Myöhästynyt arjen inhorealismi

Ylen uutisissa kerrottiin tänään ambulanssiyrittäjien ahtaudesta. Ihan totta. Nytkö jo tämä 20 vuotta jatkunut rumba ylittää mediakynnyksen. Koko hommahan perustuu tarjouskilpailuun ja kuntien kiristäessä nyörejään, eli halvin voittaa. Alan palveluntuottajat polkevat hintoja niin, että tekevät kummelityyppisiä “artisti maksaa”-sopimuksia, joissa ovat itse yrittäjät olemattomalla palkalla ja järjettömällä tuntimäärällä töissä. Sitten kitistään, kun se ja se muuttuja yllätti, tulisko joku vastaan.

Juu yrittäminen on kova duuni alalla kuin alalla Suomessa. Varsinkin ensihoidossa, jossa tilaaja jakelee tasantarkkaan ehdot miltei kaikelle toiminnalle. Joskus kuitenkin tekisi mieli sanoa, että itse poljitte hintanne ja katsokaa peiliin. Sitten voidaan luontevasti siirtyä ensihoidon latteuksiin. “Ei me tehdä tätä rahasta, kun potilaan etu kato”. Kamppailupiireissä vastaaviin törmää myös; “Vähemmän puhetta, enemmän treeniä”, “Kaikki syyt olla treenaamatta ovat tekosyitä”. Itseasiassa eräs tällainen heitto osui henkilökohtaisesti erittäin arkaan paikkaan, kun oma muksuni oli lasten teholla. Otti päähän, ja opin jättämään latteudet omaan arvoonsa.

Ei se ylen uutisoima juttu ollut kenellekään mikään yllätys. Ei liene sekään, että asiat eivät mene tässä yhteiskunnassa ihan vitosella. On päihteidenkäyttöä ja väkivaltaa. Mutta silti nämä tuntuvat aina olevan spektaakkelinomaisia uutisia.

Oman lukunsa ensihoitotoimintaan tuovat myös pelastuslaitokset, jotka laskuttavat härskisti omista toiminnoistaan. Ilman, että pystyvät parhaimmillaan eriyttämään sitä, mistä kunnat maksavat. Lisäksi peli ei ole tasapuolista, meillä on suomessa isäntäkuntaperiaate, joka tulisi ponnistaa EU:ssa. Eli tarkoittaa sitä, ettei suurten kaupunkien tarvitse kilpailuttaa. Erään ison kaupungin sairaankuljetus on annettu poliittisella päätöksellä vuonna 1912 palokunnan tehtäväksi. Sen jälkeen ei ole kilpailutettu, ainoastaan tehty pöytäkirjoja. No eihän tuo vielä ole edes sataa vuotta vanha juttu… ..joskin jättää osin palveluntuottajista kilpailun ulkopuolelle.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on menossa suuri lakiuudistus. Jota pelätään. Terveydenhuoltolaki. Ja auta armias kun se tulee vielä kaikkien kuntaliitosten keskelle. Ensihoidossa sitä pelätään eritoten, koska se siirtää järjestämisvastuun terveyskeskuksilta (=kunnat) sairaanhoitopiireille. Lain astuessa voimaan vanhat sopimukset raukeavat ja todennäköisesti kilpailutetaan isompia alueita.

Sen lisäksi, että yrittäjien pitäisi tajuta vetää yhtä köyttä ja muodostaa isompia kokonaisuuksia myös niiden naapurikuntien idioottien kanssa, jotka tekivät kanssa halvan tarjouksen, syyttävä sormeni osoittaa erityisesti kuntiin ja kaupunkeihin. Sairaanhoitopiireissä ja erva-alueilla lasketaan tällä hetkellä mitä ambulanssi oikeasti maksaa ja jos ei kilpailutus onnistu se järjestetään lakisääteisesti omana toimintana. Joka tarkoittaa suomeksi sitä, että lasku tulee suoraan kunnille ja osa kunnista ja kaupungeista tulee ennustukseni mukaan menemään tästä polvilleen.

Sama savoksi. Eikun kamppailuksi. Kamppailumaailmassa on monia seuroja, jotka taistelevat ihan kuukausittain elossaolostaan. Kuulun itsekin sellaiseen. Välillä ottaa päähän ja juurikin se naapurin touhu. Suosittelisin kuitenkin meille kaikille pitkäjänteisyyttä ja hieman avoimempaa mieltä. Katsetta tulevaan. Henkilökohtaisessa elämässä asiat voivat muuttua. Maailma ja yhteiskunta muuttuu ja se ei aina miellytä. Kamppailumaailmassa ja lajeissa on ehdottomuuksia ja kriteereitä jotka pitää täyttää. Hyvä niin, koska se on oikeastaan ydinperheen lisäksi viimeinen uskoni perusasioiden pysyvyyteen. Mutta ystävät kalliit, avoimin silmin.

Joskus sopeutuminen muutoksiin voi tehdä ihan hyvääkin. Ja kuten joku viisas on sanonut: “pieni vallankumous silloin tällöin tekee vain hyvää”

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin..

-Isopaha

Lisää tai jaa:
  • Print this article!
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • E-mail this story to a friend!

Avainsanat: , ,

Yksi vastaus aiheeseen “Myöhästynyt arjen inhorealismi”

  1. Matti kirjoitti:

    Ja kyytimiehen selkänahastahan se kaikki lopunviimein revitään, jyrsimellä. Jossain yksityisessä oli sekin tapana että kuka oli eniten äksännyt keikkoja kuukauden aikana, sai tiskata koko seuraavan kuukauden. Nättiä.

Vastaa