Arkisto ‘Sukupolvet’ Kategoria

Me joita on huijattu

Sunnuntai, Toukokuu 9, 2010, 20:02

Minä olen katkera. Ja syntynyt kahdeksankymmentäluvulla. Näinollen älyllinen elämäni alkoi (ja päättyi) yhdeksänkymmentäluvulla. Muodostin järkkymättömän maailmankuvani silloin. Nokia on hieno. Ja tuo rahaa. Baywatch on erotiikkaa kovimmillaan. Otsoniaukko leviää pian ja maailma kuolee. Doom II on kehittyneintä tietokonegrafiikkaa mitä voi tehdä. Ja ennenkaikkea, Suomi on maailman paras jääkiekkomaa vuonna 95. Kyllä suomi on hyvä!
Tämä lämmin [...]

Kaikkea mitä sanotte tullaan käyttämään teitä vastaan

Perjantai, Toukokuu 7, 2010, 10:10

Aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus on mielenkiintoinen paletti. Ihmettelin sitä jo sangen pienenä. Ehkäpä epäreiluinta maailmassa on kysyä lapsukaiselta mitä hän haluaa tehdä pienenä. Muistanpa kun kerran. Tai useammankin kerran, itseasiassa. “Mikäs se sinusta tulee isona?”
Mitäs ajattelitte lapsen siihen vastaavan kun hän on 4v? Minä ainakin muistelen että siinä vaiheessa elämääni tiesin kaksi ammattia, olla [...]

Kun mikään ei oikein maistu miltään

Sunnuntai, Huhtikuu 11, 2010, 21:13

Kas oikein hyvää päivää!
Pitkästä aikaa näyttäisi että on aikaa tätäkin kirjoitella. Onpa mukavata. Pahoittelut pitkästä hiljaiselosta teille molemmille blogin lukijoille.
Tässänäin pienessä flunssassa pötslöjöllään en keksi oikein keksinyt muuta tekemistä kuin ihmiskokeita itsellä. Tuntuu että kuolema kolkuttaa ovelle jos yrittää tehdä jotain joka edellyttää sohvalta nousemista. Pää on numeroa liian iso ja kurkun [...]

Viiksimiehet tulevat

Maanantai, Kesäkuu 15, 2009, 19:31

En usko että olen tämän ilmiön kanssa yksin. Viiksimiehet.
Olen joutunut monesti viiksimiehen uhriksi. Usein tietämättäni. Uskon että kyseinen termi voi herättää monenlaisia konnotaatioita, mutta kyseessä ei ole aikuisviihde, kekeruusberg eikä mursut. Vaan perheenisät. Jotka muuttuvat hetkessä viiksimieheksi kun olosuhteet ovat otolliset. Ja he partioivat.
Kuvitelkaa tilanne. Olette 43+ vuotiaita. Töissä ei arvosteta, eikä kukaan lue niitä exceleitä [...]