Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 358 tulosta

Risto R
touko 10, 2009, 21.59
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Torstaina jatkettiin tikaritouhulla ja tehtiin maskiversiota ykkösdrillistä. Tikaritouhu meni välillä soveltamisen puolelle, mutta eihän se koskaan ole ketään ennenkään haitannut.

Eilen oli Joensuun kaupungin paikallisille urheiluseuroille kustantama kurssi "Fyysisen harjoittelun perusteet". Läksin sinne siinä toivossa että oppisin jotain ja vaikka jos tarttuisi jotain ideoita treeniin. Ohjelma oli: hermolihasjärjestelmän toimintaperiaatteet, energia-aineenvaihdunnan periaatteet, voimaharjoittelun periaatteet.

Paikalla oli lähinnä junnuseurojen vetäjiä, joten homma keskittyi lähinnä nuorten luotsaamiseen. Sehän ei menoa hirveästi haitannut ja muutamat asiat selkeytyivät, vaikka olivatkin jotain kautta tuttuja. Teorialuentojen välissä oli kaksi käytännön osuutta, jossa käytiin loikka- ja hyppyharjoitteita jotka oli itselle uutta osa-aluetta ja joita otan varmaankin muutaman käyttöön. Sitten oli keskivartalon vahvistusjuttuja jotka oli suurin osa vanhaa tuttua kauraa mutta muutama loistava variaatio tulee olemaan reeneissä mukana. Voimaharjoittelu osuus taas oli peruskauraa ja osittain jopa semmoista että olisi ollut parempi jättää käymättä kun ei vetäjän tietotaito ihan käytännön tasolle asti riittänyt. Tosin rinnallevedon perustekniikan osasi opettaa, mikä oli ihan hyvä juttu kun en sitä ole milloinkaan kunnolla opetellut. En mie tietenkään sitä vieläkään osaa, mutta perusteorian kyllä.

Kaikenkaikkiaan ihan hyödyllinen setti, kun tuosta aineistosta sai vielä prujunkin. Ensi viikonloppuna homma jatkuu.

37
Risto R
touko 6, 2009, 08.24
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Viime viikon treeneissä tehtiin semmosta lattialla pyörimistä mitä ei välttämättä valkoisessa treenipaidassa halua nurtsilla tehdä muun normaalin treenin ohella. Ollaan keskitytty tikari tekniikkaan viime viikosta lähtien. Maanantaina oli kesän ekat ulkotreenit. Oli mukavaa vaihtelua ja porukan treeni-intensiteettikin kasvoi parillakymmenellä prosentilla. Huomisen säätilanne ei näytä hyvältä, mut ans kattoo. Viikonloppuna ois fyysisen harjoittelun perusteet kurssi, pitää käydä kattomassa josko tuota oppisi jotain.
35
Risto R
huhti 27, 2009, 17.55
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Pääsiäisen takia maanantaitreenit jäi pitämättä ja keskiviikkona olin sairaana. Viime viikolla treeneissä oli maanantaina niin perussettiä ja -tekniikkaa kuin olla voi ja keskiviikkona aloitettiin formia, kun suurin osa ei sitä ollut aikaisemmin tehnyt. Eilen koitin tavailla kotosalla keihäsmuotoa, mutta loppu oli sen verran hämärä että tavailuksi jäi. Pitää opetella kunhan seuraavan kerran hesassa käyn.

Yritin tuossa hieroa sopimusta että oltais käyty kattomassa paikallisessa museossa Mikko Flemmingin tekemää replikaa samasta miekasta, mistä teetätin omani, mutta köyhyys iski. Ei kehtaa porukalla ihan satkua pistää siihen että pääsee käpälöimään kopiota. Alkuperäistä kävin kuitenkin katsomassa ja kuvaamassa ihan ilmaiseksi. No, ehkä sitten kun olen hieman rikkaampi.

32
Risto R
huhti 12, 2009, 14.59
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Tällä ja viime viikolla jäänyt päivitykset vähän vähiin. Treenit oli kuitenkin viimeviikollakin. Ei mitään erityistä eikä ihmeellistä. Nyt on paria jamppaa vaille kaikilla omat miekat. Sitten kun saisi vielä noita maskeja lisää. Sain viime viikon torstaina terävän miekan ja oon nyt leikelly maitopurkkeja ja lasinpesunestetonkkia sillä tämän viikonloppua. Kaikenkaikkiaan olen perin tyytyväinen ostokseeni. Pommeli on pari milliä liian korkea ja yläpäästään millin liian paksu, mutta muuten prikulleen sellainen kuin sovittiin. Ekstrana kaveri teki siihen vielä kahvankin vaikken sitä tilannut. Teen sen kuitenkin vielä itse uudestaan. Taidan mennä vielä hieman silpomaan nesteensäilytysastioita.

