Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 2 tulosta

JanneM
joulu 1, 2017, 08.47
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: BJJ harrasteluna
Vastaukset: 10
Luettu: 7172

BJJ harrasteluna

PetriP kirjoitti:1% mustaan vyöhän kuulostaa jopa isolta prosentilta jos BJJ:ssä mustaa pidetään jonkinmoisena saavutuksena. Judossa on myönnetty kaikkiaan noin 1200 mustaa vyötä vuoden 2013 loppuun mennessä. Siis noin 60 vuoden aikana. Eli hyvin pieni osa harrastajista saa koskaan ruskeaa vyötä ja sitäkin vähäisempi saa mustan vyön, voisi olla siellä prosentin luokassa. Jolloin BJJ:ssä olisin olettanut sen olevan vähemmän.

Suomessa voi olla motivoituneempaa porukkaa?
ALkupään porukka tuppaa aina olemaan motivoituneempaa. NYt ollaan kuitenkin millä vaan mittarilla vasta n.20 vuotta lajin saapumisen jälkeen. Lajin kasvu on ollut huomattavasti räjähdysmäisempää kuin judolla alkuaikoinaan. SIitä osaltaan johtuu iso vöiden määrä. Ja vyönmyöntäminen taitaa yllättäen kuitenkin olla jouhevampaa kuin judossa vaikka muuten se onkin sekavaa.
JanneM
elo 1, 2015, 12.49
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: BJJ harrasteluna
Vastaukset: 10
Luettu: 7172

BJJ harrasteluna

Itsekkin luin tuon artikkelin ja se loi lohtua siihen ettei minun tarvitse ollakkaan maailman kovin että voin saavuttaa BJJn mustan vuön. Vain huomattavasti taitavempi kuin nyt. :)