Ja taas alkoi aamu treenien merkeissä. Marssittiin salille joskus 8:45 paikallista aikaa. Treenit alkoi yhdeksän pintaan, opettajana toimi tällä kertaa Isagawa sensei. Treenien alkaessa paikalla oli alle 10 ihmistä, sitten niitä alkoi pikkuhiljaa valua paikalle. Huonompi homma meidän tunnollisten kannalta, koska nyt ei enää suuremmalti ollut korjauksia luvassa. Pari tuntia taisi tulla salilla hikoiltua, josta läheskään koko aikaa ei pystynyt itse treenaamaan. Kataakin tehtiin ryhmissä: aina rivi kerrallaan teki jonkun katan ja loput katsoivat. Salilla vaan tulee ainakin minulla pirunmoinen hiki, vaikka istuisi paikallaan. Onhan sali toki “ilmastoitu”: kun pitää kaikki ovet ja ikkunat auki treenien aikana, kyllä se ilma siellä liikkuu, mutta kun pieneen tilaan pakataan sellaiset parhaimillaan 50+ ihmistä reilun 30 asteen kosteassa ilmassa, niin kyllähän siinä hiki virtaa. Juomataukoja onneksi on jonkinverran.
Majapaikkamme Chatan on muuten todella kuohuva metropoli, jossa ei varmasti törmää koskaan tuttuihin. Tai sitten meillä oli vain ilmiömäinen tuuri, koska lounaspaikassamme olikin Shimabukuro sensei poikansa kanssa syömässä Etelä-Afrikan pääopettajan ja Warren Berton kanssa 
Ennen illan treenejä minä yritin löytää vähän tuliaisia, mitään kuitenkaan löytämättä. Jätkät taas käyttivät ajan hyödyksi menemällä majapaikan vieressä olevalle rannalle. Mitä seikkailuja heillä siellä oli, tarina ei kerro Illan Zenshunin vetämiin treeneihin osallistui taas lähes vakiomäärä porukkaa, eli dojo oli taas kuin ammuttu täyteen. Ensimmäinen n. tunti tehtiin kihonia ja minulla ainakin alkoi vissiin olemaan sen verran nestehukkaa, että meinasi puhti loppua kesken (tai sitten minulla vain tosi paska kunto. Kumpikohan lienee lähempänä totuutta? :)) Lopputreenit olikin sitten taas kataa. Nyt jako meni maittain. Fukyugata 1, Seisan ja Wansu tuntuivat olevan päivän epistolat, paitsi silloin kun meidän vuoro tuli. Ryhmässä oli mukana meidän lisäksi ainakin saksalaisia ja kaiketi joitain amerikkalaisia. Fukyugatan jälkeen meille komennettiinkin Ananku ja Passai. Passaita sitten hierottiinkin vähän kauemmin ja taas minun heikko kuntoni alkoi nostamaan päätään 
Lopputreenit olikin sitten kilpailuihin osallistuvien katojen katsomista ja korjaamista.
Niin, kuten tuossa yllä jo vähän vihjailinkin, pakko kai se on tunnustaa, että minulla vaan on huono kunto Measara sensei vaan totesi tänään kun lähdettiin pois, että jos kuvittelemme, että nämä treenit, mitä meillä nyt on, ovat rankkoja (no eihän ne oikeasti ole), niin silloin jos/kun tulee tänne vierailulle aikana jolloin muita ulkomaalaisia ei ole paikalla, niin todennäköisesti noutaja tulee ja korjaa Silloin kuulemma vaan tehdään ja selittelyt ei auta, vaan pakko on purra hammasta ja tehdä mukana. Pakko siis pistää itseni kuntoon, jos/kun tänne joskus pääsee ihan opintomatkallekin. Tämä reissu on enemmän turistimatka, johon on yhdistetty vähän kevyehköä treeniä Eiköhän tuossa nyt taas ollut tärkeimmät jutut tähän hätään. Kello on täällä jo 01:30 (ja risat), joten nyt unten maille
Avainsanat: okinawa
