Arkisto ‘Aiheeton’ Kategoria

Kaikki syyt olla treenaamatta ovat tekosyitä - Paskapuhetta

Torstai, Syyskuu 8, 2011, 14:33

Edellinen liittyy kamppailufoorumien kuuluisiin onlainereihin samalla tavalla kuten ”Toiset on netissä ja mä treenaan”.
Olen ajautunut välimaastoon, jossa toisessa päässä on päättynyt työsuhde ja toisessa päässä on odotus uuden alkupäivämäärästä. Olen siis ollut jonkun päivän työttömänä. Positiivista asiassa on se, että vaimoni palasi työelämään ja lapset ovat joko koulussa tai päivähoidossa. Kaikki ne kuusi.
Olin Tiistain ja [...]

Miehen mitta?

Lauantai, Kesäkuu 18, 2011, 7:34

Potkussa käydään tiukkaa keskustelua parisuhdeasioista. Jopa tieteellisyys on jälleen kerran vedelty asiaan mukaan. Näkemykseni mukaan asia menee siten, että on olemassa se kukka ja mehiläinen - faktori. Jos tyttö ja poika sattuvat hetkellisesti tykkäämään toisistaan, se voi johtaa lisääntymisharjoitteluun ja sen jälkeiseen tupakointiin. Joskus jopa lapsiin asti. Yhteisasumisesta ja avioliitosta puhumatikaan. Asiat voivat päätyä samaan [...]

Politiikkaa

Lauantai, Huhtikuu 23, 2011, 23:11

Kirsin Pihan viimeisin blogi Iltalehdessä oli loistava. Ja hienosti aseteltu. Siinä kerrottiin, jotta nyt kansa on ihmeissään, kun väärinkin voi äänestää ja ne kahvilakulttuurin ihmiset, jotka kertovat meille maalaisille, miten tulisi pukeutua paremmin, ovat nyt raivon partaalla. Paikallislehdessä kysellään toimittajan kirjoituksessa, miten normaalin kansalaisen nyt käy, kun Keskustapuolue jääkin paitsioon. Sen puolueen sävel, johon lehden [...]

Leirittelystä ja gradusta…

Torstai, Huhtikuu 7, 2011, 1:51

Toinen Unionin kotimaisin voimin järjestetty leiri pidettiin Tampereella 1. – 3. 4. 2011. Puuhamiehenä tällä kertaa oli Salmentaustan Jari, joka pyörittelee Tampesterin seuraa. Itse toimin tuossa Jarin ”vasempana kätenä” ja mm.. yhteyshenkilönä leirin päävetäjään.
Koetin vähän treenaillakin. Kompensoin yritystä loppuviimeistelystä kunnollisella influenssalla ja parin yövuoron jälkeen Noro-viruksella. Jäi vajaa viikko aikaa tankata. Pakko kun on leirikin.
Pari [...]

Koskettavia hetkiä

Lauantai, Tammikuu 29, 2011, 21:16

Lienee aika päivittää tätä blogiakin. Selityksiä ja kiireitä löytyy.
Olimme vaimoni kanssa Länsi-Suomen urheilugaalassa, jossa minutkin palkittiin vuoden seuratyöntekijänä. Tämä on toisarvoinen asia. Risto Niemisen pitämää tunnin mittaista seminaarialustusta en tule koskaan unohtamaan.
Tuohon laivareissuun lähtiessä ja tullessa kuskinamme oli perhetuttu. Kovaakin elämää nähnyt varastomies, joka oikeasti tekee kitaralla mitä tahansa. Puhuttiin menomatkalla aiheesta “lapsen soitto-opetus”. Liian [...]

Tapetaan Arman. Talossa ja puutarhassa..

Maanantai, Marraskuu 29, 2010, 22:17

Rakas päiväkirjablogini. Kirjoitan sinulle nyt pitkän viiveen jälkeen. Katoku ja ku.
Kill Armanin toisen tuotantokauden jaksoja on nyt tuijoteltu silmien solmukynnysten yli. Ensimäinen tuotantokausi oli hyvä. Siinä paljastui rehellisesti kamppailumaailma sekä Armanin asenne. Toinen oli parempi. Siinä näkyy Armanin kehityskaari kamppailijana. Tekniikka uppoaa vanhalle “skedegurulle” omaan motoriikkaansa todella nopeassa tahdissa. Armanin motoriikka ja tekninen osaaminen menee [...]

Pelisäännöistä..

Torstai, Lokakuu 7, 2010, 20:02

Valvominen on kiinteästi taitolaji. Jokaisen lapsen syntymän jälkeen löydän itseni samasta käännepisteestä. Väsyttää, suuttuttaa, harmittaa. Syö miestä. Tätä isoa eheää kokonaisuutta.Vuosien varrella olen oppinut olemaan hieman vähemmän kiukuttelematta. Mutta joka kerta se yllättää. Kun väsymys on sitä luokkaa, että oma vaippa menee vinoon pienistäkin elämän ristiriidoista.
Vedin tänään työhöni kuuluvan ensihoitokoulutuksen, jossa oli osallisena myös nuori [...]

Suuri ja mystinen karatekysymys

Torstai, Syyskuu 16, 2010, 20:15

Jälleen kamppailufoorumilla velloo keskustelu. Mitä on oikea karate? Mikä on oikea kamppailulaji?
Perinneosasto jauhaa oikeaoppisuudesta jokaiseen mahdolliseen väliin. Itseasiassa asiayhteys hukkuu siinä vaiheessa kun samaiset kaverit huutavat ääneen sitä, ettei saa korjata sellaista, mikä ei ole rikki. Työelämässä sanottaisiin, jotta meillä on tehty näin jo 20 vuotta. “Älä korjaa sitä mikä ei ole rikki” on myös [...]

Possunuhasta ja mediasta

Sunnuntai, Elokuu 29, 2010, 10:54

Jouduin poistamaan edellisen blogikirjoituksen ihan puhtaasti siitä syystä, että se oli ala-arvoinen ja tahditon. Lisäksi se sisälsi tarpeetonta rääpimistä.
Median rooli sikainfluenssa-asiassa kyllä vaivaa minua edelleen. Otsikoita kirjoitellaan kauhuskenaarioita maalaten ja joskus annettu informaatio on hyvinkin ristiriitaista. Toisaaltaan näillähän niitä lehtiä myös myydään. Välillä herää ajatus myös siitä, mikä on median vastuu? Esimerkiksi Estonian onnettomuuden aikaan [...]

Syyskauden avaus

Torstai, Elokuu 19, 2010, 0:10

Viettelin tämän kesän ihan puhtaasti kesänä. Lomat tuli lusittua pääsääntöisesti tekemättä mitään. En edes halunnut kuulua siihen kaartiin, joka kirjoittelee erilaisiin päivityksiin tehneensä laji- tai tukitreeniä. Keväällä kävin jopa itseni kanssa keskustelua kiukkarin osalta. Se jatkui koko kesän. Seuraa on huonoa laittaa parkkiin, kun siinä tulisi petettyä monta innokasta ihmistä. Asioidenhoidosta ja lajipolitiikasta on huonoa [...]