Kulunut viikko on ollut taas niitä erinomaisen erikoisia. Tällainen hieman vilpoisempi ja pyryttävämpi pakkassää on tuottanut joitain lisämuuttujua. Keskiviikkona ajelin kohti harjoituksia kunnon talvimyräkässä. Ainoa vaan, että keskellä peltoa ollut pikkutie ei enää ollut siinä. Aurausvallien, pyryttämisen ja tuulen toimesta aurausmerkitkin olivat kadonneet. Joten fiksuna kaverina päätin vastaantulevaa autoa väistäessäni sijoittaa autoni noin 10 - [...]
Arkisto Tammikuu, 2010
Pakkanen - Siitä Suomalaiset tykkää..
Lauantai, Tammikuu 30, 2010, 11:14Alkuvuoden määrittelyä..
Sunnuntai, Tammikuu 24, 2010, 10:06Alkuvuosi on osoittautunut tavanomaiseksi ja samalla erilaiseksi. Tavanomaisia asioita ovat mm. keskustelufoorumit, joissa edelleen samat kaverit osaavat hienosti sivaltaa sanan säilällä ja toisaaltaan taas samat besserwisserit jatkavat edelleen knoppailulinjaa, eivätkä kykene muokkaamaan näkemyksiään. No aika vaikeaa se on täälläkin. Hyvin tavanomainen oli myös kiukkarin peruskurssin aloitus, jota tuli yksi katsoja seuraamaan. Ilmoitti myöhemmin, ettei koe [...]
Tavoista ja arvojen tasaisuudesta
Torstai, Tammikuu 14, 2010, 0:08Aikoinaan on laadittu opus nimeltään käytöksen kultainen käsikirja. Aika vähän tuosta on tullut itse sisäistettyä. Mutta siinä vaiheessa kun perusturhapuro alkaa ihmettelemään, missä asialliset toimintatavat ovat, on jokin pielessä. Ilmeisesti ilmiö johtuu siitä, että meillä on ilmaisuvapaus ja tasa-arvoon tähtäävä yhteiskunta. Miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon kun on lainsäätäjäkin oikein ottanut kantaa.
Tasa-arvo tarkoittaa naisille kiintiöitä [...]
Viimeisimmät Kommentit