Esittelyssä MilFight

<< takaisin esittelyihin



Kuvat ja teksti: Hannu Maunula

Lajitekniikat ovat syntyneet allekirjoittaneen harjoittamien perinteisten budolajien, taistelutaitojen sekä modernin kamppailu-urheilun kautta. Yhtäläisyydet urheiluun ovat valmennuksen toteutus sekä harjoittelun fyysisyys. Henkilökohtaisena motiivina on ollut kehittää kamppailujärjestelmä, jollaista itsekin haluaa harrastaa.

MilFight nimi tulee sotilastaustastani, ollen lyhenne sanoista military fight. Kokonaisuuden luominen helpottuu, kun järjestelmälle on luotu selkeä kutsumanimi. Nimestä huolimata harjoittelu on kohdennettu kaikille aikuisille, sukupuolesta riippumatta. Järjestelmän puitteissä vedetään myös naisten itsepuolustuskursseja, joista näkyvimpänä oli viime keväänä Poliisitv:ssäkin uutisoitu tapahtuma . Sotilaallisen puolen syntyhistoriaan ovat vaikuttaneet sotilaspoliisialan kertausharjoitukset alkaen 1980-luvulta päätyen 2000-luvun kohteensuojausyksiköiden voimankäyttökoulutukseen. Säännöllinen siviilipuolen harjoitustoiminta sai alkunsa Vaasan Sotilaspoliisikillan voimankäyttöharjoitusten myötä.

Harjoittelu on koostettu siten, että kamppailua harrastamattomat että jonkin lajin taitajat kykenevät sulassa sovussa harjoittelemaan ja kokemaan myös kehittymistä. Kurssitoimintaan osallistuneet vapaaottelijat ovat myös tunnustaneet systeemin hyväksi lisukkeeksi. Olennaista on laaja-alainen osaaminen, missä harrastajalle kehittyy erityisalueensa ominaisuuksiensa perusteella. Toinen on parempi pysty- ja toinen mattotekniikoissa. Harjoitteluasenteen on kuitenkin oltava ikuisen oppilaan, joka uteliaana etsii vastausta "miksi näin?".

MilFight on aikuisikäisille kehitetty fyysisen kunnon kohentamisen järjestelmä kamppailuharjoittelun avulla, missä mitään voimankäytön osa-aluetta ei väheksytä. Vaikutteita löytyy karatesta, judosta, taekwondosta, potkunyrkkeilystä, ju-jutsusta, nin-jutsusta (budotaijutsu), escrimasta, kalista, kyusho-jutsusta, taijista sekä aikidosta. Kyseessä ei ole kuitenkaan “lajien sekamelska” vaan kustakin lajista on harkinnan mukaan valittu toimivat tekniikat tai taisteluajatus. Periaate on se, että missään vaiheessa ei tuoda esiin toteamusta "näin ei voida harjoitella, koska tämä ei kuulu tyylisuuntaan." Akrobatiaa ei ole vaan kaikki energia kohdistetaan kamppailutaidon kehittämiseen. Harjoittelusta on poistettu kaikki ne elementit, mitä olen harjoittelemissani lajeissa pitänyt epätarkoituksenmukaisina. Sovellusharjoitteilla on erittäin korostunut asema.



Harjoitteluun kuuluu peruslyönnit, heitot, maahanviennit, potkut ja käsilukot. Lisäksi harjoitellaan lyömäasehyökkäyksen torjuntaa, hyökkäystä kehon arkoihin kohtiin sekä käydään pysty- ja matto-ottelua. Koska lähtökohtana on opetella toiminta mihin tahansa hyökkäystilanteeseen, vahvistetaan harjoittelijan kykyä improvisointiin. Harjoitukset sisältävät runsaita tekniikan toistokertoja, missä hyökkääjän ja puolustajan roolit vaihtuvat useasti saman suorituksen aikana. Oma toiminta ei pääty pelkästään muutamaan vastasuoritukseen. Molemmilla on oltava tavoitteena tilanteen hallinta, mutta vain toinen parista siihen yleensä yltää. Sovellusharjoitteet ovat välttämättömiä, jottei synny väärää kuvaa kontrolloida uhka vain muodollisilla tekniikoilla.