30
Risto R
maalis 26, 2009, 14.07
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Griy kirjoitti: Tarkoitatko että harjoittelija astuu ohittavan askeleen eri suuntaan kuin accresseren, vaikkapa suoraa?
Just tuota.
Risto R
maalis 26, 2009, 13.10
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Griy kirjoitti: Tästä syystä opettaja oppii kaikista parhaiten..
Silloin jos pääsee itekin aina välillä treenaamaan...

EDIT: Nii ja Reiolta tuli eilen hyvä harjoitus siihen kun ja jos porukalla se accressere fora di strada passo ala traversan passo ei mee oikeeseen suuntaan. Kaveri tönäsee lantioon viistosta takaapäin ja tönäistävä antaa vaan mennä siihen suuntaan tehden oikean jalkatyön. Yksinkertaista ja tehokasta.
Risto R
maalis 26, 2009, 10.16
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Keskiviikko 25.3.2009

Miekkailu 150min
Mentiin vähän etuajassa ja pähkäiltiin viikonlopun saksalaisuutta. Nyt mie alan vähitellen ymmärtämään kun porukka puhuu noista saksalaisista jutuista vorista ja nachista ja muista jutuista niinku dupliereneista.

Ite treeneissä kikkailtiin edelleen Ilkan painihommeleilla ja yhdistettiin niitä esim. ekan mestarin kaatoon. Harjoiteltiin pistoja, turvallisia pistoja, piston rikkomista ja vaihtoa. Jännää miten opettaessa nämä asiat tuppaa jäsentymään päässä, kun aikaisemmin ne oli kohtalaisen sekaisin siellä. (On ne vieläkin)

25
Risto R
maalis 24, 2009, 22.01
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Maanantai 23.3.2009

Miekkailu 90min

Ilkan painihärdellejä. Lyöntiharjoituksia ja 2. pariharjoitusta. Ite en päässy taaskaan tekemään.

24
Risto R
maalis 22, 2009, 19.04
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Lauantai 21.3.2009

Miekkailu 2,5h+2,5h+0,5h

Hoplaa! Käväisin Helsingissä Fiore vs. Lichtenauer seminaarissa ja koulun 8-vuotisbileissä. Hauskaa oli niin kuin aina. Syynä kyseisen seminaain pitämiseen oli paikalla olleet 13 unkarilaista, jotka treenaa saksalaista tyyliä, joten vertailevaa settiä oli hyvä tehdä kun molemman tyylin edustajat pystyivät opettamaan toisiaan. Ryhmän vetäjän tekemistä oli ilo katsella, kun tekniikat oli hieman erilailla hallussa kuin itsellä.

Nyt olen siis oppinut (tai siis on jotain hajua) saksalaisten meisterhaut ja varoasennot. Mestarilyönnit oli siis zwerchau, zornhau, krumphau, scheitelhau ja schielhau, joista erityisesti krumphau on niiku tosi kool. Välillä vom tagissa seistä töpöttäessä tuntui olo ihan saksalaiselta. Semmassa käytiin italialaisen ja saksalaisen tyylin sellaisia osa-alueita läpi jotka erityisesti poikkeavat toisistaan. Niin samanlaista ja silti niin erilaista. Käytiin myös muutamia juttuja läpi siitä miten Fioren tekniikat soveltuvat saksalaisia vastaan ja mitä saksalaiset tekisivät Fioren juttuja vastaan. Huomasi että ei ole enää kunto entisensä, kun lopussa alkoi ajatus harhailemaan eikä aina kyennyt keskittymään siihen että mitä piti oikein tehdä. Pitäisi vissiin kuntoilla enemmän.

Opin lisäksi paremmin yhden Fioren aseenriisunnan ja pari muutakin lisävalaistumista seminaarilla tuli. Seminaarin oltua ohi Ilkka veti vielä joutessaan parille tyypille extempore vartalonhallinta/painikikkailu setin, jossa oli ihan hillittömän hauskoja harjoitteita. Hiki tuli ja väsymys. Illalla tuli juotua ja syötyä, naurettua ja väännettyä kättä. Ekaa kertaa elämässäni myös toimin kädenvääntöpöytänä, mikä oli aika hupaisa kokemus.

23
Risto R
maalis 20, 2009, 08.05
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

On näköjään jääny tämä päiväkirjan päivitys hieman jälkeen.

