Saavuimme vihdoin ja viimein Rio de Janeiroon. Matka oli pitka ja vasyttava, mutta perille saapuminen oli niin mukavaa, etta kannatti matkustaa. Majapaikkamme sijaitsee Botafogon kaupunginosassa melko lahella metroasemaa. Majapaikka - eli hostel - on vartioidulla kadulla, jossa on myos oisin rauhallista. On kiva, ettei kotikadulla tarvitse stressata turvallisuuden tahden.
Taalla tosin sataa vetta aika paljon. Lampotila on vain vahan yli 20 astetta, ja se tarkoittaa tietysti sita, etta kaikki brasilialaiset hajoilevat kylmyyteen, eivatka lahde mielellaan ulos, ellei ole aivan pakko. Eilen naimme koiran, jolle oltiin laitettu jonkinlainen loimi paalle. Ettei se palellu, tietysti.
Ensimmaisena iltana lahdin tapaamaan entista opettajaani Itapuãta. Sain kuulla hanen olevan pelaamassa capoeiraa planetaarion edessa Gávean kaupunginosassa. Laitoin verkkarit jalkaan ja kavelin bussipysakille.
Kun astuin bussista planetaariolla, kuulin jo berimbaun aanen ja rummun tahdin. Kylmat vareet kulkivat lavitseni, kun tajusin olevani menossa taas pitkasta aikaa pelaamaan capoeiraa sellaiseen ymparistoon, jossa mikaan ei olisikaan aivan itsestaan selvaa. Oli todella hauskaa saapua tahan jollain tavalla tuttuun Nestorin ja Itapuãn roda de capoeiraan etukateen ilmoittamatta. Ihmiset olivat vahan hamillaan saapumisestani paikalle - minunhan ei pitaisi olla samalla mantereellakaan.
Menin istumaan rodaan odottamaan pelivuoroani ja tervehdin lahimpana istuvia, minulle tuntemattomia capoeiristoja. En tuntenut kuitenkaan puoliakaan rodassa pelaavista ihmisista. Kun olin pelannut muutaman sinansa yhdentekevan pelin naiden tuntemattomien capoeiristojen kanssa, Itapuã viittasi minut pelaamaan kanssaan.
Talla nuorella capoeiristalla oli ollut tapana pelata kanssani verrattain lujaa treenatessani hanen kanssaan joitain vuosia aikaisemmin, ja tahdin hiljentymisesta ei ollut puhettakaan. Painvastoin. Meia lua de compassot ja chapat viuhuivat todella lahelta paatani, ja en voinut tehda juuri muuta, kuin pyrkia vaistelemaan ja pysymaan riittavalla etaisyydella… Pum. Vaikka olin vaistanyt mielestani riittavasti, Itapuã oli laskenut jalkansa yllattavan nopeasti, kulmassa jota en ollut aavistanut. Hanen kenkansa kanta osui kipeasti korvaani. Tunsin lievaa huimausta jo jetlaginkin takia, ja yritin keskittya vahan tarkemmin… Pum. Terava chapa-potku osui minua nenanvarteen. Kahden lyhyen pelin aikana sain ahkerasta vaistelysta huolimatta ainakin kolme vahan painavampaa osumaa paahan. Muut onnistuin valttamaan edes jonkinlaisella menestyksella.
Vasta rodan loputtua tervehdimme ja vaihdoimme kuulumisia. Hyvaa meille kuului, ja oli mukava nahda pitkasta aikaa. Lahdin lopulta bussilla kotimatkalle - olin jo todella vasynyt pitkan matkan jalkeen.
Avainsanat: Rio de Janeiro, roda de capoeira
