Ajoneuvoluokka näytä!

Eu:n myötä tulee aika paljon uudistuksia. Kotosuomi jatkaa kuten ennenkin. Muut viisveisaavat annetuista direktiiveistä, mutta suomessa mennään, kuten isommat ovat sanoneet. Jos muuten ei mene perille, katsotaan mallia ruotsista. Onhan se parempi maa. Kiroilussakin. Kun suomessa sanotaan helvetin kuustoista, sanotaan ruotsissa ai 17. Se kuuluisa suomenkaatajakin on palaamassa svedupetterien lätkän maajoukkueeseen.

Ei mene vahvasti. Eräänä hienoimpana saavutuksena meillä on uusi ajokorttiuudistus. Se tarkoittaa vanhojen C, D ja rekkakorttien kuskeille koulutusvelvollisuutta. Jotta 30-vuotta yhdistelmää ajanut ihminen voisi jatkaa perustyötänsä, hänen pitää kouluttautua 5:n vuoden välein. Osittain koulutustarve sopii itsekkäistä syistäni ymmärrykseeni. Ensiaputaidot ja viimeisimmän liikennetietouden päivittäminen. Mutta sen tekisi päivässä. Ei viidessä. En tunne alaa sen tarkemmin, vähän vaimoni perheyrityksen kautta. Pitkin kotomaata ajaneena olen huomannut, että usein maantielle lauenneen auton perässä on rekka tiensivussa. Antamassa apua, josta muut ajavat ohi. Ja varmasti kuskilla hakkaa nyky-yhteiskunnalliset vaateet ja aikataulut päälle.

Ajokorttiuudistuksista herää usein mielipiteitä, jotta autokoulut takovat rahaa. Ihan näin asia ei mene koska nyt se isojen autojen ajaminen siirtyi ammtilliseen koulutukseen. Myös iso osa jatkokursseista. Joten autokouluille uudistus tietää pyrstönettoa.

Lisäkai lakiuudistuksessa on asioita, joita en ymmärrä. Kuka tahansa voi lukea itsensä lähihoitajaksi. Nykyiset psykologiset testit ovat lähinnä vitsi, mitä enemmän sekaisin olet sitä luovempi, innovoivampi  ja taiteellisempi olet. Aijaa sulla jäi koulu kesken, mutta kato kun oet niin suuri persoona. Minä olen päässyt sairaanhoitajakoulutukseen puhtaalla teeskentelylä. Tiesin mitä kaivataan ja vastailin sen mukaan. Joskin työelämä on kaivannut minua sen jäkeen enemmänkin. Jos olisin vastaillut asioihin omana itsenäni, ei olisi opintopaikkaa herunut. Jälkiviisaana, moni ihminen olisi jäänyt myös hoitamatta.

Ajauduin harhateille, takaisin autoiluun ja lakiin. Kuka tahansa voi päästä edelleen pilliauton rattiin lukemalla itsensä hoitajaksi. Oikotie kohti sinisten valojen syndroomaa. Ei muuta kuin mukit auton katolla välkkymään ja kohti huimia seikkailuja. Pelastus- ja poliisialan peruskoulutukseen kuuluu myös määrätynlainen ajoneuvon käsitttelykoulutus. Hoitoalaan se ei kuulu.

Käsittäälseni nykyinen uudistus ei tuo mitään uutta niille, jotka ajavat työkseen hälytysajoa. Tarkoitukseni ei ole tässä yhteydessä dissata kovan luokan ammattikollegoitani, jotka pyörittelevät sen pirun raskaan punaisen kuorma-auton miten tahtovat ja osaavat oikeasti ennakkopelin liikennesumassa. Hieman kuitenkin herää ajatus niiden pitkän linjan ammattikuskien puolesta, joiden on pakko taipua. Ja niillä ei ole niitä sinisiä mukeja katolla.

Hälytysajo on oma ajamisen osa-alueensa. Yllättäen sekin perustuu pelisilmään ja ennakointiin, enemmän kuin renkaidenpotkimiseen. Konginkankaaan onnettomuuden yhteydessä moni rahtari sai mielenilmauksia päälleen. Syyttä. Jos nyt oikein knoppaillaan, niin olin samaisella hiihtolomaviikolla itse mukana moniammatillisessa työryhmässä, joka teki silloisen suomenennätyksen hukkuneen hypotermisen potilaan hoidossa. Vastasin jopa ihan itsenäisesti aika pitkälti sekundääriselviytyjän ensihoidosta. Mutta sitten tapahtui konginkangas ja tekemisilläni ei enää ollut merkitystä. Ja se tekemämme ennätys on tähän päivään mennessä jo rikottu monia kertoja. Kaikenlaisista hoidosta huolimatta osa selviää ja palaa työelämään.

Juu. Vähän katkeranmakuista. Itseasiassa olen hyvin katkera, etten ole saanut ennätystehtailusta meriittiä. Kuten ei koko työryhmäkään. Mutta liksa tuli tilille, kuten tavallista. Elämä on.

-Isopaha

Lisää tai jaa:
  • Print this article!
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • E-mail this story to a friend!

Vastaa