Poltin tänään päreeni. Perustellusti.
Asia sai minut myös miettimään erinäisiä sananparsia. Kunnioitus, kuri, pelko ja suosiminen.
Suosiminen on metodi. Oman suppean opetuskokemukseni mukaan voit suosia useita oppilaita (vaikkei näin koskaan saisi tapahtua), mutta suositella vain yhtä määrättyyn rooliin. Ihmisen suositteleminen tarkoittaa sitä, että hän on asiayhteydessä yli kaikkien muiden. Vaikka valintapinta-alaa olisikin. Aikoinaan se on tarkoittanut sitä, että oppilas on riittävän hyvä menemään eteenpäin. Jottei opettajansa tarvitsisi hävetä. Sama pätee mielestäni myös työelämään.
Pelaaminen, pelleily ja kikkailu ei kuulu kyokushiniin. Kelkassa joko ollaan tai ei. Ei ole vaihtoehtoa ehkä ja joko-joko. Loukkaantumisten, perhe- tai työasioiden takia voidaan olla poissa, mutta hengitetään kuitenkin lajia. Kuten Sensei Wiklund sanoo, silmät auki, turpa kiinni ja vähän nöyryyttä. Tänään pusken itseäni vielä kovemmin kuin eilen. Sama pätee myös työelämään.
Kiukkarissa on edelleen tapana, että mustan vyön kokelaalta edellytetään shihanin suositus. Siis 5. Danista ylöspäin. Kun meillä sellaista ei ole, niin Sempai Kai on suositellut. Koska uskaltaa laittaa päänsä pantiksi siitä, että kokelasta ei tarvitse hävetä. Välillä voi olla parikin suositeltavaa. Mutta jokainen niistä hakee omaa virkaansa. Vyöt otetaan, eti kerjätä. Ja sama on pätenyt myös värivöihin.
Pelko on joko häviämistä tai rehellisyytä itselle. Jokainen pelkää jotain. Jos itsetunnon rippeissä on hetkeksikään varaa katsoa pelkoa silmiin ja todeta kasvun paikka, mennään jumalattomin harppauksin eteenpäin. Näin myös tehdään kunnon kontaktiottelijoita. Kasvattamalla se arkaluonteisimpikin kaveri mukaan. Josta voi tulla aivan hirvittävä sirkkeli.
Kurilla lopetetaan turha vikurointi. Koirien kanssa se menee aika hienosti. Kuten peruskiukkarinkin, kuten allekirjoittanut, jos välillä muistaa huolella palkita.
Kunnioitus on asia, joka tuntuu olevan nykyisin unholassa.
-L