Peruskurssilla opetetaan muutamien edestä tulevien lyönti-, potku- ja otehyökkäysten torjunta ja näihin jatkoliikkeet. Jatkossa hyökkäyssuunnat siirtyvät myös sivulle ja taakse. Vaikka harjoittelussa kertautuu samanlaiset tekniikat, yksikään harjoittelukerta ei samanlaisena toistu. Jokaisen harjoituksen jälkeen on jäätävä tunne siitä, että jotain uutta ollaan opittu. Tämä vaatii sen, että harjoittelun ohjauksessa on pantava itsensä 100 %.sti peliin ja vaadittava itseltään koko ajan jatkuvan kehittymisen prosessia rakenteen suunnittelussa.

Jokaiseen harjoitukseen kuuluu nousujohteinen lämmittelyvaihe sekä pitkiä venyttelyjä sisältävä jäähdyttely. Heti alkuun käsketty mattopaini ei lämmittelyä ole, vaan altistaa kylmiltään tehtynä jatkovuosien vaivoille. Puhtaaseen suoritukseen tähtäävistä tekniikkaharjoitteista siirrytään pariharjoitteluun. Pariharjoittelussa läpikäydään maahanvientejä, heittoja sekä lyöntejä ja potkuja.



Heitot pohjautuvat käsi-, lonkka- ja jalkaheittosarjaan. Periaate on se, että muutama eteen ja taakse tehtävä heittokombinaatio hallitaan eri otehyökkäystilanteissa. Lyöntejä ovat suorien ja koukkujen ohella kämmen- ja kyynärpäälyönnit kehon arkoihin kohtiin. Potkuissa pitäydytään lähinnä polvi- ja alapotkuissa. Korkeampia harjoitellaan vain siksi, että kyetään oppimaan niihin soveltuvat torjunnat. Lyömäase- ja veitsitekniikoissa noudatetaan filippiiniläisten lajien periaatteita. Lyhyen, noin 20 cm:n mittaisen, kepin käyttö kuuluu perusharjoitteluun. Veitsi- ja lyhyen kepin harjoittelu tukevat toisiaan, mutta varsinaiset veitsitorjunnat opetellaan käyttämällä teräviä puukkoja.



Puolustautumisessa korostetaan hyökkäävyyden merkitystä. Tällöin on kyettävä useaan, hyvin nopeaan mutta lyhytaikaiseen hyökkäävään toimintaan. Tilanne päättyy vasta, kun vastapuoli on hallinnassa tai on kyetty irtautumaan tilanteesta. Kuhunkin liikkeeseen harjoitellaan myös vastaliikkeet. Maahanvientien kautta siirrytään maassa tapahtuvaan kamppailuun. Kamppailuun maassa ei tulisi pyrkiä, mutta sinne vääjäämättä joutuu - halusi sitä tai ei. Erityisesti on ymmärrettävä toiminnan turvallisuus. Vaikka molempien tavoitteena on päästä ehdottomaan ratkaisuun, korostetaan luovuttamista (“taputtaminen”) fyysisen turvallisuuden kannalta. Henkilökohtaisen osaamisen kohentuminen varmistetaan sillä, että harjoitusosion jälkeen arvioidaan nopeasti parin kesken epäonnistumisen tai onnistumisen syy. Jokaisessa harjoitustilanteessa korostuu aina “kaikkensa antaminen” tilanteen hallitsemiseksi.

Sovellukset rakentuvat aina edellisten suoritusten pohjalle. Näin vältetään se, että väsyessään harjoittelija ei koko ajan joudu miettimään liikaa vaan tekniikkasarjat automatisoituvat runsailla toistokerroilla. Työvaihe kestää kahdesta neljään minuuttiin, jonka jälkeen minuutin parin tauon aikana läpikäydään havaittuja suorituksen yksityiskohtia. Nämä ovat perusteena seuraavan työjakson suorituksille. Näitä jaksoja toteutetaan peräkkäin kahdesta kolmeen, jonka jälkeen sarjaan liitetään seuraava sovellusvaihe.

