vastahyökkäyksien ajoitus ei tuntunut käyännössä pelittävän kovin sujuvasti...

Mitä muuten tulee GTA V niin on tuo omasta mielestä ehdottomasti paras osa koko sarjasta ja pitkälti minusta jokainen osa on ollut edellistä parempi... Itse pidän myös GTA Vn kohtuu "realistisista" (verraten aikaisempiin osiin) tehtävistä ryöstöineen yms sen sijaan että tehtäisiin jotain yhden miehen iskuja armeijan tukikohtiin + muuta vastaavaa

Dark Souls I & II

Ekan hankein jo viime kesänä mutta alkuinnostuksen jälkeen peli oli jäähyllä muutaman kuukauden aijeuttamansa vitutuksen ja henkisten traumojen vuoksi. Toiminta RPG kyseessä ja painottaisin tässä tuota toimintaa pitkälti. No joku aika sitten ajattelin, että voishan tuota jatkaa ja tulihan se sitten loppuun asti tahkottua hitaasti ja epävarmasti. Niin peli on siis tavallaan aivan hirveä. Siis vaikeustasoltaan. Viehätys piileekin lähinnä tässä haasteellisuudessa, taistelut (etenkin pomotaistelut( vaativat ihan oikeaa keskittymistä - ei adhd rämpytystä tai autoattackin vihollisiin klikkailua ja potionien juonteja kun hp mittari on hiukan vähissä. Tosin vähintään yhtä paljon pelin viehätys piilee sen tunnelmassa, se on kolkko ja esim. dialogia on hyvin vähän, maailma on tunnelmaltaan todella synkkä, yksinäinen, toivoton, lohduton... No tälläistä synkistelyfantasiaa kauhuelementeillähän tämä jossa on kiitettävän paljon sellaista kieroutununeen vinksahtanutta fiilistä joka on hyvin ominaista japanilaisille peleille/elokuville jne.

1 pelin hienoimmista ominaisuuksista on multiplayer -osio joka on toteutettu perinteisestä poikkeavalla tavalla... Pelissä ei siis ole erikseen mitään multiplayer tai online moodia. Sen sijaan muiden pelaajien "haamuja" voi kutsua omaan maailmaansa auttamaan hankalimmissa paikoissa (esim. parit bossit ovat niin käsittämättömän vaikeita että itsen on vaikea kuvitella miten ne pystyy voittamaan ilman ulkopuolista apua) ja sen lisäksi pelaajat voivat hyökätä toisten pahaa-aavistamattomien pelaajien maailmoihin tarkoituksena tietty listiä toinen. Sepä se onkin ratkiriemukasta kun on raivaamassa tietään vihollislaumojen läpi usvaportin eteen jonka takana odottaa joku kerrostalon kokoinen mörkö ja sitten toisesta ulottuvuudesta pamahtaa yllättäen nurkan taaksen joku 2 metristä katanan, vesurin ja vannesahan sekoitusta heiluttava hullu...

Peliä ei voi tallentaa perinteiseen tapaan milloin tahansa kuinka monta kertaa tahansa vaan se käyttää autosave toimintoa ja tallentaa käytännössä koko ajan kaiken mitä tapahtuu. "Checkpointteina" toimii matkan varrelta löytyvät nuotiot joissa voi palautella kärsimänsä vahingot, joista viimeisimpään käytettyyn myöskin aina automaattisesti palaa takaisin kuollessaan. Niin ja ne kaikki viholiset (paitsi bossit ja minibossit) heräävät tietty taas henkiin mukavan lepohetken päätteeksi

Kokemuspisteitä ei myöskään perinteiseen tyyliin ole vaan sen sijaan kerääntyy "souleja" vihollisten tuhoamisesta - omien kuolemien myötä niitä myös katoilee joten niitä tulee ja menee. Ne ovat kuitenkin "kauppatavaraa" sekä ominaisuuksien nostamiseen, loitsujen, aseiden, haariniskojen ja ja yleiensäkin kaiken mahdollisen hankkimiseen. Sen lisäksi pelissä on vielä omanlaisensa "humanity" systeemi jonka toimintaa käytännössä on hankalahko lyhyesti selittää, mutta konseptina se liittyy oleellisesti siihen että tässä ollaan epäkuolleiden maailmassa jossa yritetään epätoivoisesti pitää kiinni ihmnisyyden rippeistä.

