Defendo Blue 1, Day 4

Hyvin levätyn yön jälkeen neljäs päivä alkoi FX-talossa. Päivän tarkoitus ei ollut tehdä kenestäkään üüber-commandoja rynnäköinnissä rakennukseen, vaan poistaa ampuma-aseisiin ja niiden käytöön liittyviä harhakuvia ja elokuvista saatuja “totuuksia”.

Ensimmäiseksi todettiin, että ampuma-aseen vetokilpailussa on vain häviäjiä, sitten todettiin, että suojaa kannattaa käyttää, ja huomattiin, että ase tanassa tilanteisiin meno useimmiten hölmöä, koska päätöksenteko rajoittuu aseen ympärille.

Todettiin myös, että vaikkapa teräasehyökkääjää vastaan etäisyyttä täytyy olla aika paljon ja aseenkäyttäjän varautunut, että pystyy edes ampuma-asetta käyttämään. Eli käden taidot nousevat arvoonsa lyhyiltä etäisyyksiltä.

Sitten siirryttiin harjoittelemaan kiinniottoja huoneista.

Lounaan jälkeen otettiin taas välillä ampuma-aseet pois ja palattiin järjestyksenvalvoja / vartija -skenaarioihin, joissa yksi suoritti, ja muut seurasivat luokassa tapahtumaa valvontakamerakuvasta. Lopuksi aina puitiin koko porukalla tilanne läpi. Lopuksi vielä tehtiin lisää kiinniottoja huoneista, mukana optio ampuma-aseen käytölle, vaikka sen käyttöön tulikin suhtautua äärimmäisen pidättyvästi, lähinnä hätävarjelutilanteisiin sopivana välineenä.

Päivällisen jälkeen joukko otettiin vielä nurmikentälle henkisen kantin mittausta varten, ja maahanvientejä harjoiteltiin paljon reippaassa tahdissa, väsymyksestä huolimatta.

Illalla oppilaat alkoivat valmistella seuraavan päivän loppunäyttöään, jossa tehtävänä oli jokaiselle kahden hengen ryhmälle pitää harjoitus, jossa yhdistyy defendon perustekniikka, voimankäyttövälineiden käyttö sekä päätöksenteko voimakäyttöharkinnassa. Harjoituksen kestoksi rajattiin 45 minuuttia loppupalautteineen.

Vastaa

Kirjoita koodi laatikkoon: