syksyisiä sienihässäköitä.

Syyskuu 20, 2011, 16:45

Syksy = sienet. Ensimmäinen ohje tosin sisältää sientä, joka lienee saatavilla vuodenajasta riippumatta marketeista, mutta sattuupahan sopimaan toisen ohjeen kaveriksi.

Portobello-burger II (yhdelle)

Portobello-sieni

1 pkt tuoretta mozzarellaa

1-2 viipaletta pekonia

n. 1 rkl pestoa

salaattisekoitusta (esim. rucola, romaine, jäävuori; yksittäinenkin noista käy, erityisesti voimakkaampi rucola)

voita/margariinia

(täysjyvä-) sämpylä

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Laita uunipellille palanen leivinpaperia. Poista sienestä jalka ja raaputtele vähän ruskeita härpäkkeitä pois. Sivele (esim. veitsellä) sieni molemmilta puoliltaan peston peittoon. Aseta uunipellille sileä puoli alaspäin. Viipaloi mozzarella, asettele niin monta viipaletta kuin mahtuu sienen sisälle (sienen koosta riippuen sienen lakkiin mahtuu koko paketti tai sitten ei ihan, syö loput juustosta suoraan tai säästele seuraaviin kokkauksiin - kunhan ne tapahtuvat parin päivän sisällä). Laita sienen viereen leivinpaperille pekoniviipale(et). Paista uunissa niin kauan, kunnes pekoni on kypsän rapsakkaa ja juusto on vähän ruskistunut. Voitele sämpylänpuolikkaat, asettele pohjapalalle reilu kourallinen salaattisekoitusta. Salaattisekoituksen päälle laittaa hän sienen sekä sienen päälle pekonin/t (pekoniviipale kannattaa poikkaista kahteen osaan). Sämpylän toinen puolikas päälle ja nommm!

Portobello-burger II.

Portobello-burger II.

Kantarelli-pekoni-kana -pasta (n. 3-4:lle)

1/2 litraa kantarelleja

2-3 viipaletta pekonia

150 g broilerisuikaleita (hunajamarinoituja tai marinoimattomia)

2 dl Valion Kolme sipulia -ruokakermaa

oliiviöljyä

tuoretta persiljaa

mustapippuria

keitettyä pastaa (esim. makaroni, kuivapaino n.250 g) - pasta keittyy sopivasti samaan aikaan kuin kastikekin, eli veden voi laittaa kiehuun heti alusta

Laita paistinpannu lämpeämään, lorauta vähän oliiviöljyä pannulle. Silppua pekoni pannulle saksilla, samalla kun possu kypsenee, pilko isompia kantarelleja pienemmiksi. Kun pekoni on ruskistunut pikkuisen, lisää joukkoon kana, sekoittele hyvin. Kun kana on jonkin verran ruskistunut, lisää sienet. Sekoittele, kunnes sienistä on nestettä haihtunut. Lisää joukkoon kerma ja tuore persilja, laske lämpöä ja anna hautua hetki (kastike tiivistyy). Mausta mustapippurilla. Sekoita kypsän pastan joukkoon, lisää hieman juustoa halutessasi. Anna tekeytyä pieni hetki (pasta imee kastiketta).

Kastikkeen seuraksi sopivat toki myös esimerkiksi perunat. Jos jätät kanan pois, saat mukavan kastikkeen myös pihville!

syksy saa.

Syyskuu 18, 2011, 19:04

Edellisestä merkinnästä onkin jo vierähtänyt runsaasti aikaa - elämänmuutosmyllerryksissä vapaa-ajan käyttämistä ei yleensä tarvitse erikseen pohtia, vaan vuorokauden tunnit harvemmin tuntuvat riittävän kaikkeen tehtävään. Viime syksynä kääntyi omassa elämässä uusi lehti uusien opintojen myötä, ja kevät sekä kesä toivat uusia muutoksia elämänrytmiin. Kaiken muutoksen keskellä onkin huomannut saavansa kaikkein eniten iloa ja voimaa yksinkertaisista asioista - hyvä kirja, hyvä elokuva. Punaviinien maistelu kavereiden kanssa. Kissojen haliminen. Oma osaaminen keittiössä ruokapatojen äärellä ja toisten ilahduttaminen näillä omilla tuotoksilla. Uudet opitut asiat koulussa. Tanssiminen (= omalta mukavuusalueelta julmetun kauas uskaltautuminen…seuraava askel olisivat jotkin virkkaussysteemit…). Liikunta ja onnistumisen kokemukset. Tuntemukset siitä, että osaa ja pystyy, ja pärjää.

