Entä jos rodaan saapuukin ei-brasilialainen capoeirista, joka pelaa paremmin kuin brasilialaiset itse?
Silloin tällöin capoeiran ja capoeiristan brasilialaisuudesta keskustellaan yleisemmälläkin tasolla, kuten esimerkiksi pari viikkoa sitten lappeenrantalaisessa paikallislehdessä, jossa paikallinen suomalainen capoeiraopettaja esitti, että capoeiraopettajan on oltava kansallisuudeltaan brasilialainen opetuksen korkeatasoisuuden varmistamiseksi. Tätä vastakkainasettelua todistettiin kuitenkin muutamaan otteeseen Brasiliassa viime heinäkuussa.
Rio de Janeirossa seuranani oli muuan kokenut suomalaiscapoeirista Mingau, jonka pelaamista on ihmetelty jo pitkään. Nuorukainen on nykycapoeiristaksi varsin luova ja hänen ruumiinrakenteensa helpottaakin tätä luovuutta, jos näin voidaan sanoa. Mingau on nimittäin verrattain kevyrakenteinen, notkea ja hänen asento- ja tasapainoaistinsa toimii erittäin hyvin. Fyysisten vaikuttimien listaan voidaan lisätä vielä nuoruuteen ja viattomuuteen viittaavat kasvonpiirteet ja kehonkieli.
Voinette siis kuvitella, mitä tapahtuu, kun paatunut ja tatuoitu brassicapoeirista saa päähänsä näyttää mokomalle valkoihoiselle pojankoltiaiselle mistä capoeirassa on oikein kysymys, mutta näytelmän osat vaihtuvatkin kesken esityksen.
Olimme eräänä perjantai-iltana mestre Marromin academialla odottamassa rodan alkua, ja kun soittimet oltiin viimein saatu viritetyksi, aloimme asettua rinkiin odottamaan pelivuoroamme. Yleensä rodan ensimmäistä peliä pidetään merkityksellisenä koko illan kulun kannalta ja tällä kertaa illan kulusta halusi päättää contra-mestre B2, eräs Marromin eturivin oppilaista ja kuuluisa cabecadan - pääpuskun taitaja. Hän on erityisen tatuoitu, taitava ja ilkeämielinen capoeirista - eikä varmasti häpeäisi kenenkään rinnalla Rio de Janeiron capoeirapiireissä. B2 astui keskelle rodaa ja osoitti hymyillen Mingauta kutsuen tämän pelaamaan kanssaan.
En ole vieläkään varma, miten kuvittelin pelin etenevän, mutta muistelen miettineeni, että tylsää siitä ei tulisi.
Suomalaisnuorukaisen elekieli oli tuona iltana näin jälkeenpäinkin ajateltuna erityisen hauskaa, sillä uhrilampaan lauhkeus ei juuri suurempaa olisi voinut ollakaan. Mestre antoi luvan aloittaa peli. Käteltyään edelleen virnuilevaa B2:ta Mingau teki ensimmäisen hitaan ja pehmeän aún melkein pysähtyen käsilläseisontaan, kun B2 aloitti räjähtävän pääpuskunsa suoraan kohti ylösalaisin olevan Mingaun rintakehää. Peli alkaisi heti hienolla B2:n malícian osoituksella - kunnes käsikirjoituksessa tapahtui yllättävä käänne.
Mingau ei ollut poissa tolaltaan, vaan oli pitänyt mielessä B2:n suosikkiliikkeen. Mingau kääntyi salamannopeasti käsillään puoli käännöstä kaatuen pehmeästi siltaan juuri B2:n yläpuolella. Pusku ei ikinä löytänyt kohdettaan, ja ylösalaisen Mingaun paikalla oli pelkkää ilmaa. Salillinen capoeiristoja kohahti äänekkäästi. Suomalainen oli jo laskeutunut brasilialaisen taakse ja tyytyi kohauttamaan olkapäitään. B2 ei hymyillyt enää. Uskomaton käsilläpyörähdys oli niin taitavasti tehty, että kyseessä ei varmastikaan ollut onnekkaasta sattumasta.