Kakkososa jatkaa hyvin samoilla linjoilla, mutta on edeltäjäänsä selkeästi teknisesti kehittyneempi ja toisaalta hieman siloitellumpi (ykkösen karismaattisesta kolkkoudesta on kyllä osa kadonnut kieltämättä). Joitakin puutteita on korjattu melko onnistuneesti ja kakkosessa on "fast travel" toiminto alueiden välillä heti alusta asti joka säästää paljolta turhautumiselta sillä ekassa tämän sai käyttöön vasta noin pelin puolessa välissä ja silloinkin se oli jonkinverran rajoittunut. Eli samoja alueita ei tarvi juosta läpi ja samoja vihollisia tappaa niin moneen kertaan siis.

Molempia pelejä suosittelen ehdottomasti kaikille jotka haluavat seikkailla kuolleiden sielujen maailmoissa pistämässä halki, poikki ja pinoon hienoja, ahdistavia ja harmillinen olentoja mitä tyylikkäimmillä aseilla. Ja siinä ohessa selvittää sitä mysteeriä että mikä ns, onkaan homman nimi. Tarina kummassakin pelissä on mutta se täytyy oikeastaan itse kaivaa esille matkan varrelta löytyvistä tiedon murusista ja vähäsanaisista dialogeista.

Etenkin suosittelen kaikille joita yht'ään kiinnostaa toimintapainotteinen rpg ja jotka haluavat vaihtelua tyhmennettyihin putkijuoksuihin ja loputtomaan adhd hurmokseen muutamalla hienolla elokuvamaisella cutscenellä höystettynä. Loppuun kai voisi lisätä jonkun "ei heikkohermoisimmille" mutta huolimatta siitä että itse en tod. ole mikään pelaajavirtuoosi niin molemmat osat olen erittäin viihdyttäviksi kokenut. Toimii erittäin hyvin stressinhallinta simulaattorina

Demon´s Souls oli periaattessa tämän "trilogian" ensimmäinen osa, joka julkaistiin vain ps3lle. DS I & II ovat sen sijaan saatavaissa x360, ps3 ja pc alustoille. Jos sarja ei ole tuttu, mutta kiinnostaa kokeilla niin suosittelisin melkein aloittamaan DS 2:sta sillä siihen näihin peleihin tottumattomilla on tod. näk- matalin kynnys.

Loppukevennys joka aukenee pelit tunteville;

- Crusader Kings II

Tästä pelistä on nyt tullut niin paljon ylenpaattisia kehuja kuultua jo hivenen aikaa, että vihdoinkin psyykkasin itseni etenemään tässä alkuvalikkoa pidemmälle ja ei kyllä kaduta. Niin ihan ensimmäiseksi todettakoon, että peli vaatii huomattavan määrän syventymistä verrattuna vaikkapa Civilization -sarjan peleihin joiden perusteet aukenee hetkessä. Itse vielä kaiken tajuamisen suhteen hyvin alkutekijöissä vaikka on noita peiltunteja kokonaisuudessaan melko "monta" jo takana... Ei tämä strategiapelien asteikolla toki mitään hc-tavaraa ole (onneksi), mutta kuitenkin. Valikkoa ja kaikkeen vaikuttavaa kaikkea yksinkertaisesti vaan löytyy...paljon.

Tämä on pitkälti juuri sellainen strategiapeli minkä perään on tässä tullut haikailtuakin. Nimestä voi pelin teemaa pitkälti päätellä, mutta ristiretkiin peli ei todellakaan rajoitu - lähinnä pelin ideana on kontrolloida hallitsijasukua läpi keskiajan, joko 800-luvun lopulta tai pari vuosisataa myöhemmin alkaen. Pelata voi varmaan lähes millä kansalla tahansa mitä euroopasta ja sen ympäriltä (intiaan asti parhaimmillaan itseasiassa) löytyy...Uskontojakin löytyy kristinuskon ja islamin lisäksi melko huikea määrä moniin erilaisiin pakanauskontoihin (muk luk. muinaissuomalainen uskonto esim.) ja zarathustralaisuuteen asti, tämän lisäksi kartalta voi aloittaa lähes mistä tahansa ja hallitsija voi alkaessa olla joko pienen maapläntin omistava ruhtinas tai sitten ihan aito kuningas (ja kaikkea siltä väliltä toki) joten mitä erilaisimmista lähtökohdista voi ponnistaa.