Jälkimmäiset tunteet omasta pystymisestä ja osaamisesta taitavat korostua monella muullakin näin syksyn tullessa, mutta eri asioiden kohdalla, luonnollisesti. Tyypillisesti syksyisin olen töissä aloitellut aina luotsaamaan painonpudottajien ryhmiä. Erilaiset laihdutusryhmät ovatkin hurjan suosittuja - ja mikseivät olisi: ryhmässä tapaa kaltaisiaan ja ongelmakohdista ja onnistumisista pääsee keskustelemaan.

Ihmisen kaipuu lajitovereidensa joukkoon on mielestäni nähtävillä parhaiten juuri tähän aikaa vuodesta. Toki varsinkin liikuntapuolella (liikuntakeskukset, lajiseurat, työväenopiston jumpat…) syksyn harrasteintous selittyy osaltaan kesän aikana kertyneiden kalja- tai siiderikilojen karistamisella, mutta uskoisin myös, että pimenevät syysillat ja edessä siintävä kylmä talvi tuntuvat vähemmän ankarilta, kun iltojaan voi viettää uusia taitoja oppien tai hauskassa porukassa hikoillen. Uudet harrastukset tuntuvat myös jollakin tapaa uudistumiselta - kun opit jotain uutta, olet taas hieman parempi muunnelma vanhasta minästäsi, ja kukapa sitä ei haluaisi aina päivitellä itseään miellyttävillä tavoilla uuteen versioon.

Yksilölajin harrastajalle sosiaalisuus ei ensimmäisenä ehkä mieleen juolahda, mutta jos esimerkiksi kamppailulajeja pysähtyy ajattelemaan hiukan tarkemmin, on luontevaa, että sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä myös yksilölajeissa. Joukkuelajeissa ryhmän (joukkueen) merkitys on tietenkin vielä korostuneempi, mutta esimerkiksi juuri kamppailulajeissa treeniseuralla on merkitystä. Mitä miellyttävämpi ilmapiiri, sitä varmemmin harjoituksiin tullaan taas takaisin. Tietysti kamppailulajeissa oman mausteensa touhuun tuo sekin, että mukavalta kaverilta on kivempaa ottaa pataan kuin joltain tuhottoman ärsyttävältä venkoilijalta, ja koska perinteisesti kamppailulajeissa treeneihin kuuluu henkistä kestävyyttä koetteleva ja kehittävä rääkki, mukava porukka antaa sopivasti myös henkistä kanttia kestää harjoitukset loppuun saakka jättäen vielä tunteen siitä, että takaisinkin kehtaa seuraavalla kerralla tulla, koska loppujen lopuksi se rääkkihän oli juuri tässä porukassa aikasta kiva juttu.

Omalla kohdalla tänä syksynä haasteita tuovat telinevoimistelu sekä tanssitunnit. Kummassakin olen naurettavan huono ja molemmat vaativat motoriikaltani suhteettoman kohtuuttomia. Mutta ensimmäiset harjoituskerrat ovat vieneet tunteet niin laidasta laitaan, että olen tainnut jäädä koukkuun oman itseni viemiseen osaamiseni ulkopuolelle. Ja pahin, mitä voi tapahtua, on se, että en oppisi mitään - vaikka harjoituksissa olisi kerta kerran jälkeen hillittömän hauskaa. Ei paha.

Pikkuveli seisoi taannoin käsillään. Tätä tavoitellaan...

Pikkuveli seisoi taannoin käsillään. Tätä tavoitellaan...

kiinalaiset dumplingit.

Heinäkuu 7, 2010, 22:57

Tämä ohje on helppo, joskin aikaa kannattaa varata kuorien rullailemiseen. Olen rullannut kuoret sekä juomalasia että oikeaa kaulinta käyttäen, eli onnistuu kyllä myös silloin, jos oikeaa kaulintavälinettä ei ole käsillä. Täytteeseen voi halutessaan lisätä myös esimerkiksi kaalia, porkkanaa tai sieniä, kunhan palaset ovat tarpeeksi pieniä tai kypsennetty erikseen ennen täytteeseen sekoittamista.

