Ajattelin aloittaa kirjoituksen sillä, että istuessani auton kyydissä sumu verhoaa pellot. Kunnes mieleeni tuli Tenavien Ressu-koira, joka aina aloittaa kirjailijanuransa samoin sanoin - “Oli synkkä ja myrskyinen yö”. Ja sen jälkeen onkin sitten hiljaisempaa.

Koska minulla ei ilmeisesti liene perheen, töiden ja seuranpyörityksen kanssa riittävästi tekemistä, ajattelin aloittaa myös opiskelun. Vaimon luvalla. Aloitin sitten kasvatustieteiden perusopinnot. Kahden kosketuskerran jälkeen touhu tuntuu mielenkiintoiselta. Olin tänään alan asiantuntijaprofessorin luennolla, joka oli oikeasti hyvä luennoitsija ja ajatustenherättäjä. Saipa sotkettua politiikkaakin mukaan, tieteenalaan liittyen tai tahattomasti tahi tahallisesti. Ei se mitään, olen samoilla linjoilla asioiden ja nyky-yhteiskunnan kehityksen suhteen. Kuului se tieteeseen tai ei, jokainen peruspilariammatissa oleva on nähnyt, mikä nykyisen yhteiskunnan kehityskaari on. Nyt sille löytyi vain se hienompi termi. Markkinataloudellinen liberalismi. Minun inhorealismillani, arvatkaas vaan mikä on eläkeikä ja onko eläketurvaa enää olemassa kun minä olen siinä iässä.

Tapani mukaan olin joistain asioista eri mieltä. Behavioristinen mallinnus kasvatustieteissä on kuulemma aikansa elänyttä. No hieman kärjistettynä. Ehdollistaminen on edelleen metodi, ja sen tulisi olla osa monien suojeluammattilaisten koulutuksessa. Esimerkkejä tästä löytyy vaikkapa Kantolan Potkuun kirjoittamasta artikkelista tai Grossmannin kirjoista. Koirien koulutukseenkin se jossain määrin sopii, lastenkasvatukseen ei. Mutta nämä ovat maallikon ja kiukkariharrastajan mielipiteitä aiheesta. Vähien yöunien jälkeen luennot olivat aika tyrmäävä kokemus. Luennoitsija osasi asiansa ja herätti ajatuksia. Aiheutti itsetutkiselua allekirjoittaneen kyynisessä persoonassa. Kun aikaisemmat avoimen yliopiston kokemukseni ovat hoitotieteen osalta, heräsi oikeasti mielenkiinto asioiden tarkempaan tarkasteluun. Ja nytkin heräsi pieni tasa-arvokeskustelu.

Koetin joskus lukea hoitotiedettä avoimen puolella. Olin ainoa farkkuihin ja kollegepaitaan pukeutunut mies jakkupukuisten keski-ikäisten naisten joukossa. No joo, tämä on hyvin korostettu näkökulma, mutta kertonee fiilispohjasta. Pienryhmään tullessani katsottiin aika pitkin jääkiekkoilijan katsein. Kaikki oli ihanaa, tieteellistä, heiluttiin timoteinä tuulessa unohtamatta globaalista ykseyttä. Minä mietin, mihin olin taas sotkeutunut. Koko homma kulminoitui miesten ja naisten tasapäistämiseen ja suoraan feminismiin. Kun inttämiseen kyllästyttyäni pyysin erästä joukossa olevaa naista vaihtamaan talvirenkaat näin lokakuun loppupuolella autooni, loppui huumori lopullisesti. Miessika. Totesin, jottei tämä ole mun juttuni. Nyt sitä huumoria ja otetta realismiin ihan tieteelliseltäkin kannalta näyttäisi löytyvän.

Olin aika uuvuksissa luentojen jälkeen, piti mennä vaimon siskon luokse saunomaan. Minulla ei näitä ihmisiä vastaan ole mitään, mutta olisin halunnut olla kotona. Päätin miellyttää vaimoani ja ei muuta kuin kohti saunaa ja kylpytynnyriä. Mukava reissuhan tuo oli. Kun vain sai lähdettyä. Tuli saunottua, kylvettyä, juopoteltua ja parannettua maailmaa vaimon siskon ukon kanssa.

Tämän pitkän raapustelun omistus on tarkoitettu niille, joilla on elämässä kaikenlaista muuta. Miettivät kuitenkin sitä, kannattaako palata pitkän tauon jälkeen kamppailuharrastukseen tai uskaltaako sitä edes koskaan aloittaa. Niillä ei ole vaimoa pakottamassa siskon luokse, eli tässä tapauksessa treenaamaan, saunomaan tai opiskelemaan. Josta jää yleensä hyvä mieli. Isoin kynnys on lähteminen.

-Lehe

Viesti kirjoitettiin Lauantai, Syyskuu 26, 2009, 23:06 ja se on kategoriassa Aiheeton. Voit seurata vastauksia RSS 2.0-syötteen kautta. Voit kommentoida tai voit käyttää paluuviitettä omilta sivuiltasi.