Sittenkin kiva paiva

Heti kun olin kirjoittanut blogin tanaan aikaisemmin, niin katsoin osoitteen huomenna pidettavaan koiratapahtumaan ja huomasin, etta se onkin alkanut jo tanaan kymmenelta. Noh… Kellohan oli jo kuitenkin yli kaksi. Ei muuta kun auto parkkihallista (ei ollut ihan kulmilla), perhe autoon ja matka kohti Woodland Californiaa saattoi alkaa.

Woodland on pieni “lannenkyla” n. 100km San FRanciscosta pohoiseen.  Siella siis piti olla Nor Cal APBT Coalitionin koiratapahtuma. TomTom navigaattori ei loyda koko Woodlandin kaupungista Road 24 nimista katua. Alkoi jossain vaiheessa jo tuntumaan melko epatoivoiselta kyseisen paikan etsinta, mutta kuin ihmeen kaupalla keskella Pieni Talo Preerialla elokuvan maisemia loydettiin Coutry road 24 joka tietenkin loppui kesken ennen kuin oikea ranchin numero tuli eteen. Taas pettymys… Noh matka jatkui ja tie jatkuikin pienen kiertoreitin jalkeen (luonnollisesti ihan eri paikassa) ja sitten loydettiin viela oikea ranchikin. Paikka oli lahes autio. Pihassa yksi sekarotuinen koira ja kaksi poikaa lyomassa savipaakkuja pesismailalla… JepJep… No ajattelin kuitenkin nousta autosta ja kysasta oliko tama edees oikea paikka ja onko taalla ollut aikaisemmin koiratapahtuma. ASuntovaunussa olikin muutamia ihmisia ja paikka oli kuin olikin oikea ja kun esittelin itseni, niin heput sanoivat, etta “Me jo tossa paivalla juteltiinkin, etta kaveri suomesta puhu tulevansa tanne, mutta eipa nakynyt,l mutta siinahan sa ootkin.” :) Nor Cal APBT Coalitionin heput ja heputtaret oli todella ystavallisia ja kertoivat paljon koirista ja varsinkin koirista mita heilla oli mukana. (yksi aikuinen Jeep linjainen uros ja kaksi hanen jalkelaistaan toisessa polvessa) Koirat oli todella mahtavia, ihmisystavallisia ja urheilullisia. Juuri kuten kunnon APBT:n kuuluu ollakkin. Harmiteltiin siina porukalla, kun aikasemmin paivalla olis ollut 68 koiraa osallistumassa nayttelyihin, taakan vetoon ja paksuin paa kisaan. Jesh… Paksuin paa kisa. ;) Noh paasinpahan juttelemaan koiraihmisten kanssa ja heilta saan varmasti tietoa ko. koirista ja kasvattajista sun muusta. Sain jo nyt paljon tietoa asioista. Niin ja tietty ilmasen paidan ja kaksi Gazettea. Tanaan on siis lukemista.

Ranchilta lahdon jalkeen kaytiin tankilla ja mentiin Woodlandin keskustaan syomaan. MEntiin Ludy’s(?) BBQ Grill nimiseen mestaan ja se oli niinkun ois taas astunut elokuvaan. Paikalla oli Coutry&Western/bluegrass bandi soittamassa livena, juonaa sai hanasta niin paljon kun haluaa ja mikroshortsi tyttoset kiikutti ruokaa poytaan. :) Paikka oli oikeesti hemmetin hieno kunnon Country saluuna. Jos ikina menette pohjois kaliforniaan, niin suosittelen Woodlandin kaupunkia ja kyseista BBQ mestaa. Oli mienaan todella edullinenkin. Ruuan jalkeen kavin viela kaupassakin, mutta se oli jotain todella ihmeellista. Mua isommat ihmiset ostaa galloonittain maitoa ja kiloittain paskapaperia ja koko kaupasta ei loydy vauvan vaippoja. Huhhuh…. :)

Ai niin. Hotellista piti kertoa aikasemmin. Ollaan taalla San Franciscossa hotellissa nimelta Renoir. Todella upea 1909 rakennettu kiilan muotoinen rakennus mika on ilmeisesti alunperinkin toiminut hotellina. Sijainti on vahan arveluttava, kun on meinaan aivan Market streetin (kaupungin ostoskeskusta) ja Tenderloinin (keskustan isoin slummi) rajalla. Onneks taalla kuitenkin saa kulkea ihan rauhassa jopa illalla, tai ainakin mina saan, eika mitaan ongelmia sen suhteen ole ollut. Mutta hotellin henkilokunta… Tai oikeastaan omistaja. Tultiin tanne uskossa, etta huoneeseen kuuluu aamupala ja ilmainen internetin kaytto. No ekana iltana huomasin etta internet maksaa. ilmainen internet olisi naapuritalon wlan. Aamupala ei kuulunutkaan hintaan vaan olisi maksanut erikseen. Laitettiin auto talon parkkiin vaikka onkin kallis koska sain niin huonoa palvelua lahimmasta over night parkkihallista, mutta tarkoitus oli etsia seuraavana paivana uusi parkkihalli mihin vien autoni. Minulle sanottiin, etta ei hataa, ilmoita vain 15min ennen kun tarvitset auton, niin tuodaan ovelle. Kun olisin halunnut autoni, niin sain tietaa, etta olisin joutunut maksamaan kahdesta kokonaisesta paivasta koska minun olisi pitanyt noutaa auto aamulla ennen puolta paivaa. Hotellin johtaja kertoi minulle, etta ei ole heidan vastuulla kertoa asiakkaille milloin auto tulee noutaa ilman lisamaksua ja etta se oli minun vika kun en huomannut hotellin tiskilla A4 kokoista lappua missa lukee parkkeerauksen ehdot. Minun mielestani taas hotellin olisi kuulunut kertoa minulle mista mina maksan ja kertoa, etta auto on noudettava ennen puoltapaivaa, tai maksan seuraavastakin paivasta. Noh johtaja kylla sanoi, etta olisivat hekin voineet taman kertoa, mutta kylla vastuu on suurelta osin minun, koska en kysynyt. Paska hotelli, paska johtaja. Jos ikina tulette San FRanciscoon, niin valttakaa kaikin keinoin Hotel Renoiria ja sen huonoa palvelua. Itse en aio enaan ikina kayttaa tata hotellia.

Peace and love ja Hilti tillsammans ja niin edelleen. :D

Vastaa