Kiinalaiset dumplingit

1. Kuoritaikina

n. 5,5 dl jauhoja

2,5 dl vettä

2. Täyte

400 g jauhelihaa (naudan-, naudanpaisti- tai sika-nauta)

0,5 dl tuoretta ruohosipulia (tai pari rkl kuivattua)

suolaa (maun mukaan, huomioi kuitenkin soijakastike - sieltä tulee myös suolaa)

soijakastiketta/ketjap manista

1 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna

(ripaus ruskeaa sokeria, jos käytät tavallista soijakastiketta)

3. Dippikastike

1,5 dl ketjap manista TAI tavallista soijakastiketta

(ruskeaa sokeria, jos käytät tavallista soijakastiketta)

1 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna TAI pieninä paloina

2 rkl ruohosipulia (tuoretta tai kuivattua)

(tuoretta tai kuivattua chiliä - jos haluat tulisuutta)

vettä (laimentamaan soijakastiketta)

Sekoita kaikki dippikastikkeen ainekset huolellisesti - vettä lisää sen verran, että dippikastike ei maistu liian suolaiselta. Laita jääkaappiin tekeytymään.

Sekoita täytteen ainekset, aseta sivuun.

Sekoita jauhot ja vesi. Vaivaa taikinaa, kunnes siitä muodostuu sitkoisa pallo. Jos taikina tarttuu liikaa käsiin, lisää jauhoja pieni määrä kerrallaan. Muotoile taikinasta kapeahko pötkylä, josta leikkaat esim. saksilla 1,5-2 cm halkaisijaltaan olevia paloja. Taikinasta tulee n. 40 kpl dumplingeja. Pyörittele palat palloiksi ja kauli ohuiksi kuoriksi. Halkaisijaltaan kuoret ovat n. 4 cm. Kaulitessa voit tarvita vähän jauhoja - jos taikina tarttuu pöytään/kaulimeen, tarvitset vähän jauhoja taikinan ja pöydän/kaulimen väliin. Kuivahko taikina ei tarvitse jauhotusta, mutta täyttämisvaiheessa voit joutua käyttämään vettä kuorien sulkemiseen.

Laita jokaisen kuoren sisään n. 1 rkl täytettä - laita täyte ympyrän toiselle puolikkaalle. Jos kuori on levähtänyt isommaksi, laita enemmän täytettä ja vice versa :D Sulje kuoret taittamalla toinen puoli täytteen päälle ja rypyttämällä/painelemalla reunat kiinni. Laita tarvittaessa reunojen väliin vähän vettä liimaksi (ei tarvitse, jos taikina ei ole hirveän kuivaa).

Kuumenna kuiva teflon-pannu, laita pannulle erä dumplingeja. Paista hetki, kunnes pannulla oleva puoli on vähän ruskehtunut. Lisää loraus vettä ja höyrytä dumplingit kiiltäviksi. Toista sama loppujen dumplingien kanssa.

Nautiskele dippikastikkeen kanssa!

foccaccia.

Kesäkuu 8, 2010, 14:42

Kokeilinpa tänään ekan kerran elämässäni foccaccian leipomista. Helppoa kuin mikä, sairaan hyvää! Sopinee loistavasti vaikka iltapalaksi. Täytteitä voi vaihdella maun ja jääkaapin sisällön mukaan - foccacciahan on pizzan esi-isä!

Tuunailin vähän netistä löydettyjä ohjeita.

