Viettelin tämän kesän ihan puhtaasti kesänä. Lomat tuli lusittua pääsääntöisesti tekemättä mitään. En edes halunnut kuulua siihen kaartiin, joka kirjoittelee erilaisiin päivityksiin tehneensä laji- tai tukitreeniä. Keväällä kävin jopa itseni kanssa keskustelua kiukkarin osalta. Se jatkui koko kesän. Seuraa on huonoa laittaa parkkiin, kun siinä tulisi petettyä monta innokasta ihmistä. Asioidenhoidosta ja lajipolitiikasta on huonoa siirtyä sivuun. Laji on kuitenkin niellyt nipun rahaa ja vastamäissä paljon motivaatiota. Uusi kausi avattiin ja mietin, mikä roolini on.
Jo pelkkä fiilis salille astellessa oli sellainen, jotta olen tullut kotiin. Koko treeniporukan näkeminen aiheutti tunnekuohon ja muistutuksen perusasioista. Seura on perustettu siksi, että minä saisin kiukkariin treenikavereita.
Tiistaina alkoi sitten uusi peruskurssi. Keskiviikkoon mennessä oli jo kolme uutta aikuista treenaajaa. Lisäksi ilmiö joka säväytti ja osoitti paikkani on nimeltään Ville Karppinen.Olen saanut seurata miehen elämää aika läheltä kaikkine kommervenkkeineen. Myöskin kotimaisen Unionin ydinporukkaan kuuluvina on välillä kummasteltu asioita. Rehellisesti sanottuna yhteisien vuosien aikana ristiriitatilanteita on ollut paljon ja muutaman kerran välitkin ovat olleet aavistuksen katkolla. Norjassa mustan suorittanut Ville tulikin sitten koko viikoksi Liedon seuran kaudenavajaisiin mukaan. Nöyränä ja helvetin kovana kiukkarina, jonka ei tarvitse nöyristellä turhia. Kova luu, jonka kanssa ollaan näiden parin treenin aikana keskusteltu mitä vedetään ja mitä apuja minä tarvitsisin mennäkseni eteenpäin.
Kun Ville oli menossa Shodanin kokeeseen, kävi mielessäni onko mies henkisesti valmis. Nyt kun musta keikkuu lanteilla, voin julkisesti myöntää olleeni väärässä. Se kamppailija jonka olen omien seuralaisteni kanssa parin päivän aikana nähnyt on ystävällinen, kohtelias ja pirun osaava opettaja. Ei pätemistä, ei ehdottomuuksia. Suurisydäminen mies, jonka ei tarvitse kompromensaarailla missään, koska omalla käytöksellään ja olemuksellaan oppilaat tekevät, mitä sanotaan.
Voisin nyt heittää jonkun kommentin siitä, että olen minäkin Villeä valmentanut. Totuus näyttää kuitenkin siltä, että Ville on itse tehnyt itsestään sellaisen kamppailijan, jolle vain taivas on rajana oppimisen suhteen. En myöskään kirjoita Sempai Villestä positiivisesti remmin takia. Kirjoituksen syynä on kasvu.
Asennevammaisena kysyisin vielä, että onko sitä lääkettä jäljellä, jota syöttivät Villelle danikokeessa 
-Sama isopaha
