Hyvat lukijat.
Olin eilen Duque de Caxiasin piirikunnan keskustassa Rio de Janeiron pohjoisvyohykkeella. Caxias sijaitsee noin 40 kilometria Rion turistirantojen takana, ja infrastruktuuri koostuu paaosin kartoittamattomasta slummista. Pienia liikekeskuksia toki loytyy sieltakin, mutta ei niin kovin paljoa. (Aikomuksenani oli pelata Caxiasin rodassa ja nauhoittaa joitain hyvia peleja. Ikava kylla kamerani akku teki tenan melkein samantien rodan alettua.)
Jo pelkka matka Caxiasiin Rion keskustasta on omanlaisensa pieni seikkailu. Ei niin, etteiko sinne olisi ihan kohtuullisen helppo loytaa(ottaa vain bussin 110 Central-aseman takapihalta ja jaa oikealla pysakilla pois), mutta Caxiasin ja koko pohjoisvyohykkeen erilaisuus etelan alueisiin verrattuna on silmiinpistava. Caxiasin keskustassa, jonka lapi kavelin kohti erasta terassia leipomon vieressa, ei ole kaytannossa valkoihoisia ollenkaan. Ihmisten vaatteet, olemus ja elamantapa vaikuttavat olevan kovin epalansimaalaisia. Eika siina mitaan, miksi olisivatkaan, mutta tuntemus on kuin saapuisi pikemminkin angolalaiseen kuin brasilialaiseen paikkaan.
Hyva. Joka tapauksessa paasin ihan hyvin perille paikkaan, jota olin etsimassa. 36 vuoden ajan Caxiasin keskustassa on viikottain jarjestetty roda de capoeira, ja sen rodan syntymapaivajuhlia pidettaisiin tanaan. Olisi siis oletettavaa, etta tana iltana pelattaisiin aivan erityisen hyvia peleja.
Caxiasin rodaa pidetaan muutenkin paikkana, jossa capoeiran taso on hyvin korkea. Roda on avoin kaikille pelaamista haluaville, mutta capoeiristat pelaavat omalla vastuullaan, tietenkin. Joskus otteet katurodassa yltyvat koviksi, eika pelia keskeyteta otteiden koventumisesta huolimatta, tapahtuu mita tapahtuu. Mutta taman illan roda olisi erityinen.
Eras kuvauksellinen peli lahti kayntiin, kun contra-mestre Ferradura saapui paikalle. Vuoroaan odotettuaan han astui rodaan ja pyysi saada pelata eraan tuntemattoman rastatukkaisen nuorukaisen kanssa. Rasta suostui, ja Ferradura alkoi pelaamaan omaa dominoivaa peliaan, kunnes ensimmainen tauon paikka ilmaantui. Ferradura alkoi siirtya vetamaan kenties henkea rodan etuosaan, kun rasta syoksyi yllattavan nopeasti hanen taakseen ja pyyhkaisi molemmat jalat ilmaan. Ferradura nousi ilmaan, kaantyi siella ympari ja matkahti selalleen maahan soittajien juureen.
Vaikka Ferradura pyrki taiten katkemaan harmistuksensa, ei hymyn aavistuksenomainen kireys ehka sittenkaan jaanyt keneltakaan huomaamatta. Seuranneen pelin henkea han ei edes pyrkinyt katkemaan. Joku tuntematon capoeirista, jota Ferradura itse oli pyytanyt kanssaan pelaamaan, oli noyryyttanyt hanta pahemman kerran. Hanen olisi siis naytettava kaapin paikka ennen pelin loppua.
Ainoa este talle oli se, etta tuntematon ei ollut valmis tahan kasikirjoitukseen. Ferraduran yrittaessa hamata rastaa vastauksena oli napakka potku nenanvarteen. Vahan myohemmin Ferradura kaadettiin jalleen, talla kertaa oman kamppausyrityksensa seurauksena. Ja alkaa ymmartako vaarin; Ferradura on yksi sukupolvensa parhaista capoeiristoista. Jokaisella hevosella kuitenkin lienee kengittajansa.
Luulen, etta egon ohjaamana Ferraduran yritykset jallittaa toinen vaihtuivat yrityksiksi antaa tuntemattomalle rastalle selkasauna. Kamppausyritykset vaihtuivat rajuiksi pyyhkaisyrityksiksi ja hamayspotkut vaihtuivat maksiminopeudella tehdyiksi kierrepotkuiksi. Kuitenkin, kolmannen epaonnistuneen rajun pyyhkaisyn jalkeen rastan vesiastia tuli tayteen; han nappasi Ferraduraa korvien sivulta kiinni ja pukkasi tata rajusti naamaan.
Ferradura ei kuitenkaan tahan lopettanut, vaan han pyrki edelleen pistamaan toisen matalaksi. Jotkut harvat potkut vaistettiin puolin ja toisin, mutta useammat tapasivat maalinsa. Pukkauksia naamaan vaihdettiin puolin ja toisin, kunnes noin kymmenen minuutin jalkeen rodaa silla hetkella johtanut mestre Babá kutsui seuraavan parin pelaamaan. Siihen asti(ja sen jalkeenkin) musiikki oli jatkunut rodassa taysin herkeamatta, silla tamankaltainen peli ei ole mitenkaan normien ulkopuolella Caxiasissa.
Ruhjeilla olevat Ferradura ja tuntematon rasta poistuivat pelin jalkeen - baarin puolelle oluelle. Seuraava pari astui rinkiin.