Foccaccia

3 dl vettä

vajaa pussillinen kuivahiivaa (n. 7 g)

ripaus sokeria

1,5 dl durum-vehnäjauhoja

5 dl rouheista sämpyläjauhoa

0,5 dl oliivi- tai rypsiöljyä

suolaa

päälle:

suolaa

oliivi- tai rypsiöljyä

tomaatti viipaleina

pari kourallista viipaloituja oliiveja

provencelaissekoitusta (löytyy maustehyllystä)

Sekoita 42-45 -asteiseen veteen kuivahiiva (lämpötila on helppo arvioida vertaamalla kehon lämpöön, eli vesi tuntuu hiukan lämpimältä käteen). Lisää pieni ripaus sokeria, sekoita. Anna hengailla viitisen minuuttia. Sekoita joukkoon öljy ja suola, sekoita. Lisää durumvehnäjauhot sekä muu jauho vähän kerrallaan, lopussa vaivaten käsin. Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Voitele hiukan leivinpaperia. Litistele kohonnut taikina pizzamaiseksi lätyksi leivinpaperille - ei tarvitse nähdä vaivaa muotoilussa eikä leivän tarvitse olla pizzamaisen ohut. Anna kohota liinan alla hetki.

Painele sormin koloja leivän pintaan, levitä leivälle oliiviviipaleet. Viipaloi tomaatti pienehköiksi viipaleiksi, levittele leivän päälle. Ripottele vielä päälle provencelaista maustesekoitusta, suolaa maun mukaan ja n. 3 rkl öljyä.

Paista 225 asteessa n. 20 min. Ota leipä uunista ja ripottele päälle vielä hiukan öljyä. Anna jäähtyä liinan alla.

Nom!!!

08062010538

elämä ja mitä siitä seuraa.

Toukokuu 23, 2010, 23:58

Kävelinpä tuossa eräänä lämpimänä päivänä Kalevankankaan hautausmaan läpi. Oli hiljaista, sillä hautausmaata ympäröivät muurit ovat sen verran korkeat, että jopa vieressä kulkevan ja vilkkaasti liikennöidyn Kalevantien liikenne ei äänillään häiritse merkittävästi iäti nukkuvien rauhaa. Sää oli kuluneen viikon tapaan hyvin lämmin, ja hautausmaan puiden läpi siivilöityvä valo pehmeän keltaista niin kuin sen kesäisin on tapana olla.

Siinä sitten ajatukset hakeutuivat luonnollisesti elämään ja siihen, mikä seuraa jokaista elämää. Jos elämää on, on aina myös kuolemaa. Hautausmaan rauhassa kuolema ei tunnu niin pelottavalta. Eikä se sitä oikeastaan ole hetkeen ollutkaan. Lukiossa kuolemanpelko taisi olla voimakkaimmillaan - erilaiset julmat sairaudet ja niistä seuraava hengenlähtö ahdistivat välillä niin, ettei öisin saanut nukuttua. Sen jälkeen kuoleman kanssa on joutunut tekemisiin sukulaisten ja ystävien poismenon kautta, ja kuolema on demystifioitunut. Sen on oppinut hyväksymään osana elinkaarta, vaikka aina se tuntuukin epäreilulta vieraalta.

Hautausmaalla sijaitsee kappeli, kirkon mailla kun ollaan. Tavallaan juuri uskonnot ylläpitävät kuoleman myyttistä voimaa. Usko kuoleman jälkeisestä elämästä pehmentää tietenkin menetyksen tuskaa, mutta estää ehkä ihmistä näkemästä kuolemaa osana luonnon kiertokulkua. Ennemmin kuoleman voima voitetaan elämän luomisella - sillä, että jälkeläiset kuljettavat meitä geeneissään ja antavat meille itsessään uuden elämän.

Toisaalta myös hautausmaat antavat meidät jättäneille kuoleman jälkeisen elämän. Hautakivi muistuttaa siitä, että tärkeä ihminen kulki joskus maan päällä ja jatkaa muistuttamistaan vielä senkin jälkeen, kun rakastaan kaivanneet ovat vuorostaan nimiä kivissä.

Ihmisestä jää elämään kiven ja geenien ohella myös jotain muuta, ehkä jotain jopa tärkeämpää. Jokainen ihminen vaikuttaa ympäröivään maailmaan, teoilla ja sanoilla. Meidän ei kuitenkaan tarvitse tehdä suuria asioita, sillä jokainen muuttaa maailmaa omalla tavallaan. Jätämme jälkemme vahvimmin muistoina, jotka luovat meidät taas eläviksi ja ehkä jopa auttavat ohjaamaan rakkaittemme tietä.

