Capoeiristojen pelatessa kyse saattaa olla kunniasta, kivusta tai … rahasta.
Bahian osavaltion alueella, Salvadorin kohdalta noin 100 kilometriä sisämaahan, sijaitsee Feira de Santanan pikkukaupunki. Feira de Santana on vanha teiden risteykseen syntynyt kauppapaikka, johon nimikin tietysti viittaa. Kaupunki sijaitsee afrobrasilialaisen kulttuurin ydinpaikkojen, Cachoeiran ja Santo Amaron, lähistöllä. Feira de Santanan maasto on vielä suhteellisen vehreää verrattuna lähistöllä levittäytyvään sertão-tyyppiseen kuivaan maastoon.
Feira de Santanassa järjestetään joka lauantaiaamu kuuluisa capoeiraroda, josta päävastuussa on kaupungin kuuluisin mestre - nimeltään Claudio. Mestre Claudio on suhteellisen nuori niin vaikutusvaltaiseksi ja taitavaksi capoeiristaksi, mutta ehkä hänen persoonallinen ja hyvin tehokas ja peloton pelityylinsä on vaikuttanut asiaan. Claudio on lisäksi onnistunut siirtämään taitonsa myös oppilailleen, joista monet ovat hyvin taitavia(myös se yksi Suomessa asuva).
Lauantaiaamuinen roda on kuitenkin Caxiasin rodan tavoin avoin, ja se järjestetään kadulla. Pelit ovat verrattain kovia. Asfalttinen alusta ei pehmennä kaatumisia. Rodan peleihin osallistumaan tai katsomaan saapuu luultavasti satoja baianoja - capoeiristoja, käsityöläisiä, maanviljelijöitä, taksikuskeja, vanhoja ja nuoria. Kovaksikeitettyjä? Se katsottaisiin.
Jotta ehtii aamukymmeneltä alkavaan rodaan, täytyy lähteä Salvadorin keskustasta noin kuuden aikaan aamulla. Ensin täytyy mennä pitkänmatkanliikenteen bussiasemalle. Matka bussiasemalle on aika pitkä. Vaikkapa keskustasta se kestää noin tunnin. Bussiasemalla täytyy juosta ensi töikseen Feira de Santanan ja Salvadorin väliä liikennöivän Itapemirim-yhtiön luukulle. Busseja lähtee tunnin välein ja lauantaisin bussit ovat täynnä. Jos paikan saa, voi käydä ostamassa pão de queijoa ja kahvia bussiaseman kahvilakojusta ennen bussin lähtöä. Bussimatka Feira de Santanaan kestää noin kaksi tuntia. Jäljellä on enää 45 minuutin kävelymatka Feira de Santanan bussiasemalta käsityöläiskauppahallin eteen, jossa roda onkin toivottavasti juuri alkamassa.
Kun roda oli ollut käynnissä noin puoli tuntia, mestre Claudio osoitti minua ja erästä oppilastaan berimbaullaan määräten meidät seuraaviksi pelaajiksi. Olin päättänyt jo edellisenä iltana pelaavani todella suljettua peliä ja välttäen kaiken ylimääräisen tekemistä. En tuntisi kuitenkaan muita pelaajia enkä voisi kuitenkaan vaikuttaa omaan kanssapelaajaani tai vastustajaani, enkä haluaisi saada selkäsaunaa. Suunnitelmaani kuului myös se, etten itsekään pyrkisi sen kummemmin provosoimaan pelikumppaniani, muita capoeiristoja tai ketään ympärille kerääntyneestä yleisöstä.
Kunnes pyörähtäessäni rolê-pyörähdystä tämä Angoleiros do Sertão-ryhmän capoeirista päätti nousta käsilläseisontaan. Olin kertakaikkiaan liian mainiossa asennossa, liikkumassa suoraan capoeiristaa kohti. Jatkoin liikettäni, venytin askeltani vähän pidemmälle ja pukkasin toista pelaajaa suoraan ylösalaisin olevaan rintalastaan. Hän kaatui selälleen kadulle, mutta pyörähti nopeasti ylös jaloilleen. Nuoren miehen noustessa ylös katsojien joukosta heitettiin jotain rodan keskelle ja ihmisjoukosta kuului kohahdus. Maassa oli rypistetty viiden realin seteli - raha, jolla saa tuossa maailmankolkassa kaksi lämmintä ateriaa.
Kyseessä oli harvinainen haaste. Seteli jätettäisiin rodan keskelle, kunnes jompikumpi pelaajista saisi napattua sen maasta hampaillaan. Mestre Claudio alkoi laulaa vanhaa vain tähän tilanteeseen tarkoitettua laulua: “Apanha laranja no chão tico-tico, não é com a mão nem com o pé, é o bico…” ja ihmiset rodassa ja sen ympärillä yhtyivät kuoroon. Minä ja nuori brasilialainen syöksyimme rodan keskelle, potkien ja väistellen, jotta toiselle ei jäisi aikaa tai tilaa lähestyä arvopaperia. Yritin saada pelattua capoeiristaa edes hivenen sivummalle, jotta voisin kurottaa itseäni edes vähän lähemmäksi. Ensimmäisen avopaikan tullen laskeuduin queda-de-rinziin hamuten seteliä, kun silmäkulmastani näin kengän lähestyvän. Vaalea lenkkari sujahti vain muutaman sentin päässä naamastani, ja pyörähdin nopeasti vähän kauemmaksi. Hänen seuraava potkunsa oli kuitenkin helposti nähtävissä, ja kun jalka ojentui suuntaani, lähdin pyyhkäisemään nopeaa rasteiraa tukijalkaa kohti. Nuori brasilialainen ei kaatunut, mutta horjahti hieman. Lähdin nopeaan kärrynpyörään, ja pysähdyin käsinseisontaan juuri rahan yläpuolelle. Lähdin laskeutumaan käsinseisonnasta rahaa kohti, mutta aivan liian hitaasti. Tällä kertaa näin kuitenkin potkun tulevan, ja jatkoin kärrynpyörää. Nyt brasilialainen pääsi kuitenkin lähemmäksi. Pyörähdin matalaan meia lua de compassoon, ja hän joutui väistämään…
Jonkin ajan kuluttua Claudio lopetti pelimme “tasapeliin”. Ihmiset taputtivat, mutta kumpikaan ei saanut rahaa, vaan se jäi keskelle rodaa seuraavien pelaajien napattavaksi. Ensimmäinen kilvoitteluun ilmoittautuva pelaaja oli vanhempi feiradesantanalainen capoeirista, jonka ylähampaat olivat kiiltävää hopeanharmaata metallia.
Avainsanat: Bahia, Feira de Santana, jogo do dinheiro, mestre Claudio, roda de capoeira
Ihan loistavaa juttua!