Maanantai 16.3.2009

Miekkailu 90min

On hämmentävää tämmöinen. Kun edellisissä treeneissä meitä oli yhteensä 10, niin nyt maanantaina meitä oli 3. :thinking: Noh, eihän siinä mitään. Tehtiin erilaisia etäisyys- ja liikkumisharjoitteita. Sittä ihan perushuttua.

Keskiviikko 14.3.2009

Miekkailu 120min

Annoin Reiskan vetää alkulämmöt ja samointein hieman kaatumis- lattiallakierintä ja ylösnousemisharjoitteita. Sittä vähän niskapainia ja Griyn innoittamana polvea kalleuksiin. Tehtiin kaatoja ja paria erilaista kaatamisharjoitetta. Miekalla lyöntiharjoitteita, jonka jälkeen pistin Samin vetämään porukalle kakkos ja kolmos drilliä. Itse tein Reiskan kanssa ekku paineharjoitusta miekoilla ja sitten tikaria vapaamuotoisesti. Tällä kertaa tikaritouhu ei ollut kovin teknistä mutta sitäkin hauskempaa.

22
Risto R
maalis 14, 2009, 12.44
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Keskiviikko 14.3.2009

Miekkailu 120min

Alkulämmöissä vähän kuntopiiriä ja paininomaisia pelejä ja leikkejä. Muistaakseni 2. pariharjoitetta.

20
Risto R
maalis 10, 2009, 12.20
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

Maanantai 9.3.2009

Miekkailu 90min

Joo, olihan ne reenitkin. Alkulämmöissä elukkakävelyitä. Käytiin vähän erilaisten asentojen rakennetta läpi. Sitä lähinnä että mihin suuntaan kroppa on vahva ja mihin suuntaan heikko; miten voi välittää voimaa haluttuun suuntaan eri asennoista. Sama juttu miekan kanssa. Sittä tikarivuota ja ekaa ja hieman tokan pariharjoituksen alkua.

19
Risto R
helmi 26, 2009, 21.31
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

cyt kirjoitti: MIssä teijän sali muuten on ?
Helsingissä, Luiskatie 8. :)

Me Joensuun hylkiöt joudutaan ajelehtimaan koulun liikuntasalista (Mutala) toiseen (Pataluoto) ja kesällä kun ilmat "lämpenee" värjötellään ulkona. Reeniajat on Mutala klo 19.30-21 ja Pataluoto klo 19-21. Tosin ens viikolla ei oo reenejä koska hiihtoloma. Tervetuloa ihmettelemään jos joskus siltä tuntuu. Pikaiseen tiedonnälkään löytyy apetta tekstin ja videoiden muodossa koulun sivuilta http://www.swordschool.com" onclick="window.open(this.href);return false;
Risto R
helmi 26, 2009, 19.11
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

cyt kirjoitti: Hui! En mä treeneihin uskalla..
No jos et treenaamaan uskalla, niin katsomaanhan voi aina pölähtää. Ja jos liikuntasali tuottaa liian suuren läheisyyden tunteen, niin kesäisin voi tulla laululavan taakse ihmettelemään vähän pidemmän matkan päästä. Tosin mitään valaistumista minkään asian suhteen on turha odottaa. :smt003


Keskiviikko 25.2.2009

Miekkailu 120min

Aseetonta vuota, tikarivuota lyöntiharjoitteita kiipeilyköysiin osumatta ja samat tekniikat miekan kanssa, kuin maanantaina eli 1., 2. ja 3. pariharjoitteen alun lisäksi colpi di villano. Ekaan torjuntaan käytettiin melkein 30min. Tuli toistoja! Lopuksi vakausharjoitusta pysyen eri varoasennoissa puolesta minuutista minuuttiin.

18
Risto R
helmi 25, 2009, 11.31
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Risto R
Vastaukset: 415
Luettu: 40195

Risto R

cyt kirjoitti: Siis te teette miekkailussa myös muuta, kuin miekkailette? :)
Toki! Kyseessä on kokonainen asejärjestelmä ja mikäänhän asejärjestelmä ei ole täydellinen, jos kehon omat aseet jätetään huomiotta. Parhaimman kuvan siitä mitä kaikkea touhuun liittyy saat jos jaksat ladata tuon Novatin version Fioren manuaalista: http://mac9.ucc.nau.edu/novati/novati.pdf" onclick="window.open(this.href);return false;. Ratsuhommat ja haarniskoitu touhu on hyvin vähällä osuudella meillä (ymmärrettävistä syistä), mutta kaikkea muuta (+lisää) pyritään tekemään. Suuri osa näkyvistä jutuista on varmasti tuttuja ihan omien lajiesi piiristä. Jos et jaksa tuota latailla/selailla, niin potkustakin pitäisi aiheeseen liittyviä juttuja löytyä.