Jonkid kirjoitti:
Ensinnäkin tahdon tehdä selväksi, ettei edellinen viestini ollut hyökkäys (tai puolustus) mielipiteitäsi kohtaan. Jos siinä oli aistittavissa jotain henkilökohtaista niin se ei ollut todellakaan tarkoitus. Sitten vastaus uuteen viestiisi:
En ajatellut sitä mitenkään hyökkäyksenä tai puolustuksena tai ottanut henkilökohtaisesti. Kunhan jatkoin ajatustenvaihtoa.
En puhuisi (enkä puhu) Yiquania harjoitteleville "Yi":stä mitään sen vuoksi, että se jo pelkkänä käsitteenä herättää liikaa tulkinnanvaraisia ajatuksia. Yiquanissa ei ole olemassa mitään yhtenäistä tulkintaa siitä, mitä Yi on. Samaten Yiquanissa ei ole olemassa mitään yhtenäistä tapaa harjoittaa Yi:tä. Sen sijaan on vain tukku usein hyvin epämääräisiä tulkintoja ja kasapäin mielipiteitä. Miten itse ymmärrät mielen tai intention harjoittamisen? Miten teet sitä käytännössä? Kannattaako Yi:stä puhua vasta-alkajille, jos he eivät sitä kykene ymmärtämään?
En tiedä onko "yi":stä puhuminen kovin suuri ongelma, mutta kuten vähän kaikki kiinalaiset termit se on tosiaan monitulkintainen ja voidaan kääntää monella tavalla. Näissä aina tullaan vähän ongelmiin kun käännetään suomeen tai englantiin jollain yhdellä määritelmällä (länsimaissa meillä tuppaa olemaan tarve saada käsitteille selkeä yksiselitteinen selitys). Kuitenkin tietyssä kontekstissa termi ja mitä sillä tarkoitetaan siinä yhteydessä voi olla hyvin selkeä ja konkreettinen. Näin myös "yi":n kanssa. Mutta mulla ei oo sinänsä mitään käsitystä siitä miten yi tulkitaan yiquanin yhteydessä, sitä voin vain arvuutella omaan ymmärrykseeni suhteutettuna. Ja joo ei "yi":stä kannata puhua vasta-alkajille, ainakaan kovin syvällisesti.
Omien kokemusteni mukaan mielen rooli on Yiquanissa toimia harjottelussa "näkymättömänä" vastuksena kehon hermostolle ja lihaksistolle fyysisten painojen yms. sijasta. NLP on termi jota meillä länsimaissa tästä kai käytetään. Kannattaa googlata "antagonist-resistance training", "self-resistance training" ja "co-contraction training" niin saa myös tieteellisesti tutkittua dataa asian tiimoilta. Toinen mielen rooli harjottelun loppuvaiheilla on simuloida ja saada kehoon aikaiseksi samankaltainen tila, mikä ihmisellä luonnollisesti esiintyy stressi- tai vaaratilanteessa. Karrikoiden käytetään siis hyväksi mielikuvitusta, jotta saadaan kehossa aikaiseksi fyysisiä reaktioita/ muutoksia sekä kehon reaktionopeutta terästettyä. Näissä kahdessa mielen käyttötavassa ei ole minusta mitään erikoista tai mystistä. Ne on lisäksi helppo opettaa ja ymmärtää "kehollisesti" yksinkertaisten harjoitusten avulla. Pelkästään puhumalla Yi:stä saadaan aikaiseksi semmoinen mörkö, mikä saattaa estää sen tehokkaan käytön; harjoittelijan (virheelliset) puutteelliset mielikuvat asiasta estävät harjoittelijaa näkemästä yksinkertaista totuutta ja usein myös oppimasta sitä.
Noni tossa on jo ihan hyvää esimerkkiä "yi":n tai mielen harjoittamisesta ja kuulostaa tutulta hommalta. Tuota samaa mielen käyttämistä vastuksena tehdään myös baguassa, taijissa ja xingyissä. Esim baguan ympyräkävelyssä kehoa väännetään fyysisen lisäksi myös mielen avulla äärimmilleen. Mielessä esimerkiksi keho tavallaan "laajenee" vielä laajemmalle kuin mitä fyysinen keho on. Tekeminen ei saa tuntua liian helpolta.
