Siirty näköjään Lehekin blogimaailman ihmeisiin.

Alkuesittelynä, olen 36-vuotias uusioperheen pää Varsinais-Suomesta. Perheen kokonaisvahvuus on tällä hetkellä 6 henkeä ja mahdollisesti kasvaa elokuun tietämillä. Lisäksi marakattilaumaa paimentaa pari sakemannia ja kolme kissaa. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja palomies-sairaankuljettaja, joka nykyisin tunnetaan ammattinimikkeellä pelastaja, vaikkei sillä olekaan mitään tekemistä korkeampien voimien kanssa. Kamppailun osalta olen huseerannut siellä täällä ilman mitään merkillisempiä saavutuksia. Nykyisin käytän vapaa-aikaani kiukkusikailuun ja sen lieveilmiöihin.

Tämän blogin tarkoitus on hämmästellä elämän merkillisyyksiä kohtalaisen perheen omaavana pitkän linjan (akuutti)hoitotyön ammattilaisena, joka koettaa kovasti välillä kamppailla. Eli juurikin perustohvelisankarin tai -turhapuron silmin. Kirjoittaminen tulee olemaan äidinkielellisesti kamalaa katsottavaa, ja mahdollisimman epäsäädyllistä. Vai olikos se epäsäännöllistä. Asioita kun tulee joskus katsottua aika eri lailla, kun miettii edes viisitoista vuotta takaperin.  Tuskin silloin kukaan uskoi minusta tulevan suurperheen isä, joka on perso päivänokosille sohvalla ja roskaruualle.  Vähiten allekirjoittanut itse.

Olen aika usein pohtinut kamppailu- ja ensihoitomaailman eroja ja yhtäläisyyksiä. Molemmissa on räväkkiä persoonia, jotka saavat välillä aikaan kuohuntaa. Eräs arvostamani terveydenhuollon asiantuntija kuvaa ensihoidon peruseväiksi kolmea asiaa: kateus, viha ja taikausko. Viimeiseen voi sentään jotenkin vaikuttaa. Ja kyllähän sitä vastaavaa kyräilyä löytyy kamppailupuoleltakin, joskin viimeisten vuosien aikana on uhkaavasti alkanut vaikuttamaan siltä, että tämä ilmiö olisi hieman laskusuunnassa. Potkunetit ja sensellaiset kamppailufoorumit ovat olleet omiaan avaamaan lajien ja ihmisten välistä kuilua. Ruojakkeet. Pilata nyt hyvä purnaaminen mahdolistamalla informaation asianmukainen kulku.

Lopullisesti kyräilystä ei päästäne eroon koskaan, tästä pitää huolen jo suomalainen perusluonne. Naapurin asiat kiinnostaa, vaikkei sillä oikeasti ole mitään merkitystä omiin kuvioihin.

Niin kamppailu-, kuin ensihoitomaailmassakin on myös todellisia pitkän tien kulkijoita. Enkä todellakaan puhu itsestäni. Miehiä ja naisia, joilla on yleensä kohtuullisen laaja-alainen näkemys asiayhteydestä sekä kohtuullinen kompetenssi toimia ihan perustehtävässäkin. Jälkimmäisessä maailmassa ilmiö aiheuttaa välillä koomisiakin piirteitä. Juuri valmistunut tai vielä alaa opiskeleva innokas tulevaisuudenlupaus jakaa asiantuntijalausuntoja ja arvostelee erinäisiä asioita, vaikka esimerkiksi tietämys koko oman alueen järjestelmästä on se, että keikat tulee hätäkeskukselta ja taaskin oli riskiarvio yläkantissaan. Ku ei ne kato mitään osaa ja kato, ja kato. Ja ainakaan siellä terkkarissa ne ei mistään tiedä mitään. Parhaat koomiset piirteensä ilmiö saa silloin, kun työparina tai työvuorossa on joku pitkän kokemuksen omaava kehäjermu, jolla saattaa olla paljonkin historiaa juuri koko järjestelmän tai esimerkiksi paikallisen ensihoidon kehittäjänä. “Tiesitkö muuten, että me tuotetaan julkista palvelua sopimuksella terveyskeskukselle, eli ne oikeastaan maksaa sun palkkas”.

Mainittakoon nyt, että valtaosa vastavalmistuneista ja alan opiskelijoista on ihan asianosaavia poikia ja tyttöjä, joukkoon toki mahtuu tuo pieni edellä mainittu osastonsa. Kun työvuosia ja elämänkokemusta tulee mittariin, on työhön liittyvä glamour jo onnistuneesti vaihtunut pessimismiksi ja kyynisyydeksi.

Sen miten tämä rinnastuu siihen ensimmäiseen maailmaan, vai rinnastuuko ollenkaan, jätän lukijan pureksittavaksi.

-Lehe

Avainsanat: ensihoito, tohvelisankari, turhapuro

Viesti kirjoitettiin Torstai, Kesäkuu 25, 2009, 11:11 ja se on kategoriassa Yleinen. Voit seurata vastauksia RSS 2.0-syötteen kautta. Voit kommentoida tai voit käyttää paluuviitettä omilta sivuiltasi.