Tämä nyt ei ole mikään virallinen statement, mutta olettaisin, että koska Ji Han Jae asuu jenkkilässä ja on siksi enemmän tekemisissä sikäläisten kanssa. Zieglerin kanssa hänellä on pitkähkö historia muuten vaan.
Olen ollut siinä käsityksessä, että kymppidaneja on jaettu siten (ympäri maailmaa), että Sin Moo -tyylisuunta pysyisi voimissaan kun Do Ju Nimista aika jättää. Se, miksi korealaisia ei oikein ole, niin siihen en osaa vastata. Omia ajatuksia on, mutta pidetään ne nyt omina.

Mainittakoon, että Yung T. Freda ei enää aktiivisesti vaikuta, koska taannoin meni sukset ristiin muun instituution kanssa. Harmi. Freda oli kyllä yksi innostavimmista opettajista.

On se!

Meikäläisen treenipäivyristä[/linkki] sopii lueskella kokemuksia skabailuista ja muustakin. Sen verran laaja kysymys, niin vastataan samalla mitalla

SM-kisat 22-23.9.2012




22-23.9.2012 pidettiin Kokkolassa järjestyksessä 20. Sin Moo Hapkidon suomenmestaruuskisat. Osallistujia oli yhteensä hieman alle viisikymmentä, lähes kaikista Suomen seuroista.
Kilpailijat kilpailevat kolmivaiheottelussa, joka sisältää mattopainin, pystyottelun sekä tekniikkaosion. Jokaiseen osioon oli mahdollisuus osallistua erikseenkin, mutta varsinainen maestaruus vaati mahdollisimman hyvän sijoituksen jokaisessa osiossa.


Tulokset:


PYSTYOTTELU

MIEHET -65
1.janne Kaunismäki, Parkano
2. Joni Mäkelä, Pori
3. Konstantin Larin, Jämsä

MIEHET -74
1. Janne Rantanen, Parkano
2. Sami Ylistö, Jyväskylä
3. Mikko Heinonen, Hyvinkää

MIEHET –82
1. Janne Anoschkin, Pori
2. Antti Alaluusua, Jyväskylä
3. Samuli Kaukonen, Parkano

MIEHET +82
1. Sami Heikkilä, Parkano
2. Marko Mäkelä, Pori
3.Mikko Salokorpi, Parkano

NAISET -60
1. Johanna Kuuri, Tampere
2. Olga Tervonen, Kokkola
3.Noora Laakso, Pori

NAISET +60
1. Marika Meronen, Pori
2. Sara Viitasalo, Parkano
3. Threse Asfors, Kokkola

MATTOPAINI

MIEHET -65
1.janne Kaunismäki, Parkano
2.Abel Orre, Helsinki
3. Joni Mäkelä, Pori

MIEHET -74
1. Janne Rantanen, Parkano
2. Sami Ylistö, Jyväskylä
3. Mikko Heinonen, Hyvinkää

MIEHET –82
1. Antti Alaluusua, Jyväskylä
2. Markku Vanhanen, Turku
3. Samuli Kaukonen, Parkano

MIEHET +82
1. Sami Heikkilä, Parkano
2. Marko Mäkelä, Pori
3.Tuomas Lindström, Jämsä

NAISET -60
1. Sanna Leppijoki, Pori
2. Olga Tervonen, Kokkola
3. Johanna Kuuri, Tampere

NAISET +60
1. Marika Meronen, Pori
2. Sara Viitasalo, Parkano
3. Threse Asfors, Kokkola

TEKNIIKKA

ALEMMAT VYÖT
1. Aki-Petteri Lauri, Kokkola
2. Marika Meronen, Pori
3. Tomi Hakunti, Kokkola

YLEMMÄT VYÖT
1.Sami Heikkilä, Parkano
2.Marko Mäkelä, Pori
3. Janne Kaunismäki, Parkano

Kolmivaihemestaruus
ALEMMAT VYÖT
1.Marika Meronen,pori
2.Antti Alaluusua,Jyväskylä
3.Aki-Petteri Lauri,Kokkola

YLEMMÄT VYÖT
1.Sami Heikkilä, Parkano
2. Janne Kaunismäki, Parkano
3.Marko Mäkelä, Pori

Juu. Ei hapkidossakaan se mikään itsetarkoitus ole, se kipu. Tai no... Mutta juu, alkuun opetellaan sitä kivun tuottamista enempi, mitä vastustajan voiman hyväksikäyttämistä. Siinä tosiaan lienee yksi selkeä eroavaisuus aikidoon. Hmm, interesting

Jahas, kiitosta

Vastataanpas sitten jotain. Olen kyllä samaa mieltä siinä, että riippuu ohjaajasta aika paljon.
Mikään autuaaksi tekevä asia se kipu ei ole, eikä ihan mitään "valaistumista" haeta kivulla (kokemalla tai tuottamalla).