Aika omanlaisensa pelistä tekee myös se, että kyseessä ei ole pelkkä kartanvalloituspeli vaan tuo pelin "hallitsijaperhe keskeisyys" tuo siihen jokseenkin rpg henkisiä-vivahteita...Henkilöhahmoilla on eri osaamisia sotastrageiasta yleiseen juonitteluun yms sekä sen lisäksi erilaisia luonteenpiirteitä yms kuvaavia ominaisuuksia. Itse innostuin keksimään hassuja kidutuskeinoja ei-toivotuille henkilöille ja muutaman tapahtuman jälkeen hallitsijani tunnettiinkin sitten "lisänimellä" nimeltä "impaler" heh... Ainoa varsinainen narisemisen aihe tähän mennessä on ollut jotkut sotimiseen/taisteluihin liittyvät asiat - päätin alkaa liittämään naapurikuntaa omien rajojen sisälle ja sitten alkaakin sota jossa vihollisen armeija juoksee meikeläistä karkuun varmaan yli vuoden - vihollisella ei ole myöskään enää yhtään linnaa, kapunkia tai mitään minkä voisi piirittää ja vallata ja se sota ei vaan lopu... Rauhaa kun yrittää viholliselle ehdottaa niin ei tule kuulookaan koska ilmeisesti elää todellisuudessa jossa se sota menee ko. apinan kannalta jotenkin hienostikin. Noh, tämäkin saattaa johtua omasta osaamattomuudesta mutta varsin typerän tuntuista. Useimmiten tälläistä siis kuitenkaan ei ole käynyt.

Äärimmäisen hieno ja mukaansatempaava peli jossa graafinen mässäily ei todellakaan ole peittämässä sisällön puutetta (vaikka peli on graafisesti varsin miellyttävä niin ei ole kummoisia laitevaatimuksia). En muista näin paljoa innostuneeni strategiapelistä sitten Civilzation -sarjaan tutustumisen. Jos on taipuvainen minkäänsortin keskiaikafanitukseen ja strategia viehättää niin sanoisin tätä siinä tapauksessa aivan ätysin ehdottomaksi peliksi. Niin paljon kaikkea tästä löytyy, että viihtyminen pelin parissa on kyllä melko taattua. Yhtenä mielenkiintoisena ominaisuutena pelistä voisi muuten myöskin mainita, että tallennetun pelin voi tuoda "Europa Universalis 4" -peliin joka taasen on teknisesti hyvin samankaltaisesti toteutettu sotastrageiapeli joka sijoittuu renesanssi ajan eurooppaan. Miten homma ihan käytännössä toimii en osaa sanoa kun EU4 on itselle vielä toistaiseksi pelaamaton, mutta tämän pelin innoittamana luulenpa että tuokin tulee vielä hankittua...

Skyrimiä on tullut tahkottua pitkän tauon jälkeen kun tuo Dragonbornin sisältö on vielä pelaamatta... No peli on edelleen visuaalisesti yhtä hieno kuin ennenkin ja osaa olla toisaalta äärettömän viihdyttävä ja toisaalta taas niiiiiin puuduttava. Uutena hauskutuksena keksein hinkata taskuvarkaustaitoni maksimiin asti ja onhan se jotenkin hupaisaa kun joka vastaantulijalta katoaa timanttisormukset sun muut parempiin taskuihin. Tulee ihan mieleen tämä Fast Show:n sketsihahmo;

[video][/video]



Civilization Beyond Earth tuli pikatestattua...Hyvältä vaikuttaa juu, Civ Vn jalanjäljissä mennään mutta ihan 100% selkeästi oikeasti uusi, erillinen peli eikä vain kalliilla tehty modi sci-fi grafiikoilla.

Kun vielä saisi jostain tarmoa aloittaa Crusader Kings II... Eiköhän tuonkin pelaamisen salat näin ihan normaalilla älykkyysosamäärällä sisäistä kunhan ottaa ja aloittaa, mutta ne muutamat kerrat kun pelin olen käynnistänyt ovat saaneet pään lähinnä pyörälle (ja karkaamaan tietokoneelta konsolin ääreen)