Hautausmaan poluilla askelten alla rahisevat pikkukivet ja puissa laulavat linnut kertovat elämästä kuolleiden kivitarhassa. Nainen silittää reunassa seisovaa hautakiveä. Kuin elävää.

21052010335

sukupuolineutraalius?

Toukokuu 14, 2010, 19:29

Olen aika pitkään miettinyt sitä, miten paljon kulttuurisidonnaiset sukupuoliroolit sanelevat suhtautumistamme toisiin ihmisiin. Ajoittain sukupuolen perusteella luokitteleminen ahdistaa kovastikin, mutta sen edessä on suhteellisen voimaton. Vai miten voit työpaikkahaastattelussa tuoda julki loukkaantumisesi vähättelevästä kohtelusta ilman että vaarannat mahdollista työpaikkaasi?

Joskus hätkähdyttää, kun omaa toimintaa tai ulkonäköä ruoditaan sukupuolen perusteella - ehkä tämä johtuu erityisesti siitä, että koen ajoittain olevani irrallaan perinteisistä sukupuolirooleista. En koe omaa sukupuoltani rajoittavaksi tekijäksi - siksi joskus tuntuukin pahalta, kun ulkopuolelta tuleva palaute kertoo toisin. Sukupuolen perusteella arvioiminen voi myös loukata, sillä luokittelu pohjautuu melko räikeisiin stereotypioihin ja tasapäistää karulla kädellä.

Olen siis usein ärsyyntynyt siitä, että sukupuoli edeltää ihmistä ja ihmisen henkilökohtaisia ominaisuuksia. Eikös tämä ole sitä feminismiä sitten, häh?

Ei.

Feminismiin olen tutustunut melko vähän, ja sekin vähä alkaa yleensä suututtaa - feminismin lähtökohtana kun tuntuu olevan se, että nainen on jotenkin huonompi (”Pystymme samaan kuin miehet” —> kysyn, että miksi siihen samaan pitäisi pystyä? Koska se on miesten maailmassa arvokkaampaa kuin että ei pysty?). Minä lähden siitä, että nainen on erilainen kuin mies, ja että kummankin erilaisuus palvelee tarkoitustaan ja on yhtä arvokasta, koska erilaisuudella on selkeä biologinen funktio.

No, jos nainen saa olla nainen ja mies saa olla mies, miten sukupuolineutraalius sitten mahtuu tähän kuvioon?

Yksinkertaisesti niin, että otetaan ihmiset ihmisinä silloin kun on sen aika eikä oleteta turhia sukupuolen perusteella. Antaa ihmisen itse tuoda esille se, mitä on, ilman, että annetaan omien ennakkokäsitysten vaikuttaa liiaksi. Se silikonitissinen blondi saattaa olla ihan oikeasti todella hyvä ratkomaan tietokoneongelmia ja sillä naapurin raksamiehellä saattaa olla parempi silmä kukkaistutusten tekoon kuin sen tyttöystävällä.

harjoittelu ja liikuntasuunnittelun vaikeus.

Huhtikuu 19, 2010, 22:24

Otamma Lauri Laiskanpulskean, jonka kevättavoitteena on hankkia lihasmassaa, laskea talven aikana kertynyttä rasvaprosenttia, nostaa hapenottokykyä ja parantaa penkkitulosta. Viikossa liikuntaan on varaa laittaa nelisen tuntia aikaa, muuten vaimo ei tykkää ja lauantain poikainillat jää väliin. Lauri lyö rahat tiskiin paikallisella kuntosalilla ja kertoo personal trainerille, mitä tahtoo. Kuinka moni kehtaa sanoa, että ei onnistu?

Laurihan voi meinaan googlettaa. Googlen hakutuloksista löytyy, että HIIT polttaa rasvaa kuin mieletön ja hapenottokykykin nousee. Eikä tarvii juosta pitkää lenkkiä! Ja netistä myös löytyy varma tieto, notta proteiinia syömällä lihakset kasvaa ja vaikka sitä syö paljon, rasvaa ei kerry samalla tavalla kuin jos söisi niitä hiilareita, jotka aiheuttaa painonnousua ja kakkostyypin diabetesta ja liikalihavuutta. Ja rasvaakin saa syödä! Paljon! Niin paljon kuin haluaa. Kunhan ei syö niitä hiilareita. Ne on pahaksi.