Kipua pyritään silti tuottamaan. Mitä tehokkaammin se onnistuu, sen vähemmän yleensä tarvitsee käyttää fyysistä voimaa tekniikoissa. Vastustaja menee sinne minne halutaan, koska sattuu.
Kuitenkin myöhemmässä vaiheessa tulee myös vastustajan voiman (liikkeen) hyväksikäyttäminen. Etenkin heitoissa, joissa se kipu ei välttämättä enää toimi optimaalisella tavalla "motivoivana" tekijänä.

Noin treeneissä itse en mitenkään (mielestäni) mässäile kivun tuottamisella. Sen verran, että tiedetään, missä kohtaa kuuluu sattua. Ja jos jollakin ei tekniikka toimi, niin sitten pyrin näyttämään niin, että selviää kaikki kohdat, missä kipua kuuluu ja voi tuottaa. Usein kun ko. hepulle itselleen näyttää (niin että sattuu), niin tämä uskaltaa itsekin tehdä ronskimmin. Helposti on niin, että tekniikkaa tehdään niin varovaisesti ja "anteeksi pyydellen", ettei käytetä voimaa - saati kipua. Ihme touhua.

Mitä kysyttiin?
Niin, siis joo. Kivun avulla säästetään energiaa. Lisäksi ei tarvi rikkoa vastustajan paikkoja "ronskeilla" tekniikoilla, kun tuotetaan kipua. Eliminoidaan sen tahto pullikoida vastaan.

"Isoille" opettajille ulkomailta ei tuota mitään ongelmia tuottaaa oppilaille kipua.
Poikkeuksiakin, mutta pitäisin tätä jälleen pikemminkin henkilöstä riippuvaisena kuin maakohtaisena ominaisuutena. Lisää kivusta voivat uteliaat kysellä Jaakolta Turusta.

Tällä palstalla ollut vähän hiljaisempaa, näemmä.
Porukka treenaa niin lujaa ettei ehdi turhia turista.

Allekirjoittanut kirjoittelee nykyään Kamppailija-lehteen kuulumisia Sin Moo Hapkido-järjetön osalta, niin ei ole tänne tullut laitettua. Paitsi omaan treenipäivyriin, tietty.

Invictus kirjoitti: Näin "kick/thai boxing" kielellä onko tuo reisipotku siis periaatteessa hieman ylhäältä alas kiertävä kiertopotku reiteen jossa osumapinta on kantapää?

Kyllä vissii joo.
Potku 3 Kohdassa 3.03.
Ja itse itseäni korjaten tässä näköjään tehdään se jenkkiläisittäinkin kantapäällä. Väitän kuitenkin Scott Yatesin tehneen sitä niin että allekirjoittaneelle jäi potkusta se kuva että sisäkehräs olisi ollut se oikea osumakohta.
(seli seli)

Ha!
Joo. Pakkotoistoa, kun lukee niin ainoa oikea "kunnon" laji on MMA. Kun eihän millään ip/kamppailu/taistelulajilla voi olla mitään muuta funktiota kuin mahdollisimman tehokas turpaanvetäminen "kadulla".

Ja juu. Komiasti potkii suurmestri Yates. Sielläpäin muuten potkaistaan reisipotku vallan eri tavalla kuin täällä meilläpäin. Ainakin Suomessa se potkaistaan kantapäällä (sisä- tai ulko)reiteen, ja vähän ylhäältä alas myös. Jenkkilässä potku tulee nilkan sisäkehräksellä ulkoreiteen, vaakasuoraan.
(pisteeseen gb 31/32 )
Sattuu sekin. Pojat treeneissä joskus kokeilivat.

Pohdintaa potkuista.

voipa kirjoitti: En ymmärtänyt useankaan potkun ideaa mutta ainakin saadaan lajiin paljon potkuja, kun nimetään jokainen potku erikseen. Tässä oli aika montakin potkua, jotka olisivat esim. karatessa vain erilaisia variaatioita tehdä kaaripotku.

