Hyvät lukijat. Olen eurooppalainen nuorimies, joka harjoittelee afrobrasilialaista lajia - capoeiraa. Tiedättehän, millainen laji se on?
Olen lähdössä kahden kuukauden pituiselle matkalle Brasiliaan, harjoittelemaan ja pelaamaan capoeiraa sen alkuperäisimmässä ympäristössä. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kertani Etelä-Amerikassa. Olen asunut ja opiskellut Rio de Janeirossa, joten tunnen kulttuuria ja kieltä ainakin jonkin verran. Toivon kuitenkin, että kokemukset matkallani ovat jännittäviä. Toisaalta, voivatko ne olla muunlaisiakaan?
En aio tyytyä niihin helpoimpiin capoeiraympyröihin, vaan haluan kohdata capoeiran osalta myös jotain haastavampaa. Ovatko Rio de Janeiron slummit riittävän haastavia, vai jatkuuko matka vieläkin syvemmälle?
Lähtökohtani on kuitenkin ristiriitainen. Capoeira ei sovi kovin hyvin skandinaaviseen ajattelumalliimme, sillä capoeiran juuret ovat kaukana ajassa ja paikassa. Capoeiran “arvot” ovat perua toisenlaisesta kulttuurista ja esimerkiksi malícia, malandragem ja mandinga ovat sanoja, joille ei ole kunnollista käännöstä suomen kielessä, vaikka selitys löytyisikin. Lajin sisäinen tapa nähdä asioita sekä sen moraaliset ja monet muut inhimilliset arvot eivät vastaa eurooppalaista maailmankuvaa. Mitään capoeirafilosofiaa ei kuitenkaan tunnu olevan olemassakaan! Kuka minä siis olen etsimään erilaisia haasteita ja uusia tasoja lajissa, jota en kulttuuriperimäni puolesta voisi kuitenkaan täysin ymmärtää?
Capoeira kaikessa hämmentävyydessään ja monimuotoisuudessaan ei ole harmiton puheenaihe edes brasilialaisille capoeiristoille. Lisäksi capoeiran niin moninainen jakaantuminen erilaisiin muotoihin sekoittaa näkökulmien korttipakkaa entisestään. Capoeirahipit tekevät kärrynpyöriä rannalla ja MMA-ottelija tyrmää vastustajansa meia lua de compassolla. Capoeirista muovaa liikkeistään sopivia teatterin lavalle ja toinen kilpailee telinevoimistelussa. Voiko siinä sitten kertoa totuuksia lajista?
Katsotaan, minkälaisia vastauksia Brasilia tällä kertaa antaa. Aikomukseni on kuitenkin dokumentoida vaiheitani tämän blogin kirjoitusten, valokuvien ja videoiden välityksellä. Matka alkaa 9.6. ja ensimmäinen määränpää on Rio de Janeiro. Miltä kuulostaa?
Cordialmente,
Questão

Avainsanat: capoeira, kulttuuri, Rio de Janeiro
Kokeilukommentti. Hyvältä vaikuttaa!!