Aikoinaan on laadittu opus nimeltään käytöksen kultainen käsikirja. Aika vähän tuosta on tullut itse sisäistettyä. Mutta siinä vaiheessa kun perusturhapuro alkaa ihmettelemään, missä asialliset toimintatavat ovat, on jokin pielessä. Ilmeisesti ilmiö johtuu siitä, että meillä on ilmaisuvapaus ja tasa-arvoon tähtäävä yhteiskunta. Miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon kun on lainsäätäjäkin oikein ottanut kantaa.
Tasa-arvo tarkoittaa naisille kiintiöitä erilaisille aloille. Kun opettajakoulutuksen osalta puhutaan mieskiintiöistä, niin naisasiaosasto älähtää. Jos raskaan psykiatrian yksikköön valitaan mieshoitaja alkavat helposti puheet “munalisästä”. Sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu myös siten, että mieheltä edellytetään edelleen herrasmiesmäistä käytöstä ja hyviä tapoja. Joten kun oman arvonsa tunteva itsenäinen nainen kirjoittaa iltapäivälehteen ilkkumiskolumnin ihmisestä jota ei ole edes vielä haudattu ja toivoo samalla toisen ihmisen kuolemaa, se tarkoittaa jälleen siis sitä, että olipas rohkea ja voimakastahtoinen nainen?
Terveydenhuoltoalalla valtaosa ihmisistä tekee töitä akkojen palkoilla (ihan totta, ne miehetkin). Jopa siellä on tajuttu jo aikaa sitten, että vainajaa tulee kunnioittaa. Ne, joille asia ei ole auennut ihan normaalin kasvatuksen myötä, niin sitten alkaa elämännäkemys olemaan aika suppea ja tervemenoa voimaantumaan johonkin feministiryhmään. Sukupuolesta riippumatta.
Muutama kansanedustaja kirjoitteli aikaa sitten naisten väkivaltaisuudesta. Eräästä näistä virisi vilkas keskustelu, jossa aktiivinen aatteen kannattaja aloitti heti sotaraiskauksilla ja jäätyään hieman heikoimmille perusteille, hän teki nopean tulkinnan siitä, että kannatan parisuhdeväkivaltaa. Toimittajanainen hänkin. Teki mieli vielä jatkaa keskustelua sillä, että suurperheen isänä ja kiukkariaktiivina minulla ei riitä aikaa hakata vaimoani kotona. Toitäkin pitäisi välillä tehdä, joten soitan ja käsken sen laittamaan veden kiehumaan valmiiksi. Voin sitten ältsin kätsästi heittää sen rouvan naamalle kun tulen kotiin. Jokin pieni ääni takaraivossa vaan vihjasi, ettei näin graavia huumoria ymmärrettäisi.
Väkivallalla hekumointi ja varsinkin sillä kamalointi on kumma juttu. Se on kauheaa, ei suvaittavaa ja siitä ei saa puhua. Nyt kun viimeisin tutkimus julkistettiin, jossa osoitetaan miesten ja lastenkin saavan huolella turpaansa kotona, oli naisten osalta kommentointi jostain syystä kumman hiljaisessa. Yhteiskunta vaan menee koko ajan hullummaksi ja voimakeinojen käyttö kovemmaksi. Ei ne asiat ainakaan kamaloinnilla ja “poissa silmistä, poissa mielestä” - periaatteella parane.
Aiheeseen liittyen oli mukava yllätys kun yhden seuran harjoitusvuoron molemmin puolin ovat alkaneet Zumba-tunnit ja kommentointi kiukkareille sekä tirskuminen alkoivat heti. Aikuiset ihmiset. Mieleni teki välittömästi soittaa tasa-arvovaltuutetulle, mutten hymyilyltäni ehtinyt ja asia unohtui myöhemmin.
Suomessakin vieraillut pensselisetä taisi olla ennustaja, eikä muusikko kun lauleskeli “No mikäs hazardi..”. Joka tapauksessa. Kohta se taas tulee. Kevät. Ja kohonnut riski peltikolareihin kaupungilla, kun naiset ovat pukeutuneet vain itseään varten. Sitä ennen: “Empowerment - siskot!”
-Chauvinisti
