Edellisestä merkinnästä onkin jo vierähtänyt runsaasti aikaa - elämänmuutosmyllerryksissä vapaa-ajan käyttämistä ei yleensä tarvitse erikseen pohtia, vaan vuorokauden tunnit harvemmin tuntuvat riittävän kaikkeen tehtävään. Viime syksynä kääntyi omassa elämässä uusi lehti uusien opintojen myötä, ja kevät sekä kesä toivat uusia muutoksia elämänrytmiin. Kaiken muutoksen keskellä onkin huomannut saavansa kaikkein eniten iloa ja voimaa yksinkertaisista asioista [...]
Arkisto ‘liikunta’ Kategoria
syksy saa.
Sunnuntai, Syyskuu 18, 2011, 19:04harjoittelu ja liikuntasuunnittelun vaikeus.
Maanantai, Huhtikuu 19, 2010, 22:24Otamma Lauri Laiskanpulskean, jonka kevättavoitteena on hankkia lihasmassaa, laskea talven aikana kertynyttä rasvaprosenttia, nostaa hapenottokykyä ja parantaa penkkitulosta. Viikossa liikuntaan on varaa laittaa nelisen tuntia aikaa, muuten vaimo ei tykkää ja lauantain poikainillat jää väliin. Lauri lyö rahat tiskiin paikallisella kuntosalilla ja kertoo personal trainerille, mitä tahtoo. Kuinka moni kehtaa sanoa, että ei onnistu?
Laurihan voi [...]
vanhuus, tuo ketteryyden surma.
Keskiviikko, Elokuu 12, 2009, 15:18Viime vuonna treenailin työkuvioideni takia Porissa, jossa kanssani nyrkkeilysalissa ja tatamilla kirmailivat lukioikäiset seurakaverit. Alkulämpissä ja loppuryydytyksissä tehtiin kaikenlaista “pyllerehtimistä” (copyright SkaNestori), mm. juoksun lomaan ripoteltuja selälleen ja mahalleen makuita, joista noustiin tietenkin rivakasti ylös ja jatkettiin juoksemista tuli pärssiin alla. Aikaisemmin nämä eivät ole tuottaneet minkäänlaista sydänsurua, joten olikin karmea yllätys, että toiset olivat [...]
Viimeisimmät Kommentit