Voimatekniikat tehdään täydellä teholla lyönti- ja potkutyynyihin. Tavoitteena on maksimaalinen suoritus, mitä vahvistetaan kaverin kannustuksella. Tämän jälkeen seuraa joko pysty- tai mattosparraus. Kamppailu-urheilua muistuttava ottelutyyppinen harjoittelu on välttämätöntä silmän ja kehon yhteistyön aikaansaamiseksi. Ilman tätä vaihetta tekniikat jäävät pelkäksi pantomiimiksi. "Apinan raivo" puretaan potkutyynyyihin, jolloin matsaamisessa korostuu tekniikka ja taktiikka eikä murjominen.



Ennen harjoituksen päättämistä toteutetaan lyhyt “mielen tyhjennys yhteiskuntakelpoisuuden saavuttamiseksi”. Koska kättelen jokaisen osallistujan harjoittelun päätteeksi, näen myös henkilön kasvoilta millä mielellä harjoitus toteutui. Salilta poistutaan hikisenä, mutta aamulla on herättävä työkuntoisena. Harjoittelupaidan teksti “Fit to fight” on tarkoitettu ymmärrettäväksi hikisenä taisteluna omaa laiskuutta ja tahtoheikkoutta vastaan.

Järjestelmässä on kaikkiaan 13 tasokoetta. Värit noudattavat aasialaisista lajeista tuttua kaavaa. Oppilastasoja on seitsemän, joissa graduointi on mahdollista suorittaa noin puolen vuoden välein. Tästä eteenpäin on kaksi tasoa, hopeinen ja kulta, mitkä kukin jakautuvat edelleen kolmeen. Hopeatasosta eteenpäin graduoinnit suoritetaan noin vuoden aikajänteellä. Hyväksytysti suoritetun tasokokeen tunnuksena on harjoituspaidan vasempaan hihaan kiinnitettävä merkki. Merkissä oleva nyrkki kuvaa tahtoa ja salama tehoa. Salama, MilFight-teksti ja reunus on väriltään tasoa vastaava.



Fyysisesti rankka tasokoe kestää kahdesta kolmeen tuntiin. Kukin koe on rakennettu nousujohteisesti edelliseen vaatimusten perustalle. Viimeisessä oppilastason kokeessa on kaikkien aikaisempien testien tärkeimpien suoritusten kooste. Tasokokeet eivät ole ulkoaopitun toistamista. Opetuksen perusteella kunkin jakson jälkeen on kyettävä esittämään vaaditut tekniikat ilman, että harjoittelija opettelee “lappu kourassa” kategorian ulkoa.

Tasokokeissa mitataan liikkuminen, peruslyönnit ja -potkut, muutama heitto, maahanvienti tai kaato, hallinnat maassa, yksittäisiä lyömäasehyökkäysten torjuntoja (ml veitsi) ja tekniikoiden sovelluksia. Voimatekniikkakombinaatiot tehdään harjoittelun tapaan isku- ja potkutyynyihin.

Koska harjoittelu on hyvin fyysistä täyskontaktiharjoittelua, on turvallisuuden oltava korostetussa asemassa. Voimatekniikat 110 % teholla tehdään isku- ja potkutyynyihin ennen otteluharjoittelua. Pystyottelut käydään kinnas-, sääri- ja alasuojavarustein. Mattokamppailussa, missä vältetään yli 10 kg painoerot, on hammassuojat pakollisina.



Koska voittajaa ei korosteta eikä häviäjää aliarvioida, painotetaan riittävän ajoissa tapahtuvaa luovuttamista. Salitilanteessa on parempi todeta toisen paremmuus niskakuristuksessa ajoissa, jotta harjoitusten jälkeen voi keskityttyä lepoon eikä poliklinikkakäynteihin.

Harjoittelupaidan teksti “Fit to fight” on tarkoitettu ymmärrettäväksi hikisenä taisteluna omaa laiskuutta ja tahtoheikkoutta vastaan. Systeemistä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttähannu.maunula@netikka.fi

julkaistu 15.2.2005