Eräänä sateisena iltapäivänä lähdimme Forte do Santo Antoniolle capoeiratreeneihin. Itse paikasta, vanhasta capoeiristojen käyttöön kunnostetusta linnoituksesta joskus lisää, mutta kukkulan huipulla sijaitsevalle valkoiseksi maalatulle neliskulmaiselle linnalle läpimärkinä saavuttuamme päätimme suunnata mestre Moraesin juuri alkaviin harjoituksiin.
Ketkä eivät Moraesia tunne, miehen maine on kiirinyt kauas. Moraes perusti joitain vuosikymmeniä sitten GCAP-nimisen(Grupo de Capoeira Angola Pelourinho - Pelourinhon capoeira angola-ryhmä)ryhmänsä ja hankki erityisesti Rio de Janeirossa paljon mainetta kasvattamalla joukon poikkeuksellisen taitavia capoeiristoja, jotka eivät rodassa nöyristelleet ketään. Monet mestre Moraesin riodejaneirolaisista oppilaista ovat nyt capoeira angola-maailman tunnustettua eliittiä, kuuluisia mestrejä joilla on jo omia kuuluisia oppilaita.
Moraesin metodit eivät kuitenkaan ole jääneet hänen oppilaidensa varjoon. Kerrotaan, että moni ei tule miehen kanssa toimeen ja että hänen toimintatapansa ovat vähintäänkin omavaltaisia. Opetuksen ja oppilaiden lisäksi mestre Moraes tunnetaan hänen pro-afrikanistisesta asenteestaan, capoeiramusiikin tietynlaisen järjestyksen kehittämisestä tai vähintäänkin sen juurruttamisesta ja erityisen nopeasta ja kovasta pyyhkäisystään, rasteirasta, jolla hän on kaatanut kumoon suunnilleen kaikki, jotka miehen kanssa ovat pelanneet. Oliko mies maineensa veroinen? Tätä pohdimme, kun astuimme sisään herran capoeira-akatemian ovesta Salvadorin Pelourinhossa.
Törmäsimme Moraesiin jo ovella. Hän on keskimittainen ja huolellisesti pukeutunut. Kiiltävät kengät, suorat housut ja kauluspaita, joka on taiteltu siististi vyötärönauhan alle, ovat kaikki moitteettoman puhtaita ja tyylikkäitä. Vaatteiden alta käy kuitenkin ilmi, että noin kuudestakymmenestä ikävuodesta huolimatta mestre on fyysisesti huippukunnossa. Moraesin kasvot ovat persoonalliset, kanelinväriset, ja hänen piirteensä muistuttavat jotenkin amerintiaania ja samaan aikaan afrobrasilialaista. Ohutsankaiset silmälasit lisäävät älykkyyden vaikutelmaa, vaikka jo Moraesin tiukka katse ja empimätön, mutta hidas kädenpuristus kielivät siitä, että hän ei ole ensi kertaa pappia kyydissä.
Ensimmäinen asia, joka varsinaisesti loksautti leukamme auki, oli treenien hinta. Yhdestä ohjatusta harjoituksesta oli maksettava 35 realia(12,5 euroa), joka olisi jo Suomessa melko kova hinta yhdestä ainoasta tunnista. Brasiliassa hinta vaikutti lähes absurdilta, sillä lainmukainen(arvatkaa toteutuuko missään) minimipalkka on noin 600 realia kuussa. Maksoimme kuitenkin mukisematta ja jatkoimme eteenpäin.
Harjoitusten ensimmäinen osa oli soitto -ja lauluharjoitus. Laitoimme heti merkille tietynlaisen hyvin tarkan kurin noudattamisen ja meidän suomalaisten tarkkailemisen ja testaamisen, sillä mitään ylimääräisiä pulinoita ei kuulunut. Esimerkiksi soittajien jalkojen asentoa korjattiin, mikäli jalat eivät olleet kokonaan tuolin alla. Soitettuani vähän aikaa pandeiroa ja sitten suurinta berimbauta, berimbau gungaa, aloin jo olla aika varovainen kaikissa toimissani. Pienestäkin virheestä huomautettiin välittömästi kovaan ääneen, eikä berimbau gungaa edes normaalisti anneta vierailijoille soitettavaksi.
Viimein minut siirrettiin soittamaan atabaque-rumpua. Kun olin saanut ensimmäiset tahdit soitettua, musiikkituntia ohjaava nuori opettaja käveli luokseni ja käski soittamaan hiljempaa. Hiljensin tietysti soittoani, kunnes minuutin päästä salin toisesta päästä tuntia tarkkaillut Moraes käveli rummun viereen ja sanoi, että soitan liian hiljaa. Kun olin aikani saanut soitettua uudella äänenvoimakkuudella, nuori opettaja palasi eteeni ja sanoi, että soitan liian hitaasti. Aloin soittaa nopeammin. Parin minuutin päästä Moraes tuli takaisin ja sanoi, että soitan liian nopeasti.
Musiikkitunnin jälkeen alettiin harjoitella liikkeitä. Moraesin karisma oli päällekäyvää ja äänekästä. Tunnin yksinkertaiset ja klassiset capoeira angolan liikkeet näytettiin niin ilmaisullisesti, että kulloinkin harjoiteltava asia olisi käynyt selväksi ilman mestren jatkuvaa huutoa joko salin etuosassa tai yksittäisen harjoittelijan korvan juuressa. “Senkin onneton, luuletko tekeväsi johonkin vaikutuksen tuolla tavalla?! Lopeta pelleily ja tee liikkeet kunnolla!” - huusi Moraes vieressäni harjoitelleen miehen naaman edessä. Kiroiluun mestre ei alentunut ja huutaminenkin varmaan tavalla tai toisella jakaa mielipiteet, mutta ymmärtänette, kun sanon, että opetus ei ollut mitenkään positiivisen kannustuksen suuntaista. Huutaminen, ilmaisullisesti ja määrätietoisesti näytetyt liikkeet ja virheistä huomauttelu jatkuivat tauotta koko tunnin ajan.
Haluaisin korostaa, että Moraes ei varsinaisesti loukannut ketään koko tunnin aikana, mutta ilmapiiri oli koko ajan jotenkin pelokas. Virheisiin tartuttiin koko ajan niin aggressiivisesti, että ihmiset vaikuttivat yrittävän tehdä asioita ennen kaikkea niin, ettei heitä nöyryytettäisi muiden edessä. Hikinen tunti loppui ajallaan ja istuimme vielä rinkiin kertomaan mielipiteitämme harjoituksista Moraesin johtaessa keskustelua. Hän kertoi joistain afrikkalaista kulttuuria ja sen merkkihenkilöitä koskevista teoksista, joihin hänen oppilaidensa olisi syytä tutustua ja kuunteli vuorollaan jokaisen ylistäviä kommentteja tunnista. Meidät Moraes toivotti tervetulleeksi seuraavaan avoimeen rodaansa, johon myöhemmin saavuimmekin.
Ilta oli mielenkiintoinen, vaikka tunnista jäikin vähän epäonnistujan maku suuhun. Ehkä Moraesin maine on kohdallaan, niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä. Kylmäksi hän ei kuitenkaan jättänyt ja keskustelu herrasta ja hänen capoeirastaan jatkui pitkään.
Mestre Moraes, mestre Jogo de Dentro ja kuuluisa rasteira
Avainsanat: capoeira angola, Moraes, Salvador
