Aika kiitää eteenpäin ja edellisestä merkinnästä on ehtinyt kulua taas useampi hetkonen. Jumppa on edelleen hienoa ja ruoka hyvää!
Koska ajankohtaisia asioita käsitteleviä blogimerkintöjä sikiää päivittäin ihan riittämiin, haen harvoimmin minkäänlaista inspiraatiota mediasta. Tällä kertaa teen eräänlaisen poikkeuksen - kyse ei ole varsinaisesti päivänpolttavasta kysymyksestä, vaan oikeastaan pohjimmiltaan yrittäjyyden kannustamisesta, joka on aina ajankohtainen asia, ja hyödyttää yrittäjän ohella myös yhteiskuntaa.
Taannoin nääs Aamulehdessä oli juttua vaivoin eteenpäin kituuttavasta ravintolayrittäjästä ja jutun seurauksena yllättävän moni Moron lukijoista käväisi kokeilemassa paikan tarjottavia ja levitti eteenpäin sanaa hyvästä ruuasta. Ja mitäpä pahaa siinä olisi: mukava henkilökunta, hyvä palvelu, hyvä ruoka, hyvä hinta-laatusuhde - nämä muodostanevat tilanteen, jossa ei ole kuin voittajia.
Laitetaan siis hyvä kiertämään ja listaa kehiin! Alla olevissa paikoissa ei ruuasta, henkilökunnasta tai palvelusta ole löytynyt kertaakaan moitteen sijaa. Vilpitön kiitos siis kaikille näille yrittäjille hyvin tehdystä työstä! Huomatkaa kuitenkin, että listasta puuttuu varmasti paikkoja, jotka ansaitsevat kiitokset yhtä lailla.
- perheyritys, todella mukavaa henkilökuntaa!
- mielestäni paras lajitelma perusruokaa: kebabia, falafelia, kanaruokia, pizzaa, wingsejä, salaatteja
- oma pizzasuosikkini Tampesterissa!
- hieno miljöö (Finlayson)
- sticky fingers!!! muualla ei ole vastaavia!!!
- Potku-miitti -klassikko
- currywursti on jo yksinään syy käväistä Plevnassa syömässä - yhtään väheksymättä paikan omia oluita ja siidereitä sekä mainiota simaa!
- taitaa olla ainoita paikkoja Tampereella, joka ottaa vastaan normaaleja ruokailuvarauksia yli 50 hengen seurueille
- texmex-paikkojen ykkösiä, ehdottomasti!
- alle kympillä saa mahansa tukalan täyteen!
- kiinalaista Partolassa
- edukasta ja oikein hyvää!
- ihan huikean hyvää ruokaa
- laaja lajitelma kaikenlaisia erikoisoluita
- erikoiskahvit
- maaliman parhaat toastit!!!
Avainsanat: chicken fingers, gastropub, olut, pizza, plevna, ravintolat, ruoka, toast, yrittäjyys
Vai etta nykyaan perusruoka on kebabbia, Falafelia ja pizzaa
haha!
valitettavasti sitä ns. kotiruokaa ei kovin monesta paikkaa enää saa. ainakaan näin yhtäkkiä ei tule mieleen yhtään sellaista ravintolaa.
Lahinna vaan tuosta perusruokatermista on yleensa tullut mieleen se peruna/makarooni/riisi + liha/kana/kala + salaatti combo eika roskaruoka
Kotiruokahan voi olla ihan mita tahansa mutta ns. normaaleja ruokia tarjoavia ravintoloita on kylla jonkinverran. Lounasravintolat kun lasketaan mukaan niin jopa paljon.
no, en välttämättä laskisi falafelia roskaruuaksi. pizzakaan ei välttämättä sitä ole, riippuen täytteistä ja pohjasta, mutta taitaa mennä epäterveellisen puolelle noin yleensä.
niin, aika moni lounasravintola keskittyy pelkästään niihin lounaisiin, joten iltaisin tai viikonloppuisin niistä ei ole kauheasti iloa. toki jos haluaa suositella jotain lounasravintolaa, niin nimeä vaan kehiin
varmasti on iloa muillekin!
Itse lisäisin joukkoon Golden Unicornin, hintavahko, mutta laadukas kiinalainen ravintola (huom: ei pikaruokala ;)) Keskustorin liepeillä, sekä Hervannan Musti & Mirriä; todella maittavaa sapuskaa edulliseen hintaan ja palvelu pelaa!
Ei toki valttamatta ole roskaruokaa (ei kai kebabkaan automaattisesti) mutta kuinka monessa paikassa nain on asiat?
Lounasravintoloita en tieda Tampereelta ja tuskin Helsingin lounaspaikoista kauheasti on iloa. Yleensahan se lounaspaikka muutenkin on se duunipaikkaa lahin tai jopa tyopaikan oma ruokala.