Ja ilman kahvakuulaa ei ole mies. Mielellään vähän liian painava, niin että tavoitteena olisi, että jossain vaiheessa sen jaksaisi nostaakin. Ja sillon kun ei jaksa treenata kahvakuulalla, niin voi laittaa Abtronic x2 -vyön päälle ja maata sohvalla, kun vyö hoitaa treenin. Se fitnesspimu siinä mainoksessa sanoo, että se teki ennen hulluna jotain vatsoja ihan turhaan! Nyt se suosittelee Abtronikkia kaikille asiakkailleen!

Tai sitten voi käydä juoksemassa pari minuuttia niin lujaa kuin jaksaa ja treeni on siinä. Eikä saa unohtaa palautusjuomaa - kaikkihan sen netissä tietää, että jos kymmenen minuutin sisällä treenin päättymisestä ei ole palari vedetty naamaan, niin treeni on menny hukkaan!

Ravinnosta puheen ollen, jos jollain ruoka-aineella on mahdollisimman erikoinen ja vaikeastilausuttava nimi, niin sen on oltava hyväksi. Parhaat superfoodithan tuodaan tuontitavarana ulkomailta, ei täällä Pohjolan perukoilla mikään kunnollinen kasva. Eikä joku mustikan syöminen ole edes kovin muodikastakaan. Ja jos joku fogelholm on sitä mieltä, että kookosrasva ei ole terveellisin vaihtoehto, niin sehän ei tiedä mistään tietenkään mitään. Elintarviketeollisuus on maksanut kaikki Suomen asiantuntijat hiljasiksi! Ja ne muuten tukee leipäteollisuutta! Kaikki on yhtä salaliittoa! Kehenkään ei voi luottaa - paitsi niihin, jotka maahantuo superfoodeja, koska ne ajattelee ainoastaan yksilön terveyttä.

Mitäköhän Lauri tuumaisi, jos Laurille sanoisi, että:

a. liiku joka päivä;

b. liiku niin, että se on kivaa;

c. odota vakavia tuloksia silloin, kun sinulla on vakavat tavoitteet. Ja vakavasti puhuen vakavasti aikaa.

Oikoteitä onneen ei oikein taida olla.

mistä hyvää ruokaa tampereella?

Maaliskuu 18, 2010, 16:16

Aika kiitää eteenpäin ja edellisestä merkinnästä on ehtinyt kulua taas useampi hetkonen. Jumppa on edelleen hienoa ja ruoka hyvää!

Koska ajankohtaisia asioita käsitteleviä blogimerkintöjä sikiää päivittäin ihan riittämiin, haen harvoimmin minkäänlaista inspiraatiota mediasta. Tällä kertaa teen eräänlaisen poikkeuksen - kyse ei ole varsinaisesti päivänpolttavasta kysymyksestä, vaan oikeastaan pohjimmiltaan yrittäjyyden kannustamisesta, joka on aina ajankohtainen asia, ja hyödyttää yrittäjän ohella myös yhteiskuntaa.

Taannoin nääs Aamulehdessä oli juttua vaivoin eteenpäin kituuttavasta ravintolayrittäjästä ja jutun seurauksena yllättävän moni Moron lukijoista käväisi kokeilemassa paikan tarjottavia ja levitti eteenpäin sanaa hyvästä ruuasta. Ja mitäpä pahaa siinä olisi: mukava henkilökunta, hyvä palvelu, hyvä ruoka, hyvä hinta-laatusuhde - nämä muodostanevat tilanteen, jossa ei ole kuin voittajia.

Laitetaan siis hyvä kiertämään ja listaa kehiin! Alla olevissa paikoissa ei ruuasta, henkilökunnasta tai palvelusta ole löytynyt kertaakaan moitteen sijaa. Vilpitön kiitos siis kaikille näille yrittäjille hyvin tehdystä työstä! Huomatkaa kuitenkin, että listasta puuttuu varmasti paikkoja, jotka ansaitsevat kiitokset yhtä lailla.

Härmälän pizzeria

- perheyritys, todella mukavaa henkilökuntaa!

- mielestäni paras lajitelma perusruokaa: kebabia, falafelia, kanaruokia, pizzaa, wingsejä, salaatteja

- oma pizzasuosikkini Tampesterissa!