Pelin loppuosa sujuikin saman kaavan mukaan. B2:n olisi hinnalla millä hyvänsä napattava tuo taitava gringo. Hinta, joka omasta avoimesta hyökkäyspelistä on maksettava, on kuitenkin liian kallis - ennalta-arvaamattomuus olisi tipotiessään. Lukemattomat kampit, potkut ja puskut eivät löytäneet osoitettaan, mutta Mingau pystyi napauttamaan contra-mestreä aika ajoin takaisin. Lopulta pelin henki alkoi olla selvä. Brasilialainen ei ikinä saisi gringoa kiinni. Viiden minuutin turhauttavien yritysten jälkeen mestre ei voinut antaa oppilaansa enää jatkaa, vaan soitti berimbaullaan merkkisoiton pelin lopettamiseksi. B2:n poskilihasten kiristyminen kieli jonkinasteisesta ärsytyksestä. Salillinen capoeiristoja osoitti suosiotaan suomalaiselle. Tatuoitu brasilialainen heitti tuolilta takin päälleen ja poistui academialta katsomatta taakseen…
Tällaiset tapahtumat toistuvat capoeirassa silloin tällöin, kun joku ei pelaakaan auktoriteettiasetelmien mukaan, riippuen tietysti pelaajien huumorintajusta ja auktoriteettien todenmukaisuudesta kulloisessakin tilanteessa.
Avainsanat: B2, gringo, Marrom, Mingau, roda de capoeira
Loistava!!
Nämä ovat juuri niitä herkullisia tarinoita, joita silloin tällöin näkee elokuvissa, mutta niin kovin harvoin oikeassa elämässä.
Hyvä Mingau!
Tämä oli erityisen hauska esimerkki, mutta monen monta kertaa joidenkin treenien tai rodan jälkeen ihan vieraat capoeiristat tulivat sanomaan, että “Et sä voi pelata tuolla tavalla, saat vaan turpaasi!”, mutta yleensä lopputulos oli juurikin päinvastainen.
Onhan tasoerot Brasilian ja muun maailman välillä olleet tasoittumaan päin jo tosi pitkään. Ne brassitkin, jotka oikeasti kiertää maailmaa tietää sen ja sopeutuvat tilanteeseen, jossain Brassien perähikiällä voi olla enemmän vaikeuksia :).
Omalla kohdalla pidän jokatapauksessa mun opettajaa ja mestaria (Carcaraa ja Marromia) niin suuressa arvossa, että johan se olis kumma ettei niiden tunneilla ahkerasti treenamalla alkaisi pärjätä ihan missä (oman tyylisuunnan) rodassa vaan. Treenimääristä se pärjääminen on aika paljon kiinni, vaikka mikä proffa tai contra-mestre siellä olisi vastassa. Jos joku on viimeksi treenannut capoeiraa joskus viisi vuotta sitten, niin ei se pärjää niille jotka jatkuvasti treenaa, ulkomaalaisillekaan.
Ilman muuta näin ja mainittu Marrom puhui tästä asiasta meille ja omille oppilailleen tuona aikana Riossa. Toinen juttu on se, että tasoeroasia näkyy joskus toiseenkin suuntaan, siten, että suomalainen saattaa ajatella, että kansallisuutensa takia ei pärjää capoeirassa brasilialaiselle.
Törmättiin Salvadorissa sellaiseen 17-vuotiaaseen israelilaiscapoeiristaan nimeltä Neve. Se oli tosi viattoman näköinen kaveri ja niin edelleen, mutta sattui olemaan mestre Cuecan pikkuveli ja treenannut capoeiraa jostain nelivuotiaasta lähtien….
^^Sillä suomalaisella on varmaankin jokin muu “ongelma” capoeirassa kuin kansalaisuus. Varmaankin yleensä se, ettei capo olekaan prioriteeteissa loppujen lopuksi niin kovin korkealla, on muuta elämää ja sellasta. Capoeiran perässä pitää vähän juosta. Yllättävän paljon laatuopetusta löytyy kyllä Suomen suurimmista kaupungeistakin, ei aina tarvitse edes Brasiliaan saakka lähteä.
Mä niin voin kuvitella Mingaun tuossa rodassa.
Se ääretön kylmyys yhdistettynä siihen katujätkän rentouteen ja siihen päälle lapsekas “Ohops… Mites mä nyt tollein sua pyöryttelin” elekieli.
Musta tulee kans isona Capoeirista.
erittain mielenkiintoinen, kiitos