Työrintamalla on tuullut aika vahvasti. Olen orientoitunut työnhakuun joulukuusta lähtien. Ja hakenut erilaisia paikkoja. Minusta ei tullut yhteisyöpäivystyksen osastonhoitajaa, koska minulla ei ole muodollista pätevyyttä. Tähän asti kaikki muodollisesti pätevät ovan käsitykseni mukaan kieltäytyneet, koska eivät tule räävin henkilökunnan kanssa toimeen. Ja oikeasti se vaatisi vain sen kokemuksen vahvasta johtajasta. Joka voi myös sanoa pahasti, [...]
Arkisto Helmikuu, 2010
Leijonat
Lauantai, Helmikuu 27, 2010, 3:39Talven kommervenkkejä
Sunnuntai, Helmikuu 21, 2010, 20:15Taas aika rientää. Edelleen valkoisissa ja talvisissa merkeissä. Talvi on osoittanut jälleen olevansa olemassa. Pihatiemme on tuiskussa ja tuulessa kadonnut useampaan kertaan. Kun pätkää on kuitenkin viitisensataa metriä, niin kolaaminen ei ole ihan ensisijainen toiminto tien palauttamiseksi. Toki pahin osuus on vain parisataa metriä, sitten puut tarjoavat jo vähän suojaa.
Perjantaina treeneissä oli vieraileva kiukkari joka [...]
Pari pureskeltua viikkoa..
Lauantai, Helmikuu 13, 2010, 20:40Pari viikkoa on mennyt hujakalla. Sekaan on mahtunut ihan puhdasta päähänottamista ja hienoja hetkiä. Sairastelua, ja sensellaista.
Putkiremontista alkanut keittiöremppa jatkuu. Koska oma keskittymiseni on enemmän talousvajeen korjaamisessa lisätöineen, niin vaimo on laittanut tuulemaan. On muuten tehnyt aika hyvää jälkeä. Vaimon keittiöstä tulee vaimon näköinen, koska hän on hoitanut kaapinovirumbaa itse. Ja komia tuleekin. Kuuntelin pitkämatkalaisena kotiin [...]
Viimeisimmät Kommentit