Eilen unohtui kirjoitella, joten koetetaanpas tässä paikkailla vähän. Syystä tai kolmannesta aloin eilen väsymään Isagawa sensein aamutreeneissä todella nopeasti, mutta hammasta purren vedin ne kutakuinkin kunnialla läpi. Treenit itsessään olikin positiivinen kokemus, koska lähes kaikki muut olivat saaneet sen käsityksen, että aamulla ei ole treenejä, joten meitä oli paikalla omien laskujeni mukaan alle 20 ihmistä. Tyypilliset treenit, eli ensin perustekniikkaa ja sitten tehtiin kataa. Lopputreenistä sitten viikonlopun kisoihin osallistuvat keskittyivät omien katojensa tekemiseen, me muut sitten jatkoimme muitten katojen tekemistä. Siinä kun tuli aina välillä taukoja treenauksessa, niin juttelimme erään yhdysvaltalaisen Seibukan opettajan (Chris jotain, sukunimeä en ole tainnut edes kuulla) kanssa niitä näitä. Jossain vaiheessa sitten puhe kääntyi siihen, että mitäs katoja me treenaamme Suomessa ja kun hän kysyi tunnemmeko Passai Guwan, niin pudistelimme vain päätämme, että eipä ole tullut tutuksi. Noh, tästä innostuneena hän sitten opetti sen meille. Toivottavasti vaan videomuistiinpanoni katasta onnistuivat, oikein mielenkiintoiselta vaikuttava kata.
Majapaikkaan palatessa alkoivat voimat sitten loppumaan täysin, vaikka olin kyllä omasta mielestäni pitänyt nesteytyksestäkin huolta. Lievä vatsatauti oli iskenyt päälle, joten jätin illan treenit väliin. Menin katsomaan niitä ja yritin muutamia kuviakin ottaa, menestys tosin taisi olla vaihtelevaa. Sali kun oli aivan tupaten täynnä, kun siellä oli lähes kaikki aikuiset, honbu dojon junnut ja aina sillointällöin tuli muutama uusi ihminen paikalle. Itse seurasin treenejä dojon eteisessä.
Jossain vaiheessa sitten tuotiin paikalle televisio, josta näytettiin Japanin tv:ssä lähetetty ohjelma, jota olivat pari päivää aikaisemmin käyneet salilla kuvaamassa. Sen jälkeen kun ohjelma oli näytetty treenaajille, siirrettiin televisio dojon ikkunalle, että ulkona odottavat junnujen vanhemmat saivat vuorostaan nähdä ohjelman. Tottakai minäkin menin sitä katsomaan. Kävikin ilmi, että minäkin olin sitten sen verran strategisesti sijoittanut itseni, että varmaan viisi kuusi sekuntia minunkin rumaa ja hikistä pärstääni näkyi ohjelmassa 
Treenien jälkeen alkoi salilla hillitön kuvaussessio, koska kyseessä olikin kaiketi viimeiset viralliset treenit honbu dojolla ennen kisoja. Ja minä onneton olin tietenkin siviilivaatteissa, joten enhän minä kehdannut kuviin mennä. Kuvaamaan kyllä kelpasin 
Kuvaustenkin päätyttyä yritimme saada edes suomalaisdelegaatiolle aamutreenit, mutta sekä Isagawa että Zenshun senseit olivat jo sopineet muita menoja, joten treenit jäi väliin. Harmi sinällänsä, mutta naureskeltiin vaan sitten keskenämme, että Suomen maine taas kasvaa Tänään sitten kun ei ollut treenejä, niin käytiin vähän shoppailemassa läheisessä American Villagessa. Niin, amerikkalaisia täällä on aika reilusti, tuossa on esim. aivan majapaikan vieressä merijalkaväen tukikohta ja vähän kauempana on Kadenan ilmavoimien tukikohta. Karttaa kun katsoo, niin täällä saarella näyttäisi olevan toistakymmentä Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa, jotka vievät melkoisen suuren osan koko saaresta. Syönnin päätteeksi palasimme hotellille ja eikun lähes samantien rannalle. Emme kuitenkaan menneet sinne makailemaan, vaan treenikamppeet mukaan ja otettiin joitain poseerauskuvia ilman aseita ja aseitten kanssa. Lopuksi sitten Marko piti meille kobudon tekniikkojen tarkistuksen. Käytiin läpi sai ja tonfa tekniikat ja korjattiin pahimmat virheet. Siitä sitten lähes välittömästi näytöstä varten treenaamaan. Ja eikös perskeles mulla meinannut kunto loppua täysin totaalisesti! Nippanappa pystyin ekan osion treenaamaan, mutta sitten tauolla alkoi välillä tuntumaan siltä, että jalat menee alta. Eikä ollut edes rankat treenit, päinvastoin.,. Minulla nyt vaan on paska kunto 
Pakko oli luovuttaa ja lähdin hotellille. Huomenna alkaa kisat. Niistä sitten tuonnempana
Avainsanat: okinawa