SpeakEasy

- hieno miljöö (Finlayson)

- sticky fingers!!! muualla ei ole vastaavia!!!

Plevna

- Potku-miitti -klassikko :D

- currywursti on jo yksinään syy käväistä Plevnassa syömässä - yhtään väheksymättä paikan omia oluita ja siidereitä sekä mainiota simaa!

- taitaa olla ainoita paikkoja Tampereella, joka ottaa vastaan normaaleja ruokailuvarauksia yli 50 hengen seurueille

Pancho Villa

- texmex-paikkojen ykkösiä, ehdottomasti!

- alle kympillä saa mahansa tukalan täyteen!

Green Garden

- kiinalaista Partolassa

- edukasta ja oikein hyvää!

GastroPub Tuulensuu

- ihan huikean hyvää ruokaa

- laaja lajitelma kaikenlaisia erikoisoluita

Cafe Europa

- erikoiskahvit

- maaliman parhaat toastit!!!

aika vierähtää. ja…jotain.

Marraskuu 24, 2009, 19:15

Viime merkinnästä taitaa olla jo aikaa, vaikkakin puolustuksekseni on todettava, että parikin luonnosta tuli väsättyä, mutteivät ne oikein jaksaneet kantaa julkaisuun asti. Eikä mulla edelleenkään ole kauheasti muuta sanottavaa kuin että jumppa on hienoa ja ruoka on hyvää.

Tänään väsäsin ekaa kertaa elämässäni paellaa itse. Aiemmin on tullut kokeiltua Barcelonan reissulla pakastepaellaa, joka oli ihan kammottavaa tavaraa. Tämä paellani olikin sikäli varsin jännittävä yritelmä, että varsinaista hyvää paellaa ei ole siis koskaan tullut syötyä, joten joidenkin nettiohjeiden perusteella ilman omaa makuaistinkokemusta on aina vähän vaikeaa lähteä rakentamaan mielestään makoisaa ruokaa. Jambalayaa olen tosin saanut nautiskella New Orleansissa French Quarterissa (muistaakseni The Lafayette Hotel - voepi olla, että Katrinan jälkeen sekin on siirtynyt jonnekin, mutta aika lailla lähellä Bourbon Streetiä silloin sijaitsi), joten jonkinlainen makuidea mulla vissiin oli. Mutta koska jambalaya on tulista, niin tästä tuli vähän tulisempi paellaversio - helkkarin hyvää, kuitenkin, ja odottelen, että huomenna vielä paremmalta maistuu (niin kuin hyvät ruuat yleensä!)…*tyytyväistä myhäilyä*

Pohjana oli 4-5 netistä löydettyä ohjetta, joiden ohella heitin mukaan omaa mielikuvitusta ja jääkaappini sisältöä.

Mun Ihan Oma Paella

200 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita

100-150 g kerma-hunajamarinoituja lohisuikaleita

100 g katkarapuja

2 viipaletta pekonia

n. 2,5-3 dl pitkäjyväistä riisiä

reilu 0,5 dl vettä

½ paprika (värillä ei väliä)

½ dl salsaa (medium tai mieto)

2 keskikokoista sipulia

0,5 g sahramia (vähempikin käy, tai voi jättää pois)

1 rkl ruohosipulia kuivattuna (tai tuoreena)

1 rkl persiljaa

1 tl sitruunapippuria (mulla oli kauppahallista ostettua luomua sitruunaista pippurisekoitusta, lälläslää)

0,5 tl suolaa

lihaliemikuutio

oliiviöljyä

mustapippuria maun mukaan

½ sitruuna

Yleistä: kannattaa sekoitella pannulla olevaa tavaraa aina ajoittain suht ahkeraan. Lohesta ja pekonista tuleva rasva auttavat oliiviöljyn ohella pitämään riisit kypsenemässä ilman, että ne kärähtävät, mutta kannattaa pitää silmä kädessä, etteivät vaan pala!

