Aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus on mielenkiintoinen paletti. Ihmettelin sitä jo sangen pienenä. Ehkäpä epäreiluinta maailmassa on kysyä lapsukaiselta mitä hän haluaa tehdä pienenä. Muistanpa kun kerran. Tai useammankin kerran, itseasiassa. “Mikäs se sinusta tulee isona?”

Mitäs ajattelitte lapsen siihen vastaavan kun hän on 4v? Minä ainakin muistelen että siinä vaiheessa elämääni tiesin kaksi ammattia, olla Isä tai Mäkkaiver. Ihmemiehenä oleminen tuntui jo silloin vähän turhan korkealta tavoitteelta, joten piti valita isän jalanjäljet ja vastata: kuorma-autoilija. Sukulaiset hykerteli ja taputti karvaisia käsiään, niin ihana isän poika, on on. Kuorma-autoilija… Niin. Kovin hankalahan sitä on mitään suurta analyysiä omista taidoistaan ja tulevaisuuden visioistaan tehdä kun monimutkaisin suoritus mihin on siihen ikään asti kyennyt on ottaa housut välistä kakille mennessä. Voiko ketään asettaa vastuuseen niistä tekemisistä? Maailmankuva rajoittuu jännittäviin sammakoihin ojassa, ritäriässäpurukumiin ja pihalla seisovaan isän kuorma-autoon.

Tuossa taannoin, kolmisen vuotta sitten tapasin erään vanhemman perhetuttavan. Eikös tämä asia tullut taas esille siellä. “Mitenkäs sinä nyt tuon aateekoon kanssa olet hommissa kun etkös sinä kuorma-autoilijaksi halunnu?” Mää olin ihan että juunoniin. En siihen oikeen osannut sanoa mitn. En onnistunut, petin koko suvun. Ajokortiton hippi. Siinä sitä nyt ollaan selkä seinää vasten. Lupaukset rikottu, takinkääntäjä. Mitä tällaisesta kakarasta tulee, tollainen tuuliviiri. Myöskin inhosin pienenä hillosipuleita, mutta toivon että teloituskomppanialle ei olisi kuitenkaan tarvetta vaikka niistä nykyään pidänkin. Pyydän anteeksi.

Toivon myös syvästi että minua ei vedetä tuomiolla siitä kun vuonna -94 vapaaottelua nähtyäni sanoin “Ihan karmeeta, tollaset isot tyhmät hormoninatsit hakkaa toisiaan! Hyi!” Pahoittelen tätä kommenttia, sillä nyt tiedän ettei ne vaan hakkaa, vaan myös potkii ja kuristaa. Pahoittelen tätä aikaisemman, tietämättömän minäni rajoittunutta maailmankuvaa.

Ei pitäisi liikaa takertua entisiin sanomisiin. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka poliisina kuolisi.