Wasteland 2 tullut aloiteltua... Vaikuttaa kyllä todellakin lunastavansa lupauksensa siitä, että olisi Fallout 2 -pelin ns. henkinen jatko-osa. Fallout -miljöötä tähän ei suoraan ole kopioitu, mutta kaikki fiiliksestä pelimekaniikkaan on hyvin tuttua ja se on mielestäni erittäin hienoa asia. Haastavuutta tuntuisi löytyvän sopivasti - taistelut ovat potentiaalisesti aina vaarallisia ja itsellä jo alkumetreillä muutama taistelu meni aika päin persettä kun pari kertaa esim. 1 hahmo otti niin pahaa osumaa että vajosi pikkuhiljaa koomaan koska kenellekään ryhmästä ei ollut tarvittavaa kykyä tuon tyyppisen vahingon parantamiseen. Niin eri kykyjä on kohtuu paljon joista lähes kaikki tuntuvat myös olevan hyödyllisiä (suuri osa jopa välttämättömiä) joten "optimaalisen" 4 hengen ryhmän kasaaminen on aika haastava homma... Kaikkea kun ei voi saada eli esim. sniperiä, lähitaistelijaa, lääkintämiestä, teknikkoa, raskaiden aseiden & räjähteiden spesialistia, hiiviskelijää ja supliikkimiestä ei saa mitenkään koostettua vaan jostain on tingittävä. Niin en tätä vielä ehtinyt muuta juuri kuin testaamaan ja jäi lähinnä sellainen fiilis, että tiedä uskaltaako enempää kun pitäisi muutakin ehtiä tekemään kun istua koneella 24/7

Witcher 2 on kyllä ihan kaikkien aikojen pelejä, ehdottomasti. Pelin juoni ,tapahtumat & miljöö tempaavat mukaansa ihan eri tasolla kun suurimmassa osassa roolipelejä - johtuen pitkälti mm. siitä, että omilla päätöksillä, teoilla yms on todellakin merkitystä tapahtumien kulkuun ja usein hyvin pitkässäkin mittakaavassa. Vastapainona esim. Skyrimille joka taas upeasta graafisesta ulkoasustaan, avoimesta ja pelimaailmastaan ja näennäisestä valinnanvapaudesta huolimatta on loppupeleissä lähinnä tyhjää täynnä oleva maailma jossa mikään ei vaikuta mihinkään... Witcher 2n vaikeustaso tosiaan on minustakin vähän kömpelösti porrastettu, mutta muuten pidän taistelusysteemiä hyvänä ja hienosti toteutettuna - vähänkään haastavammissa taisteluissa saa tosiaan olla hereillä eikä vaan klikkailla hyökkäysnappia sillon kun siltä tuntuu ja katsoa mikä on lopputulos. Itse olen pelin pelannut 2 kertaa läpi tarkoituksenmukaisesti kummallakin kerralla hyvin erilaiset päätökset yms tehden ja juonenkulku oli kummallakin pelikerralla niin erilainen, että melkeinpä kyseessä oli 2 ihan täysin eri tarinaa.

Muuta suht lähiaikoina pelattua;

- Hitman Absolution;

Tässä on mukavasti päivitetty Hitman -sarjaa muuttamatta mitään kovin oleellisesti. Esim aseettomat lähitaistelut ja Red Dead Redemption/Max Payne tyylinen ajanhidastus/kohteiden merkkaus -ammuskelumoodi ovat uutta sitten viimeosan, mutta sitten taas toisaalta näistä vie hieman makua se että nyt pelin mielestä on 1 ainoa ja oikea pelityyli - "silent assassin". Eli miinuspisteitä joka tehtävässä ropisee havaituksi tulemisesta, muiden kuin varsinaisten kohteiden "hoitelusta" (oli sitten kyseessä kuula kalloon tai pelkkä päiväunille laittaminen)... Mielestäni vähän turhan rajoittavaa kun pääpointti ei ole enää siinä miten tehtävä läpäistään vaan siinä miten se läpäistään "oikein".

- Far Cry 3: Ihan hyvää survivalisti henkistä stealth/actionia merirosvojen ja ties minkä asuttamalla saarella keskellä ei mitään. Vihollisleirien tuhoaminen, vaarallisten eläinten metsästys yms on ihan viihdyttävää puuhaa, mutta peli toistaa itseään kohtalaisen paljon minkä vuoksi tätä ei ihan hirveän suurina annoksina kerralla jaksa. Kokemuksen karttuessa saa myös erinäisiä kykyjä, mutta valitettavasti nämä ovat suurelta osalta melko mitäänsanomattomia tai jopa täysin hyödyttömiä. Mitä tulee itse juonitehtäviin niin niissä löytyy vaihtelua sinänsä ihan mukavasti MUTTA... miksi AINA se talo, laiva, maanalainen temppeli tms tjsp lopussa romahtaa, räjähtää, sortuu, uppoaa JA syttyy palamaan samaanaikaan (no tietty siksi että sieltä joutuu pakenemaan mutta se alkaa olla parin kerran jälkeen lähinnä surkuhupaisaa). No tässä nyt oli kritiikkiä selkeästi enemmän kuin hehkutusta, mutta siitä huolimatta positiivinen yllätys ja varsin viihdyttävä peli noin kertakaikkiaan.