Pilko pekoniviipaleet pieniksi paloiksi pannulle, lisää broilerisuikaleet ja ruskista hetki. Lisää joukkoon lohi ja ruskista. Kuori ja pilko sipulit pieniksi paloiksi, lisää joukkoon ja sekoita hyvin. Kypsennä hetki (keskikuuma lämpö). Lisää jonkin verran oliiviöljyä (muutama rkl) sekä riisit, sekoita hyvin. Jätä kypsentymään samalla, kun pilkot paprikan pieniksi paloiksi (hän sekoittelleepi pannuaineksia aina ehtiessänsä). Kun riisit ovat läpinäkyviä, lisää salsa sekä paprika ja sekoita.

Kaada pannulle ainesten joukkoon vesi ja lisää lihaliemikuutio ja sahrami. Kypsennä miedolla lämmöllä niin kauan, että riisit ovat kypsyneet (n. 20 min.) ja neste imeytynyt melkein kokonaan. Lisää katkaravut, anna kuumeta hetki (älä keitä!) ja mausta (sitruuna, persilja, sitruunapippuri, ruohosipuli, suola, mustapippuri).

Maistuu vaikka hyvän vaalean leivän kanssa, voehan nom! Ohje on oma muunnelma muutamasta paellaohjeesta. Salsan voi korvata tavallisella tomaatilla, paprikaa voi laittaa enemmän kuin puolikkaan (itsellä pannun koko tuli vastaan). Lihaliemikuution sijaan sopii kanaliemikuutio, sahramin voi keltaista väriä havitteleva korvata vaikka kurkumalla. Ruohosipulia ei yleensä käytetä, mutta sopi mielestäni hyvin joukkoon. Lohen voi korvata millä tahansa muulla kalalla tai jättää pois, mutta silloin kannattanee lisätä broilerin määrää tai korvata lohi vaikka mausteisella makkaralla (esim. chorizo). Simpukoitakin voi katkarapujen ohella sotkea joukkoon loppuvaiheessa! Joissakin ohjeissa sekaan oli lisätty myös mm. purkkiherneitä tai -leikkopapuja, notta mikä ettei. Etelässä taitaisivat truutata joukkoon okraakin. Maissin voisin kuvitella soveltuvan hyvin paprikan seuraksi (vinkki: hemapa - tosin pakastesysteemit kannattaa lisätä vasta aika loppuvaiheessa).

Nom!!!

jenkkipannareita!

Elokuu 17, 2009, 12:16

Amerikkalaisiin muheviin pikkupannareihin tulee joskus himo. Nehän maistuvat varsin mainioilta vaahterasiirapin kanssa. Ei mikään terveellisten aamiaisten ykkönen, mutta joskus on kiva irrotella.

Amerikkalaiset mustikkaiset pannukakut (n. 15 pikkupannaria)

4 dl vehnäjauhoja

2-3 rkl sokeria

3 dl maitoa

o,5 tl suolaa

1 rkl leivinjauhetta (tästä tulee se ilmavuus)

2 kananmunaa

3 rkl sulatettua margariinia tai öljyä

1 dl mustikoita

(1-2 tl vaniljasokeria)

öljyä paistamiseen

vaahterasiirappia tai hunajaa tarjoiluun

Lisää jauhoihin leivinjauhe ja sekoita vielä joukkoon sokeri ja suola. Lisää kuivien aineiden joukkoon maito, margariini/öljy ja kananmunat (sekä vaniljasokeri, jos laitat sitä). Sekoita taikinaan varovasti mustikat. Anna taikinan seisoa hetken.

Lämmitä paistinpannu noin keskikovalla lämmöllä, lisää n. 1 rkl margariinia/öljyä. Kun margariini on sulanut, lisää pieniä kauhallisia taikinaa (taikina on aika paksua) niin paljon kuin paistinpannullesi mahtuu (normikokoiseen taitaa mahtua juuri ja juuri kolme pannaria paistumaan yhtä aikaa, jos kauhallinen on suhteellisen pieni). Kun pannareiden pinnalle ilmestyy kuplia TAI ne pysyvät hyvin kasassa käännettäessä, käännä pannarit ja paista toinen puoli, kunnes molemmat pannaripuolet ovat kullanruskeita. Kuumalla pannulla pannarit paistuvat hyvin nopeasti!

Nautiskele vaahterasiirapin tai hunajan kanssa. Mustikoiden makuun sopii mielestäni hunaja paremmin.