Taijissa käytetään esimerkiksi mielikuvaa "ilmassa uimisesta", kun tehdään liikesarjaa. Eli on tuo sama vastus mistä puhut. Tämä on yksi osa "yi":n treenaamisesta. Sitten voidaan ottaa mukaan mieleen liikkeen kamppailusovellus. Tehdään jokainen liikesarjan tekniikka kuten siinä olisi vastustaja, samalla fiiliksellä kehossa kuin tekisit oikeasti. Myös voidaan tehdä liikesarjaa niin että mieli (yi) kulkee fyysisen liikkeen edellä. Tätä voi treenata myös ilman fyysistä liikettä esimerkiksi makaamalla sängyssä ja tekemällä liikesarjaa (tai yksittäistä liikettä) mielessä läpi. Mutta tosiaan ei vain käy sarjaa mielessä läpi, vaan TEKEE sitä sarjaa. Eli kehossa on toi sama fiilis kuin tekisi sarjaa fyysisesti. Ei tyhjää ajatusta, ei tyhjää liikettä. Tätä "yi":tä voi sitten käyttää esimerkiksi tuishou-harjoituksissa. Jos tuntee toisen sisäisen rakenteen ja liikkeen voi mielen avulla saada "otteen" tästä rakenteesta ja liikkeestä ja esimerkiksi vääntää kaveri tasapainosta, horjuttaa, heittää mäkeen "yi":tä apuna käyttäen. Nämä kaikki tuntuu kehossa ihan konkreettisesti, ilman mitään mystiikkaa. "Yi":llä on muitankin aspekteja, mutta en nyt niitä lähde tässä sen enempää penkomaan.
En tiedä saako noista jotain ideaa tai tolkkua. Itsellenikin nämä asiat ovat vasta tässä syksyn/talven aikana alkaneet avautua, joten nämä ovat tämän hetkistä ymmärrystäni asiasta. Mutta tämän takia kiinnostuinkin keskustelemaan aiheesta.
... Kamppailuharjoittelu kun on Yiquanissa ymmärretty jo lähtökohtaisesti väärin. Ja painotan vielä, että edellinen on täysin mun subjektiivinen mielipide. Yiquanin tarkoitus on opettaa vaistonvaraista reagointikykyä ympäristössä tapahtuviin muutoksiin, eikä niinkään minkäänlaista tekniikkaa. Tärkeintä on, etä ihminen reagoi puolustautumalla vaaratilanteeseen; tapa, millä se tapahtuu, on toissijainen. Toinen juoksee karkuun, yksi väistää ja kolmas (joka osaa lyödä aikaisempien oppiensa ansiosta) lyö suoran tai koukun. Nurkkaan ahdistettuna kaikkea kehonkäyttöä leimaa räjähtävyys, jonka avulla tilanne pyritään lopettamaan mahdollisimman äkäseen. Tätä räjähtävyyttä (ja siihen liittyviä kehonominaisuuksia, kuten rakenne, tasapaino jne.) pitäisi treenata tuishoussa ja sanshoussa (vrt. esim Systema). Kunkin treenarin Yiquan siis näyttää aivan omanlaiseltaan, ei ole olemassa mitään ulkoisten merkkien (tekniikka, asennot) määrittämää Yiquania. Siihen en ota kantaa, miten hyvä tai realistinen tällainen tapa on kamppailla; kehähommiin se ei ainakaan istu.
Tämä sama ajatus on oikeastaan myös taijissa, baguassa ja varmaan myös xingyissä. Tekniikat on toissijaisia. Tärkeämpää on juuri miten pystyy reagoimaan sponttaanisti/vaistonvaraisesti eri tilanteisiin, tekniikalla ei niin väliä. Toisaalta miten olen ymmärtänyt on että tohon vaiheeseen pääsemiseen joutuu treenaamaan myös ihan tekniikoita, kamppailua ym ja sitten jossain vaiheessa tekniikoiden merkitys katoaa, kun on tarpeeksi kovalla tasolla. Kaikki kamppailutreeni seuraa kolmea vaihetta: 1. quanfa eli itse tappelemaan oppiminen ja tekniikat, 2. shenfa, kehonkäyttö, 3. gongfa eli itse gongfu, tässä kohtaa edelliset muuttuu merkityksettömiksi, ne on jo täysin integroitu. Tässä me puhutaan juuri noista gongfa tason jutuista, mutta niihin pääsemiseen on pakko oppia myös quanfa ja shenfa, niiden yli ei voi hypätä. Todellisuudessa kehitys ei kuitenkaan mene noin lineaarisesti ja nämä lomittuvat päällekkäin.