Viestit joissa on avainsanana ‘portobello’

syksyisiä sienihässäköitä.

Tiistai, Syyskuu 20, 2011, 16:45

Syksy = sienet. Ensimmäinen ohje tosin sisältää sientä, joka lienee saatavilla vuodenajasta riippumatta marketeista, mutta sattuupahan sopimaan toisen ohjeen kaveriksi.
Portobello-burger II (yhdelle)
Portobello-sieni
1 pkt tuoretta mozzarellaa
1-2 viipaletta pekonia
n. 1 rkl pestoa
salaattisekoitusta (esim. rucola, romaine, jäävuori; yksittäinenkin noista käy, erityisesti voimakkaampi rucola)
voita/margariinia
(täysjyvä-) sämpylä
Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Laita uunipellille palanen leivinpaperia. Poista sienestä jalka ja raaputtele vähän [...]

kasvisruokaa. nomnomnom.

Maanantai, Elokuu 10, 2009, 22:51

Viikko vierähti leireillessä, ja mustelmien ohella saldoksi tarttui mukaan myös polvivaivaa. Hauskaa kuitenkin oli ja sain kokkailla sydämeni kyllyydestä tuhtia ruokaa nälkäisille Puolan vieraille. Oluttakaan ei kaihdettu hirveästi, joten ruokavalion keventäminen tuntuu jälleen jokseenkin ajankohtaiselta. Grillimakkara ja olut kun taitavat olla juuri sitä evästä, joka on kohottanut verenpainearvojen ohella kansakuntamme ylipainotilastoissa maailman huipulle. Kasvikset ja [...]