Disturbed kirjoitti:

Invictus kirjoitti: - Elder Scrolls: Oblivion

Grafiikkakynnyksen yli päästyä tämä on alkanut jokseenkin maistumaan.

Kai olet Qarl Texture Pack 3 asentanut? Löytää myös helppona exe tiedostona. Parantaa hyvin grafiikoita, sitten löytyy paljon muitakin grafiikanparantajia, mm LODiin ym. mutta niitä ei kannata hirveesti miettiä jos ei ole noiden modien kanssa kikkaillut ennen - mutta jos on niin kannattaa toki tarkastaa

Boksilla oon nytten tuota pelannut joten eipä oo modaaminen onnannut... Tosin löytyy multa toi peli windowsillakin joten pidetään mielessä

- Elder Scrolls: Oblivion

Grafiikkakynnyksen yli päästyä tämä on alkanut jokseenkin maistumaan. Eipä vedä vertoja Skyrimille, mutta toisaalta tässä on joitakin mukavia juttuja joita uusimmassa osassa ei. Millään mahtavilla juonikuvioilla ei tässä tuttuun Bethseda tapaan juhlita, mutta pelin viehätys perustuu lähinnä melko vapaaseen hahmon kehittämiseen ja peliympäristöön. Pelitunteja tähän näemmä upnnut jo 20 ja hyväs jos on edes alkuun päässyt =0

Aiheeseen liittyen; onko joku lautalaisista pelannut Skyrimille tehtyä Morrowind modia? Millaisia kommentteja tästä?

Jussi Häkkinen kirjoitti:

Born_Too_Late kirjoitti: Yhteenvetona siis, kumpikin on strategisia ja mielestäni on väärin sanoa, että strategia korostuu jommassa kummassa tapauksessa.

Käsikirjoitustapa on kuitenkin huomattavan erilainen. RTS kirjoitetaan enemmänkin toimintapelien menetelmiä hyödyntäen, vuoropohjaisissa strategian voi antaa kantaa tarinaa enemmän.

RTS -pelit itse näenkin jonkinlaisena strategia/toiminta hybridinä. Aiheesta kolmanteen, Fallouteista kun oli aiemmin puhetta niin ne joille Fallout 2 on/oli teh kaikkien aikojen peli saattavat olla kiinnoastuneita tästä projektista;

[youtube][/youtube]

- Civilization V + Gods & Kings lisäri. **tuttaa kun suositusvaatimukset kevyesti täyttävällä koneella peli alkaa toimimaan todella hitaaaaaasti, mutta onhan tuo silti oikein hieno. Erityisesti tykkään scenaarioista - osassa näistä muuten riittä haastetta ainakin sellaiselle joka ei ole kovin kokenut pelaaja - esim mongooli skenaariossa pitäisi tuhota 4 valtakuntaa 100 vuorossa ja itsellä kokonaiset 1 kapunki, settler ja muutama ratsumies pelin alussa...

- Dawn Of War II + chaos rising & retribution. Uskollisena WH universumin fanina noin 20 v ajan täytyy kyllä sanoa, että tämä on sitä jotain. Erityisesti imperiumin onlinerit ovat parhaimmillaan kuolemattomia. Ja peli on kaikinpuolin mahtava, tosin Civin tahkoamisen jälkeen vaatii totuttautumista "hiukan" nopeatempoiseen kevytstrategiaan. Kunpa WH fantasysta tehtäisiin yhtä tasokas peli... Mark of Chaos oli jotenkin niin kankea ja latausajat olivat luokkaa zzzzz vaikkei peli ole edes graafisesti kummoinen. No saahan sitä unelmoida.

- UFC Undisputed 3: No tämä on kyllä se TEH MMA -peli tähän saakka. Priden mukana olo on kiva juttu, mutta jos jostain pitää valittaa niin Pride osion ottelijavalikoimasta... Mikäs Pride se sellainen on missä ei ole Fedoria eikä kyllä yleensäkään kun kourallinen ottelijoita... Career Mode on mennyt tavallaan parempaan suuntaan mutta ei kyllä ihan kauheasti innosta toisaalta esim. käännellä traktorin renkaita konsolipelissä :0

Heittäkääpäs joku kommenttia onko Skyrimin Dragonborn mistään kotoisin?