On han se toki niin, että kun tarpeeksi pelkistetään niin potkuja on lopulta se yksi: Se missä koipi töytäisee vastustajaa. Se, kuinka paljon on mielekästä eritellä liikkeitä eri potkuiksi, onkin sitten jo vaikeampi kysymys. Totta on että Sin Moo Hapkidossa on paljon samankaltaisia potkuja. Esim. pyyhkäisevä etupotku (6), ja leikkaava pyyhkäisevä etupotku (15) ovat yhtäkkiä katsottuna yksi ja sama potku. Myös torjuntapotku (12) on melko samannäköinen.
"Etupotkuja"kin, tai sen johdannaisia on suunnilleen kuusi kappaletta.

Toki homma varmaan toimisi (melkein) yhtä hyvin myös niin, että ohjaaja potkuja tehtäessä komentaisi, että nyt se pyyhkäisevä etupotku. Sitä sitten X toistoa, sen jälkeen sama pyyhkäisevä, mutta niin että jalan ulkosyrjän tai kantapään sijasta osumakohta onkin jalan kärki, varpaat, niinku. Ja liike tulee vähän enempi eteenpäin suuntautuvana kun taas äsken tehtiin enemmän sivulle tai alaspäin kohdistuvaa potkua.
Tai sitten voi sanoa, että seuraavaksi leikkaava pyyhkäisevä etupotku (ylemmille vöille pelkkä numero, kun nehän osaavat jo peruspotkut).

Ja mielestäni on hiukka tylsää treeneissä pari-kolmesataa toistoa kaaripotkua.
Ja vääjäämättä se on myös vetäjästä kiinni, kuinka paljon tämä opettaa eri variaatioita kyseisestä potkusta. Hapkidossa tämä on aikalailla standardisoitu 25 peruspotkun kautta.
Ja vaikka potkut ovat melkein samoja potkuja, niin pienetkin erot aiheuttavat sen, että voimantuotto tapahtuu eri lihaksilla. Niitä kun on lonkan liepeillä yllättävän paljon. Siksi on mielekästä ja tärkeää tehdä paljon eri variaatioita potkuista. Se, onko kyseessä eri potku vai saman potkun variaatio, on mielestäni aivan sama.

Tuossa vielä jenkkilän herrat suorittavat kohtuullisen selkeää potkintaa. Potku 20 siinä 4.02 kohdalla.

KLIK

Aamen

Ei kannata pamauttaa. Hajoaa hampaat. Ja tulee kova lasku

Nostetaan rauhassa, jalkoja hyväksi käyttäen. Pelkällä käsivoimalla ei iso heppu taivu.. Tarvittaessa sormia voi painaa kasvojen hermopisteisiin (tai silmiin). Auttaa kummasti. Onnistuisiko tämä paremmin suoraan jalkojen väliin astumalla? Ehkä.

Pootkija kirjoitti: Nyt meni pari tekniikkaa sekaisin, en puhunut siitä liikkestä jossa liikutaan taaksepäin polvien varassa ja pusketaan vastustajaa kyynervarrella, se on ihan ok, sen voisi jopa ehkä käytännössäkin toteuttaa melko tehokkaastikin, vaan sitä missä irroittautumisen jälkeen lyödään sudo päälakeen.

Ei mennyt .
Niissä kaikissa kolmessa ekassa irrottautuminen suoritetaan niin, että tuupatan kyynärpäätä kohti vastustajaa. Lyönnit sitten vielä erikseen vatsaan, kaulaan/ohimoon ja päähän.

Ja minähän juuri sanoin että kyse ei olekaan siitä että pitäisi vain teilata vastustaja tehokkaasti vaan sitä että, kyseisessä jatko päähän lyönnillä ei ole mielestäni järkevä.

Se sudo nyt on vähän jännä. Toisaalta, viimeksi leirillä kun treenailtiin hermopistetekniikkaa, eräs tyrmäys suoritetaan niin että toisella kämmenpohjalla/sudolla lyödään vastustajaa ohimon "päälle/viereen" otsalle ja toisella niskan seutuun. Eli tässä toinen lyönti on juurikin samanlainen kuin em. irrottautumistekniikassa.
Mistä pääsemmekin aiheeseen, onko "hermopisteiden" käyttö tarkoituksenmukaista/järkevää. Siihen en nyt taida ruveta

Faustille:
Enpäs nyt osaa sanoa. Kai se on tottumiskysymys. Itselläni ei tästä ole mitään syvempää viisautta.
Toisaalta, joskus olen nähnyt opetettavan myös niin, että jos vastustaja on kovinkin paksu niin ettei oma käsi yllä tämän selkään, voi ottaa kiinni esim. vyöstä ja toisella leuasta. Olisiko tässä sitten parempi astua jalkojen väliin?
En tiedä, aikalalailla mutuilua...

