jenkkipannareita!

Amerikkalaisiin muheviin pikkupannareihin tulee joskus himo. Nehän maistuvat varsin mainioilta vaahterasiirapin kanssa. Ei mikään terveellisten aamiaisten ykkönen, mutta joskus on kiva irrotella.

Amerikkalaiset mustikkaiset pannukakut (n. 15 pikkupannaria)

4 dl vehnäjauhoja

2-3 rkl sokeria

3 dl maitoa

o,5 tl suolaa

1 rkl leivinjauhetta (tästä tulee se ilmavuus)

2 kananmunaa

3 rkl sulatettua margariinia tai öljyä

1 dl mustikoita

(1-2 tl vaniljasokeria)

öljyä paistamiseen

vaahterasiirappia tai hunajaa tarjoiluun

Lisää jauhoihin leivinjauhe ja sekoita vielä joukkoon sokeri ja suola. Lisää kuivien aineiden joukkoon maito, margariini/öljy ja kananmunat (sekä vaniljasokeri, jos laitat sitä). Sekoita taikinaan varovasti mustikat. Anna taikinan seisoa hetken.

Lämmitä paistinpannu noin keskikovalla lämmöllä, lisää n. 1 rkl margariinia/öljyä. Kun margariini on sulanut, lisää pieniä kauhallisia taikinaa (taikina on aika paksua) niin paljon kuin paistinpannullesi mahtuu (normikokoiseen taitaa mahtua juuri ja juuri kolme pannaria paistumaan yhtä aikaa, jos kauhallinen on suhteellisen pieni). Kun pannareiden pinnalle ilmestyy kuplia TAI ne pysyvät hyvin kasassa käännettäessä, käännä pannarit ja paista toinen puoli, kunnes molemmat pannaripuolet ovat kullanruskeita. Kuumalla pannulla pannarit paistuvat hyvin nopeasti!

Nautiskele vaahterasiirapin tai hunajan kanssa. Mustikoiden makuun sopii mielestäni hunaja paremmin.

Avainsanat: , , ,

Vastaa