Niinsanottuun keltaiseen lehdistöön kirjoittamani pelinavaus on tuonut paljon palautetta. Onnitteluja, kehuja ja ihan oikeaa rakentavaa kritiseerausta siitä, miten tulisi kirjoittaa ja asiakokonaisuuksia käsitellä. Oppimistahan se valtamedian mukana hiihtely tulee olemaan jatkuvasti.
Tuon blogin kirjoittaminen tarkoittaa tämän siirtymistä yhä päiväkirjamaisemmaksi. Alkuviikon positiivisiin uutisiin kuulunevat ne, että poijaat tulevat Norjan kiukkarileiriltä hyvin mielin kohti kotia. Salaviestittely Björnin kanssa kertoo, jotta hienosti meni. Ja on kuulemma ollut sellainen leiri, jotta oksat pois. Huonot uutiset kertovat sen, etten itse päässyt paikalle ja asia vaivaa kovasti.
Treenaaminen on edelleen parkissa, erinäköinen taustasäätäminen ja suhdetoiminta voimissaan. Lisäksi olen saanut jälleen jonkunasteisen herätyksen. Olen lueskellut kirjaa, joka käsittelee terveydenhuollon johtamista ja ote siinä on aika suoraan rinnastettavissa valmennuspsykologiaan. Olen herännyt ajatukseen, etteivät käsitykseni ensihoidosta, kamppailusta ja niihin liittyvistä persoonista olekaan vääriä. Miehestä tulee tosimies mustan remmin, valmistumisen, uuden työpaikan, tyylisuunnan- tai liitonvaihdon jälkeen. Olivat keinot sitten mitä tahansa tai nykyisen miehisyyden toteutus mitä tahansa. Kovuuskertoimia haetaan varsinkin silloin jos homma perustuu ihmisten ärsyttämiseen, riidanhaastamiseen tai uhoon.
Ihmisen ei koskaan tulisi unohtaa historiaansa. Ei hyvää, eikä pahaa. Eikä polttaa siltoja takanaan.
Menipäs vakavaksi. Kymppiuutisten loppukevennyksenä voidaan kysyä, mitä se valkoinen linnunjätöksessä on? - Ihan sitä samaa kakkaa.
-Jälleen lyhyemmän virren mukaan.