Pootkija kirjoitti: Mielestäni vartalonkäyttöharjoituksena ymmärrettävä, mutta
vyökoetekniikkana, melko huvittava.

ja voisi kuvitella että vartalonkäyttöharjoituksiin voisi varmaan soveltaa jotain tekniikkaa mikä olisi myös käytännössä toimiva.

Aah, perustekniikkadebattia. Joo, myös mun mielestä tämä on aika huvittavan näköinen jos se tehdään polvet suorina ja yritetään "nostaa" käsi irti. Silloin homma näyttää vähän kuin huonolta robottitanssilta. Sitten voi myös käyttää sitä vartaloa, jolloin siitä tulee ihan toimiva. Ja jos tilanteessa ollaan jo valmiiksi melkein lyömässä, niin silloin perusirrottautuminen no. 3 ei välttämättä ole tarkoituksenmukaisin.

Matala sivupotku, leikkaava pyyhkäisevä

Tuolla pointilla jokaisesta potkusta saa useita eri potkuja kun muutetaan korkeutta tai suuntaa tai varpaiden asentoa, mutta käytännöllisyys hieman kyseenalainen...

Siis potkujen käytännöllisyys? Ei minusta.

Käsi maahan
Käsi maahan korkeaa kierto- tai sivupotkua tehtäesssä on vain ilkeiden ohjaajien saunaillan tuotos
Ei vaan. Eräs ulkomainen mestari veti joskus treenit, joissa tehtiin juurikin näitä potkuja pihalla. Siinä simuloitiin vanhanaikaista Koreaa, jossa köyhällä farmarilla ei juuri ollut aseita. Potkaistessa nyppästiin samaan aikaan maasta hiekkaa/kiviä, jotka sitten kiskaistiin hyökkääjän naamaa kohti. Tämä sovellus nykyään ei juuri mitään hyödytä, koska ottelut käydään siisteissä saleissa hanskat kädessä ja siisteillä säännöillä.

Vanhanaikaisen säilyttäminen minua juuri ihmetyttääkin, tuskin budolajeja on alunperin luotu ja kehitetty vain olemaan monipuolisia vaan tehokkaita ja toimivia, mutta kehitys kehittyy ja luulisi että lajit pyrkisivät myös kehittymään eivätkä vain polkisi paikoillaan muistellen jotain satoja vuosia vanhoja samurai aikoja.

Nyt ei aukene. Millä tavalla laji kehittyy, jos se hylkää em. "väistö/poimintaliikkeen"? Joo, potku voidaan tehdä ilman tätä ja tehdäänkin. Suoraviivaisemman sparrin treenaaminen ei silti poissulje muiden tekniikoiden treenausta. Jos vanhat samurait keksivät jotain käyttökelpoista, niin turhaan sitä pois jättää siksi että se on satoja vuosia vanha museotekniikka. (En kyllä tiedä, mitkä tekniikoista juontavat keskiajalle asti).

Mutta silti tuntuu vaan välillä niin tyhmältä tehdä jotain tekniikkaa joka joudutaan ohjaajienkin puolelta selittelemään, etteihän näin kukaan oikeasti tekisi, mutta tämä on enemmänkin vartalonkäyttöharjoitus, kun kyse on kuitenkin vyökoe tekniikasta.

Joo. Tuntuu myös tyhmältä, jos ohjaajat kokevat että heidän pitää opettaa tekniikkaa, joka heidän mielestään ei toimi. Ehkä siinä edellämainitussa irrottautumisessa on juututtu tekemään sitä "sillai kiltisti", kun treenajina on valko/keltavöitä.
Kuitenkin, tekniikka kannattaa tehdä sillä intensiteetillä, että se toimii.
Kun tekniikka oikeasti lähtee kunnon "painonpudotuksella" (=siis polvia kunnolla koukkuun). Tarvittaessa sillä kyynärpäällä voi yrittää "lyödä" vastustajaa vatsaan (tarkoituksena horjuttaa tasapainoa) ja ranteella/kämmenselällä innata vastustajaa nenän alle niin lujaa kuin jaloilla (+ sillä kädellä) saa ponnistettua. Ja mukaan sopii ottaa joku potku jalkoihin, joka vihlaisee sen verran että vastustaja ei juuri sillä hetkellä mieti niin sitä kättä.
Peruskurssilla vaan ei defaultisti opeteta perusirrottutumissa vetämään vastustajaa turpaan.